Verkkovirhe

Naisten Mestaruusliiga 2018-19

Viestejä
673
Hyvää työtä Hämeenlinnassa tehdään. Mutta kunniaa myös muillekin, Salla Karhu nousi maajoukkueeseen jo 2015 Kangasala kautensa jälkeen.

Juzekin varmaan myöntää, että Sallan todellinen läpimurto oli viime kaudella, toki nousi maajoukkueeseen 2015, saiko paljon peliaikaa?
Ensimmäisen aikuisten mestaruussarjakautensa hän pelasi Hämeenlinnassa 2013-14
Kasvattajaseura oli Oriveden Ponnistus
 
Viestejä
342

Hienon kauden pelasi viime kaudella. 2015 Kangasalla kuusikossa ja pudottamassa muun muassa Hämeenlinnaa pronssipeleihin, pudotuspelien 5. paras pistenainen. Maajoukkueessa universiadeissa pääosin kuusikossa (jos ei muistini pätki älyttömästi).
 
Viestejä
4,771
Kuusamo ennen tätä iltaa 0 erätappiota kotona. Tänään turpaan 1-3. Onnittelut LP:Vampula!! Kova päänahka. Myrskyvaroitus on annettu
 
Viestejä
3,429

joo tein saman huomion ja eriä myös Vampulalta "etelän tähti joukkueitta vastaan". Sarjasta alkaa ihan kehkeytyä kärjen suhteen moneen vuoteen ihan miellenkiintoinen.
 
Viestejä
80
Kuusamo ennen tätä iltaa 0 erätappiota kotona. Tänään turpaan 1-3. Onnittelut LP:Vampula!! Kova päänahka. Myrskyvaroitus on annettu
Vampula oli hyvä ja olihan Paanasia verkon molemmin puolin. Kuusamoa rasitti 34 tunnin matka Belgiasta. Sairastuvalta Helmisen Essiä ja Mustosen Jennaa kaivataan tuomaan säpinää ja iloa peliin.
 
Viestejä
1,989

Juu, kyllä on raskasta pelata kun kaksi yleispelaajista on sivussa. Mutta Vampula pelasi silti erinomaisen pelin ja heiltä ei oteta mitään pois.
 
Viestejä
1,989
Vielä Pölkky - Vampula -pelistä, että Iida Paananen sanoi lehdistötilaisuudessa, että tänään oli vastassa ensimmäisen kerran joukkue joka hyökkää kovaa. Pölkkyhän kaatui Paanasen nopean passipelin lisäksi runsaisiin omiin virheisiin, esim. 19 hyökkäysvirhettä. Ehkä malttia olisi pitänyt olla enemmän ja lukea kotiläksyt paremmin peliin valmistautuessa. Pelejä tulee vielä lisää.
 
Pölkyn valmistautuminen oli huonoa, varmaan osittain vaivalloisen Belgiasta paluun johdosta. Varmasti tsemppi on kohdillaan huomisessa Antwerpen pelissä. Jennifer käsittelee passarina palloa mallikkaasti ja varsinkin Trinen kanssa homma toimii. Vaihtoehtoja on vain toistaiseksi liian vähän.
 
Viestejä
1,794
Kuusamo ennen tätä iltaa 0 erätappiota kotona. Tänään turpaan 1-3. Onnittelut LP:Vampula!! Kova päänahka. Myrskyvaroitus on annettu

Vampulan peli alkaa valmistua ottelu ottelulta. Potentiaalia on. Hyvät ulkomaalaiset. Ja Iida Anrikopoulou on noussut raketin lailla edustusjoukkueeseen. Vilposet lienevät lopettaneen mutta Iida edustaa hienosti Nakkilan paterin kasvatteja. Jokohan kohta mj-tehtävät odottavat tätä vasuria. Lähivuosina kenties.

Joukkueen peli valmistuu mutta uusi halli ei sitten millään. Huhtikuussa (-18) piti päästä pelaamaan mutta vieläkin odotellaan
lattian kuivumista. Huittisissa on ilmeisesti kehitelty betoni joka ei kuivu koskaan.
 
Äläs nyt. Joustopuulattiaa asennetaan jo täydellä höyryllä joten eiköhän sitä joulutauon jälkeen jo päästä uuteen halliin. Ja pelistä vielä sen verran kun saadaan passarin sormi kuntoon niin paranee entisestään. Vieläkin kipua on aikas paljon eikä pitkän matkan passit suju kuin hihalla ja tarkkuus kärsii siinä hommassa
 
Viestejä
1,794
Aika hurjaa touhua ollut Vampulan peli passarin osalta. Jos sormi on murtunut niin eikös olisi kannattanut antaa lepoa nopeamman paranemisenkin kannalta. Luotto kakkospassariinil ilmeisesti aika vähäistä.
 
Viestejä
1,989
Pölkyn valmistautuminen oli huonoa, varmaan osittain vaivalloisen Belgiasta paluun johdosta. Varmasti tsemppi on kohdillaan huomisessa Antwerpen pelissä. Jennifer käsittelee passarina palloa mallikkaasti ja varsinkin Trinen kanssa homma toimii. Vaihtoehtoja on vain toistaiseksi liian vähän.

Niin oli, noin huonolla jalalla ei pärjää kenellekään. Tiistai-illan treeneissä meno oli jo väkevän näköistä ja keskiviikkona nähdään toivottavasti huikea peli Challenge-Cupissa. Jenna Mustonen hääri jo treeneissä mukana, joten kohta on lisävoimaa tiedossa.
 
Viestejä
1,386
Aika hurjaa touhua ollut Vampulan peli passarin osalta. Jos sormi on murtunut niin eikös olisi kannattanut antaa lepoa nopeamman paranemisenkin kannalta. Luotto kakkospassariinil ilmeisesti aika vähäistä.

Samaa ihmetelty täällä, tässä vaiheessa kautta väkisin peluutetaan. No, emme voi tietää taustoja, mutta hurjaltahan tuo tuntuu. Toivottavasti tietävät mitä tekevät!
 
Viestejä
673
Odotettu uutinen:
Laura Pihlajamäki siirtyy sitten Saksaan pelaamaan.
Kävi taas kerran piipahtamassa LP Viestissä parin pelin verran ;)
 
Viestejä
185

Enemmän ihmetyttää kauanko Viesti voi pelata samoilla keskareilla sekä liigaa että ykkössarjaa😬 ainakin joskus oli 50% sääntö...ei kai sit enää
 
Viestejä
80
Vahva esitys taas Lp Viestiltä. Ykköshakkuri vaihdossa ja Pihlajamäki muilla mailla. Ja 3-0 Kuusamolle pataan
Ei tuo LP:n vahvuus ainakaan kahden erän numeroissa näy. Kolmannen erän numeroissa näkyy Even paha loukkaantuminen, - pelaajakaverin tuskanhuudot vie kyllä peliltä pohjan. Toivottavasti LP löytää taas pian markkinoilta jotain uutta ettei tappiopelko ala vaivata.
 
Ihan sama mitä numerot näyttää. 3-0 on 3-0 vaikka kaikki erät päättyisi 40-38
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös