Verkkovirhe

Junnutoiminta

Viestejä
98
sivustaseuraaja kirjoitti: Suomi pelaa otteluissa vaihtuvilla kokoonpanoilla seurajoukkueiden pelien sallimissa rajoissa. Otteluissa testataan pelaajia alle 20-vuotiaiden poikien EM-karsintoihin. Karsintaryhmään valitut pelaajat lähtevät vielä ennen EM-karsintoja Spalaan pelaamaan harjoituspelejä Puolan kanssa.
Onkohan missään pelaajat jotka on kutsuttu leirille, ulkopuolisia lähinnä tarkoitin, ei varmaan kerrota missään
tyttö puolella kuiteski on listat leiri ryhmästä.
Lentopalloliiton sivuilta löytyy nyt 18 valitun nimet. Tuosta putoaa 6 pois. Ulkopuolisia (varsinaisia)oli, käsittääkseni, 5 kpl. Osa oli muiden seurojen listoilta, mutta alunperin samaa Kuortaneen ikäluokkaa.
 
Viestejä
311
Neljä passaria oli vielä tuolla listalla, Välimaa ei ollut, liekö vielä loukkaantuminen esteenä. Leka Volleyn Heiskanen ei ilmeisesti ansainnut edes näytön paikkaa, sen verran kovia yleispelaajia joukkue tulvillaan (3 Kuortaneelta).Libero-osastolle olisi ehdottomasti pitänyt myös Köykkä Akaasta/Vilppulasta ottaa mukaan. Keskitorjujissa on hyvin nyt vaihtoehtoja, hakkurin paikalle ei oikein muita kuin Nikula. On ainakin nyt pitkiä poikia mukana, joten näyttää paperilla kansainväliseltä joukkueelta ;)
 
Viestejä
342
Keimolan Kaiku vei B-poikien Suomen mestaruuden. Lopputurnauksen pelaajista jäivät mieleen eniten KeiKan hakkuri Tihumäki sekä Kauhavan passari Välimaa. Pelipaikoittain ajatellen, niin tulevia huippuliberoita ei vielä näkynyt, monella joukkueella oli "pelaa sä nyt vaikka liberona" vaihtoehto sillä tontilla. Ihan kaikkia joukkueita en kyllä nähnyt.
 
Viestejä
1,386
Rovaniemellä pelataan melkosta A-tyttöjen finaalia. Pitkiä ralleja ja mahtavan oloinen tunnelma ihan streaminkin välityksellä!
 
Viestejä
845
Jone sanoi:
Jone sanoi:
Juurikin näin mitä Antenni kirjoitti. Olen seuraillut muutaman päivän näitä keskusteluja ottamatta hirveästi kantaa. Osaksi sen vuoksi, että en haluaisi toistella moneen kertaan mielipiteitäni, mutta ehkä pieni kertaus suotakoon 😉 ja älkää nyt heti tukehtuko herneisiin 😉Olemme jäämässä pahasti jalkoihin junioreiden harrastajamäärissä ja tasossa, pian mennään siellä käsipallosarjassa. Totuushan on se, että monet urheilijanalut ovat lahjakkaita monessa lajissa. Tällä hetkellä emme saa sitä parasta juniorimassaa houkuteltua lajin pariin. Jos joku täälläkin pyörivä asiantuntija katsoi C-ikäisten aluekisoja niin kyllä tilanne on todella huolestuttava. Nyt on viimeinen aika tehdä jotakin isoa muutosta. Ja nyt kun puhuttiin jossain siitä, että ei saa arvostella jos ei ole ratkaisumallia, niin täältä pesee. Jokaiselle alueelle pitää saada aluepäällikkö tai valmentaja joka oikeasti kiertää seuroissa kouluttamassa junnuja ja heidän valmentajiaan. Eikä kerran vuodessa vaan oikeasti haalarihenkilö joka työntää kätensä siihen oikeaan työhön. On laajennettava massaa josta valinnat junnupuolen maajoukkueisiin tehdään. Maajoukkueesta voi tippua tai sinne voi nousta myöhemminkin kuin majuriparilta. On palattava tekemään hartiavoimin töitä niissä perusjutuissa ja heitettävä ne läppärit ja hyökkäyskartat kauas junnujen parista. Palataan niihin sitten kun osataan ottaa askeleet hyökkäykseen oikein ja antamaan iso lyötävä passi laitaan yms. Tässä aivan muutama asia, listaa voisi jatkaa helposti. Ja nyt joku huutaa mistä rahat? Aluepäälliköt haalarihommiin, miesten majukin pärjää varmaan hiukan pienemmälläkin staffilla, ajattelisin, että kaksi valmentajaa sinnekin riittää jos ne vaan tekee sitä työtä mistä heille palkka maksetaan. Ratkaisut ongelmiin ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia, lisää perustyötä ja kikkailut vähemmälle. Jos verrataan tällä hetkellä meidän vanhempia junnuja ja miehiä maailman tai edes euroopan keskikastiin niin fyysisyydessä ollaan valtavasti jäljessä. Narukäsiä ei ole vaan vahvoja voimakkaita pallontappajia ja kummasti vaan jaksavat painaa täydet viisi erää. Tämän hetken ratkaisut ovat tuottaneet tämän materiaalin mistä nyt ns. nautitaan. Jos tämä ei riitä tai miellytä niin pitäisikö MUUTTAA jotain. Ja ettei nyt ihan nuijita niin meillä on siellä 98 ikäluokasta alkaen kyllä kovaakin jengiä tulemassa, nyt pitäisi heidän kanssa tehdä oikeita asioita. Hakisin isoa pelitapamuutosta alkaen syötöstä, helppojen toimituspallojen muuttamista kovempiin ratkaisuihin. Hyökkäystempon nostamista jos ei kerran lyöntikorkeus riitä jne. Tässä taas vain muutamia esimerkkejä. No niin antaakaas tulla vastapalloon 😉

👍👍Peukut tälle👍 Juuri noin se menee monessa muussa maassa👍 Suomessa olisi varmasti monta hyvää jannua kyseisiin töihin jotka kiertäisivät kouluja ja hakisivat sen materiaalin sieltä missä niitä potentiaalisia pelureita on🏐 Rahat taitaa vaan olla vähissä tuohon systeemiin. Systeeminä monissa muissa maissa ja suurkaupungeissa👍 Ja seurat kiittävät pitkään ja nöyrästi. Rahoitus Liiton, paikallisliittojen ja seurojen yhteistyöllä. Siellä kouluissa pitää olla koko ajan läsnä eikä pelkästään kerran vuodessa järjestettävällä kampanjalla👍 Pitkäjänteistä työtä mutta lopussa kiitos seisoo🏐👍 Rahoitus siis ongelmana.
Opettajat tykkäisivät kun liikuntatunneilla olisi tasaisin väliajoin joka luokalle joku muu vetäjä ja oppisivat siinä sivussa myös lentopallon alkeet👍 Joka lääniin yksi joka kiertäisi kouluja ja toimisi seurojen ja koulujen välissä ja toisi ne talentit seuroihin. Syksy ja kevät olisi joka vuosi aikaa. Siihen koulujen väliset turnaukset ja mahdolliset muut tapahtumat. Pelimuotona 1-1 ja 2-2. Tason kehittyessä 3-3 ja siinä vaiheessa pitäisi olla jo seurassa sitten. Nyt puhutaan siis 3-5 luokkalaisista. Laskekaa joku viisaampi paljon tuo maksaisi yhden henkilön palkkaus per lääni ja koko paketti yhteensä koko suomi??😊 No ei mulla muuta😊🏐

Hyvä perusidea. Jalostetaan eteenpäin.
Peruskouluja oli vuonna 2017 Suomessa 2276. Kun tuo lukumäärä kerrotaan liikuntaryhmien määrällä per koulu, selvästikään yksi henkilö per lääni ei voisi ehtiä käymään kuin varsin pienessä osassa ryhmiä vierailulla, ja jos ajatuksena olisi käydä useamman kerran vuoden aikana, selvää on että käyntikohteet täytyy valikoida melko pienestä määrästä potentiaalisimpia paikkoja.
Koulujen liikuntatunneilla tuppaa ymmärtääkseni olemaan keskimäärin reilusti kaksikymmentä oppilasta per ryhmä, vauhdilla katoavia pieniä kyläkouluja lukuunottamatta. Jonopeleinä tekeminen kyllä onnistuu, mutta varsinainen pelaaminen 1v1 / 2v2 täytyy väkisinkin keskittyä joihinkin yksittäistapahtumiin.

Tuolla perustyöllä voisi herätä pieniä innostuksen alkuja yksilöissä. Seuraava steppi eli harrastajien mukaan ottaminen seuroihin on mielestäni se kaikkein kriittisin juttu, ja mielestäni myös seurat ovat aavistuksen verran passiivisia nykyisellään toimintansa 'myymisessä' perheille. Minun kokemukseni on, että jos lapsille suunnattua harrastustoimintaa vaan oikeasti kunnolla markkinoidaan, tulijoita kyllä löytyy.
 
Viestejä
3,495
Savo Volley aloittaa koulukiertueen ensi viikolla, on ainakin Kuopion, Siilinjärven, Pielaveden ja Pieksämäen kouluja jo sovittuna ohjelmassa!
 
Viestejä
845
Savo Volley aloittaa koulukiertueen ensi viikolla, on ainakin Kuopion, Siilinjärven, Pielaveden ja Pieksämäen kouluja jo sovittuna ohjelmassa!

Liigapaikkakunnilla, niin miesten kuin naisten, ovat tuommoiset kouluvierailut tosiaan olleet enemmän tai vähemmän yleisenä käytäntönä jo viime vuosina muutenkin. Toki pääosin koululentiskampanjan puitteissa. Kovin hedelmällistä koulutyö muilla kuin jo valmiiksi aktiivisen seuran kotipaikkakunnilla tuskin olisikaan - jos ei ole toimivaa seuraa johon liittyä, homma tyssää siihen.
 
Viestejä
4,532
Siirrytään tänne oikean topiikin alle.

Kulut kolmenkymmenen alueen päätoimista kavereista olisi varmaan noin 1,5 miljoonaa, eli noin puolet jääkiekon yhden liigaseuran pudjetista.

Nämä kolmekymmentä aluetta kattaisi koko Suomen ja nämä palkkaa nauttivat kaverit tekisivät ihan oikeata työtä asian eteen.

Jos kukin ammattihenkilö pystyisi noin kymmenen kunnan alueella, paikallisten seurojen avustuksella, saamaan toimintaan mukaan uusia harrastajia edes noin 50, tekisi se valtakunnallisesti siis 1500 uutta harrastajaa. Ei pitäisi olla ihan mahdoton tavoite.

Minusta lasten vanhemmat/huoltajat pitävät nykyisin tärkeänä harrastuksen laatua eikä niinkään hintaa.

Kaikella harrastukselle on hintansa ja tälläkin pitää tietenkin olla.

Viritellään tästä lisää. Minä virittelen kroppaa, aurinkoisen Mustanmeren rannalla, illan huippumatsiin pulkaaria Iran. Tulee muuten äänekäs matsi. Lähden tästä korvatulppua etsimään. Harmittaa kun ei tullut otettua peltoreita mukaan.
 
Viestejä
845
Seurojen elinvoimaisuus on kaiken ydin, ja siinä ollaan munan ja kanan tilanteessa. Seuraa ei ole ilman harrastajia, ja harrastajat eivät pääse harrastamaan ilman seuraa. Tyhjiössä ei henki kauan kulje, vaan ympärillä täytyy olla jonkinlainen ekosysteemi selviytymistä ja pidemmällä tähtäimellä lisääntymistäkin varten. Kun toiminta on monelta paikkakunnalta loppunut ja sen jälkeen on väkeä muuttanut pois, kouluja suljettu ja pellot laitettu pakettiin, herää nopeasti kysymys siitä miten hedelmällistä loppujen lopuksi on kymmenen vuotta kesantopellon laidassa seisonutta Ladaa lähteä tieliikennekuntoon palauttamaan. :(

Aika looginen lähestymistapa olisi pyrkiä synnyttämään poikajunnuille ryhmiä seuroihin, joissa on tyttöjen toimintaa jo valmiiksi olemassa.
 
Viestejä
2,970
Seurojen elinvoimaisuus on kaiken ydin, ja siinä ollaan munan ja kanan tilanteessa. Seuraa ei ole ilman harrastajia, ja harrastajat eivät pääse harrastamaan ilman seuraa. Tyhjiössä ei henki kauan kulje, vaan ympärillä täytyy olla jonkinlainen ekosysteemi selviytymistä ja pidemmällä tähtäimellä lisääntymistäkin varten. Kun toiminta on monelta paikkakunnalta loppunut ja sen jälkeen on väkeä muuttanut pois, kouluja suljettu ja pellot laitettu pakettiin, herää nopeasti kysymys siitä miten hedelmällistä loppujen lopuksi on kymmenen vuotta kesantopellon laidassa seisonutta Ladaa lähteä tieliikennekuntoon palauttamaan. :(

Aika looginen lähestymistapa olisi pyrkiä synnyttämään poikajunnuille ryhmiä seuroihin, joissa on tyttöjen toimintaa jo valmiiksi olemassa.

Ainan niin että seruraa ei ole ilman harrastajia ja päinvastoin.
Aika monessa seurassa harjoittelu ja pelaaminen saattaa tyrehtyä vetäjä pulaan.
Minäkin teen vaan talkootyötä mutta tässä seurassa on kuitenkin vetäjiä jonkunverran ja huippu valmentaja joka viime kaudellakin valmensi kaksi nuorten joukkuetta Sm-mitaleille.
Olen kuitenkin pieneltä paikkakunnalta ja liikuntahallilla käyn usein kova pöhinä siellä on myös lentopallon harjoitus iltoina vaikka sählyiltoina näkyy väkeä myös olevan paljon.
Olisiko niin että suuremilla paikkakunnilla on vaikeampi saada nuorisoa lentopallon pariin koska muitakin mahdollisuuksia on paljon.
 
Viestejä
845
Ei lentopallo edes saisi olla mini-ikäisen ainoa liikuntaharrastus, siinä mielessä muiden lajien harrastamismahdollisuus olisi lopputuloksen kannalta enemmänkin positiivinen asia. Ongelmia tietty tulee nykyaikana siitä, että vähentynyttä arkiliikuntaa saatetaan kompensoida eri lajeissa lisäämällä ohjattujen harjoitusten määriä aikaisemmassa vaiheessa, ja perheiden ajankäytöllisistä syistä sitten rinnakkaislajien määrä kaventuu.
Mutta oma näkemykseni on, että lentopallon harrastajamäärä isommilla paikkakunnilla on eniten kuitenkin seurojen aktiivisuudesta kiinni. Vetäjäpula toki on tässä myös yksi tekijä, se myös rajoittaa kasvuhaluja.
 
Viestejä
418
Liitolta kyllä mielenkiintoinen ratkaisu poistaa junnusarjoista eräkohtainen libero. Perusteltiin sillä, että sähköinen pöytäkirja ei tue moista käytäntöä.
 
Viestejä
85
No tämä juurikin! En oikein ymmärrä, miksi näin toimitaan. Voisi kuitenkin antaa pelaajille peliaikaa ja mahdollisuutta kokeilla eri pelipaikkoja eräkohtaisen liberon kautta. Luulen syyksi sen, että sähköinen pöytäkirja ei jotenkin toimi sujuvasti jos eräkohtaisesti vaihtaa liberoa. Ainakin oletan tähän jotenkin liittyvän. Paska ratkaisu kuitenkin!
 
Viestejä
5
Tietääkö kukaan onko junnupelien pöytäkirjoja missään nähtävillä kun niitä ei ole enään tulospalvelussa suoraan linkin takana? Nyt kun ensimmäinen turnaus on pelattu niin olisi kiva nähdä mihin joukkueisiin maajoukkueringissä olevat pojat ja muutkin sijoittuvat tällä kaudella, kun on tainnut vaihdoksia tulla.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös