Verkkovirhe

TV/netti näkyvyys

Viestejä
3,544
Täytyy kyllä sanoa, että eilen otti Nisula itseäkin hermoon. Toki osansa oli Tiikereiden huonolla pelillä.
Jos joku sattui Areenasta katsomaan eilen elämänsä ensimmäisen lentopallopelin, niin taisi ihmetellä, että mitähän helkuttia täällä tapahtuu.
Flink voisi vetää selostajille jonkunlaisen oppitunnin. Ihan perusasioista voisi lähteä liikkeelle. Esimerkiksi jos eilen Nisula olisi pitänyt käsin kirjanpitoa, niin ei olisi tarvinnut sekoilla tilanteen tai parhaiden pistemiesten kanssa.
Osan aikaa meni selostus ihan hyvin, mutta sitten välissä karmeaa höpöttelyä ja selostusvirheen tehdessään teki siitä isomman numeron, kuin itse pelistä.
Sitten taas pelaajahaastattelut menivät aivan nappiin. Kyllä potentiaalia on, mutta tässä on aika monta kautta ollut aikaa harjoitella.
Itse tykkäisin mahdollisimman minimalistisesta selostuksesta tyyliin "Breilin nostaa kolmeen metriin, Välimaan passi verkon pintaan ja Kaksonen nappaa Lahden kiinni. Kaksoselle jo illan kolmas torjunta.".
Jos pelaajista on jotain taustaa pakko kertoa, niin sitten se pitää tehdä lyhyesti ja ytimekkäästi ja tietojen pitää olla faktaa. Pahinta on kuunnella lauseita "<Pelaaja> on <seuran> kasvatti. Vai olikos. Kyllä joo oli. Tai ei ollutkaan." sekoilua.
Ja samaa aihetta ei tarvitse kertoa kymmeneen kertaan ottelun aikana. Katsoin Tiikerit-SaVon jälkilähetyksenä ja kyllä tuli jo kolmannen kerran selväksi kuka on Fedor Ivanovin isä, mitä hän tekee SaVossa ja missä istuu tällä hetkellä.
Tai sitten Ruutuun vaihtoehtoinen ääniraita ilman selostusta. Ilman ääniä kun on vähän tylsä seurata.
Ei ainakaan innosta satunnaista katselijaa lajin pariin, tuskin katsomaaan satunnaista kanavarallaajaa enempää parhaillaan pyörivää peliä..
 
Viestejä
5,687
Ei ainakaan innosta satunnaista katselijaa lajin pariin, tuskin katsomaaan satunnaista kanavarallaajaa enempää parhaillaan pyörivää peliä..

No Nisula ei rehellisesti sanottuna oo mikään kovin hyvä selostaja, mutta täytyy sekin todeta, ettei niitä selostajia niin vaan oo, jotka lentopalloa lähtis Ouluun selostamaan, joten siitä pisteet Nisulalle, että selostaja ylipäätään on pelissä. Ja ei se pelin katsominen nyt voi selostajasta olla kiinni pelkästään. Suomalaiset nyt valitettavasti kahtoo ennemmin jääkiekkoa ja hiihtoa ja muita marginaalilajeja, kuin lentopalloa, minkäs sille teet.
 
Viestejä
10,895
Minusta Maria Nisulan ristille naulitseminen on liioittelua. Hän on koko ajan kehittynyt, tietää lajista ja tuntee pelaajia sekä seuroja. Selostustyyli on kovin vuolas ja suomenruotsalaisena kielellisesti välillä valitsee sanat vähän oudosti. Maria tuo raikkaan tuulahduksen kovin äijäköriläspitoiseen selostajakaartiin. RuutuPlussan selostajat jos rankattaisiin järjestykseen, niin Maria on keskitasoa. Maria varmasti koettaa koko ajan parantaa. Vanha hyvä kikkahan kaikessa puhumisessa on se, että pitää välillä taukoa. Tätäkin Maria varmasti pyrkii harjoittelemaan. Tämä on siis minun mielipiteeni ja pidän aina RuutuPlussan lähetyksissä äänen päällä. Ylen selostuksissa on joskus suuri houkutus laittaa ääni pois, kun hannulamaiset lyyriset pirskahdukset yltyvät korkeimpiin sfääreihin. Mutta makunsa kullakin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
281

Siitä savonseudun selostajastakin "jotkut" voivat olla sitä mieltä ettei ole se ihan se paras tv-ääni :sick:
Antaa kaikkien kukkien kukkia. Kukkiihan se vyöruusukin :alien:
 
Viestejä
1,526
Kyllä oli Kuzbass Kemerovo täysi vastaantulija Zenit Kazania vastaan Venäjän liigan kärkipelissä.
Turpiin tuli kotikentällä 0-3 (23-25, 17-25, 11-25)
Kerminen suli vaihtoon kolmannen erän alussa.
Toivottavasti Sastamalassa katsottiin peli, jossa Kemerovon kotisali hiljennettiin kuin sunnuntaikirkoksi!
Todellinen tunnin ja vartin peli!
 
Viestejä
1,766
Tänään klo 14 on laolalla Kuzzbass Kemerovo vs Zenit Pietari. Myöhemmin on vielä Zenit Kazan ja Muserskin entinen joukkue.
 
Viestejä
4
Yritin katsella tiistaina iPadilla Ruutu+:n kautta Hämeenlinnan peliä mutta kuva jumitti koko ajan. Samaa peliä pystyi kuitenkin katsomaan Eurovolley TV:ltä ilman ongelmia. Tälle on varmaan joku hyvä selitys..?
 
Viestejä
4
Jep, varmaan se ongelma on tuossa kaistanopeudessa. Tuntuu vaan erikoiselta että pätkimistä esiintyy ainoastaan tuossa ruutu+:ssa. Olen kuitenkin katsellut Canal Digitalin ja Areenan suoratoistosta urheilua vuosikaudet samalla laitteella ja yhteydellä eikä ole tökkinyt koskaan.
 
Viestejä
1,318

Itsellä Chromecast tökkii Ruutu+:ssa tosi paljon, mutta Elisa viihteen IPTV-boksin sovelluksen kautta ei ole ollut mitään ongelmaa.
Chromecast ei ilmeisesti kovin hyvin selviydy lähetyksen "tökkimisistä" vaan katkaisee lähetyksen aika äkkiä. Ehkä iPadin Ruutu+ sovelluksessa on sama ongelma? Android sovellus ainakin tuntuu toimivan oikein hyvin.
 
Chromecast pätkii kyllä ihan hulluna väliin. Tietokoneen kautta kun yhdistää telkkariin, niin yleensä ei oo ongelmia.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös