Verkkovirhe

Suomen miesten maajoukkueen erittäin heikko pelillinen tila

Viestejä
59
No kerropa nyt minulle joka en näistä numeroista mitään ymmärrä: miten käytännössä laadit sen voittavan suunnitelman em. tiedon pohjalta mitä edellä mainittiin/lainattiin?
Olen kuulolla, kiitos esimerkkejä käytännön elämästä.:p:p:p

Minä voin yrittää kertoa omalta kannaltani.

Alustusta. Esim. jääkiekossa, jalkapallossa ja salibandyssä voittaakseen ottelun täytyy pystyä maalintekoon ja puolustamaan tehokkaasti. Joukkueiden sisällä roolitetaan ja jaetaan vastuualueita. Jokaisella valmentajalla on oma ajatuksensa ja näkemyksensä, kuinka hän/he haluavat joukkueensa pelaavan (vastustajaa vastaan). Joukkueista löytyy maalivahti-, puolustus-, hyökkäys-, videovalmentajia jne. Ajatusten siirto itse toteutukseen ei aina ole ihan yksinkertaista. Kilpaurheilussa lopputulosta ei voida ennustaa ja yllätyksiä toisinaan tulee. Ja tämäkös on mielenkiintoista!

Muistuttaisin, että kaikilla seuroilla ei ole tavoitteena mestaruus. Jotkut seurat ovat profiloituneet pelaajien kehittäjinä, joille menestys on bonusta. Osa seuroista tekee maltillisia pitkäntähtäimen suunnitelmia, toiset hakevat nopeaa menestystä ottamalla riskejä.

Sitten lentopalloon, joka on korkealla tasolla melkoista shakkia. Tätäkin lajia voi pelata lukuisilla erilaisilla tavoilla. On yhtä monta pelitapaa kuin on valmentajaa. "Pelikirja" voi sisältää muutaman teeman, useamman sivun tai olla eepos. Sen sisältöä pyritään kehittämään ja muokkaamaan jatkuvasti, erityisesti muuttuvan ympäristön tai resurssien vuoksi. Kun kilpailu kiristyy, taso kovenee ja marginaalit pienenevät, niin oman joukkueen systemaattinen kehittäminen, valmistaminen otteluja varten sekä vastustajien scouttaaminen tehdään yksityiskohtaisemmin. Otteluihin valmistautumisessa apuna käytetään sekä tilastoja että videotallenteita.

Käytännössä tarkoittaa seuraavaa (otan nyt esimerkiksi vastustajan hyökkääjien scouttauksen): katsotaan videotallenteilta hyökkääjien erityispiirteet jaettuna hyökkäysalueittain, passitempojen (1-4 tempoa) mukaan. Tarkastellaan seuraavia asioita, jotka vaikuttavat torjunta-puolustus -pelaamiseen:
- Käytetyimmät lyöntisuunnat ja niiden syvyydet?
- Mitkä asiat vaikuttavat lyöntisuuntiin ja syvyyksiin (passitempo, -pituus, -korkeus)?
- Muuttuuko askelsarjat tai lyöntitekniikka tietyissä tilanteissa ja mikä vaikutus hyökkäykseen?
- Lyökö maksimikorkeudesta, alaspäin tullessa, tiputtaako käden...?
- Onko "nopea käsi", käyttääkö extra- tai intrarotaatiota vai lyökö suoraan?
- Kuinka korkealta hyökkäys ylittää verkkolinjan?
- Milloin jujuttaa tai tsekkaa ja tekeekö näitä usein ja mille alueelle?
- Yrittääkö käyttää torjunnan käsiä hyväkseen?
- Käyttääkö tietyissä rotaatioissa erikoishyökkäystä esim. vajaa passi, kierto jne.?

Pohditaan:
- Mihin täytyy kiinnittää torjunnassa erityishuomiota (torjuntahypyn ajoitus, torjuntapaikka, torjujan lähtöpaikka, käsien vienti vastapuolelle, käsien vienti mahdollisimman korkealle, heitetäänkö kädet johonkin suuntaan, torjuntatekniikka...)?
- Torjutaanko raja auki vai kiinni? Täytyykö erilaisissa tilanteissa vaihtaa torjuntataktiikkaa?
- Monenko pelaajan torjunta pyritään saamaan hyökkäystä vastaan? Milloin ei kannata torjua?
- Miten asetellaan puolustajat kentälle? Täytyykö erilaisissa tilanteissa muuttaa puolustuspaikkoja?

Kun hyökkääjät on yksitellen scoutattu, siirrytään vastustajan vastaanoton jälkeisen hyökkäyksen videotarkasteluun. Tilastoista voidaan tarkastella mm. hyökkäystehot ja -määrät jakamalla ne vastaanoton laadun mukaan, passijakauma esim. positiivisen (täydellisen ja hyvän) vastaanoton jälkeen ja paljon muuta.

Pohdinta jatkuu:
- Priorisoidaan hyökkääjät eli mihin hyökkääjiin kiinnitetään enemmän huomiota rotaatiokohtaisesti ja painotetaanko torjuntaa tiettyä hyökkääjää tai hyökkäysaluetta vastaan?
- Passarin erityispiirteet ja mitä hänen tekniikastaan voi lukea?

--> Oman torjunta-puolustus -systeemin muokkaaminen vastustajakohtaisesti

Seuraava askel on vastustajan torjunta-puolustus -systeemin sekä syöttäjien scouttaaminen videotallenteelta ja tilastoista. Scouttaamiseen saa siis halutessaan upotettua paljon aikaa.

Valmennus ja otteluihin valmistautuminen on siis ongelman ratkaisua, kysymysten asettelua, vastausten etsimistä ja kompromissien tekemistä käytössä olevien resurssien puitteissa. Esimerkki ongelmasta voisi olla vaikka vastustajajoukkueen pelaajan liian korkea hyökkäysteho. Ongelmakysymyksiä voisivat olla: kuinka suuri vaikutus pelaajan hyökkäysteholla todennäköisesti on ottelun lopputulokseen? milloin hyökkääjä on tehokas (vastaanoton/puolustuksen jälkeen)? kuinka hyökkäystehoa saadaan laskettua? mikä vaikutus vastaanoton laadulla on hyökkäystehoon? miltä hyökkäysalueelta tehoja täytyy erityisesti saada laskettua? missä rotaatiossa jne. jne.

Tiedossa on siis jo, että suuri merkitys ottelun positiiviseen lopputulokseen on tehokkaalla hyökkäyksellä ja syötöllä sekä torjunnalla. Pyritään siis saamaan syötöllä hyökkäysyrityksiä ja -tehoja alas. Loput hoidetaan organisoidulla torjunta-puolustus -systeemillä, joka on yksilöllisesti suunniteltu. Päätetään syöttöstrategia esim. syötetäänkö

-suurella, keskisuurella vai pienellä riskillä?
-vastaanottajalle, joka tietyssä rotaatiossa on joukkueen heikoin vastaanottaja?
-vastaanottajalle, joka todennäköisimmin vastaanottaa negatiivisesti?
-vastaanottajalle, joka on tehnyt eniten vastaanottovirheitä?
-pelaajalle, jonka ei haluta osallistuvan hyökkäykseen tai hänen hyökkäystehonsa laskevat oman vastaanoton jälkeen?
-taktinen syöttö alueelle, jolla pyritään vaikuttamaan pelaajan hyökkäyssuoritukseen?
-vastaanottoalueelle, josta passari todennäköisesti rakentaa hyökkäyksen haluttuun paikkaan?
-vastaanottajalle, jolla on teknisiä vaikeuksia tietynlaisen syötön esim. oikealle puolelle tulevan nopean hyppyleijan kanssa?
-pelaajalle, jota halutaan syötöllä stressata koko ottelun ajan?
-jne.
 
Viestejä
3,794

Ihan hyvä analyysi, kiitos. Tämähän on sitä arkea mitä valmennus tekee pelejä varten, usein homma hoidetaan videolta katsomalla, millään ei näe niin hyvin kuin silmällä-pätee edelleen.
Suurimmalle osalle joukkueista, jopa meidän mestaruusliigassa, liian pitkälle viety analyysi johtaa kaaokseen tai ei ainakaan saada oikeastaan mitään hyötyä. Amatöörisarjoissa pitää soveltaa arkijärkeä, nämä teoreettiset rakennelmat romahtavat aina siinä vaiheessa kun virheiden määrä kasvaa johtuen epätasaisesta pelaajamateriaalista ja vastuu jää pelaajalle yksin,tässä on se käytännön ja teorian ero, noin tiivistettynä.
Eräässä toisessa lajissa jota pelataan jäällä, homma toimii ihan eri lailla. Pelit on loppuun saakka vietyä kurinalaisuutta ja taktista osaamista missä voittomarginaalit numeroina ovat pieniä mutta eivät tule sattumalta.Taktinen osaaminen ja taktiikan noudattaminen vaatii käytännössä ammattilaisjoukkueen jolla on fyysiset ja pelilliset edellytykset noudattaa pelikirjaa, mikä se sitten onkin.
Suomalainen mestaruusliiga on niin heppoinen sarja että sieltä koottu maju ei hyödy kovin pitkälle viedystä taktiikasta yhtään mitään, muutama heikko suoritus romahduttaa korttitalon.
Aika hyvää taktista osaamista on sekin että hommaa kovan hakkurin joka hoitaa pelit kotiin, näin toimii ne jotka ei niin numeroista välitä muualla kuin kassassa .:)
 
Viestejä
23
Hienoja kannanottoja Samperilta(y). Urheilulehdessä oli kirjoitus sattumasta, jonka mukaan sen osuus lopputuloksesta on NHL:ssä yli 50%. Perusteena mm. samat asiat kuin Pasman väitteessä ettei se vaikuta lopputulokseen:);)
 
Sattumalla on tietenkin vaikutusta yksittäisessä pelissä mutta pitkässä sarjassa se ei vaikuta, ne jakaantuvat tasan kaikille. Tämän takia näiltä pelikirjoilta juuri katoaa pohja jos on virheherkkä laji kuten esim. lentopallo.
Lentopallo on yksinkertaisten miesten yksinkertainen laji- Lelun sanonta pitää edelleen paikkansa.
 
Viestejä
59
Tilastot ja videomateriaali tukevat toisiaan. Silmä näkee sen, mitä sillä osataan katsoa. Tällöinkin se osaa valehdella taidokkaasti.

Kuten kaikissa lajeissa ja kaikilla tasoilla: yksinkertainen on kaunista. Pelaajille ei kannata antaa kuin pieni osa informaatiosta, mitä valmentajilla on. Taktiikan luomisessa ja informaation jakamisessa voidaan mennä syvemmälle sitten kun joukkueenjäsenet pystyvät niitä käytännössä (harjoituksissa, otteluissa) kurinalaisesti noudattamaan. Pelilliset valmiudet sekä tekniset, fyysiset ja psyykkiset taidot määrittävät kuinka syvälle voidaan mennä. Näitä taitoja tulee analysoida jatkuvasti mm. tilastoista ja videoilta (pelaajien kanssa). Pelaajalta ei voi vaatia asioita, joista hän ei kykene suoriutumaan tai joihin häntä ei ole valmisteltu/harjoitettu.

Voisin kuvitella, että suurimmalla osalla valmentajista on jokin teoreettinen malli, kuinka pelaajia ja joukkueen pelaamista pyritään kehittämään. Taktiikoita olisi sitten hyvä kyetä muokkaamaan, mikäli jokin asia oman joukkueen tekemisessä ei toimi tai vastustaja tekee asioita, joihin täytyy pyrkiä vaikuttamaan.
 
Viestejä
1,002
Samperi avaa hyvin lentopallon pelikirjaa huipputasolla ja tokihan Pasman täytyy väheksyä tätäkin asiaa. Kertoo aika paljon siitä, että ohuella tiedolla mennään, vaikka mielipiteet on vahvoja.

Miksi taas verrata lentopalloa ja pelikirjaa muihin lajeihin, joissa pelivälinettä voidaan kuljettaa ja kontrolloida pidempään, eikä kontakteja ole. Eihän lentopallon pelikirja ole tietenkään samanlainen, mutta variaatioita ja hienouksia löytyy rajattomasti. Pasmalla unohtuu myös täysin se, miksi pelikirja on tärkeä. Se antaa yksilölle tukea ja raamin, jotta voidaan joukkueena olla enemmän, kuin yksilöidensä summa. Sen tärkeys ei ole millään lailla riippuvainen tasosta, eikä edes pelaajien iästä. Toki erilainen.

Kuten Samperi avasi, lentopallon pelikirjassa pelataan hyvin pieniin yksityiskohtiin menevää "shakkia". Tämä johtuen siitä, että jokainen pallo lähtee stabiilista tilanteesta. Kuusi eri rotaatiovariaatiota.

Erikoinen on myös vertaus, ettei pelikirjalla ole merkitystä, kuin tiettyjä vastustajia vastaan. Mitä ihmettä? Lähteeköhän Las Palmaskin Espanjan liigassa ilman pelikirjaa ja taktiikkaa, koska Barca on ollut viime aikoina melko kova 😃

Daavid vastaan Goljat on urheilun suola ja ydin, jossa työn teolla, pelikirjalla ja myös tuurilla on iso merkitys. Jos tätä ei ymmärrä, ei oikein ole kartalla urheilun eetoksessa.
Eikä myöskään koskaan tule mitään saamaan aikaiseksi sillä saralla. Muuta kuin väsynyttä kitinää siitä, että kaikki on päin persettä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,545
Sattumalla on tietenkin vaikutusta yksittäisessä pelissä mutta pitkässä sarjassa se ei vaikuta, ne jakaantuvat tasan kaikille. Tämän takia näiltä pelikirjoilta juuri katoaa pohja jos on virheherkkä laji kuten esim. lentopallo.
Lentopallo on yksinkertaisten miesten yksinkertainen laji- Lelun sanonta pitää edelleen paikkansa.
Oli pelikirja tai skauttaus millaista tahansa, niin hommat hyytyy tai etenee pitkälti passarin tason mukaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on oma joukkueeni, jossa oli sarjan paras passari. Hän teki kohtuullisista harrastajista 1-sarjassa pärjääviä pelihemmoja.
 
Viestejä
3,794
Samperi avaa hyvin lentopallon pelikirja huipputasolla ja tokihan Pasman täytyy väheksyä tätäkin asiaa. Kertoo aika paljon siitä, että ohuella tiedolla mennään, vaikka mielipiteet on vahvoja.

Miksi taas verrata lentopalloa ja pelikirjaa muihin lajeihin, joissa pelivälinettä voidaan kuljettaa ja kontrolloida pidempään, eikä kontakteja ole. Eihän lentopallon pelikirja ole tietenkään samanlainen, mutta variaatioita ja hienouksia löytyy rajattomasti. Pasmalla unohtuu myös täysin se, miksi pelikirja on tärkeä. Se antaa yksilölle tukea ja raamin, jotta voidaan joukkueena olla enemmän, kuin yksilöidensä summa. Sen tärkeys ei ole millään lailla riippuvainen tasosta, eikä edes pelaajien iästä. Toki erilainen.

Kuten Samperi avasi, lentopallon pelikirjassa pelataan hyvin pieniin yksityiskohtiin menevää "shakkia". Tämä johtuen siitä, että jokainen pallo lähtee stabiilista tilanteesta. Kuusi eri rotaatiovariaatiota.

Erikoinen on myös vertaus, ettei pelikirjalla ole merkitystä, kuin tiettyjä vastustajia vastaan. Mitä ihmettä? Lähteeköhän Las Palmaskin Espanjan liigassa ilman pelikirjaa ja taktiikkaa, koska Barca on ollut viime aikoina melko kova 😃

Daavid vastaan Goljat on urheilun suola ja ydin, jossa työn teolla, pelikirjalla ja myös tuurilla on iso merkitys. Jos tätä ei ymmärrä, ei oikein ole kartalla urheilussa eetoksessa.
Eikä myöskään koskaan tule mitään saamaan aikaiseksi sillä saralla. Muuta kuin väsynyttä kitinää siitä, että kaikki on päin persettä.
Voihan sitä maalailla pilvilinnoja ja elää unelmissa, Daavid vs. Goljat jos ei ymmärrä realiteetteja. Niitä ei mikään pelikirja muuksi muuta vai onko oletuksesi että huonolla joukkueella on hyvä suunnitelma ja vastaavasti hyvällä joukkueella huono?
Kun nyt viittaat huipputasoon, kerro mistä kokemuksesi on peräisin?
Kerro ihan käytännön esimerkki miten etukäteen huonompi joukkue on voittanut sarjan hyvällä pelikirjalla ja miten se on rakennettu kun niin hyvin näytät ymmärtävän.
 
Viestejä
1,002
Pelikirja on olemassa jokaisella joukkueella. Joukkueesta tekee joukkueen se, minkälainen pelikirja on ja ennen kaikkea se, kuinka hyvin pelikirja on sisäistetty treenaamalla paljon lukuisia pieniä asioita, treeneissä. Tässä korostuu valmentaminen ja valmentaja. Hyvästäkään pelikirjasta ei ole hyötyä, jos sitä ei saa ajettua perille pelaajille.

Nämä edellämainitut seikat aiheuttavat sen, että en oikein ymmärrä, jos joku väheksyy pelikirjaa lentopallossa.

Vai pitäisi luetella pelikirjalla voitettua pelejä/sarjoja. No otetaan nyt vaikka Venäjä ja Sammelvuo. Myös Power cupissa tuli nähtyä monta C- ja E-ikäisten peliä, jossa pelikirja ratkaisi. Laitetaan nyt vaikka Vampula vst Hämeenlinna C-tyttöjen tsemppisarjaa 😃
 
Viestejä
4,545
On ollut mahdollisuus olla koutsina E ikäisistä miesten 1-sarjaan. Ehkä eniten on pelikirja vaikuttanut D- tyttöjen minikenttäpelissä, jossa rakensin aivan omanlaisen pelitavan.

M1 sarjasta on jäänyt pari peliä erityisesti mieleen. Toisessa saimme, ennakkosuunnitelman mukaan, vastuksen ykköstykin siirrettyä penkinpuolelle. Toinen joka on erityisenä onnistumisena jäänyt mieleen, on se kun skauttasin kaverin passarin tekemiset. Syötön suuntauksella saimme vastuksen ulkolaiset keskarit työttömiksi.
 
Viestejä
3,794
Minä haluaisin tietää, miksi HPK voitti Liigan, Leijonat maailmanmestaruuden ja St. Louis Blues Stanley Cupin?
Vielä lyhyesti; nämä pelikirjajutut ja scouttaukset ovat olleet arkipäivää ihan kaikissa lajeissa iät ajat, suunnitelma pelaamisesta on pakko olla jos on joukkuepeli kyseessä. Tiedetään mitä itse tehdään ja mitä vastustaja tekee missäkin tilanteessa, tässä ei ole mitään uutta kaikki jotka valmentavat , tietävät tämän.
Tietoakin voi hankkia monella tavalla, tilasto on yksi tapa mitä voidaan käyttää tukena mutta tilastoihin ei aina kannata luottaa. Ihmiset tekevät nämä tilastot ja usein niissä voi olla tarkoitushakuisuutta, siitäkin on käytännön kokemusta.
Mutta miksi HPK voitti suomenmestaruuden eikä esim .Tappara; se oli sitä sattumaa;););)
Valepa voitti taas hyvän pelikirjansa ansiosta; se on Meskon päässä:p:p:p
 
Viestejä
4,545
Valepa voitti taas hyvän pelikirjansa ansiosta; se on Meskon päässä:p:p:p[/QUOTE]
Tähän Meskojuttuun voi tulla mukaan täydestä sydämestä. Samalla tulee todistetuksi, kuinka tärkeä henkilö passari on. Ja sopii hyvin palstan aiheeseen. Siis majun pelillisestä tilasta.
 
Viestejä
3,794
Valepa voitti taas hyvän pelikirjansa ansiosta; se on Meskon päässä:p:p:p
Tähän Meskojuttuun voi tulla mukaan täydestä sydämestä. Samalla tulee todistetuksi, kuinka tärkeä henkilö passari on. Ja sopii hyvin palstan aiheeseen. Siis majun pelillisestä tilasta.[/QUOTE]
Pystysköhän tietotekniikkanörtit mitenkään siirtään Meskon päästä "passariohjelman" junnujen päähän, ja käsiin. pientä korvausta vastaan tietenkin, lisenssi:unsure:
 
Viestejä
673
Pasma kirjoitti:
Mutta miksi HPK voitti suomenmestaruuden eikä esim .Tappara; se oli sitä sattumaa

Kun ensin voittaa puolivälierissä TPS:n 4 kertaa, sitten välierissä Tapparan 4 kertaa ja finaalissa Kärpät 4 kertaa,
on kyllä aikamoista sattumaa. Lyhyesti sanottuna HPK:lla oli paras valmentaja, jonka kuviot olivat muille liikaa
 
Viestejä
5,650

Näin juuri. Jotkut tuntuu jämähtäneen 70-luvulle. Nykyään varsinkin pelikirjat ja kaikki mahdollinen on niin tärkeää joukkuepalloilussa, oli sitten kyse jalkapallosta, koripallosta tai lentopallosta.
 
Juuri näin. Lisäksi ymmärrys siitä, että kaikki liittyy kaikkeen, on lisääntynyt huomattavasti. Ei ole muusta tekemisestä erillistä psyykkistä tai fyysistä valmennusta, pelikirjaa tai taktiikkaa, kuten ennen puhuttiin.

Ennenhän kuviteltiin, että on olemassa joku tietyn osa-alueen guru, joka ottaa homman haltuun parissa viikossa ja siirtyy seuraavaan keissiin. Nykyään rakennetaan valmennustiimejä, joissa on vastuualueita ja erikoisosaajia. Ei kuitenkaan projektiluontoisesti tai konsultoimalla. Vaan yhtenä palana joukkuetta.

Eli kaikki osa-alueet otetaan koko ajan paremmin mukaan arkeen. Ennenhän esim. ajateltiin, että pelaajista tulee kovia voittajia, jos harjoituksissa lähinnä vituttaa koko ajan 😃 Nyt pyritään siihen, että arki olisi maistuvaa ja treenejä odotetaan. Ymmärretään, että hauskuus ja rentous ei sulje tehokkuutta ja määrää pois. Monen kohdalla päin vastoin.
 
Viestejä
4,545
Tähän Meskojuttuun voi tulla mukaan täydestä sydämestä. Samalla tulee todistetuksi, kuinka tärkeä henkilö passari on. Ja sopii hyvin palstan aiheeseen. Siis majun pelillisestä tilasta.
Pystysköhän tietotekniikkanörtit mitenkään siirtään Meskon päästä "passariohjelman" junnujen päähän, ja käsiin. pientä korvausta vastaan tietenkin, lisenssi:unsure:[/QUOTE]
Juuri näin. Lisäksi ymmärrys siitä, että kaikki liittyy kaikkeen, on lisääntynyt huomattavasti. Ei ole muusta tekemisestä erillistä psyykkistä tai fyysistä valmennusta, pelikirjaa tai taktiikkaa, kuten ennen puhuttiin.

Ennenhän kuviteltiin, että on olemassa joku tietyn osa-alueen guru, joka ottaa homman haltuun parissa viikossa ja siirtyy seuraavaan keissiin. Nykyään rakennetaan valmennustiimejä, joissa on vastuualueita ja erikoisosaajia. Ei kuitenkaan projektiluontoisesti tai konsultoimalla. Vaan yhtenä palana joukkuetta.

Eli kaikki osa-alueet otetaan koko ajan paremmin mukaan arkeen. Ennenhän esim. ajateltiin, että pelaajista tulee kovia voittajia, jos harjoituksissa lähinnä vituttaa koko ajan 😃 Nyt pyritään siihen, että arki olisi maistuvaa ja treenejä odotetaan. Ymmärretään, että hauskuus ja rentous ei sulje tehokkuutta ja määrää pois. Monen kohdalla päin vastoin.

Hauskuus ja rentous. Eli on hyvä olla tiimissä, niin tulee paras lopputulos. Olen ajatellut lentisjoukkuetta niin, että se on hyvin tiiviissä muodossa oleva pienoisyhteiskunta, jossa on päällikkö, siis kentällä. Ylipäällikkö on tietenkin valkku. Kentällä pitää olla myös se joka pitää porukan suut sopivasti yläviistossa. Pari vähän virkamiesmäisempää ja pari puolihullua jauhopäätä joita ei mikään hetkauta. Minusta Puolan joukkue viime kisoissa oli tällainen. Brasilian 2000 luvun alkuvuosien joukkue myös.
 
Viestejä
1,002
Jotta saadaan näitä keskusteluja linkitettyä aiheeseenkin, niin yritänpä avata omia ajatuksia maajoukkueen tilasta.

Kultaisessa liigassa peli ei ollut sitä, mitä olisi pitänyt. Eli joukkue ei ollut joukkue, vaan lauma yksilöitä kentällä. Tässä tullaan juuri pelikirjaa ja toiseen tämän päivän muotitermiin, eli yhteiseen tarinaan. Sitä ei ollut, koska valmentajaa ei ollut, kun tarinaa alettiin keväällä muodostamaan. Ja koska ei ole tarinaa, ei ole myöskään yhteistä pelikirjaa, jota kaikki pystyvät toteuttamaan. Peli ei voi olla lähelläkään 100 prosenttista.

Toinen seikka, joka vaikeutti merkittävästi joukkueen mahdollisuutta onnistua, oli kokeneiden pelaajien puute. Kentällä ja varsinkin kentän ulkopuolella. Hyvässä joukkueessa pitää olla sekä nuoruutta, että kokemusta. Olisiko ollut ehkä paikka ottaa mukaan hiukan iäkkäämpiä pelaajia, jotka eivät ole urallaan mahtuneet maajoukkueeseen, mutta nyt olisivat tuoneet "särmää"?

Pelkkien "junnujen" mukanaolo aiheutti sen, että omalla tasolla ei pystytty pelaamaan pitkiä jaksoja, eikä varsinkaan erien loppuja.
Eräs hyvin lähellä joukkuetta oleva kertoi, että treeneissä peli on näyttänyt jo oikeinkin hyvältä, kentälle sitä ei saatu. Tämäkin kääntyy monesti kokemuksen myötä toisin päin.

Nyt pitää alkaa luomaan uutta tarinaa. Onneksi mukana on jo päävalmentaja ja kokeneita pelaajia. Lähtökohdat ovat aivan erilaiset, kuin keväällä. Riittääkö se voittoihin EM-kisoissa ja olympiakarsinnoissa, sitä on mahdoton sanoa. Riippuu siitä, miten tarina etenee. Lähtökohdat on jo paljon paremmat.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös