Verkkovirhe

Miesten maajoukkue MM-kisoissa 2018

Viestejä
202
Siihen aikaan arvokisoihin pääsi 12 joukkuetta, nyt ne kekkerit ovat tainneet jo tuplautua? Toki kisoista on tullut myös hienoja sijoituksia esim 93-94 ikäluokalla, joka onkin kyllä kova (Kerminen, Siirilä, Seppänen, Kaurto, Krastins ym.)
Ihan aikuisten maailmanhuipulle näistäkin on noussut Kerminen ja kyllä Siiriläkin mutta parin vuoden välein pitäisi tulla tälläisiä pelimiehiä, että miesten maajoukkue pärjöisi.

Itse muistelin, että Kaislasalo, Ropponen, Mäkinen ja kumppanit olisivat tällä vuosikymmenellä olleet EM-kisoissa mitalipeleissä ja päässeet MM-kisoihin.
 
Viestejä
359
Hups totta puhutta. 😁 Lähinnä pointtini oli se, että miesten maajoukkueellehan riittää vaikka, joka toisesta ikäluokasta tulisi edes yksi aivan kärkitason kaveri eli tälläinen tasoa Kunnari, Oivaset ym. Sellaisten löytyminen vaikeutuu kun se juniorimassa pienenee.
 
Viestejä
202
Hups totta puhutta. 😁 Lähinnä pointtini oli se, että miesten maajoukkueellehan riittää vaikka, joka toisesta ikäluokasta tulisi edes yksi aivan kärkitason kaveri eli tälläinen tasoa Kunnari, Oivaset ym. Sellaisten löytyminen vaikeutuu kun se juniorimassa pienenee.

Tässä olen täsmälleen samaa mieltä.
 
Viestejä
4,687
En ollut nettiyhteyksien päässä ennenkuin uuden päivän puolella. Tää on vähän tämmöinen tää pulkaaria.

Mutta siis. Peruslähtökohta on se, että ne paikkakunnat joissa on ollut ja on vieläkin lentostoimintaa, ovat suurelta osin muuttotappiokuntia, joten harrastajamäärätkin vähenee, kun ikäluokat pienenee. Joten:

Tarvitsemme viiden alueen sijaan 30 aluetta ja niille päätoiminen pv. joka tekee töitä sen eteen, että kuopatut paikkakunnat ja kaupungit saadaan lajin pariin takaisin. Näillä alueilla pelataan pikkujunnujen sarjoja Deehen saakka. Ceestä eteenpäin siirrytään pelaamaan nykyisten alueiden mukaisesti. Junnumaajoukkueita olisi kolme. Pohjoinen, keski ja etelä. Näitä maju pelaajia leiritettäisiin kolmessa paikassa aktiivisesti, mutta pelasivat omassa seurassa miesten pelejä. Tulisi ihan oikeata kisaa siitä kuka sen Suomen edustusasum vetäisi päälle. Eli koekymmentä ammattitutkinnon suorittanutta tai liiton kolmostason kaveria hommiin. Kukin parhaaksi katsomallaan tavalla.


Muuten. Kuuba, vaikka hävisikin Puolalle.3-1 pelasi todella vahvaa syöttöpeliä. Ei pahemmin tuupittu palloa kaverille. Vastaanotto toimi ja ykköstempo sen myötä. Puolan Kurek ja Novakowski heräsivät peliin neljännen alkupuolella ja se olikin sitten siinä.

Hyviä nuoria poikia jälleen Kuuban joukkueessa. Suomen pv katosi paikalta kolmannessa erässä, kun Kuuba tykitti Ässiä Puolan kenttään ja ykköstempo paukahteli. Tykkäsin Kuuban pelistä
Ja Kurekin heräämisestä. Kävi joka Puolan janttarille sanomassa että jos te ette pelaa, niin minä ainakin ja niin myös alkoi. Huikea heppu
 
Viestejä
4,687
Nyt kyllä kuulin niin kovaa tekstiä,. päävalmentajasta, eräältä tunnetuilta lentopallohenkilöltä, että huhhuh. Sanoi että voisi jättää tehtävänsä turnauksen jälkeen. Nää on niitä nimettömiä lähteitä, joilla on kuitenkin nimi ja tällä henkilöllä myös tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
5,688
Nyt kyllä kuulin niin kovaa tekstiä,. päävalmentajasta, eräältä tunnetuilta lentopallohenkilöltä, että huhhuh. Sanoi että voisi jättää tehtävänsä turnauksen jälkeen. Nää on niitä nimettömiä lähteitä, joilla on kuitenkin nimi ja tällä henkilöllä myös tietoa.

No, tästä kyllä pitää laittaa jotain lisätietoa. Ensinnäkin vähän, että mitä on sanottu ja miksi? Ei paljoa auta, jos tänne laitellaan tälläisiä, että "Päävalmentajasta kertoi huonoa tunnettu lentopallovaikuttaja" tai "Eräs pelaaja sano päävalmentajasta sitä ja tätä" "Tunnettu lentopallohenkilö" on myös vähän laaja käsite. Voit sivistää ja kertoa, että missä toimissa tämä henkilö vaikuttaa?
 
Viestejä
3,441
katselin 1 1/2 erää Puola -Kuuba peliä. Siinä liikuttiin kv fyysisillä korkeuksilla. Puola minusta oli sitten taktisesti vaan parempi ja hyökkäys pelitemmoiltaan laitoihin nopeampi.

Suomen pitää siis olla taktisesti viisas Kuuban poikia vastaan ja eikä "säikähtää" jos tulee torjunnan suurimmasta välistä eli torjunnan ja katon välistä 😕😉
 
Viestejä
3,546
Nyt kyllä kuulin niin kovaa tekstiä,. päävalmentajasta, eräältä tunnetuilta lentopallohenkilöltä, että huhhuh. Sanoi että voisi jättää tehtävänsä turnauksen jälkeen. Nää on niitä nimettömiä lähteitä, joilla on kuitenkin nimi ja tällä henkilöllä myös tietoa.
Tämmöset huutelut kun ei auta ketään/mitään...
 
Viestejä
4,687
Tämmöset huutelut kun ei auta ketään/mitään...
Ei auta. Ihmettelin kyllä hänen sanomistaan. Jos on juorilua ja huutelua niin olkoon, mutta täällä on lentisväkeä jo nyt aika paljon, ja ehkäpä täällä puhutaan lajista enemmän kuin säästä
 
Viestejä
4,687
Iranilla oli reippaankokoinen faniryhmä ja myös naisia aika paljon mukana. Pikkuisen puolivaloilla pelasivat, rennon letkeästi mutta tehokkaasti. Harvoin näkee, että passari tempaisee kutosalueelta puolustuksen jälkeisen pallon tatamiin. Vekkuli kaveri
 
Viestejä
4,687
Puerto Rico on porukka joka lyö iloisesti palloa jos pääsevät rakentamaan. Hakkuri ja libero on kovanluokan pelimiehiä. Libero teki päivän upeimman suorituksen, hakemalla pallon jonka varmaankin kaikki luulivat jo päättyneen Iranin pisteeksi. Ihan kentän vapaa-alueen takakulmasta poimi pallon peliin.
 
Viestejä
123
Eli koekymmentä ammattitutkinnon suorittanutta tai liiton kolmostason kaveria hommiin. Kukin parhaaksi katsomallaan tavalla.

30 henkilöä * 2400 € per kuukausi * 12 kuukautta * sosiaalikulut 1,5 = 1 296 000 € per vuosi. Aika kovat kulut.

Toki mielummin haluan aina lähteä positiivisen kautta ja tuossa ideassa on paljon hyvää! Haalarihommiin kavereita ja pois sellaiset 20 vuotta samalla pallilla istuneet ja hommaan kyllästyneet kaverit, joita tuntuu olevan joka työpaikalla (en tunne lentopalloliiton henkilöstöä, joten en tiedä ketään henkilökohtaisesti enkä syytä ketään) ja joiden kanssa mikään ei vaan mene eteenpäin, kun tehdään vain se mikä on aivan pakollista - jos sitäkään...
 
Viestejä
1,766
Onko niin, että USA saa/sai 3-2 -voitostaan Serbiaa vastaan täydet 3 pistettä??? Näin ainakin näyttää näitten lohkon eli C-lohkon sarjatilanne. - YLE-tekstitv:n mukaan.
 
Viestejä
441
katselin 1 1/2 erää Puola -Kuuba peliä. Siinä liikuttiin kv fyysisillä korkeuksilla. Puola minusta oli sitten taktisesti vaan parempi ja hyökkäys pelitemmoiltaan laitoihin nopeampi.

Suomen pitää siis olla taktisesti viisas Kuuban poikia vastaan ja eikä "säikähtää" jos tulee torjunnan suurimmasta välistä eli torjunnan ja katon välistä 😕😉

kuuballa oli aika vahva syöttö. jos tulee samalla taajuudella suomea vastaan, ollaan vaikeuksissa. suomen on pakko nostaa aloitukset todella hyvällä prosentilla kuppiin, jotta saadaan ykköshyökkäys ja ykköshyökkäyspelote toimimaan. sen jälkeen pystyy jakamaan yp:lle ja hakkurille paikkoja yhtä torjujaa vastaan. mutta jos nostot jäävät kolme metriä verkosta, ollaan lirissä. roskapallon tappajia ei meillä oikein ole.

ja vastaavasti oman syötön pitäisi purra kuuban vastaanottoon.

savon sanomissa oli hyvä juttu rennestä, joka ihmetteli hiukan sitä, että kaikki huiput eivät ole suomella mukana.

Takavuosien valmentajalegenda Reino Kosonen ihmettelee lentopallomaajoukkueen kokoonpanoa: "Huonoa suunnittelua"
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
345
En tiedä voiko noihin Ylen sivujen lukuihin luottaa, mutta esim. monta tuntia sitten tehtyä juttua oli jaettu Facebookissa KERRAN. Yle puskee juttua kohtalaisella tahdilla, mutta... Noh, ehkä juttujen jakaminen jne. on vaan liian vaikeaa.
 
Viestejä
4,687
Iran kypsytti todella monipuolisella pelillä kotijoukkueen. Passari on loistava ja keskarit melkoisia
Mörköjä.

VO semmoista, että tosi kova syöttöporukka täytyy olla, että pääsee hallitsemaan peliä, jos sittenkään. Bulkaarit oli aika aseettomia. Kolmannessa saivat muutamia syöttöjä onnistumaan erän lopulla niin saivat erän
Lohkon voiton ratkoo Puola ja Iran. Puola teki kakkosluusikollaan hakkelusta PR : sta
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös