Verkkovirhe

Koronan vaikutus sisälajeihin?

Viestejä
3,543

siinäpä taustoja asioiden suhteen
Tässäpä lentopallon osalta artikkelin mielenkiintoisin pätkä:
Hurrikaani-Loimaa ja Savo Volley haun erikoistapauksia
Kahden lentopalloseuran kohdalla näkyy haun erikoisuus. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, mutta myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset voivat olla oikeutettuja tuen saamiseen.
Lentopallossa kaikki miesten ja naisten joukkueet sekä koripallossa Seagullsia lukuun ottamatta kaikki pääsarjaseurat toimivat rekisteröityinä yhdistyksinä, mutta tähän mennessä vain lentopalloseurat Hurrikaani-Loimaa ja Savo Volley ovat jättäneet omat hakemuksensa.
Verottaja on jo aiemmin katsonut nämä seurat arvonlisäverovelvollisiksi yhdistyksiksi, koska niiden toiminta perustuu vain edustusjoukkueen pyörittämiseen. Näin ollen ne eivät ole yleishyödyllisiä yhteisöjä, kuten moni seura, jolla on myös junioritoiminta saman katon alla.

Jos aiemmin alv-velvollisuus on ollut näille seuroille jopa taakka, se mahdollistaa nyt yritystuen hakemisen, kun Valtiokonttori näkee tarvittavat luvut helposti alv-rekisteristä.
– Silloin pystymme osoittamaan alv-myyntimme pudotuksen ihan suoraan rekisteristä niiltä ajoilta, joita pyydetään, selventää Hurrikaani-Loimaan toiminnanjohtaja Anssi Rämö.
Hurrikaanikin oli aiemmin hakenut oikaisua verottajan päätökseen alv-velvollisuudestaan, koska katsoi junioritoimintaa pyörittävän Loimaan Jankko ry:n kuuluvan sen taustalle. Oikaisua ei kuitenkaan tullut, mikä on tässä tilanteessa jopa seuralle hyödyksi.
Savo Volleyssa tilanne on pitkälti samanlainen. Kuopiolaisseuran alueella junioritoiminta kuuluu muille seuroille, ja Savo Volley ry on perustettu vastaamaan vain miesten liigajoukkueesta.
– Juuri tämä siinä on se peruste, savolaisten toimitusjohtaja Timo Perälä kertoo oman seuransa hakukelpoisuuden taustoista.

Yhdistyksissä on myös mahdollista jakaa toiminta arvonlisäverolliseen ja yleishyödylliseen verottomaan puoleen, mutta kustannustukea hakiessa Valtiokonttorin on pystyttävä tarkistamaan hakemuksessa esitetyt tiedot alv-rekisteristä.[/URL]
 
Viestejä
585
Tämä oli siis alv velvollisien tuki. Pitäs nyt löytyä joku toinen tuki joka korvais saamattomat pääsylipputulot. Niitten laskemiseen ei varmaan tarvis mitään alv rekisteriä.
 
Viestejä
1,049
Pistetäänpä hiukan omia ajatuksia koronasta ja seuran/valmentajan vastuusta. Tämä keskustelu on ollut tapetilla täälläkin, kuten monella muullakin foorumilla.

Valmentajahan joutuu jatkuvasti miettimään mikä on oikein, mikä väärin. Jokaiseen harjoitukseen. Paljonko on hypitty, mikä on kokonaiskuormitus, kelle voi puhua milläkin lailla, miksi ei "Tytti" ole käynyt treeneissä, miten laitetaan kädet hihalyönnissä, ym. ym. ym. Infoa koitetaan saada mahdollisimman paljon, jotta pelaajilla olisi mahdollisuus kehittyä jopa huipulle, eikä pilaisi kenenkään uraa tai elämää osaamattomuudella.

Tässä koronasyksyssä ja -talvessa onkin ollut oma haasteensa ainakin itselleni. Aikamoista jaakobinpainia, mikä on oikein ja mikä väärin. Keväällä ja kesällä oli hyvin yksiselitteistä uskoa viranomaisia, oikein oli toimia kirjaimellisesti heidän ohjeidensa mukaan.
Nyt on ainakin itsellä ajatukset muuttuneet. Oikein on käyttää kaikki porsaanreiät hyödyksi, jotta saadaan juniorit pelikentille. Väärin on kieltää lapsia ja nuoria menemästä salille.

Tähän on johtanut se, että en ole löytänyt minkäänlaista dataa puoltamaan rajoituksia. Alueen koronanyrkin johtava lääkärikin myönsi seuroille suunnatussa Teams-palaverissa, että alueella ei ole ollut ainuttakaan nuorten/lasten ryhmäharrastuksissa leviävää tartuntaketjua syksyn ja talven aikana. Ei edes altistuksia. Ei missään lajissa. Samaan hengenvetoon lisäsi, että jos tilanne on niin vakava, kun hallitus kertoo, pitäisi ottaa oikeat keinot käyttöön. Nyt kärsii väärät ihmiset.
Koen myös omien lapsieni kautta, että harrastuksen ollessa katkolla, kauppakeskukseen meno sushille kavereiden kanssa on keino tavata pelikavereita. Koronan kannalta ei kovin toivottavaa.
Eli oma mielipiteeni on, että rajoituksen vaikutus on jopa negatiivinen, varsinkin nuorten kohdalla.

Tuossa vielä yksi tutkimus, lukekoon sitä kukin, miten haluaa. Johtopäätös on mielestäni selvä, aikuisten ryhmäharrastuksien kieltämiselle on selkeät perusteet, junnujen ei minkäänlaista.

Viimeksi muokattu:

On tässä sekin puoli että kouluissa se kiertää ja jos kaikki reenit pyöris täysillä niin väkisin leviäis pian myös harrastusten parissa ja reeneissä käy yleensä junnuja eri kouluista, varsinkin isoissa kaupungeissa. Ikävää
 
Eiköhän ne silloin näkyisi myös tartunnoissa?
Mielestäni harrastusten kieltäminen on aivan turhaa yksittäisenä toimenpiteenä. Samaan aikaan pitää laittaa lapset etäkouluun. Molemmat on rajuja keinoja, toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.

Nythän määrittelyt tehtiin uudelleen myös niiden tehon vuoksi. Eli ensin kohdennetaan rajoitteet ravintoloihin, baareihin ja yksityisiin kuntosaleihin. Sen jälkeen vuorossa on vasta lasten ryhmäharrastusten ja lähikoulun kieltäminen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
65
Liitto ei perunut junnupelejä helmikuulta, vaikka olympiakomitea suosittelee että sairaanhoitopiirin ylittäviä kilpailuja ja turnauksia ei järjestettäisi.
 
Viestejä
547
Liitto ei perunut junnupelejä helmikuulta, vaikka olympiakomitea suosittelee että sairaanhoitopiirin ylittäviä kilpailuja ja turnauksia ei järjestettäisi.
Ei perunut ei. "Koittakaa pelata ne,
sopikaa keskenänne ja voitte pelata vaikka 2 joukkueen poolina"

Ei ole oikein päätöksentekokykyä liitossa. Samoin asioista tiedottaminen on hataralla pohjalla.
 
Niin, mikähän mahtaisi olla vaihtoehto? Tilanteen tiedottaminen selkeästi on jääkiekkoliittoa myöten melko mahdotonta.

Melko fakiiri saa olla, että pysyy kaikkien alueiden ja kaupunkien rajoituksista kartalla.
Tällä hetkellähän tilanne on se, että kaupungit ovat sallineet junnujen harrastamisen vastoin AVI:n suosituksia monella alueella. Lisäksi pakkaa sekoittaa se, mitkä ovat määräyksiä, mitkä suosituksia, mikä on yleisötilaisuus, mikä toistuvaisluonteinen tapahtuma. Täälläkin Liikuntahalliyhtiön tuoreessa ohjeessa on kohta 9: "Liikuntahallien tiloissa voi järjestää otteluita ja kilpailuja Aluehallintoviraston määräyksiä ja THL:n ohjeita noudattaen."

Toisaalta taas sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessaan näin:"Ottelu-, näytös- tai muiden tapahtumien järjestämisestä on syytä edelleen pidättäytyä. Muiden epidemiatoimien, mukaan lukien yksityistilaisuuksien ja matkustamisen välttäminen, etätyön maksimaalinen käyttö, maskien käyttö, käsihygienia ja lievienkin oireiden kanssa testeihin hakeutuminen sekä kotiin jääminen ovat nyt tärkeitä ja niillä voimme kaikki vaikuttaa siihen, että toimet kohdentuvat oikein".

Itse tulkitsen tilannetta niin, että pelaamista ei suositella, mutta ei sitä mikään kielläkään. Määräys olisi toki tiukempi, eli silloin ei pelata.

Sama tilanne näkyy olevan muissakin lajeissa liiton osalta. Eli yritetään saada pelit käyntiin heti, kun rajoitukset sallii. Muutamalla alueella pelit pyörii melkein normaalisti. Miksi ei pyörisi, jos tartunnat ovat perustasolla?
 
Viestejä
1,049
Tuossa vielä tämän alueen sairaalan tiedote. Kannattaa lukea ajatuksella. Varsinkin niiden, jotka kauhistelevat junnujen treenien avaamista. Jos alan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että rajoituksella ei ole epidemiologisia perusteita, niin miksi edelleen osa jopa täälläkin olevista urheiluihmisistä haluaa hallien ovet munalukkoon. En ymmärrä 🤔

Viestejä
65
Jyväskylä pisti kaikki kiinni kahdeksi viikoksi ja erikseen mainittiin jossain haastattelussa, että nyt korona leviää nimenomaan yläkouluikäisten harrastuksissa, myös yläkoulut etäopetukseen. Tästä olisi kiinnostavaa tietää enemmänkin, ensimmäistä kertaa kuuluu tällaista.
 
Viestejä
3,543
Screenshot_20210211_062027.jpg
 
Viestejä
3,441
Palstoilla on surkuteltu junioreiden pelijen loppumista ja esim ravintolat on auki. Totta!

Se mitä tässä mietin, että mietitään heinäkuussa järjestettävän Olympialaisten järjestämistä/järkevyyttä, niin siinä suhteessa taitaa Suomen lentopallosarjojen, Powerin ym yhteistapahtumien järjestäminen saada mielenkiintoisen kulman? Rokotustahti ei pure meillä eikä maailamalla.

On tässä jotain hyvääkin, missä päästään harjoittelemaan junioreiden kanssa. Voi mennä perustaito edellä, ei ole pelit painamassa.

Liittohallitus kokoontuu viikonloppuna (?) ja varmaan saadaan päivitettyä tietoa (?). 7,2 milj€ budjetti onko vielä voimissaan?
 
Viestejä
415

Ei pelit ”paina” junioreiden harjoittelussa, päinvastoin, pelaaminen on olennaista ja tärkeää kehittymisen kannalta. En laskisi tuota millään tavalla plussaksi.
 
Viestejä
1,293
Joitakuita juniorikoutseja jututettuani ei tilanne juuri naurata. Kyllä junuja on hankala motivoida reenaan viikosta ja kuukaudesta toiseen ilman toivetta peleistä. Dropoutteja tulee etenkin niillä, joiden motivaatio ei ihan satasella roihua.
Tilanne on tämä, korkeammassa kädessä. Kyseiset koutsit kehittävät joukkueen välisiä 3 v 3 -sarjoja ym sarjataulukkoineen ym, jotta vieteri venyisi tämän ajan yli.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös