Verkkovirhe

Koronan vaikutus sisälajeihin?

Viestejä
105
Juuri päättyneen tiedotustilaisuuden mukaan rajoituksia ei olla ainakaan lieventämässä. Tapausten määrän uskotaan jälleen joulunpyhien jälkeen nousevan lähinnä kahdesta syystä.

Ensiksikin joulun loma-aikaan testeihin ei menty yhtä innokkaasti kuin ennen. Tapauksia on siis luultavasti piilevinä ja ne näkyvät vasta lähipäivinä. Toinen syy on joulun ja uuden vuoden juhlimisesta johtuva viruksen leviäminen, joka näkynee tilastoissa ensi vuoden alkuviikoilla.

STM:n strategiajohtaja Voipio-Pulkki kertoi uudesta hybridistrategian toimintasuunnitelmasta, johon on tehty pieniä tarkennuksia. Se kattaa ajanjakson tammikuulta toukokuulle.

Strategiassa luovutaan ajattelemasta toimenpiteitä vain alueittain. Toimia siis aletaan ottaa käyttöön entistä etukenoisemmin. Hän totesi mm. että ns. perustasolla olevilla alueilla pitää välittömästi ottaa käyttöön kiihtymisvaiheen rajoituksia, jos tautitapausten määrä Suomessa yleisesti kasvaa. Ei siis enää tuijoteta vain oman alueen tilastoja, vaan katsotaan Suomea kokonaisuutena. Kaikkiin suosituksia ja rajoituksia lieventäviin toimiin pitää suhtautua harkiten, koska virus ei ole muuttunut vähemmän tartuttavaksi, pikemminkin päinvastoin.

Vastaavasti kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla pitää tautitapausten Suomessa lisääntyessä harkita vakavasti leviämisvaiheen toimenpiteitä. Leviämisvaiheessa olevilla alueilla koko toimenpiteiden kirjo pitää ottaa täysimääräisesti käyttöön.

Tämä on siis STM:n uusi linjaus, joka julkaistaan tänään.

Rokotteita on tulossa parin-kolmenkymmenen tuhannen viikkovauhtia. Tällä vauhdilla helmikuussa rokotesuojan on saanut n. 100 000 suomalaista.

Tiukkoja rajoituksia pitää pitää voimassa vielä ainakin maaliskuuhun saakka. Siksi urheilusarjojen kannattaisi laittaa toiminta jäihin vielä pariksi kuukaudeksi. Maaliskuussa tilanne voi olla jo parempi. Seurojen talous ei kestä pelkkiä kuluja, kun tyhjistä katsomoista ei ole tuloja.
 
Viestejä
315
Heitänpä tähän pienen positiivisen ajatuksen loppuvuoden ja alkavan kunniaksi. Voi olla, että olen ihan hakoteillä, mutta se nähdään viikon/parin päästä.

Tässäkin ketjussa on paljon infoa ja ennusteita siitä, että joulun ja uuden vuoden pyhät lisäävät tartuntoja. Näin myös viranomaisilla ja terveydenhuollon ammattilaisilla. Toki heillä pitääkin olla, koska heidän pitää varautua pahimpaan ja toisaalta myös hiukan "pelotella" kansaa.

Entäpä jos käykin niin, kuten keväällä, kun koulut avattiin, tartunnat vähenivät edelleen. Tai samalla tavalla, kun lonkerot ym. makujuomat menivät kauppoihin. Kansa ei ryypännyt itseään hengiltä.
Oma empiirinen tutkimus maanteillä ym. kertoo, että mitään isompaa piikkiä ei tule. Pitää ottaa huomioon, että koulut ovat kiinni ja moni aikuinen on lomalla. On vastuuttomia ihmisiä, jotka helposti otetaan esimerkkitapauksiksi someen. Toisaalta meitä kuuliaisia, jotka oikeasti laittavat hommat seis ja ovat pääosin sohvalla tai yksin/kaksin/perheenä ulkoilemassa, on aikamoinen porukka. Suurin osa tuntemistani ihmisistä on rajoittanut todella paljon elämäänsä. Se ei voi olla näkymättä.

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato!😄
 
Olen samaa mieltä, että meitä kuuliaisia on enemmistö kansasta. Mutta vaikka meitä olisi neljä miljoonaa, riittää että se yksi miljoona huseeraa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tänään Suomen urheilun ykkösmies Jan Vapaavuori kertoi, että Uudenmaan rajoitukset jatkuvat yhtä tiukkoina kuin tähänkin asti vielä tammikuun 10 päivän jälkeenkin. Eikö tämä tarkoita sitä, että Korso ei pääse pelaamaan ottelujaan ainakaan vielä alkuvuodesta?
 
Viestejä
971

Ducksin ensimmäinen kotiottelu on 20.2.
Runkosarja 1.1..jpg
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
105
Lentopalloliiton pitäisi nyt nopeasti reagoida muuttuneeseen tilanteeseen ja laatia uusi runkosarjan peliohjelma maalis-huhtikuulle. Koronan kolmas aalto on tulossa ja Suomi siirtyy mahdollisesti jo tällä viikolla Norjan tavoin entistä kovempiin rajoitteisiin. Mikään ei viittaa siihen, että lentopalloa tai muitakaan sisälajeja pystyttäisiin alkutalvesta pelaamaan.
Kausi saatettaisiin ehtiä pelata ennen kesäkuuta, jos pari kuukautta oltaisiin kevään tyylisesti kiinni.
 
Viestejä
7

Niinpä, mutta kun lentopallioliiton sivuilla lukee vain uutisia ulkomailla pelaavista. Ei mitään kotimaasta, ei sanaakaan uudelta TJ:ltä jne. tämä on yhtä synkkää kuin Suomen Korona rokote tehokkuus! Jos kautta halutaan siirtää, kuten monissa tapauksissa on tehty, niin silloin juurikin pitäisi nämä asiat tietää, jotta seurat voisivat sopia ulkkareiden kanssa tilanteesta.
 
Viestejä
2,666
Olisipa se ihanaa, että saisimme lentopallosarjat pelattua, mutta kassanpäällä olijalla on tukalat paikat, jos sarjakausi pitenee 1-2 kk. Yhtälöt on laskettu, että viimeistään Huhtikuussa hommat loppuu ja suurin kuluerä (palkat ylimmällä tasolla) nousisi 10- 20 % ja kun ne pienetkin tulolähteet runkosarjapeleistä häviää näin ulkopuolisesta tuntuu hurjalta ja varmaan kassööristäkin?
 
Viestejä
105
Lentopalloliiton pitäisi nyt nopeasti reagoida muuttuneeseen tilanteeseen ja laatia uusi runkosarjan peliohjelma maalis-huhtikuulle. Koronan kolmas aalto on tulossa ja Suomi siirtyy mahdollisesti jo tällä viikolla Norjan tavoin entistä kovempiin rajoitteisiin. Mikään ei viittaa siihen, että lentopalloa tai muitakaan sisälajeja pystyttäisiin alkutalvesta pelaamaan.
Kausi saatettaisiin ehtiä pelata ennen kesäkuuta, jos pari kuukautta oltaisiin kevään tyylisesti kiinni.
Taisin laskea rokotusten merkityksen "hieman" yläkanttiin. Jos lääkettä saadaan Suomeen 50 000 pistoksen viikkovauhtia, tarkoittaa se, että maaliskuun viimeisen viikon alkaessa Suomessa olisi ehditty rokottaa n. 300 000 ihmistä. Nämä olisivat siis saaneet kahden pistoksen antaman suojan itselleen. Terveydenhoitohenkilökuntaa on n. 150 000. Heillä kaikilla olisi rokotteen antama. Toiset 150 000 olisi yli 70-vuotiaita (suuri osa heistä voi hyvinkin olla tyypillisiä lentopallokatsojia). Heitä on kaiken kaikkiaan 800 000.
Eli ei maaliskuun lopussakaan vielä voi uskoa tilanteen muuttuneen käytännössä mitenkään.
Hyvä jos lokakuuhun mennessä saisimme rokotusten kautta riittävän laumasuojan sille, että lentopallokausi 21-22 voitaisiin aloittaa ilman rajoituksia.
 
Viestejä
115
Jos ois varma tieto että maaliskuussa saa ottaa jälleen peliin niin kannattais pelit siirtää sinne. Mutta kun se tällä rokotevauhdilla on aika epätodennäköistä niin pelataan kausi pois jos pystytään. Saattaahan tässä tulla vielä koronasiirtojakin. Mutta edelleenkin ihmettelen missä seurojen korona tuet viipyy?
 
Viestejä
115
Eihän sinne kentälle samaa tunnelmaa saa ilman yleisöä mutta mikäs teet. Me katsojat sentään ruudusta voidaan pelit seurata vaikka kyllä tuo pallo on Tv ruudussa liian pieni.
 
Viestejä
105
Jääkiekossa valittiin kahdesta vaihtoehdosta pelaaminen kausi tyhjille katsomoille. Kumman vaihtoehdon, kauden peruuttaminen vai tyhjät katsomot lentopalloseurat tällä hetkellä valitsisivat?
Yleensä on totuttu siihen, että jääkiekko näyttää suunnan ja muut tulevat perässä.
 
Mietin ihan samoja asioita ja lisäisin vielä sen, jos pelataan (millä tavalla tahansa) niin seurat "joutuvat" etsimään uusia tulonlähteitä silti.
 
Viestejä
105
STM ehdottaa kaikkein tiukimpien rajoitusten käyttöönottoa jokaiseen Suomen kuntaan. Tällä tavalla saataisiin hieman lisäaikaa ennen kolmannen aallon rantautumista Suomeen. Tämä luultavasti tarkoittaisi lopullisesti sen ajatuksen hautaamista, että jossain päin Suomea voitaisiin alkaa otteluihin ottaa yleisöä. Olisiko jo lopultakin aika tehdä päätös kauden keskeyttämisestä viime kevään malliin?

Positiivinen uutinen oli se, että Johnson&Johnson-firman rokote saattaa saada myyntiluvan jo ensi kuussa. Vain yksi rokote ja valtava tuotantokoneisto saattaisi tuoda roppakaupalla lisärokotteita Suomeenkin vielä ennen kesää.
 
Viestejä
74
Tämä luultavasti tarkoittaisi lopullisesti sen ajatuksen hautaamista, että jossain päin Suomea voitaisiin alkaa otteluihin ottaa yleisöä. Olisiko jo lopultakin aika tehdä päätös kauden keskeyttämisestä viime kevään malliin?

Positiivinen uutinen oli se, että Johnson&Johnson-firman rokote saattaa saada myyntiluvan jo ensi kuussa. Vain yksi rokote ja valtava tuotantokoneisto saattaisi tuoda roppakaupalla lisärokotteita Suomeenkin vielä ennen kesää.
Ei kai tuo J&J rokotteen kohdalla ole edes teoreettisesti mahdollista. Rokotekokeen osallistujat oli saatu täyteen vasta alle kuukausi sitten, joten he eivät voi edes raportoida tuloksia vielä helmikuun aikana. Ja kukaan ei tietysti edes vielä toimiiko se rokote ylipäänsä vai käykö kuten GSK/Sanofi-rokotteen kohdalla ja joudutaan aloittamaan alusta.

Pfizerin hyväksyntä tuli minimiajassa EU:lta ja siinä kesti 5 viikkoa tulosten raportoinnista. Vaikka kaikki siis menisi aivan nappiin, ei J&J rokotteella kyllä väkeä piikitetä kovin montaa päivää ennen vappua.

Sen sijaan AZ/Oxford ei tietysti odota enää kuin leimaa papereihin ja sitä olisi suurehkoissa määrin valmiina.

Joka tapauksessa tuntuu epätodennäköiseltä, että juurikaan ennen niitä samaisia vapunpäiviä kunnolla yleisöä sisätiloihin saisi ottaa.

Jääkiekon korona tuista oli lista. Tappara on saanu 475 000 tukea. Ja me lentopalloseuroissa kerjätään muutamaa tonnia että pystyttäs kausi pelaamaan. Muttei sitäkään saada.
Nuo tietysti menevät yrityksen osoitettujen tulonmenetysten mukaan - mitä enemmän jäänyt myyntiä saamatta ja mitä enemmän kiinteitä kuluja, sitä enemmän tukea. Kun siinä on vielä "omavastuut" ja muut, niin tuolla kaavalla jää valitettavan pieniksi tai olemattomiksi nuo kustannustuet.
 
Viestejä
1,241

Kyllä, ja esim Ilves sai reilut 100k, aika iso ero saman kaupungin saman lajin joukkeilla..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös