Verkkovirhe

VaLePa järjestää seuraavat kolme vuotta Suomen Cupin lopputurnauksen

Viestejä
1,049
Kyllä on erikoiset ajat suomen cupin loppuotteluissa : naisten peli la klo 18.15 ja miesten su klo 19.
Normaali urheilutapahtuman aikataulu on vkl yleensä iltapäivällä klo 15-17 välillä jos lähtökohtana on järjestää pelit maksavalle yleisölle, paikalla voi olla pitkämatkalaisiakin.
Taitaa olla niin että joku muu on varannut salin aiemmin? ja täyteajalle lentopallon suomen cup, ei ihme että cup ei kiinnosta jos itse sössitään:mad:
Ei ihan noin kuitenkaan...

VaLePa yrittää tehdä liiton kanssa tapahtumasta isomman vuosi vuodelta. Mielestäni tuossa on ideaa. Siellä on siis parinkin ikäluokan turnaukset ennen finaaleja.
Noiden lisäksi seuratoimijoille on koulutusta/verkostoitumista molempien päivien aikana. Samoin aluevalmennuksen parissa työskenteleville on koulutuksentäyteinen sunnuntai.

Viestejä
3,812

Joo se juniorihomma oli tiedossa ja jos pelitapahtuma halutaan osaksi tätä junnutapahtumaa niin miksei. Kauppi on aika pieni katsomotiloiltaan joten sen varman saa täyteen helposti jo näistä junnuista ja huoltajista vaikka myöhäänkin pelataan.
Maakunnista tulevat voivat kokea su klo 19 olevan vähän myöhäinen ajankohta, meitä vieressä asuvia se ei haittaa :D
 
Viestejä
3,812
Kupittaalla vastaava cup-tapahtuma oli takavuosina hyvin onnistunut eikä vähiten loistavan Areenan ansiosta. Suomen paras pelipaikka saa kehuja katsojilta ja pelaajilta.
 
Viestejä
85
Kyllä on erikoiset ajat suomen cupin loppuotteluissa : naisten peli la klo 18.15 ja miesten su klo 19.
Normaali urheilutapahtuman aikataulu on vkl yleensä iltapäivällä klo 15-17 välillä jos lähtökohtana on järjestää pelit maksavalle yleisölle, paikalla voi olla pitkämatkalaisiakin.
Taitaa olla niin että joku muu on varannut salin aiemmin? ja täyteajalle lentopallon suomen cup, ei ihme että cup ei kiinnosta jos itse sössitään:mad:
Taitaa kuitenkin olla niin, että YLE määrää.
 
Viestejä
1,318
Kyllähän tämä VaLePalta on ihan hatunnoston arvoinen suoritus. Mitään varmuuttahan ei ole, että ensi tai sitä seuraavana vuonna joukkue pelaisi finaaleissa.
Lipuillakaan ei näköjään sen kummemmin rahasteta. Arvelisin, että hirveästi tuosta tapahtumasta ei kirstunpohjalle jää.
Muutenkin Tampere on melkeinpä se paras kaupunki järjestää mitään isompaa lentopallotapahtumaa. Maantieteellisesti hyvä sijainti, hyvät junayhteydet ja ympäristössä riittää innokkaita katsojia.
Kauppi Sports Center on kyllä areenana huonompi kuin esim. Kupittaa. Tokihan jos yleisöä riittää, niin ainahan Tampereella on Hakametsän jäähalli.
Jospa liitto ensi kaudeksi saisi Cupin siihen kuntoon, että siihen on taloudellisesti järkevä kaikkien seurojen osallistua.
Tänä vuonna taisi järjestelmä olla sellainen, että pahimmillaan matkakuluista olisi tullut aika pahasti takkiin. Ja kun muutenkin seurojen talous on mitä on, niin eipä sinne halukkaita jonoksi asti ollut.
Itse ainakin arvostan katsojana Cup mestaruuksia. Kerrasta poikki järjestelmä tuo aina oman mausteensa.
Itseasiassa ne Cup viikonloput, kun pelattiin välierät ja finaalit samana viikonloppuna olivat hienoja tapahtumia. Siinä näki 6 peliä suomen huipulta lyhyen ajan sisään.
 
Joo kävin kanssa Kupittaalla takavuosina kaikki pelit katsomassa, oli hyvä tunnelma.Edelleen kummastelen miksi ei 1-sarjalaiset ottanut haastetta vastaan , taitaa olla niin että jatkossa pitäisi rajata liiga pois cupista niin saataisiin mielenkiintoinen cup sarja.
 
Viestejä
3,546
Naisten finaali la klo 19 ja miesten su klo 18.15..

Täh, sponsorin nimen laittaminen Suomen Cup nimen tilalle vähentää lentopallon Suomen Cup:n arvoa huomattavasti, tää on jo suorastaan huoraamista. Ja kyllä, tämä meni tunteisiin!
 
Viestejä
854
No juu ei, mutta muutama sata jos on pohjalla valmiiks niin se loput sitten ulkopuolelta :giggle:

Vieläkin ainakin yhdellä kertaluokalla ollaan pielessä. Junnuturnauksessa joitakin _kymmeniä_ ihmisiä, joista kovin iso prosentti tuskin jää iltapeliä odottamaan.
 
Viestejä
3,812
Naisten finaali la klo 19 ja miesten su klo 18.15..

Täh, sponsorin nimen laittaminen Suomen Cup nimen tilalle vähentää lentopallon Suomen Cup:n arvoa huomattavasti, tää on jo suorastaan huoraamista. Ja kyllä, tämä meni tunteisiin!
No ei se Teknikumin nimi siinä viirissä ole kovin isolla ja eikös se Siilinjärven salin katto ole aika korkeella joten ei se nimi sieltä näy,
Onkos siellä ennestään Savon viirejä va olisko tää ensimmäinen...;)
 
Viestejä
4,873
Kyllä on erikoiset ajat suomen cupin loppuotteluissa : naisten peli la klo 18.15 ja miesten su klo 19.
Normaali urheilutapahtuman aikataulu on vkl yleensä iltapäivällä klo 15-17 välillä jos lähtökohtana on järjestää pelit maksavalle yleisölle, paikalla voi olla pitkämatkalaisiakin.
Taitaa olla niin että joku muu on varannut salin aiemmin? ja täyteajalle lentopallon suomen cup, ei ihme että cup ei kiinnosta jos itse sössitään:mad:
Taitaa olla nin että Yle ja televisiointi määräävät aikataulut.Molempina päivinä noihin kellonlyömiin saakka talviurheilua Ylen kanavat pullollaan
 
Viestejä
4,873
Itseasiassa ne Cup viikonloput, kun pelattiin välierät ja finaalit samana viikonloppuna olivat hienoja tapahtumia. Siinä näki 6 peliä suomen huipulta lyhyen ajan sisään
Tämä konsepti oli meikäläisenkin mieleen.Sai ottaa hotellihuoneen la-su ja käydä viihteellä illalla pelien päälle kavereiden kanssa ja homma jatkui sunnuntaina finaaleilla. Mukava viikonloppu kavereiden kanssa viettää huippupelien ja yhdessäolon merkeissä. Nyt ei kyllä kahden pelin takia viitsi paikalle vääntäytyä
 
Viestejä
44
Naisten finaali la klo 19 ja miesten su klo 18.15..

Täh, sponsorin nimen laittaminen Suomen Cup nimen tilalle vähentää lentopallon Suomen Cup:n arvoa huomattavasti, tää on jo suorastaan huoraamista. Ja kyllä, tämä meni tunteisiin!

CEV Indesit Volleyball Champions League?
 
Viestejä
305
Naisten finaali la klo 19 ja miesten su klo 18.15..

Täh, sponsorin nimen laittaminen Suomen Cup nimen tilalle vähentää lentopallon Suomen Cup:n arvoa huomattavasti, tää on jo suorastaan huoraamista. Ja kyllä, tämä meni tunteisiin!

No eipä tuosta enää paljoa voi arvo pienentyä. Ainut suunta on ylöspäin.
 
Viestejä
1,318
Kyllä pääsponsori on oikea tie. Ei esim. FA Cup tai League Cup ole isossa lajissa ja isossa liigassa pitkään aikaan menneet pelkästään noilla nimillä. Tai lentopallossa mestareiden liiga kuten jo mainittiin. Ennen sponsoroi pankki, nyt kodinkonejätti.
Mitä enemmän isoja sponsoreita suomessa nimenomaan lentopallon, eikä pelkästään seurojen taakse, sitä parempi.
Olkoot vaikka Red Bull Cup, kunhan kuvetta kaivetaan tarpeeksi.
 
Joo kyllä tämä on tätä päivää ja ohessa oleva junioriturnauskin hyötyy tästä.Teknikum on Valepan yhteistyökumppani vuosikymmenten ajalta ja mahdollistanut pitkäjänteisen yhteistyön ja seuran kehittämisen, Valepa yli 40v. SUOMALAISTA lentopalloa .
 
Viestejä
10,895
Naisten finaali la klo 19 ja miesten su klo 18.15..

Täh, sponsorin nimen laittaminen Suomen Cup nimen tilalle vähentää lentopallon Suomen Cup:n arvoa huomattavasti, tää on jo suorastaan huoraamista. Ja kyllä, tämä meni tunteisiin!

Savo Volley on tunnettu arvoistaan. Teknikumin nimen näkyminen saattaa pakottaa seuran pidättäytymään finaalista. Yleishyödyllisyydestään tunnettu savolaisseura tuskin suostuu moiseen huoraamiseen. Markkinatalouden armottomat lait ovat viemässä savolaiset kannattajat tunnekuohuissaan äärimmäisiin tekoihin. On jopa huhuttu, että jotkut kannattajat aikovat telkeytyä käsiraudoin Teknikumin pääkonttorin pääoven kahvaan. Eikö maailmassa ole mitään pyhää. Eikö arvostettua ja ikonista Suomen Cup nimeä voida säilyttää.
 
No joo, joku taas epäili Valepan tiedotustilaisuudessa että mitenkä sen mahdollisen ensimmäisen viirin kiinniittäminen onnistuu siellä savon maalla. Vexve areenan kattoon sitä vastoin asennettiin hallin rakentamisen yhteydessä valmiiksi kisko mihin näitä viirejä voi ripustella tarpeen mukaan toinen toisensa viereen.
No tällähän tästäkin ongelmasta selvittiin, ei kuitenkaan nyljetä karhua ennen kaatamista , haavotettuna vaarallinen ...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös