Verkkovirhe

VaLePa 2018-2019

Viestejä
5,708
Millä tavalla mitattuna pompuksi on saatu toista metriä?

No, herralla näyttäis olevan 371 cm ulottuvuus, ja pituutta on se 198 cm, niin kyllä siitä voidaan laskea, että pomppu on metrin paikkeilla. Toki riippuu aina, miten pitkät kädet on. Voi se olla toki vähän alle metrinkin, tiedä tuota.
 
Viestejä
190
Hakametsään tulee Sport Campus, kun jääkiekko saa uuden areenan

Mielenkiintoista. Kun jääkiekko siirtyy uuteen areenaan kaudella 2021-2022 niin Hakametsän halli meinataan muuttaa sisäpalloiluhalliksi. Mielenkiintoista tosiaan, tuossahan olisi hyvä paikka Tamperelaiselle tai Pirkanmaalaiselle joukkueelle vaikka kotiluolaksi europeleihin tai vaikka mestaruusliigan finaaleihin. Sarjapeleihin taitaa olla vähän turhan iso halli. Mutta seurataan tilannetta.
 
Viestejä
94
Ahkera toiminnanjohtaja on jälleen tehnyt palkkansa eteen hommia ja hankkinut VaLePaan kovan luokan keskarin. Nimi julkaistaneen viimeistään ensi viikolla. Nyt haetaan tosissaan final four -paikkaa Mestarien liigassa.
 
Viestejä
4,891
Ahkera toiminnanjohtaja on jälleen tehnyt palkkansa eteen hommia ja hankkinut VaLePaan kovan luokan keskarin. Nimi julkaistaneen viimeistään ensi viikolla. Nyt haetaan tosissaan final four -paikkaa Mestarien liigassa.
Se oli tiedossa että kolmas kova keskari vielä tarvitaan ja tässä sellainen on
 
Viestejä
4,891
Siellä Ruotsin Erkki ja miksei Kunukin katselevat että tarvii varmaan alkaa reenaan ihan tosissaan jos meinaa
kentälle päästä Suihkosen ohi kun liigapelit alkaa. :). Tykkään todella paljon Nikon asenteesta. Ei pelon häivääkään vaikka 3 karmeeta kaappia pistää muuria eteen
 
Viestejä
1,501
Valepan videolla (jossa pukukopin tuoleilla pelipaidat, näyttäisi olevan Eskon (nro 7) ja Lehtimäen (nro9) välissä yksi tyhjä tuoli.. Onkohan tämä tarkoituksella ja numero 8 olisi vielä tulossa joukkueeseen...?
 
Viestejä
4,891
Valepan videolla (jossa pukukopin tuoleilla pelipaidat, näyttäisi olevan Eskon (nro 7) ja Lehtimäen (nro9) välissä yksi tyhjä tuoli.. Onkohan tämä tarkoituksella ja numero 8 olisi vielä tulossa joukkueeseen...?
Vielä on tilaa yhdelle joka käyttää Rexonaa;)
 
Viestejä
5,708
Tämä Kanadalainen keskitorjuja pelaa kyllä väärässä sarjassa. :D No, mestareiden liigan karsinnoissa miestä tarvitaan kyllä ja kovasti!
 
Viestejä
5,708
Ei oo Valepalla ollu helppo peli Loimua vastaan! Hakkuri pelannu hyvän pelin, mutta nyt on näköjään Kanadalainen keskitorjuja pelannu huonosti, siis ainakin tilastojen valossa.
 
Viestejä
4,891
Valmentajan sanoin joukkue tarvitsee aikaa. Haastavaa alku sarjassa,3 reissupeliä 5 päivän sisään käytännössä ilman kuusikkoharjoituksia joten kompasteluja on luvassa alkukaudesta. Ja oven takana pääkopassa jyskyttää seuran kannalta tärkeä euromatsi turkkilaisia vastaan. Rovaniemen reissun jälkeen viikon tauko peleistä niin pääsee keskittymään harjoitteluun ja sitä tämä sikermä nyt tarvitsee
 
Viestejä
4,891
Valepa painaa kolmatta vieraspeliä viiteen päivään kakkosmiehistöllä Rovaniemellä ja aika hyvin sujuu ilman Eskoa,Upia,JVD:a,Alania ja Kunu liberona. Eli kyllä sitä laajuutta löytyy vaikka nimimiehet ovat kaikki yhtäaikaa pois. En kyllä jaksa uskoa että kaikki olisi sairastunut yhtäaikaa vaan kyllä jotain muuta on nyt slovenialaisluotsin mielessä näillä ratkaisuilla;)
 
Viestejä
1,501
Valepa saapuu takaisin Sastamalaan vasta aikaisin aamulla, joten varmasti järkevä ratkaisu jättää kyseiset pelaajat kotiin. Näin ollen saadaan ehjä harjoitusviikko alle ennen 10.10. Mestarien liigan karsintapeliä. Nimenomaan ehjää harjoitusviikkoa koko joukkue yhdessä joukkue nyt tarvii. Hieno taisteluvoitto ja 3 pistettä kakkosmiehillä, Greene on kova kaveri.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös