Verkkovirhe

VaLePa 2018-2019

Jr-

Viestejä
439
Tässä vielä kuukausi aikaa tosi koviin peleihin, kyllä Valepa puolivälieristä selviää ilman Eskoa ja Suihkosta, Kunnarista nyt tuskin on apua, vaikka jotenkin pystyisikin pelamaan. Joten ei nyt kuitenkaan vielä heitetä kirvestä kaivoon👍

Melkoista aliairviointia ettei tosipelien aika olisi jo ensi viikolla. Kaksi huonoa suoritusta ja tilanne voi olla totinen.

Onko Sastamalassa päässyt unohtumaan välieräsarjat Tiikereitä tai Hurrikaania vastaan? Toisessa Tiikerit yllätti VaLePan kaksi kertaa viikonlopun aikana Kokkolassa ja toisessa kaksikko Määttä Cedic pelasi valepan ulos finaaleista.
 
Viestejä
499

Ei ole unohtunut, ensi viikolla pelataan puolivälieriä, eikä välieriä. Nyt ei kannata historiaa muistella, vaan katsoa tulevaisuuteen. Tätikin olis setä, jos sillä olis munat🤣
 
Viestejä
1,795
Kiitos Ettan pojille hyvästä finaalivastuksesta. VaLePa otti ratkaisupelissä käyttöön vastustajalta tutun menestymiskeinon, kun jollain pelaajista (Upi) ei kulje, muut pelaajat joukkueessa ottavat enemmän vastuuta (Kure). Ja kunnia kuuluu suurelta osin myös passarille (Mesko) joka pystyi haistelemaan mistä päin pallo kuolee ja mistä ei. Hienoa myös että Arwis ja kotimaiset junnut ( Toimela ja Karjarinta (heillä ei vielä kutsumanimeä)) pääsivät kentälle kokemaan suomalaista finaalihuumaa.

Toimari Hanna kertoi haastattelussa että uutisia jatkokuvioista oon luvassa piankin. Eiköhän sitä jatketa täysillä kun on hyvä buusti päällä. Kohti uutta menestyksekästä liigakautta ja europelejä. Mestarien liiga varmaan kiinnostaa edelleen. Kaikki riippuu tietyst siitä että talouden realiteetit ovat kunnossa , vanhoilla ja uusilla yhteistyökumppaneilla on yhteistyöhalua.

Wammalassa vietetään pääsiäistä ja wappua pitkän kaavan mukaan. Juhlat alkoivat jo keskiviikkona, parissa paikallisessa on järjestetty voittopileitä. Torilla tavataan lauantaina. Kaikkea muuta kuin hiljainen viikko. Mutta eiköhän tässä kunto kestä kun on koko kausi reenattu
 
Ei ymmärrä

Upilla näytti olevan paikat huoltotauko vailla, siksi ei varmaan pelikään kulkenut ja Greene tilalle. Toiselle jalalle ei paljoa painoa laittanut seistessään. Muuten Upi olisi homman hoitanut vaikka puoliteholla
 
Viestejä
499
Valepan uusi valmentaja julkaistaan tänä iltana Vammalan seurahuoneella järjestettävässä juhlassa. Nimi lienee tuttu, mutta jännitetään vielä hetki.
 
Viestejä
5,688
Valepan uusi valmentaja julkaistaan tänä iltana Vammalan seurahuoneella järjestettävässä juhlassa. Nimi lienee tuttu, mutta jännitetään vielä hetki.

Niin elikkä suurella todennäköisyydellä tämä valmentaja on Kurttila. Ellei sitten Krastins jostain syystä palaa suomeen. Epäilen sitä kyllä vähän.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös