Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2018-2019

Viestejä
205
Oli kyllä aika hullu ottelu, tullaan mm. 9 pisteen takamatkalta parhaimmillaan viidellä ohi. Parikin erää kaikkiaan joissa alussa nukuttiin ja sitten oli vaikeaa, eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun tällaista tällä kaudella käy, joten siinä on yksi haaste. Kaikkiaanhan pojat on aloittaneet olosuhteet huomioiden aivan huikean hyvin, ei olisi osannut tällaista aloitusta kauteen odottaa, kun viime vuonna näki jo harjoituskaudella että nyt tulee vaikeaa ja kun päälle vielä huomioidaan se ihan karmea tuuri loukkaantumisten kanssa, niin soppa oli valmis. Eipä siinä, tsemppiä vaan pojille ja toivottavasti itseluottamus kasvaa, silloin uskaltaa paremmin ottaa niitä (hallittuja) riskejäkin.

Tänään pelaajat tuntui pääsevän hyvin Akaalaisten ihon alle, monessa kohtaa oli asiaa tuomarille. Mikkonen vaikka kapteeni onkin, niin luulisi kapteenienkin tapauksessa olevan joku raja paljonko saa mussuttaa?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,542
Olihan se tosiaan vaihtelevaa peliä. En usko että koskaan mestaruusliigassa on 0-9 tilanteesta noustu johtoon 20-15 ja lopulta jatkopalloilla voittoon. Miten tuo 9-0 Akaalle syntyi? Sauli SInkkonen on tosi hyvä syöttäjä kuten maajoukkueessa on havaittu. Sauli kypsytti Tikereiden latvialaisen yleispelaajan vaihtoon. Olihan Saulilla tuossa onneakin, kaksi syöttöä kierähti hankalasti verkon yli. Kokonaisuudessaan SInkkonen oli ylivoimainen aloitusruudussa, hän syötti 34 kertaa!! Ässiä tuli 5 ja hankaluuksia Tiikereille lähes joka kerta. Ottelun viidennessä erässä luulin pelin ratkeavan kun Sauli pääsi syöttämään Akaan johtaessa 12-10. No, niin ei onneksi käynyt. Jere Mäkisen sisääntulo onnistui hienosti. Koko ottelun ajan Tiikereiden paras oli Jiri Hänninen, Jouni tehot olivat 70%.
 
Viestejä
1,318
Jos Buividsilla olisi ollut normipäivä, niin kolmen erän jälkeen oltaisiin lähdetty kotiin. Harmi, kun Saviaro ei ollut rosterissa, olisi varmasti päässyt kentälle. Toki myös Akaan hyvyyttä, että hakkuri pidettiin kurissa.
Itseä ilahdutti varsinkin Jere Mäkisen esitys. Kudrjasovsin paikka aloituksessa ei ole enää kiveen hakattu. Ja mikäs sen mukavampaa olisi kuin nuoret suomalaiset avauksessa. Välimaa (-99), Mäkinen (-99), Hänninen (-98), Breilin (-99).
 
Viestejä
5,687

Siinä on kyllä mukavan nuoria pelaajia. :D Tärkeä nelikko, joka pitää saada pidettyä kyllä Tiikereissä useampi vuosi!
 
Viestejä
5,687
Siellä on vaihtolaikat ilmeisesti liimattu telineeseen. 😀 Heino reagoi esimerkillisesti, haki tehoja hyvällä vaihtoruletilla.

Joo kyllähän tuossa ois voinu Välimaata kokeilla passaamaan välistä ja Mäkistä ypks esim. Hakkurilla vähän huono päivä tänään, että oiskohan siihen vaihto tuonut vähän piristystä?
 
Ana

Joo... Hakkurilla nyt 3 ns. ohipeliä putkeen... En tiä kuin surkiasti sen pitää pelata että penkille joutuu... Tuskin ottelun lopputulokseen ois vaikuttanu mutta ois ainaki jotain signaalia pelaajille että pitää suorittaa tai pääsee penkille. Kuitenki kokonaisuutena ihan eri meininki mitä vuosi sitte mutta silti välillä ihmetyttää tämä hieno peli nimeltä lentopallo :)
 
Joo onhan nyt aivan eri meininki joukkueessa mitä viime kaudella! Tällä hetkellä näyttää siltä ainakin, että päävalmentajan valinta on onnistunut. Toivottavasti voidaan olla kauden jälkeen vielä samaa mieltä. :)
 
Ana

Joo eiköhän se Mikkoki opi koko ajan uutta uudessa pestissään ja hyvinhän se on lähteny kulkehen :) Hyvä kausi tulee ja välillä pitää vähä kriittinenki olla. Seuraava peliä päin :)
 
Viestejä
1,318
Joo... Hakkurilla nyt 3 ns. ohipeliä putkeen... En tiä kuin surkiasti sen pitää pelata että penkille joutuu... Tuskin ottelun lopputulokseen ois vaikuttanu mutta ois ainaki jotain signaalia pelaajille että pitää suorittaa tai pääsee penkille. Kuitenki kokonaisuutena ihan eri meininki mitä vuosi sitte mutta silti välillä ihmetyttää tämä hieno peli nimeltä lentopallo :)
Saatan olla väärässäkin, mutta tuntuu että Buividsilla on aika rajoittuneet lyöntisuunnat? Tuntuu että koko ajan hakkaa viistoon ja parempia torjuntajoukkueita vastaan tulee sitten takaisin omille varpaille.
 
Niin kyllä Buividsin on parannettava pelkän, korkealta lyömällä hakkerilla tuntuu passit jäävän liian mataliksi. Alkukaudesta lö minusta hyvin yläkäsiin ja joskus toki harvoin myös rajaa pitkin.
 
Viestejä
1,318
Tänään olisi sitten Jyväskylää vastaan Suomen Cup ottelu. JyLellä on 7 ottelusta 1-sarjassa vain 1 voitto.
Toivottavasti vähän helpompaa vastustajaa vastaan Buivids saa taas pelin kulkemaan. Keskisipilä vihjaili Youtubessa, että vähemmän peliaikaa saaneet saattavat päästä avaukseen, mutta takki auki ei peliin lähdetä.
Eli olisko avaus sitten Välimaa, Leppälä, Hone, Buivids, Lahti, Mäkinen, Breilin. Tosin Jymyllä ei ole peliä, joten voisi Saviarokin olla avauksessa hakkurina.
Youtuben Akaa/JyLe otteluennakossa pisti kyllä silmään, kuinka paljon Breilin on "miehistynyt" kesän aikana. Ei enää hirveästi haastattelut jännitä.
Hyvää analyysiä omasta tekemisestään ja vielä lausahdus "toivoisin vaikka jatkavankin vielä täällä tän vuoden jälkeen" (y)
Tuossa vielä Suomen Cupin dataproject sivu, sieltähän pitäisi livescore-seurantaa tulla:
Competition Site by Data Project
 
Viestejä
1,318
No niin. JyLe hoidettu kunnialla, vaikka kehissä "kakkomiehistö". Saviarolta näköjään ihan OK peli ensimmäiseksi viralliseksi edustujoukkueen peliksi.
Seuraavaksi Cupissa Karhut vastaan Tiikerit. Tulee varmasti kova vääntö.
Hurmos on hävinnyt 1-sarjassa 7 ottelussa vain 7 erää. Ei yhtään tappiota. Rosterissa ukkoja, jotka voisivat aivan hyvin pelata missä tahansa liigajoukkueessa.
Vielä kun ottelu pelataan Joensuussa, niin helppoa ei tule olemaan. Ei Tiikerit ainakaan kovin suuri ennakkosuosikki puolivälierissä ole.
 
Viestejä
2,542
Buividsin viimeikaiset esitykset olleet kovin epävarmoja, joten Saviaroa kannatta kokeille liigapelissäkin, jos huonolta näyttää. Buivids, jonka peli tuntui olevan uomissaan ensimmäisiä otteluissa on ruvennut tekemän liikaa virheitä ja erityisesti lyömään torjuntaan. Ovatko sitten passit olleet liian huonoja?
Toivottavasti kilpailu hakkurinpaikasta vahvistaa Tiikereitä.
 
Viestejä
1,526

Joo, kyllä paikka avaukseen pitää hankkia pelillisillä esityksillä. Vaihtoja vaan rohkeesti ja ens vuonna MaSa avaukseen.
 
Jussiii

Vaikka Saviaro pärjäsi hyvin suomen cupin pelissä niin epäilen että taso on kuitenkin heikompi kun Buivids huonona päivänä :(
 
Viestejä
1,318
Vaikka Saviaro pärjäsi hyvin suomen cupin pelissä niin epäilen että taso on kuitenkin heikompi kun Buivids huonona päivänä :(
Samaa mieltä, että taso ei kyllä vielä välttämättä riitä. Sen takia hyvä, että saa Jymyssä peliaikaa. Tosin taitaa sielläkin kilpailla Mäntylän kanssa hakkurin paikasta?
Olisi hyvä olla Tiikereiden rosterissa mahdollisiman usein mukana ja jos Buividsilla tökkii niin kentälle. Hurrikaania vastaan olisi voinut muutamaan otteeseen kokeilla.
Ja nyt kun Montonen on loukkaantunut, niin taitaa olla MaSa vaihtopenkillä enemmänkin keskarin roolissa? Ei siellä oikein muitakaan keskiseisojan paikalle löydy, jos tarve tulee.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös