Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2018-2019

Ana

Kyllä tuo Eddy-show on jo niin nähty. Melekosta pelleilyä mutta hiljenihän seki loppujen lopuks.
 
Viestejä
2,533
Aivan järkyttävön jännittäviä ovat näm Tiikereiden ja Akaan ottelut. Tiikerit oli parantanut torjuntapeliään ja ensimmäisessäerässä Tiikereiden peli oli parasta,. Tuo Eddien saattolyönti on hankala torjua tämänpäiväiselle tuomarille se kelpasi ei ainuttakaan tuomita. Hienoa oli, että vaikeuksien jälkeen kumminkin napattiin voitto 3-2 :)
 
Viestejä
1,314
Kovin oli tyhjän näköinen Tiikereiden vaihtopenkki. Montonen jalkavaivainen, Määttä käsi kipsissä ja Saviaro itäsuomen kierroksella Jymyn kanssa.
Lähinnä huolestuttaa passaritilanne. Meinas jo vähän kylmätä, kun Anton syöksyi jalat edellä lediseinään.
Jostainhan tuonne penkille pitäisi toinen passari saada Määtän sairasloman ajaksi. Siellähän olisi esim. Wisassa nuorempi Välimaa.
Saas nähdä miten käy. Kovalla riskillä kyllä mennään marraskuu, jos vain yksi passari on matkassa.
 
Viestejä
204
Ennen eilistä peliä Ducksilla yksi viisieräisen pelin voitto, ei muita pinnoja. Selvälle jumbolle hävitään 0-3, olisikohan porukan aika herätä jo. Pirteän alun jälkeen koko ajan mennyt heikommin..
 
Viestejä
1,500
Ennen eilistä peliä Ducksilla yksi viisieräisen pelin voitto, ei muita pinnoja. Selvälle jumbolle hävitään 0-3, olisikohan porukan aika herätä jo. Pirteän alun jälkeen koko ajan mennyt heikommin..
Selvä jumbo on selvillä vasta sarjan päätyttyä, kun joukkueilla on tasamäärä otteluja kotona/vieraissa. Selviä ennusmerkkejä on jumbosta jo näkyvissä. 😎
 
Viestejä
2,970
Selvä jumbo on selvillä vasta sarjan päätyttyä, kun joukkueilla on tasamäärä otteluja kotona/vieraissa. Selviä ennusmerkkejä on jumbosta jo näkyvissä. 😎

Samaa mieltä jumbosijasta, sitä ei vielä tiedä kukaan joitain merkkejä on ja se tuskin on ankat.
Minulla on siihen omassa mielessäni 2 ehdokasta, tuskin se on Savokaan on vaikka hävisin eilen.
 
Viestejä
204
Seison silti sanomiseni takana siinä mielessä, että Ducks olisi kyllä pitänyt pystyä kaatamaan. Jospa ne kuitenkin sitten sai tästä 2 pinnan voitostaan virtaa niin, että se kantoi voittoon Kokkolassakin. Se kuitenkin on ihan kiistaton fakta, että peiliin katsomisen paikka on Tiikerileirissä.
 
Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata vielä tässä vaiheessa kautta tehdä, jos esimerkiksi Tiikerit on pelannut kotonaan tuplamäärän (6) otteluita Ducksiin (3) verrattuna, Tikruilla kaksi kotona ja yksi vieraissa Akaatakin vastaan. Sarjatilanteeseen luottaminen tässä vaiheessa lämmittää yhtä paljon ja kauan, kuin pakkasessa housuun pissaaminen. Sarjan puoliväli ja joulutauko kertoo jo hiukan enemmän, tosin Lakkapääkin on marraskuun loppupuolella pelannut jo yli puolet sarjaohjelmastaan ja on parhaimmillaan pelannut 7 ottelua esim. Loimua enemmän. Sarjan ottelumäärissä on joukkueiden kesken välillä hyvin suuria eroja. Tiikerit on viimeksi ottanut pisteitä Ducksilta kaudella 2016-2017, joten ei ottelun 0-3 lopputuloksessa suurta ihmettä ollut, viime kaudella Tiikerit sai kotonaan yhden erän ja Korsossa hiukan vähemmän.:cool:
 
Viestejä
204
No, sarja etenee toki epätasaisesti ottelujen määrän suhteen. Mutta sen verran vielä jankkaan tätä asiaa, että ei se ainakaan edistä otteluun hyvää valmistautumista, jos valmentajakin alkulämpöjen aikana juttelee kaverille katsomossa kuten nyt tuossa Ducks-pelissä. Enpä tätä muista koskaan Tiilikaisen, Muumin tai Nissinkään harrastaneen.
 
Viestejä
10,870

Viime kaudella keskustelupalstoilla Nissi sai tuta milloin mitäkin käyttäytymisestään ottelutapahtumissa tai harjoituksissa. Kauden edetessä tuntui, ettei Hollihaassa ollut yhtään kaveria, jonka kanssa Nissi olisi voinut ennen ottelua jutella. Pidän positiivisena, että tässä vaiheessa kautta Mikolla on ainakin yksi kaveri Hollihaan lauteilla.

Ankat olivat lauantaina selkeästi parempia ja Tiikerit joutui poistumaan Hollihaasta hävinneenä. Tämä on ihan normaalia eli sarja jatkuu.
 
Viestejä
3,492
No, sarja etenee toki epätasaisesti ottelujen määrän suhteen. Mutta sen verran vielä jankkaan tätä asiaa, että ei se ainakaan edistä otteluun hyvää valmistautumista, jos valmentajakin alkulämpöjen aikana juttelee kaverille katsomossa kuten nyt tuossa Ducks-pelissä. Enpä tätä muista koskaan Tiilikaisen, Muumin tai Nissinkään harrastaneen.
Muissa seuroissa pelaajat on sen verran ammatti-ylpeitä että voivat vetää alkulämmöt ilman valmentajaakin, Tiikereillä ei vissiin ole... :unsure::ROFLMAO:;)
 
Viestejä
204
Ilmeisesti se on jotenkin sitten kieroutunutta toivoa, että kun valmistaudutaan peliin, keskityttäisiin olennaiseen? :D No, asioita voi pyöritellä mistä näkökulmasta vaan, jonkun mielestä ei kannattaisi vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä mihin toki SAATOIN syyllistyäkin, mutta edelleen olen vakaasti sitä mieltä, että sitä suuremmalla syyllä pitäisi valmennuksen osata pistää nyt peli poikki ja puhua asiat jengin kanssa halki, ettei tällaisesta konttaamisesta tule tapa ja todella olla sitten itse jumbona, kenties selvänäkin sellaisena, runkosarjan päättyessä. Ei sen pelin poikki pistäminen tarvitsekaan tarkoittaa mitään paniikkinappulan painamista tai muuta sellaista, minkä minä sille saan että en halua nähdä toista edellisen kaltaista limbokautta.
 
Viestejä
1,518
Kesällä luvattiin ottelutapahtumia kehittää,,, (y)(y)
Nyt onkin sitten ottelutapahtumissa sähköä kun on sähkömainokset :sleep::sleep:
Lauantai toi mieleen liikaa pari edellistä kautta,,,,,,,,
 
Tiikereiden päävalmentajan paikka on ollut Tiilikaisen ulkomaille lähdön jälkeen tuulinen. Linjassa tuon tuulisuuden kanssa olisi, että sähkömainoksiin energia tulisi tuulivoimasta.

Lauantain ottelussa pisti silmään laitapelaajien tehottomuus. Selittyykö tuo Välimaan kokemattomuudella vai missä vika lienee. Määtän paluu pelaavaan kokoonpanoon toisi varmasti rauhallisuutta kentälle.
 
EMPK on asian ytimessä. Kaikki YP:t Lahtea lukuunottamatta veti homman ihan vihkoon. Välimaa oli aseeton, kun pallo ei kuollut kenellään ja nostot missä sattuu.
Ankat pelasi hyvän pelin. Ei ehkä vielä kaikkein parasta mitä tuosta miehistöstä saa irti, mutta kausi on pitkä. Tiikerit taas räpelsi kauden heikoimman suorituksen tähän mennessä.
Ei ole tuommoisiin monessa kotipelissä varaa, jos halutaan "keskikastissa" pysyä. Huolestuttavinta on, että alla olisi pitänyt olla ihan kohtuullinen treeniviikko. Ehkä Määtän poissaolo näkyy eniten harjoituksissa.
Nyt on taas viikon tauko peleistä. Toivottavasti Mikko saa ennen Loimu/SaVo tuplaa homman taas raiteilleen. Ankkapelin otteilla ei tarvitse 6 erää enempää viikonloppuna pelata.
 
Viestejä
1,066
Ankat Hyvärisen johdolla teki mitä tarvitaan. Käytti hyväkseen vain joukkueen heikkouksia ja peli 3-0. Huippukaveri tietää aina mitä voittoon tarvitaan ja kun isketään asian ytimeen niin tulos on tuo. Ankoilla ja tiikereillä on käytännössä sama tilanne penkinpäässä ja se tietysti näkyy joukkueiden pelissä. Mutta ankoilla on Hyvärinen ja saa varmasti järjestettyä joukkueen kuiville. Tiikerit palasi Nissin valmennuksen jälkeen taas vanhaan, eli joukkueelta puuttuu valmentaja kokonaan. Joukkueessa taitaa olla neljä maajoukkuemiestä. Latvialaishakkuri liigan eliittiä ja koko laitaosasto vahva. Aussikeskari myös hyvä. Jos passipeli ei toimi, toinen keskari puuttuu ja valmentaja niin paha se on pitkässä juoksussa voittaa. Noilla eväillä kohtalona lienee olla liigan yhdeksäs. Eli.....
 
Viestejä
204
Olisi aika mukavaa, jos olisi resurssien suhteen mahdollista hommata keskari tai passari, tai molemmat, että olisi vähän särkymävaraakin. Tässä lajissa jokainen pelipaikka on omalla tavallaan tärkeä, mutta näistä melkeinpä passipeli on mielestäni kaikista tärkein. Ei tarvi olla edes hyvä iskijä, kun saa riittävän laadukkaista passeista kuitenkin lyötyä pallot lattiaan. Lisäksi hyvä passari saa kohtuulliset passit myös vähän heikommistakin nostoista. Määtän toipumista odotellessa..
 
Viestejä
127
Jep, minäkin kyllä odotan innolla ruudun äärellä kun pääsen näkemään tuulen nopean 35-v passarin juoksevan noista vastaanotoista tempopasseja neloseen, varsinkin kuuden viikon tauon jälkeen. Voi hohhoijaa teidän kans. Kyllä se nyt näytti siltä se peli, että tahtoa ja halua puuttuu. Pelin perusosalueet kuntoon alkaen omasta vo:sta ja syötöstä. Tämä huippuhakkurikin näytti tyhjiltäkin saavan osuman puolustuksen käsiin... lienee tietysti sekin passipelin huonoutta :D mikähän on tämän eliittihakkurin viimeisen kolmen pelin saldo. Se on kyllä totta, että penkki on ihan yhtä tyhjä kuin viime kaudellakin alkaen siitä apuvalmentajasta. Tämä liigan loppupää kamppailee vielä siitä viimeisestä sijasta varmaan loppuun asti. Tosi mielenkiintoista seurata tilannetta. Vielä voi kuka tahansa näistä olla viides tai yhdeksäs, neljä ekaa sijaa alkaa olla sementoitu.
 
Viestejä
204
Jep, minäkin kyllä odotan innolla ruudun äärellä kun pääsen näkemään tuulen nopean 35-v passarin juoksevan noista vastaanotoista tempopasseja neloseen, varsinkin kuuden viikon tauon jälkeen. Voi hohhoijaa teidän kans.

Nyt kyllä käsitit väärin 😏 Minä ainakin puhuin passarista ihan yleisellä tasolla enkä sitä kirjoittaessa edes ajatellut Kallea. Toivon vaan että se paluullaan toisi jotain ryhtiä taas tuohon touhuun, että joka jätkä nostaisi edes vähän tasoaan.
 
Viestejä
1,066
Se vaatii valmentajalta erityisominaisuuksia saada suhteellisen tasokas joukkue pelaamaan alakanttiin tai jopa surkeasti. Käsittääkseni ainakin pitäisi puhua ammattilaisista. Tämä on suomalaisvalmentajille kuitenkin enemmän kuin yleistä. Varsinainen ammattitauti.
Tiikereillä on varmasti laitaosasto samaa tasoa kuin loimulla tai hurrikaanillakin. Ja parempi kuin esim. ettalla tai ankoilla mutta mutta.....Ei kovastakaan joukkueesta paljon irti saa jos valmentajalla ei ole paketti kasassa. Eikä hakkuristakaan mitään hyötyä jos passareiden peli hajoaa eikä saa edes ykkös kakkos puolelle kunnon passia. Pelkästään nelospaikalta ei pisteitä oteta.
Hyppyleijojen vastaanotto ei pitäisi tuottaa mestaruusliigassa kenelekkään mitään ongelmia.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös