Jussi Juonio kirjoitti:
Jussi Juonio sanoi:
B612 sanoi:
Mitä ihmettä siellä Kokkolassa oikein tapahtui? Hurrikaani näyttäisi pelanneen vuoden huonoimman pelinsä. Aivan luokatonta syöttöpeliä ja muutenkin virheitä saman verran kuin muissa tammi- ja helmikuun peleissä yhteensä.
Vaikeimman kautta tuli kolme pistettä, joita Loimaan torilla juhlistettiin ilotulituksella.
Onnittelut Hurrikaanille ansaitusta voitosta ja hienoa oli myös, että Hurrikaani oli saanut bussilastin kannattajia mukaansa. Osa kannattajista aiheutti häiriöitä johon järjestysmiehet joutuivat puuttumaan no se voidaan panna matkalla nautitun voimajuoman tiliin. Vakavampi asia on, että tuossa joukossa muutamat huutelivat hävyttömyyksiä ja rasiatisia huutoja Tiikereiden keskitorjuja Ufoha Ochennalle. Todella tuomittvaa käytöstä, enpä olisi uskonut sellaiseen. Niin että silleen
No nyt juttu on sitten mennyt tähän vaiheeseen ja minusta näyttää ettei sitä voikaan painaa villasella ja tiikerifanien huumorintajun puutteella. Pahoinpitelystä en tiedä mitään koska poistuin ottelun päätyttyä paikalta. Ei todellakaan ole knnniaksi lajin fanikulttuuurille. Vierasotteluihin matkaavat fanit ovat ainakin Tiikereille olleet tosi hieno juttu, muttta rasismille sanon kyllä täsä jyrkän tuomion
https://yle.fi/uutiset/3-10099614