Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2015-2016

Viestejä
367
No, tulipa katsottua Kepit-tv:stä "superviikonlopun pelit", mutta kaikella kunnioituksella, ei ainakaan tv:stä näyttänyt kovinkaan hääppöseltä. Tiikerit vei molempia joukkueita kuin kuoriämpäriä ja pahasti.

Varsinkin Valepa vaelteli varjojen mailla, verrattuna keskiviikon europeliin. Välillä näytti siltä, että Valepa hävisi tahallaan, mitä on kuitenkin vaikea uskoa. Valepan tekeminen oli kyllä luokatonta ajoittain. No, Hämeenlinnassa uusinta. Tietysti Kunnarin loukkaantuminen oli kova menetys Valepalle, todella harmillista. Pikaista paranemista Ollille!

Hurrikaani taisi hävitä pelinsä jo eilen. Jotenkin olisin odottanut enemmän, vaikka Hurrikaanin voittoon en uskonutkaan, mutta näin tyly 0-3 tappio.

Onnittelut Tiikereille ylivoimaisista voitoista!
 
Ana

En tiä jaksaako tulla kahtoon runkosarjan pelejä enään. Rupiaa nuo Kogan suoritukset olehen jo ns. perussettiä että eipä täsä oikein mitään uutta enään nää. Ehkä tilanne muuttuu kun isot pelit alakaa.. Todella ylivoimasta touhua. Vääräsä sarjasa pelaavat.
 
Viestejä
4,990
Ana kirjoitti: Eka kertaa eläisäni lähin liigatason ottelusta kesken pelin pois.... Menee tylsäks vaikka yksittäisiä aivan järjettömän hienoja suorituksia sielä tulee mutta toivois ees VÄHÄKÄÄN peliä... Sovittasko että seuraavasa kotipelisä Tiikerit syöttää vain jalat maasta jos sillä sais vähä tasotusta ees....
Tämä kommentti kertoo sen ettei se ainainen selvä otteluiden voittaminenkaan ole kivaa edes fanien kannalta. Usein tuollainen ylivoima kääntyy joukkuetta vastaan kun fanit kyllästyvät eivätkä jaksa innostua oikein mistään enää. Mutta älkää huoliko siellä Kokkolassa,vielä tulee sen tappionkin aika. Ehkä jo ensi viikonloppuna.......???
 
Viestejä
777
metriheikki kirjoitti:
Ana sanoi:
Eka kertaa eläisäni lähin liigatason ottelusta kesken pelin pois.... Menee tylsäks vaikka yksittäisiä aivan järjettömän hienoja suorituksia sielä tulee mutta toivois ees VÄHÄKÄÄN peliä... Sovittasko että seuraavasa kotipelisä Tiikerit syöttää vain jalat maasta jos sillä sais vähä tasotusta ees....

Pidetään kaikki peukut pystyssä että Ollin selkä kestää pelaamisen lauantaina. Olisi niin hemmetin mukava nähdä oikeata vääntöä, tuli sitten voitto taikka tappio.
 
Viestejä
2,555
metriheikki kirjoitti:
Ana sanoi:
Eka kertaa eläisäni lähin liigatason ottelusta kesken pelin pois.... Menee tylsäks vaikka yksittäisiä aivan järjettömän hienoja suorituksia sielä tulee mutta toivois ees VÄHÄKÄÄN peliä... Sovittasko että seuraavasa kotipelisä Tiikerit syöttää vain jalat maasta jos sillä sais vähä tasotusta ees....
Tämä kommentti kertoo sen ettei se ainainen selvä otteluiden voittaminenkaan ole kivaa edes fanien kannalta. Usein tuollainen ylivoima kääntyy joukkuetta vastaan kun fanit kyllästyvät eivätkä jaksa innostua oikein mistään enää. Mutta älkää huoliko siellä Kokkolassa,vielä tulee sen tappionkin aika. Ehkä jo ensi viikonloppuna.......???
Oli todella harmillista tuo Kunnarin loukkantuminen, toivottavasti on välierässä mukana. Valepa kyllä muutenkin hiukan löysäili ja piti Mikko Eskon vain syötäjänä. Taktiikkaako?
Hurrikaani sensijaan oli aivan käsittämätön alisuorittaja tuolla materiaalilla. No viikon päästä nähdään mitkä on voimasuhteet Hämeenlinnassa.
 
Ana

Joo no henk. kohtasesti oon enempi lentopallofani ja toki kannatan Tiikereitä mutta kyllähän hyvään lentopallo otteluun tarvitaan 2taistelevaa joukkuetta. Ei näkyny tänä viikonloppuna kuin yksi sellainen. Se mitä tulee pohdittua että miten pelaajien mielenkiinto säilyy...
 
Viestejä
1,533
Jussi Juonio kirjoitti:
metriheikki sanoi:
Ana sanoi:
Eka kertaa eläisäni lähin liigatason ottelusta kesken pelin pois.... Menee tylsäks vaikka yksittäisiä aivan järjettömän hienoja suorituksia sielä tulee mutta toivois ees VÄHÄKÄÄN peliä... Sovittasko että seuraavasa kotipelisä Tiikerit syöttää vain jalat maasta jos sillä sais vähä tasotusta ees....
Tämä kommentti kertoo sen ettei se ainainen selvä otteluiden voittaminenkaan ole kivaa edes fanien kannalta. Usein tuollainen ylivoima kääntyy joukkuetta vastaan kun fanit kyllästyvät eivätkä jaksa innostua oikein mistään enää. Mutta älkää huoliko siellä Kokkolassa,vielä tulee sen tappionkin aika. Ehkä jo ensi viikonloppuna.......???
Oli todella harmillista tuo Kunnarin loukkantuminen, toivottavasti on välierässä mukana. Valepa kyllä muutenkin hiukan löysäili ja piti Mikko Eskon vain syötäjänä. Taktiikkaako?
Hurrikaani sensijaan oli aivan käsittämätön alisuorittaja tuolla materiaalilla. No viikon päästä nähdään mitkä on voimasuhteet Hämeenlinnassa.
Suurin ongelma taitaa Hurrikaanilla olla penkin päässä. Anteeksi vain!
Hurrikaanilla on lähes yhtä hyvä materiaali kuin Tiikereillä, ainakin paperilla. Kyllä tommosesta rosterista pitää saada enemmän irti.
 
Viestejä
192
Uusi jako, uusi sarja... Kylmä tosiasia tänään viimeinen tammikuuta 2016 on, että Kokkolan Tiikerit on täysin ylivoimainen joukkue miesten Mestaruusliigassa.

Hurrikaanin marokkolaishakkuri Mohamed Al Hachdadi oli ainoa vieraspelaaja, joka pystyi vastaamaan isäntien huutoon. Hänkin oikeastaan vain ensimmäisessä ja paikoitellen kolmannessa erässä. Kaikki muut Loimaan miehet olivat enemmän tai vähemmän ymmällään Tiikerien rumputulessa.

Paperilla Nicola Gioliton ryhmä on vahva, mutta käytäntö on toinen juttu. Jotain on myös rakenteellisesti pielessä, jos Australiasta asti lennätetään mies (Luke Smith) puristelemaan puolapuita. Ei mitään Tomi Mutkaa ja Hurrikaanin kakkospassari Mauri Kurppaa vastaan, mutta kumpikaan ei ole riittävän hyvä kirkkaimpia mitaleita tavoittelevan joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Se on tyly fakta.

Tiikerien pelissä ehkä pelottavin piirre vastustajien kannalta on se, että vieläkin löytyy parantamisen varaa. Ei toki hirveän paljon eikä niin, etteikö tämäkin taso riittäisi. Siitä ei ole tietenkään kyse, mutta käyttämätöntä potentiaalia on varastossa vieläkin.

Lelu Ojansivu alkaa selvästi (vasta) lähestyä normivirettään. Se näkyi tänään sekä hyökkäyksissä että syötössä, joka on ollut olympiakarsintapeleistä lähtien hakusessa. Tänään alkoi jo napsahdella vanhaan malliin.

Eikä koko joukkueessa tietysti ole heikkoa lenkkiä. Tiikerien avausseitsikko on yksinkertaisesti aivan hirmuisen kova. Rima edellisten kausien jälkeen on ollut korkealla, mutta yhdessä asiassa mestarit ovat ottaneet selvän kehitysaskeleen. Se on kenttäpuolustus, joka kaivaa japanilaisen pienen suuren miehen Taichiro Kogan johdolla aivan ufopalloja peliin.

No, kaiken hehkutuksen keskellä pitää tietysti muistaa, että ensi lauantaina on taas uusi tiukka testi (menköön vaikka haasteena Korson Vedolle, mutta tulevan keskiviikon peliä ei nyt voi millään sellaisena pitää). Suomen Cupin välierään VaLePa toivottovasti saa tervehtyneen Olli Kunnarin ja Mikko Eskonkin kehiin. Sitten katsotaan taas kuka on kuka.

Loppuun tietysti voittoputkipäivitys. Tiikerit on nyt voittanut ennätykselliset 31 peräkkäistä mestaruusliigan ottelua.
 
Viestejä
27
Onhan tua Tiikerit aivan pirun ylivoimainen. Kuinkakohan pitkälle ne olis päässy cev cupissa? Ai niin toiselle kierrokselle. hah hah :lol: :lol:
 
Ryynäsen Topi

Lelu alkaa pikkuhiljaa kuntoutumaan. Tehot jo ehkä 80 prosenttia normaalista.

Sehän vähän huvittaakin, että sitten, kun Lelu on 100 prosentin iskussa, löytyykö vastapuolella piilopaikkoja.

Hurrikaani oli täysi floppi, se on pakko sanoa,kun katsoo joukkueen materiaalia, eikä tässä ole mitään mollaamisen makua.

Hengetön esitys, ei voi muuta sanoa. Kun vertasi Tiikerien joukkuehenkeä ja vertasi sitä Hurrikaaniin, oli ero kuin yöllä ja päivällä.

Tiikerit on ottanut tällä kaudella komeita voittoja, vaikka parhaimmillaan on kolme miestä ollut maajoukkueen matkassa.

Korsossa ensi keskiviikkona arvelen Ropposen Antin olevan aloituskuusikossa mukana ja Lelu saa keskittyä lauantain Suomen cupin peliin.

Antti on aivan liian kova pelimies olemaan takanurkkauksessa kädet puuskassa ottelua seuraamassa. Ja muitakin vaihtoja tekisin ja antaisin ykköskuusikon avainpelaajien levätä.

Siirilän Tommi on tällä hetkellä maan paras keskitorjuja. Overmann voisi hyvin tuurata Tommia.

Ja Kehoe voisi myös vähän vetää happea. Jylhän Lasse pelasi muutama viikko sitten Leka -ottelussa huippupelin.

Koko tämä kuluva kausi on sanottu, että se ja se joukkue ei ollut parhaalla joukkueellaan mukana Tiikereitä vastaan. Olisi jo korkea aika nähdä niitä täydellisiä vastapelureita.

Vilpittömästi uskon, että VaLePa on ainoa joukkue, joka kykenee hyvänä päivänä Tiikerit voittamaan. Ensi lauantaina on Elenia-areenalla taas keskenäinen ottelu. Se on moraalinen loppuottelu. Valitettavasti hävinneen joukkueen cup päättyy siihen.

Hämeenlinnassa tavataan. Pidetään lippu korkealla.
 
Viestejä
777
Mr. Maitokaappi kirjoitti: Onhan tua Tiikerit aivan pirun ylivoimainen. Kuinkakohan pitkälle ne olis päässy cev cupissa? Ai niin toiselle kierrokselle. hah hah :lol: :lol:
Nauttisin kun pääsisin näkemään valepan ja surgutin kohtaamisen. Tulis kylmempää kyytiä kun Kokkolassa ;)
 
Viestejä
192
Mr. Maitokaappi kirjoitti: Onhan tua Tiikerit aivan pirun ylivoimainen. Kuinkakohan pitkälle ne olis päässy cev cupissa? Ai niin toiselle kierrokselle. hah hah :lol: :lol:
noppa kirjoitti:
Nauttisin kun pääsisin näkemään valepan ja surgutin kohtaamisen. Tulis kylmempää kyytiä kun Kokkolassa ;)
Joo ei. Ei pitäisi vastata näille kolmen viestin trolleille, mutta ihan olen jäsen nopan linjoilla. Surgut oli yksinkertaisesti liian iso ja liian taitava joukkue Tiikereille. Tuskinpa edes terve ja huippuvireinen Lelukaan olisi auttanut Tiikereitä jatkoon.

Vilpittömät onnittelut VaLePa:lle menestyksestä CEV-cupissa, mutta realismia on arpaonnikin. Ehkä se oli VaLePa:lla naksun parempi kuin Tiikereillä. Niin tai näin, kaikkea hyvää VaLePa:lle saksalaisten kaatoon! :)
 
Ana

Yhden "trollin" nukkuessa toinen ilmestyy... No Tiikerit jäi toka kierrokselle mutta toivon että Valepa voittais koko paskan. Se ois aika fantsua. Toki epäilen mahkuja siihen... Mutta pallo on pyöreä....
 
Viestejä
289
noppa kirjoitti:
Mr. Maitokaappi sanoi:
Onhan tua Tiikerit aivan pirun ylivoimainen. Kuinkakohan pitkälle ne olis päässy cev cupissa? Ai niin toiselle kierrokselle. hah hah :lol: :lol:
Nauttisin kun pääsisin näkemään valepan ja surgutin kohtaamisen. Tulis kylmempää kyytiä kun Kokkolassa ;)
Kyllä rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että myös arvalla on merkitystä CEV-peleissä. Että siinä suhteessa Tiikereillä kävi huonompi säkä, kuin Valepalla on käynyt vastaan asettuneiden joukkueiden suhteen.

Ehkäpä eka todellinen mittari on Valepan seuraava CEV-vastus, ja siihen tietysti toivotamme onnea ja menestystä ja joukkueen terveydellisen tilanteen ja hengen parasta päivää.

Toivottavasti Valepa satsaa myös Cup-kisaan ensi viikonvaihteessa ja saataisiin Tiikereille vastusta. Vai löytyykö sitä?
 
Viestejä
2,555
Toki me kaikki jopa Maitokaappia myöten tiedämme että Cup-kilpailumuodossa toiseksi paras voi pudota ensimmäisellä kierroksella.
Onnittelut Valepalle hienosta saavutuksesta ja toivottavasti voitot jatkuvat aina maaliin asti :)
 
Viestejä
27
Niin aina. sellaasta se on ku rahkeet ei riitä. Määki olisin voittanu lotossa mutta kun kone ei arponu mulle oikeita numeroita. Niin se vaan on. No toiset huutele ja sit on selitys valmiina. Ylpeys käy lankeemuksen erellä.
 
Viestejä
777
http://www.hurrikaani.fi/yleinen/hurrikaanin-tammikuu-paattyi-tappioon-kokkolassa/

Hieno raportti illan pelistä jossa Hurrikaanin tiedotus ei säästele ylistyssanoja Tiikerien joukkueesta. Iso käsi taas sinne suuntaan.
 
Ryynäsen Topi

Harvoin, jos koskaan on kuultu niin ylistäviä lausuntoja "pelikaverin" valmentajan suusta, kuin mitä Giolito eilen antoi medialle.

Giolito on mm. sitä mieltä, että "koskaan ei Suomessa ole pelannut Kogan tasoista liberoa". "Vaikka antaa kuinka vaikean aloitussyötön, hän nostaa merkillisestä asennosta kaiken".

Paljon sanottu mieheltä, joka on nähnyt aitiopaikalta Italian raudanlujan ammattilaissarjan ja on Suomen lentopallomaajoukkueen kakkosvalmentaja.

Kun ajattelee Tiikerien tämänhetkistä joukkuetta on pelin eri osa-alueet todella balanssissa.

Huomionarvoista on, että Tiikerit ei tehnyt yhtään hyökkäysvirhettä Hurrikaania vastaan koko pelissä.

Miten tämä on mahdollista.

Tommi Tiilikainen: Maagiset kyvyt omaava valmentaja
Kehoe pelasi häikäisevän passaripelin.
Koga puolusti ja nosti 92%:n teholla.
Lelu alkaa kuntoutumaan: mm. kolme ässää.
Sauss pelaa parasta kauttaan Tiikereissä
Herrera kuin "sähköjänes". Parantaa koko ajan peliään.
Siirilä keskimiesten ykkönen Suomessa.
Leppälä pelaa parasta kauttaan. Kehittynyt merkittävästi.

Vaihtopenkiltä voi nostaa kenet tahansa pelaavaan kokoonpanoon. Yhtään "turhaa" miestä ei joukkueessa ole.

Ei kuitenkaan ylpistytä tästä. Kausi on pahasti kesken. Töitä on tehtävä koko ajan jotta fokus tekemiseen säilyy.

Seuraava iso haaste on jo ensi viikonvaihteessa Hämeenlinnassa lauantaina. Vastaan asettuu pahin mahdollinen "kaveri" - VaLePa.
 
Viestejä
1,320
Eipä paljon lisättävää edellisiin kommentteihin.
Tälläkin foorumilla Kunnari & Krastins ja Kouki & Smith kaksikkoja paljon heikommaksi arvioitu Sauss & Herrera on kyllä ollut loistava tällä kaudella. Ainoa yp "ongelma" on ollut, että penkillä on liian kovia vaihtomiehiä. Olisi mukava nähdä Seppästä ja Jylhää enemmän kentällä.
Saussin viikonlopun pregame kommentti vastuun kantamisesta alkukaudella: "I just did my job. If you give me lot of balls, I need to score it" kertoo kaiken oleellisen miehen asenteesta. Myöskään peli ei ole ailahdellut kuten viime kaudella.
Hurrikaanista vielä sen verran, että kyllä taitaa kaikilla olla ikävä Kakkoa.
Viikonlopusta vielä iso kiitos talkoolaisille. Uusi katsomo näytti todella hienolta ja palvelu pelasi, vaikka yleisöä oli vähän runsaammin.
 
Ryynäsen Topi

Mr. Maitokaappi kirjoitti

Niin aina. sellaasta se on ku rahkeet ei riitä. Määki olisin voittanu lotossa mutta kun kone ei arponu mulle oikeita numeroita. Niin se vaan on. No toiset huutele ja sit on selitys valmiina. Ylpeys käy lankeemuksen erellä.

En ole aikoihin tavannut näin ilkeää ihmistä, kuin Mr. on.

Kenen ylpeys on käynyt lankeemuksen edellä?? Ja kuka on huudellut? Tosiasia on, että Tiikerit on voittanut VaLePan monta kertaa putkeen vuoden aikana.

Joskus on VaLePalle ollut kyllä tasan tarkkaan se paras porukka kentällä.

Tämä kannanotto ei ole VaLePaa vastaan, vaan sinua Mr. Maitokaappi.

Arvostan VaLePan tosi korkealle suomalaisessa lentopallokulttuurissa. Nimenomaan saavutusten johdosta.

Lisäksi VaLePan joukkue on aina urheilullinen ja käyttäytyy fiksusti joka tilanteessa.

Samaa en voi sanoa sinusta arvon Mr. Maitokaappi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös