Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2015-2016

Ryynäsen Topi

Urheilutoimittajien liitto on valinnut 2015 Suomen parhaaksi lentopalloilijaksi viimevuoden tapaan Olli-Pekka Ojansivun.

Eipä ollut suuri yllätys.

Kiitos Lelu, että pelaat Kokkolan Tiikereissä.

Lelun mykoplasma on taittunut ja Mikasa sai jo kyytiä maanantai-illan harjoituksissa.

Illan Urheilugaalassa nähdään, onko muitakin palkintoja tulossa Tiikereille. Ainakin Tommi Tiilikainen taitaa olla paikanpäällä.
 
Viestejä
444
Ryynäsen Topi kirjoitti: ...
Illan Urheilugaalassa nähdään, onko muitakin palkintoja tulossa Tiikereille. Ainakin Tommi Tiilikainen taitaa olla paikanpäällä.
Lisäksi Steven Kehoe, facebookissa olleiden valokuvien perusteella.
 

Ryynäsen Topi

Tänään (to) on Hollihaassa taas tunnelmaa. Oulun Etta on aina (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) tarjonnut Tiikereille kovan haasteen. Yleensä keskenäiset ottelut, niin Oulun urheilutalolla kuin Kokkolan Hollihaassa, ovat olleet yleisöön
meneviä ja jännittäviä.

Ettan valmentaja Olli Kuoksa on värikäs persoona ja vertaansa vailla oleva taktikko. Tällaisia henkilöitä toivoisi olevan enemmän Suomen lentopallokartalla.

Olli on luvannut kirjoituksissaaan Ettan ottavan voiton tämänillan pelissä Tiikereistä. Tämä on aivan oikea asenne. Eihan kukaan valmentaja halua ennen ottelua luovuttaa pinnoja etukäteen.

Tiikerit on varmaan er imieltä voittajan nimestä. Suomen paras lentopalloilija Olli-Pekka Lelu Ojansivu on jälleen mukana. Vaikka mies ei aivan täydessä iskussa vielä ole sairasteluiden jälkeen, on Mikasalle kyyti kylmää.

Onko kyyti kylmää myös Ettalle? Sitä kannattaa tulla paikanpäälle Hollihakaan katsomaan. Värikäs ottelu on jokatapauksessa tiedossa, se on saletti.
 
Viestejä
1,320
Kuoksan twiitti:
"Ai saakeli,että on kaunis päivä laittaa Tiikereitä kunnolla pataan!"

:D :D :D

Onneksi Tiikerit on ollu "kovaa kalua" tällä viikolla:
https://www.youtube.com/watch?v=6Cjz33aYi3A
 
Viestejä
1,766
Olikos siellä Kokkolassa hieno sää ja siis muutenkin ihan tavallinen iltapuhde, kun Tiikerit kaatoi Ettan aikastavalla hyvin pitkälle 3-nolla?
 
Viestejä
192
Eipä muodostunut tällä kertaa miksikään klassikoksi jo perinteisten kiistakumppanien Tiikerien ja Ettan kohtaaminen Hollihaassa.

Ettalta meni avauserä täysin ohi. Toisessa vieraat paransivat ja vielä enemmän kolmannessa. Eihän se riittänyt yhteenkään erävoittoon. Tiikerien materiaalin laajuus ja naksun, puolitoista parempi taso ratkaisivat jälleen.

Sopimatonta tai ei, mutta pikkuhiljaa (?) alkaa väkisinkin ihmetellä maajoukkuehakkuri Lelu Ojansivun - maan parhaan lentopalloilijan - terveyden heilahtelua. Tiikerien pelien aikana terveys on ollut nyt kolme kuukautta kaikkein heikoimmillaan. Maajoukkueessa tilanne on sitten kummasti parantunut.

Syyskaudella Lelu pelasi mestaruusliigaa Tiikerien paidassa yhden (1) erän. Siis yhden. Kauden toistaiseksi ainoan. Maajoukkueen molemmat harjoitusottelut Egyptiä vastaan joulukuun lopussa hän oli kehissä alusta loppuun. Samoin pelasi kolmena peräkkäisenä päivänä Berliinin olympiakarsinnoissa jokaikisen sekunnin. Mukaan lukien Suomen olympiahaaveiden kannalta merkityksetön ottelu Ranskaa vastaan.

Berliinin keikan jälkeen taukoa ennen Etta-peliä oli tasan viikko. Ei auttanut. Mykoplasma pahentui jälleen. Oikeasti ikävä homma, kun näin on. Vaikka lääketieteen opinnot ovat aloittamista vaille valmiit, pakostakin silti kummastuttaa taudin pelikyvyttömyyden aiheuttama polveilu maajoukkue- ja seurajoukkuetehtävien välillä.

Vaan eipä siinä mitään. Ammattilaisurheilussa(kin) pitää tietysti mennä terveyspää edellä. Toivottavasti tämän kuun lopun "superviikonloppuna" Hollihaassa (la 30.1. VaLePa ja seuraavana päivänä Hurrikaani) Tiikerit vihdoinkin voisi pelata - ensimmäisen kerran tällä kaudella - ottelut alusta loppuun parhaalla mahdollisella miehistöllään.
 
Viestejä
3,450
itsekkin olen miettinyt tuota mykoplasmaa ja versus Lelu/Siiriiä case. Berliinissä todella tapahtui Lelun osalta just noin kuin spiker kertoi Lelun osalta (eikä ihan huonosti pelannut), mutta case Siirilä ihmetytti Berliinissä. Kaksi peliä liberopaita päällä!

Kuulema, jos Kermiselle ois sattunut jotain niin lääkärintodistuksella (Siirilän) Pasin paidan väri oltais saatu muuttumaan?!?

Kysymys kuuluu miksi Siirilä oli Berliinissä mukana vaikka ei ollut pelikunnossa? Asia tiedostettiin Kuortaneella?!?
 

Ryynäsen Topi

Kyllä tuota Siirilän kohdalla tapahtunutta sekoilua Berliinissä täytyy(kin) ihmetellä. Ei ne Sammelvuon aivoitukset aina ole ymmärrettäviä.

Muutakin kummallisuutta oli. Esim: Miksi Ropponen ei saanut peliaikaa viimeisessä ja täysin merkityksettömässä pelissä Ranskaa vastaan. Viimeiseen asti oli Lelu kentällä.

Siirilä osoitti eilen Etta-pelissä, että kunto on jo hyvä. Täysin suvereeni esitys.

Myös Lelu on kyllä tervehtynyt melko hyvin. Lelu antoi herrasmiehenä Antille hakkurinhommat. Ja hyvin Antti ne hoiti. Lelu on mahdollisesti kehissä jo huomenna Sampo -ottelussa. Herrera on toivonut koko ajan, että saisi vihdoin pelata ja hassutella Lelun kanssa.

Lelu on Tiikereille tärkeä lenkki, kun aletaan pelaamaan isoja otteluita. Tammikuun lopun "superviikonlopun" aikana jolloin peräkkäisinä päivinä kohdataan VaLePa ja Hurrikaani on Lelun panos tärkeä. Samoin helmikuun alun Suomen cup Hämeenlinnan Elenia-areenalla.
 
Viestejä
2,555
Olisihan se Mikaela nähdä kaverukset Kentällä kun pitkästä aikkaa olen IT-tekniker hummerns Hollihaassa. ;)
Siis perkuleen IPad påhugg ruotsii täällä ilmassa :evil:
 
Viestejä
192
Ryynäsen Topi kirjoitti:
Myös Lelu on kyllä tervehtynyt melko hyvin. Lelu antoi herrasmiehenä Antille hakkurinhommat. Ja hyvin Antti ne hoiti. Lelu on mahdollisesti kehissä jo huomenna Sampo -ottelussa. Herrera on toivonut koko ajan, että saisi vihdoin pelata ja hassutella Lelun kanssa.
En ihan tavoita tuota Topin mainitsemaa herrasmiesnäkökulmaa. Siis niinkö, että kun Ropponen ei saanut Berliinissä peliaikaa, niin nyt Lelu sitten armollisesti luovutti hänelle paikkansa?

Jos näin tosiaankin oli, niin kovin oli merkillinen ratkaisu. Mestaruusliigassa "Rane" on saanut pelata luokkaa tuhat kertaa enemmän kuin ikimaailmassa uskalsi ja osasi kesällä kuvitella. Siinä(kään) mielessä ei kyllä ole herrasmiestekojen tarpeessa.

Mielestäni tässä alkaa tulla Lelun kohdalla sellainenkin seikka esiin kuin maksavan yleisön kohtelu. Heti kärkeen tietysti pitää todeta, että oikeasti sairaana ei kenenkään pidä mennä pelaamaan ja panemaan terveyttään vaakalaudalle. Mikään pallopeli ei ole sen arvoista.

Mutta. Sehän tässä juuri ihmetyttää, että käytännössä koko syyskauden Lelu oli telakalla. Oli sairaana ja oli väsynyt. Sitten hokkuspokkus ja yhtäkkiä pelikunto palasikin niin, että mies kykeni pelaamaan kymmenessä päivässä viisi (5) maaottelua alusta loppuun saakka! Vieläpä kahdessa useamman pelin ryppäässä. Ensin peräkkäisinä päivinä harjoitusottelut Egyptiä vastaan (29. ja 30.12.) ja sitten Berliinin olympiakarsinnoissa kolme peliä kolmena peräkkäisenä päivänä (ti 5.1. Venäjä, ke 6.1. Bulgaria ja to 7.1. Ranska). Lepoaikaa otteluissa ei tullut yhtään.

Ei mielestäni vaikuta sairaan ja väsyneen miehen toipumisohjelmalta. Tai sitten on otettu aivan hullunrohkeita terveydellisiä riskejä.

Siihen maksavaan yleisöön. Torstaina Hollihaassa pelattiin Tiikerien mestaruusliigataipaleella jo klassikoiksi muodostunut Etta-ottelu. Jossa kuulemma Lelu "herrasmiehenä antoi" Ropposen Antin pelata hakkurina. Jos näin todellakin oli, ei kovin herrasmiesmäinen teko maksavaa yleisöä kohtaan.

Jos vertailua haetaan vaikkapa kulttuuri- tai viihdemaailman puolelta, niin aika usein (aina) huippukonsertteihin mennään huippuartistin takia. Siis ensiviulun soittajan, ei toisen.

Vertaus tietenkin osittain ontuu, kun tässä tapauksessa on tietysti viime kädessä kyse joukkueen menestyksestä. Siitä huolimatta Lelu on mestaruusliigan valovoimaisin tähti, jonka otteita yleisö mielellään seuraisi.

Pitää myös ottaa huomioon sekin, että Lelu on sarjan yksi parhaiten palkatuista pelaajista. Ellei sitten ihan piikkipaikalla. Ei Suomen maajoukkue tai lentopalloliitto maksa hänen liksaansa. Kokkolan Tiikerit maksaa.

Toivon mukaan Topin arvio osuu oikeaan ja huomenna Hollihaassa parhaat ovat kehissä. Ei pitäisi ainakaan sarjaohjelman painaa, kun ennen seuraavaa peliä on kahden viikon paussi.
 
Viestejä
777
Spikerin kanssa todella samoilla linjoilla, miten voi olla mahdollista että syyskaudella ei jaksa pelata yhtään peliä, mutta rutistaa huippu kovia mj pelejä 5 kappaletta melkein putkeen.

Tiilikainenkin totesi haastattelussa pelin jälkee että saattoi jopa odottaa lelua kentälle.
 

Ana

Joo en tiä.... Paljo niitä pekkasia tuntuu olevan vielä jäljellä Lelulla mutta joskohan hän kohta rupiais pelaahan jo työnantajaallenki.. Kyllähän yleisö oottaa herraa j8 kentälle ympäri Suomen liigapaikkakuntien.....
 

Ryynäsen Topi

Kyllä veljet: spiker, noppa ja Ana puhuvat täyttä asiaa. Ei sitä käy kieltäminen.

Maajoukkue on tosiaan saanut Lelun palveluita, mutta maksava työnantaja ei.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että Lelu on huippuosissa, kun tärkeitä pelejä pelataan keväällä. (Edellyttäen, että uusia sairauksia ei enään tule).

Kahden viikon kuluttua mitataan Tiikerien todellinen nykykunto, kun "superviikonloppuna" VaLePa ja Hurrikaani kohdataan peräkkäisinä päivinä. Siitä viikko eteenpäin ja Suomen cup Hämeenlinnassa jossa arpa heitti heti lauantaina vastaan VaLePa:n.

Kyllä todellakin spikerin mainitsema maksava yleisö haluaa nähdä Suomen ykkösmiehen kohta tositoimissa myös Mestaruusliigan peleissä.
 
Viestejä
192
Pelkkää spekulaatiota - jonkun mielestä ehkä pahansuopaa tai ainakin sopimatonta - mutta tuleehan tässä väkisin mieleen EM-kisojen aikainen ja sen jälkeinen kohu Lelun Brasiliaan siirtymisestä. Siinä keississähän musta pekka eli näytelmän konnan osa jäi Tiikereille.

Sen vuoksi, että Tiikerit "esti" Lelun unelmasiirron kohtuuttomina pidetyillä siirtokorvausvaatimuksillaan. Näinhän asia valtakunnan mediassa uutisoitiin. Tiikerien näkökulma ei juuri maakuntalehteä ja maakuntaradiota kauemmaksi näkynyt ja kuulunut.

Sitä soppaa on turha enää hämmmentää, mutta pakosta tulee mieleen, onko tällä episodilla ollut heijastusvaikutuksia Lelun motivaatioon pelata Tiikereissä kotoista liigaa? CEV-cupin otteluissahan hän pelasi, vaikka ei yhtään peliä kokonaan.

Jos ja kun Lelun tavoitteena on (tietenkin mahdollisimman hyvä) diili ulkomaille, niin totta kai se näyteikkuna on kansainvälisissä peleissä. Siis Tiikereiden europeleissä ja maajoukkuepaidassa. Kotimaisissa sarjaotteluissa ei otteita ulkomaalaisseurojen scoutit katsele eikä niissä onnistumisella toisaalta ole mitään väliä. Ainoa järjellinen näyttöpaikka on kansainvälisissä karkeloissa.

Edellä oleva ei tietenkään poista sitä, että Lelu on kiistatta ollut syksyllä pirullisen taudin kourissa. Se on oikeasti ikävää ja valitettavaa.

Joulu-tammikuun taitteen maajoukkuerupeama ja sen jälkeen Etta-pelin istuminen penkillä vain on seikka, joka tässä panee miettimään monenmoisia. Lelun kannalta varmaan kohtuuttomiakin. Sorry siitä. :(

Se minkä Topi on usemman kerran todennut eli Tiikerit tarvitsee Lelua kevään mitalipeleissä ja jo Suomen Cupissa on itsestäänselvä fakta. Tarvitsee tosiaankin. Kipeästi.
 
Viestejä
1,533
kovin se spiker koittaa keittää soppaa. maksavan yleisön puolestapuhuja. taidat kuitenkin itsekin pummilla peliin tulla. tuskin sinulla kausikorttia on. no joku kortti kuitenkin...

kyllä se lelu vielä pelaa, kun valkku sen kehiin pistää.
keväällää taas tuomarintornista vaneja huudattaa!
 
Viestejä
192
mikko laurell kirjoitti: taidat kuitenkin itsekin pummilla peliin tulla. tuskin sinulla kausikorttia on. no joku kortti kuitenkin...
Tuollaisiin hatusta vedettyihin luulotteluihin nyt ei varmaan kannnattaisi kommentoida mitään. Sen verran kuitenkin, että ajokortti, pankkikortti ja Kela-kortti lompsasta löytyy. Minä ainakaan en pääse niitä näyttämällä Tiikerien peleihin.

Ei tosin ole kausikorttiakaan. 16,90 euroa on Ennakkolippu.comin pyytämä hinta runkosarjan pelistä. Mielelläänhän sen maksaa, kun tarjolla on ollut viime vuodet maan parasta lentopalloa. Tiikerit voisi mielestäni nostaa enemmänkin lippujen hintoja mitalipelivaiheessa. Hyvästä kannattaa maksaa - ja siitä voisi hyvin perustein pyytääkin hieman enemmän.

Mahdottomaksihan kilpailukykyisen joukkueen kasaaminen menee, jos yksi jos toinenkin kokee olevansa oikeutettu pääsemään lehtereille ilmaiseksi.
 
Viestejä
363
Miksi spiker haluaa nähdä kentällä mieluummin Ojansivun kuin Ropposen? Pelityyli, tuuletukset vai mikä syynä?
 
Viestejä
192
Juze kirjoitti: Miksi spiker haluaa nähdä kentällä mieluummin Ojansivun kuin Ropposen? Pelityyli, tuuletukset vai mikä syynä?
Merkillinen kysymys. Vastaan kysymyksellä: miksipä nyt kukaan haluaisi nähdä Suomen parhaan lentopalloilijan pelaavan?
 
Viestejä
1,133
Juze kirjoitti: Miksi spiker haluaa nähdä kentällä mieluummin Ojansivun kuin Ropposen? Pelityyli, tuuletukset vai mikä syynä?
Ojansivu on mestaruusliigan suurin tähtipelaaja ja persoona. Eiköhän Tiikereidenkin kannattajat kuin koko lentopalloyleisö halua nähdä miehen pelaavan ennemmin kuin nojaavan puolapuita. Osa katsojistakin tulee seuraamaan otteluita paikanpäälle juuri Ojansivun vuoksi myös vieraspeleissä. Se kuitenkin lienee selviö, että Ojansivun motivaatiota ei hirveästi kiinnosta enää heikkotasoinen mestaruusliiga. Suomen suurinta lentopallotähteä tuskin kiinnostaa enää pyöriä puuhastelijoiden kanssa kotimaassa varsinkaan nyt kun on tarjolla taas rahakkaita tarjouksia maailmalta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös