Verkkovirhe

"The Liitto ja the Liiton touhut"

Viestejä
418
Taitaa Akaa peesata Hurrikaaneja.
Millään muulla porukalla - minun kokemukseni mukaan - ei ole tuollaista älytöntä paukutusta.

Kannustaa saa - ja pitää - mutta tuo älytön pauke ja älämölö.
Kuuluuko se lentopallon - tai minnekään ?

No, onhan sitä hieman pahempiakin ylilyöntejä muiden palloilulajien kohdalla - potkupallossakin jopa runsaasti kuolonuhreja, yms.

Aikoinaan pelailin mm. korista, ja kävin lajista kiinnostuneena katsomassa jopa alasarjojen pelit mahdollisuuksien mukaan, mutta kun se älytön rumpujen päristys sekä tajunnan tainnuttava 'välimusiikki' eivät minun herkkään nahkaani sopineet, oli tuosta seurannasta luovuttava.

Lentis on tietyillä paikkakunnilla minulle mahdotonta paikanpäällä.

Joopa joo, joku taas kommentoi vanhaksi pieruksi - totta.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,873
Liitto voisi puuttua jollakin tapaa yleisön käyttäytymiseen. Olen joutunut pariin otteeseen olemaan Akaa-Volleyn vierasottelussa, ja täytyy sanoa että Akaan kannattaien touhu on mennyt pahasti överiksi.

Yleisön kannustaminen peleissä on aina toivottavaa, mutta se ei saa perustua älyttömään metelin pitämiseen torvien ja rumpujen ollessa pääosassa. Esimerkiksi Tampereella Akaan kannattajaryhmän rummut ja torvet pitivät niin kauheaa älämölöä, että sieltä ei ihmisten kannustus päässyt läpi. Sama juttu tänään Hurmoksen pelissä. Desibeli-määrät ovat niin korkeita, että yhdelläkään työpaikalla ei moista meteliä voi hyväksyä.

Esimerkiksi pesäpallon puolella liitto on kieltänyt kokonaan mekaaniset äänten aiheuttajat - tosin Joensuun kohdalla liitto on lipsunut päätöksestään, ja siellä rummun käyttö on sallittu. Pesäpalloa pelataan sentään ulkotiloissa, mutta rumpujen paukuttelu ja torvien tööttäily sisätiloissa aiheuttaa jopa kuulovammoja paikalla oleville.
Täytyy varmaan alkaa ottaan mallia tuolta kv. futiskentiltä. Eilenkin Inter Milan pelasi tyhjille katsomoille ja voi sitä tunnelmaa kun joukkue eteni jatkoon Eurooppaliigassa. Korvatulppia jaetaan sitä varten monilla paikkakunnilla että herkkäkorvaisimmatkin voivat silti nauttia pelistä ilman että kuulo vaurioituisi. Summa summarum. Mielummin rummunpauketta ja torvien ulinaa kuin hautajaistunnelma joka monella paikkakunnalla olisi se toinen vaihtoehto.Eihän siitä nauttisi pelaajatkaan jotka ovat kuitenkin tämän shown keskiössä.
 
Viestejä
420

Komppaan vahvasti. Minusta on hienoa, että hallissa on tunnelmaa. Melutasoon voidaan tietysti myös vaikuttaa sijoittamalla mahdolliset rumpu- tms. ryhmät erilleen muista katsojista. Hämeenlinna-Schwerin ottelussa oli malliesimerkki toimivasta rumpusetistä, eli isoja suht matalaäänisiä rumpuja muutama kappale. Sopivasti ääntä, muttei korvia särkevä meteli vaikka istuin alle 10 metrin päässä
 
Viestejä
3,812

Joo nämä rummut kannattaa sijoittaa päätyihin tai nurkkiin jolloin ei synny epämiellyttäviä kokemuksia muille. Ei ole varaa menettää yhtään katsojaa tämän takia kun asia on yleensä hoidettavissa pienellä harkinnalla.
 
Viestejä
1,049
Komppaan vahvasti. Minusta on hienoa, että hallissa on tunnelmaa. Melutasoon voidaan tietysti myös vaikuttaa sijoittamalla mahdolliset rumpu- tms. ryhmät erilleen muista katsojista. Hämeenlinna-Schwerin ottelussa oli malliesimerkki toimivasta rumpusetistä, eli isoja suht matalaäänisiä rumpuja muutama kappale. Sopivasti ääntä, muttei korvia särkevä meteli vaikka istuin alle 10 metrin päässä
Tästä olen täysin samaa mieltä. Se Scwerinin rumpu resonoi kylmät väreet, sen verran matala oli jymäys. Eli tämäkin asia kannattaisi tehdä kunnolla. Akaan, Hämeenlinnan ym. rumpupattereihin olisi mukava lisä tuollainen matalasointinen iso marssirumpu. Ei nuo edes ole mitään valtavan kalliita. Varsinkin, jos löytää jostain käytetyn.

Viestejä
3,441
No kommentit tähänkin asiaan. Eilen 10 m päässä Akaan kannattajista/rummuista -> ei minua häirinnyt. Liitto ei ole oikea paikka missä kieletään näitä asioita -> tärkeämpääkin tekemistä/päättämistä, mutta olisiko mestaruussarjan hallitus, josta tulisi ohjeistus jos seura ei osaa itse miettiä omien asiakkaiden etua?
 
Tän asian kanssa toimisi hyvin seuratoiminnan periaate "hyvät käytännöt jakoon". Liigaseurojen kannattaa ilman muuta keskenäänkin keskustella mm. rumpujen sijoittelusta
 
Viestejä
2,542
No kommentit tähänkin asiaan. Eilen 10 m päässä Akaan kannattajista/rummuista -> ei minua häirinnyt. Liitto ei ole oikea paikka missä kieletään näitä asioita -> tärkeämpääkin tekemistä/päättämistä, mutta olisiko mestaruussarjan hallitus, josta tulisi ohjeistus jos seura ei osaa itse miettiä omien asiakkaiden etua?
No tuollainen esitys ei taida innostaa edes rumpaleita :)
 
Viestejä
3,441
Nyt spekuloidaan, mutta taitaa olla todellisuutta? Liiton talous on kuralla ja yksi kassan ylivoimaisesti paras tasapainottaja on Power. Suurinosa on jo maksanut osallistumismaksun hintaporrastuksen takia ja kuvittelisin myös liitto on ne jo siis "tuhlannut" vanhojen rönsyjen paikkaamiseen.

Mitäs liitto aikoo tehdä, jos poweria ei pidetäkkään? Mistä rahat mitkä pitäisi palauttaa seuroille/vanhemmille? Näyttäisi 18.3 hallitus kokoontuvan asian suhteen. Taitaavat viivyttää päätöstä?
 
Tällä palstalla mietittään miten esim Pölkylle käy taloudellisesti!? Suurinosa ulkkareita ja sopimuksessa kaudenpäätettyä sopimus loppuu. Eli minun ymmärtääkseni tämmöisessä tilanteessa ulkolaisten määrä on ns "onni onnettumuudessa. Tietenkin playoff tulot jäi saamatta, mutta... Suurin ongelma on seuroilla joilla on useammanvuoden pelaaja sopimuksia.

Tietysti seurat on tiukilla ja ne jotka ovat olleet ilman koronaakin pää pölkyllä niin voi olla tämä lopullinen niitti?!

Mutta ylläoleva lainaus alkoi todella mietityttää. Mitäs sitten tehdään, jos liitto menee konkurssiin (tätä en todellakaan toivo!!)? Miten kauan seurat ja varsinkin vanhemmat odottavat palautuksia jos/kun Power perutaan?
 
Viestejä
41

Palautuksille käy samoin, kuin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille partalapsille.
 
Viestejä
1,049
Ei todellakaan. Pakkorakosessa ollaan. Junnuskapoista ja muista ihan oivat ratkaisut
Ei se kuitenkaan poista sitä, että päätös on hyvä. Turha vetää tässä vaiheessa ruksia päälle, kun ei tiedä mihin maailma menee. Jos turnaus saataisiin pelattua esim. Elokuussa, niin se olisi hienoa. Monelle junnulle karanteenien ym. jälkeen hieno tapahtuma.
Peruutuksia tulee varmaan jonkun verran, mutta toisaalta voi tulla uusiakin pelaajia ja joukkueita. Perheillä voi olla tällä hetkellä loppukesän reissusuunnitelmat aika jäissä.
 
Viestejä
1,421

Ainakin omassa junnulentiskuplassani tämä otettiin ilolla vastaan. Hyvällä tuurilla korona on maan alla kun valkolakit painetaan ylioppilaitten päähän. Olisi tyhmää perua kokonaan, mutta myös vastuullista ja fiksua siirtää noin läheltä rajoitustoimien loppua pois.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös