Verkkovirhe

"The Liitto ja the Liiton touhut"

Viestejä
1,290
Hyvin kuvasit, seura on se juttu, mutta miten lentopalloliitto tähän liittyy?

Eli olet sitä mieltä, että laskuja voi lähettää, mutta sille ei saa mitään vastinetta (tai maajoukkue saa vastinetta)? Tiedän, että lentopallo ei tässä ole kalleimmasta päästä, mutta vierastan kovasti sitä maksetaan jostakin , jolle ei itselle tule vastinetta.

Voi olla kaukaa haettu , mutta liiton maksut voi monista tuntua kuin kirkollisveroilta ja sen takia perälauta vuotaa, kun kirkko ei merkitse mitään.

Jos tätä suuntaa miten ollaan n 20 vuotta menty liiton kanssa (panostettu voimakaasti maajoukkueesen), ja tehdään joka vuosi tilinpäätöksellä tappiota, loppuu jossain vaiheessa maksajat.

Olen ollut kaikki nämä vuodet sitä mieltä, että laitetaan ensin liiton talous kuntoon ja "tapellaan" sitten mitä tehdään rahoille.

Jos väki (seurat ja jäsenet) on sitä mieltä lakkautetaan loputkin seuratoimintaa tukeva toiminta liiton tasolta ja panostetaan rahamme maajoukkueseen se on minusta ok, mutta jos toimitaan näin miten ollaan toimittu, että tehdään tappioita vuosi vuodelta ja maksajat jälkikäteen on seurat että liitonjäsenet en voi ymmärtää.

Eli kysyn (teiltä kaikilta) Etupenkiltä, jos tulot on 9 € ja menot 10 € niin mistä otetaan? Näitä on jotka kertoo nostetaan tulot kymmeneen euroon on jo 20 vuotta kuunneltu.
Niin se on se iso kysymys urheilussa on aina ollut ;miten saat vastinetta kustannuksille? Jos maksan vaikkapa tamperelaiselle liigaseuralle 40 000 eur pojan harrastuksesta eikä se pääse liigaan pelaamaan , olenko maksanut turhasta? Miten voin varmistua etukäteen että saan vastinetta? Mikä on minun tai junnupojan vastuu?
Mikä on riittävä vastine? Hyvä valmennus,muutama junnumestaruus, hyvät kaverit ,huippu-urheilijan elämäntapa, elinikäinen harrastus? Peliura jossain muualla, ulkomailla?
Nämä on monimutkaisia asioita eikä kaikkia voi mitata suoraan rahassa. Tosiasia myös on että nämä katto-organisaatiot eivät ole kaikkein tehokkaimmpia järjestelmiä mutta siihen on kyllä syynsä.

Esim. lentopallossa harrastusmäärät ainakin poikien puolella laskeneet rajusti, lajia harrastetaan kuitenkin koko maan alueella. Tämä lisää automaattisesti kuluja vähän kaikille, no se iso kysymys on paljonko olet valmis tähän satsaamaan henk.kohtaisesti tai seuratasolla?
 
Viestejä
415

Ihan turhaa tuo itkeminen liiton suuntaan tuossa ylempänä. Suurin osa kustannuksista tulee kuitenkin saleista, matkustamisesta ja mitä pitemmälle mennään niin valmennuksesta jos on palkattuja valmentajia. Siihen joku sarjamaksu on ihan pieni osuus. Kun seura hoitaa hommansa hyvin ja homma pyörii ja valmentajat osaa asiansa ja saavat tehdä oman hommansa rauhassa niin tulosta syntyy. Niin se on ollut aina ja tulee olemaan. Maajoukkueiden toiminnasta leikkaaminen ei tuota muuta vaan haittaa vaan lajin imagoa ja sitä kautta seurojen toimintaa. Erityisesti junnuilla pitää olla esikuvia.
 
Viestejä
3,441
Niin se on se iso kysymys urheilussa on aina ollut ;miten saat vastinetta kustannuksille? Jos maksan vaikkapa tamperelaiselle liigaseuralle 40 000 eur pojan harrastuksesta eikä se pääse liigaan pelaamaan , olenko maksanut turhasta? Miten voin varmistua etukäteen että saan vastinetta? Mikä on minun tai junnupojan vastuu?
Mikä on riittävä vastine? Hyvä valmennus,muutama junnumestaruus, hyvät kaverit ,huippu-urheilijan elämäntapa, elinikäinen harrastus? Peliura jossain muualla, ulkomailla?
Nämä on monimutkaisia asioita eikä kaikkia voi mitata suoraan rahassa. Tosiasia myös on että nämä katto-organisaatiot eivät ole kaikkein tehokkaimmpia järjestelmiä mutta siihen on kyllä syynsä.

Esim. lentopallossa harrastusmäärät ainakin poikien puolella laskeneet rajusti, lajia harrastetaan kuitenkin koko maan alueella. Tämä lisää automaattisesti kuluja vähän kaikille, no se iso kysymys on paljonko olet valmis tähän satsaamaan henk.kohtaisesti tai seuratasolla?

Joo tämä on ymmäretty, mutta kysymykseen The Liitto? Eli kysyn (teiltä kaikilta) Etupenkiltä, jos tulot on 9 € ja menot 10 € niin mistä otetaan? Näitä on jotka kertoo nostetaan tulot kymmeneen euroon on jo 20 vuotta kuunneltu.
 
Viestejä
4,874
Nämä liittovaltuuston vahvistamat päivitetyn strategian painopisteet on kyllä niin itsestään selviä korulauseita että tyhmempikin ne tietää. Sanoista tekoihin sitten vaan.
 
Viestejä
10,895

Hyvä, että on saatu viime vuonna puristettua 115.000 plussaa 👏👏👏. Ei noissa painopisteissä (hyvinvoivat seurat, menestyvä huippu-urheilu sekä kumppanuuksien kehittäminen) mitään moitittavaa ole. Toimintasuunnitelmaan on toivottavasti kirjattu nasevat toimenpiteet, joilla painopisteet saavutetaan.
 
En tarkoittanutkaan että niissä mitään moitittavaa olisikaan vaan lähinnä sitä että mitä muita nuo painopisteet edes voisivat olla?
 
Viestejä
1,795
Jääkiekkoliitto nettoaa MM kisoista jopa 10 miljoonaa voittoa. Hyvä rahasampo. Voisivat jakaa vaikka säälistä muutaman miljoonan pienemmille lajiliitoille kun rohmuavat maassamme kaikki resurssit.

PS Kaupungit suojaavat parast'aikaa suihkulähteitään erilaisilla kansirakenteilla. Kaupunkien keskustoihin pitäisi hommata siirrettäviä, vaikka muovisia, suihkulähteitä minne pelipäivinä voi sitten hyppiä.
 
Viestejä
1,130

Vuoden päästä kisat jälleen Tampereella. Piiri pieni pyörii ja tahkoaa rahaa.😂
 
Viestejä
5,688

Kyllähän jääkiekosta hyvä ois ottaa mallia. Tarvitaan yks Kummolan kaltainen hahmo myös lentopalloon kiitos. Politikoinnilla on isoa asia minkä takia jääkiekko on tähän asemaan noussut. Aikanaanhan Suomen suosituin palloilulaji oli koripallo käsittääkseni, mutta sitten jääkiekko tuli ohi. Vuoden 1995 maailmanmestaruudella on toki suuri merkitys tähän.
 
No olis varmaan liian yksinkertainen selitys jos Kummola olis koko kiakkobuumin menestyksen takana. Eiköhän siihen vaikuta suurelta osin lajin luonne eli nuoria kiehtoo kamppailupelaaminen ja toisaalta kyllä lajissa menestyminen. Ruotsissa vielä huomattavasti kovempi kiakkotaso kuin Suomessa, lentopalloa ei paljon pelailla ....
Kuvaava esimerkki on kaksi samanikäistä 22 v. pk-seudun urheilijaa: molemmat fyysisesti ja taidollisesti lajinsa huippua Suomessa. Kiakkopoika tekee 68 milj sopimuksen, lentopallopoika muutaman sadantuhannen euron,
 
No ei se pelkästään Kummolalla tietenkään selity.
 
Viestejä
420
Yle Areenan Urheilu-Suomi-dokumenttisarjan kiekkojaksossa kerrotaan aika hyvin siitä ajasta, kun jääkiekosta tuli ammatti. Tänä päivänä pelaajat ja seurat on brändejä, Pohjois-Amerikassa on sarja jonne nuoret haaveilee pääsevänsä. Lentopallosta puuttuu sama ammattilaismeininki, mikä varmasti vaikuttaa myös vanhempiin, joista osa valitettavasti ostaa lapsille luistimet ennen pelikenkiä NHL-miljoonat silmissä.

Tavallaan on myös arvovalinta, halutaanko lentopallo pitää edullisena harrastuksena mikä tarkoittaa, että juniorivalmennus toteutuu pääosin talkootyönä ja osaaminen on hyvin vaihtelevaa. Jos juniorien kausimaksuja nostetaan ja aletaan palkata valmentajia, se väistämättä pudottaa lapsia ja nuoria pois lajin parista. Toisaalta valmennuksen taso nousee, ja saadaan tuotettua parempia pelaajia, joilla on mahdollisuuksia päästä mukaville tuloille ulkomailla.

Eikä suomalaista lentopallovalmennuskulttuuria edistä muuten sekään, että liitto on kyllä päivittänyt valmennuslinjauksiaan tässä viime vuoden aikana mutta eipä niitä missään julkisessa jaossa taida olla. Saatan toki olla ja toivottavasti olen tässä asiassa väärässä.
 
En nyt näkisi näitä lasten harrastuksia kytkettynä minkään tason ammattilaisuuteen ja kyllä aniharva vie lastansa 3-6 v tai vanhempaakin, harrastamaan tavotteena ammattilaisuus. Mutta mitä isompi määrä lajilla on harrastajia sitä todennäköisempää tietenkin on että sieltä syntyy myös lajin huippuja, promilleista puhutaan. Yleensä huippu-urheilussa pyritään panostamaan erityisesti niihin huippuihin koska kilpailuvietti ja lajissa kehittyminen on edellytys jatkaa harrastusta.Tämähän ei ole -joko tai-peliä vaan sekä että,panostus menestykseen ei ole keneltäkään pois vaan toimii kirittäjänä.
Urheilussa puhutaan myös kasvutarinoista ja matkasta jonnekin, kullakin se on omannäköisensä ja yhtä arvokas. Sitten nämä supertähdet esiintyvät oman lajin vetovoimaisina keulakuvina, hyvä niin.
Mitään maailmaa mullistavia linjauksia lentopalloonkaan ei tarvita, riittää kun on muutama hyvä koulutettu junnuvalmentaja seurassa/joukkueessa.Sieltähän se lähtee, salista, mitä siellä tehdään.
 
Viestejä
415
Liiton valtuusto on kokoontunut ja ilmeisesti hallituskin on kokoustanut uusi strategia jossa kolme iskulausetta hyväksytty viime vuosi vähän plussalle ja samat ihmiset jatkaa valtuuston johdossa. AIka niukkaa on tiedottaminen. Kai siellä jotakin muutakin on päivän aikana päätetty keskusteltu ja linjattu mutta aika vähän tihkuu tietoa tavan lentopalloihmiselle. Pitääkö tämä nyt ottaa niin että kaikki jatkuu ennallaan?
 
Viestejä
181
Kyllähän jääkiekosta hyvä ois ottaa mallia. Tarvitaan yks Kummolan kaltainen hahmo myös lentopalloon kiitos. Politikoinnilla on isoa asia minkä takia jääkiekko on tähän asemaan noussut. Aikanaanhan Suomen suosituin palloilulaji oli koripallo käsittääkseni, mutta sitten jääkiekko tuli ohi. Vuoden 1995 maailmanmestaruudella on toki suuri merkitys tähän.
Tässä itse asiassa on yksi suuri eroavaisuus liittojen välillä. Monesti näkee, että kenttä väki kaipaisi lentopalloliitolta näkyvyyttä ja panostusta ym. Tämä pyyntö torpataan hyvin säännömukaisesti, jopa tällä palstalla, että kyllä seurojen pitää tehdä työ jne. Mutta kun tässä jääkiekon esimerkissä, nimenomaan liitto on se moottori siellä taustalla. Tämä ominaisuus puuttuu meiltä kokonaan. Kuinka moni kenttä työntekijä on edes kuullut "moukarimiehen" ajatuksia tai edeltäneiden toimihenkilöiden? Panostamalla panostamiseen voi saada jotain aikaiseksi, mutta selviytymistaistelussa ei ole kuin yksi häviäjä ja se on lentopallo, minkä jokainen voi ihan itse todeta harrastajien määrässä, tasossa jne.
Seurat tekee paikallistyön ja liiton pitäisi hoitaa valtakunnallinen näkyvyys sekä isot linjaukset (koulutukset, olosuhde asiat, juniorit jne).
Mielenkiintoista olisi nähdä tähän uuteen strategiaan liittyvän kyselyn tuloksia jossakin vaiheessa. Nythän liiton sivuilla on vielä esillä vanha, joka sekin kyllä ulottui -24 asti, mutta ilmeisesti uusi on jo päätetty, tosin ilmeisesti samojen ihmisten toimesta ,kuin tähänkin asti. Ihan putkeen ei vanha strategia mennyt, kun mm. pelaaminen ei ole lisääntynyt, Tampereen keskuksen rakentaminen kaatui ennenkuin alkoikaan jne.
 
Viestejä
247

Onhan siellä ihan kunnianhimoinen strategia, mutta siitä puuttuu vastaus yhteen keskeiseen kysmykseen: miten? Kauniita tavoitteita sinänsä.
 
Viestejä
1,290
Tässä itse asiassa on yksi suuri eroavaisuus liittojen välillä. Monesti näkee, että kenttä väki kaipaisi lentopalloliitolta näkyvyyttä ja panostusta ym. Tämä pyyntö torpataan hyvin säännömukaisesti, jopa tällä palstalla, että kyllä seurojen pitää tehdä työ jne. Mutta kun tässä jääkiekon esimerkissä, nimenomaan liitto on se moottori siellä taustalla. Tämä ominaisuus puuttuu meiltä kokonaan. Kuinka moni kenttä työntekijä on edes kuullut "moukarimiehen" ajatuksia tai edeltäneiden toimihenkilöiden? Panostamalla panostamiseen voi saada jotain aikaiseksi, mutta selviytymistaistelussa ei ole kuin yksi häviäjä ja se on lentopallo, minkä jokainen voi ihan itse todeta harrastajien määrässä, tasossa jne.
Seurat tekee paikallistyön ja liiton pitäisi hoitaa valtakunnallinen näkyvyys sekä isot linjaukset (koulutukset, olosuhde asiat, juniorit jne).
Mielenkiintoista olisi nähdä tähän uuteen strategiaan liittyvän kyselyn tuloksia jossakin vaiheessa. Nythän liiton sivuilla on vielä esillä vanha, joka sekin kyllä ulottui -24 asti, mutta ilmeisesti uusi on jo päätetty, tosin ilmeisesti samojen ihmisten toimesta ,kuin tähänkin asti. Ihan putkeen ei vanha strategia mennyt, kun mm. pelaaminen ei ole lisääntynyt, Tampereen keskuksen rakentaminen kaatui ennenkuin alkoikaan jne.
Mistähän tämmönen käsitys on syntynyt että Jääkiekkoliitto jotenkin ohjaisi tai kustantaisi seurojen toimintaa? Se järjestää kyllä sarjat, koulutustakin aika lailla ym. mutta koko junioriseuratoiminta on seurojen maksullista toimintaa jonka vanhemmat pääosin maksavat.
Toistan tämän: vanhemmat maksavat.
Maajoukkuetoiminta alkaa kaikkoohommissa C-iässä Pohjola-leirin ison kartoitustapahtuman kautta , siinä käytännössä mukana koko ikäluokka ja se on liiton hommia kuten maju-toiminta yleensäkin.
Näinhän se menee lentopallon puolellakin.
Se homman ydin on siellä seuratasolla eli organisaation alapäässä , siellä ei isoja srategioita tarvita.
 
Viestejä
1,290
Jääkiekko kiva laji ect ect, mut jos kuitenkin enemmän lentopalloa näillä palstoilla,kiitos 👏
Samaa mieltä, joskus vaan ihmetyttää tämä ikuinen jankkaus näistä liiton rahoista. Tervaportti ja Inna ainakin täälläpäin tunnetaan laji-ihmisinä ja faktat hyvin hallitsevina.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös