Verkkovirhe

"The Liitto ja the Liiton touhut"

Viestejä
24
Erittäin toimitusjohtajamaista tekstiä, siis positiivisella tavalla. Jos muutoksia pitää tehdä, turha jäädä odottelemaan. Tämä pisti silmään itselle tekstistä: "Lentopalloliiton panostus beach volleyhin on ollut suuri kuluneina vuosina. Kustannusrakenne on ollut raskas ja kumppanimarkkinalla liitto ei ole pystynyt hyödyntämään meidän huippu-urheilijoiden julkisuuskuvaa. Olemme siirtymässä suuntaan, jossa liitto kattaa entistä vähemmän huippuparien kustannuksia, mutta antaa merkittävästi enemmän vapauksia hyödyntää omaa tuotettaan beach volleyn ammattilaisina. Tämä muutos pitää tehdä harkiten ja vaiheittain, mutta joka tapauksessa se on tehtävä." Takavuosien tallitoiminta toi suoraan maajoukkueen käyttöön useita kymmeniä tuhansia vuositasolla. Tämän sopimuksen entinen tj katsoi viisaaksi purkaa. Nyt siis saatetaan mennä muutama steppi taaksepäin ja annetaan/jätetään varainhankinta yksittäisten parien harteille. Ei välttämättä onnistu, ellet ole Riikka Lehtonen.
 
Viestejä
10,872
Talouden kuntoon laittaminen on kohtuullisen haasteellinen "kivireki". Tulopuolella enemmän tummia pilviä, joten siltä puolelta voi tulla painetta leikata kuluja vielä nykyistä enemmän. Huippulentopallossa voi hyvinkin olla edessä vähemmän hurmokselliset vuodet, joka ei ainakaan helpota kumppanien etsintää.

Kotimaassa seurojen kuristuvat talousluvut paineistavat Mestaruusliigan kehittämistä.

Nyt jos koskaan tarvitaan innostavia tavoitteita ja niiden onnistunutta toteuttamista. Pitää muistaa myös, että menestys kerää enemmän näkyvyyttä ja tukijoita kuin konttaaminen ja tappion suot. Kulujen kanssa jatkuva painiminen on kuin suolla tarpomista. Kun saat saappaan irti silmäkkeestä, niin jopas jo toinen saapas lumpsahtaa seuraavaan mättään silmäkkeeseen. Toivottavasti talous saadaan oikaistua tasolle, jossa tulot kattavat menot.

Itse laitan ainakin kädet ristiin, että äijiemme konttaaminen loppuisi ja Em-kisojen alkulohkossa kaatuisi ainakin Pohjois-Makedonia ja Valko-Venäjä. Moinen on optimismia, mutta toivominen ja lajiin uskominen ei maksa mitään. Toivottavasti lajimme mollivireisyys väistyy.
 
Viestejä
3,429

Tässä olisi montakin juttu mistä tekisi mainita, mutta aloitetaan tästä

"Katse eteenpäin

Muutosten mittakaava on suuri. Näin suurta määrää mittavia muutoksia ei Lentopalloliiton toiminnassa ole nähty yhtä aikaa pitkiin aikoihin, ellei koskaan. Muutoksille on selkeä tarve ja syyt – siksi niiden tekemättä jättämiselle ei ole perusteita. "

Muutoksen mittakaava on suuri kun ei nähdä "ajoissa" mihin silloin aikoinaan tehdyt päätökset johtaa. Lisenssi pelaajien määrä vähentynyt tasaisen vahvasti (no viime vuosina perälauta on saatu tukittua?!) , joka näkyy suoraan liiton tuloissa vaikka lisenssin hintaa on saman aikaisesti nostettu merkittävästi. No tämän asian parantamiseksi (lisenssejä lisää) liitto vähentää kentällä toimijoita yhdellä :(

Samalla huipun (maajoukkueiden) panostuksia on nostettu merkittävästi ja se on liiton suurin kuluerä. Nyt kun vielä naiset ja nuoret on alkaneet menestyä "samalla reseptillä" minkä miehet on "luonet".

Nämä "herkkupadat" ei ole täysmääräisesti jatkossa aina tarjolla, jos osaan tulkita kolumnia oikein ja sitä myötä se mitä ollaan leirityksen ansiosta muita voitettu on tulevaisuudessa historiaa?

Huvittavinta tässä on vielä, että pari hallituksen jäsentä jotka lopetti työnteon jopa kesken, niin nyt ne toimihenkilöinä joutuvat laittamaan kädet saveen ja "oikomaan" niintä asioita mitä heillä jäi tekemättä ;)
 
Viestejä
3,429
No niin (raha)säkki sulkeitui poikien ja tyttöjen (valituilta)maajoukkueelta joiden piti matkustaa Tanskaan epävirallisiin pohjoismaitten mestaruuskisoihin.
 
Viestejä
465
No niin (raha)säkki sulkeitui poikien ja tyttöjen (valituilta)maajoukkueelta joiden piti matkustaa Tanskaan epävirallisiin pohjoismaitten mestaruuskisoihin.
Nyt ruvetaan sitten säästämään väärästä päästä.Toivottavasti Heikkiniemi ei näitäkin päätöksiä yksin tee
 
Viestejä
1,002
Ei kai oikeaa päätä säästöille olekaan, vai onko.
Itse olen hiukan ihmetellyt tuota Nevza turnauksen antia Suomen nuorille. Toki opitaan matkustamaan ulkomaille joukkueena. Pelillisesti sieltä ei tule juuri mitään, sen verran perässä muut Pohjoismaat ovat Suomea. Esim. edellisessä syyskuun turnauksessa tyttöjen U17 joukkue ( 2004-2005 syntyneet ) voittivat kaikki pelinsä 3-0 ja vastustajat saivat keskimäärin 12 pistettä/erä.

Karsinnoista tulee "helppo" paikka EM-kisoihin, mutta kannattaako lähteä "välivuonna" pelkästään Nevza-mestaruutta tavoittelemaan parhaaseen harjoittelu- ja otteluaikaan. Juuri kun omat sarjatkin ovat käynnistyneet ja monet pelaajat pelaavat isoissa rooleissa omassa seurassaan.

Jos jossain pitää säästää, niin mielestäni tämä on juuri oikea paikka.
 
Viestejä
5
Tällä kertaa ainakin pojilla oli fiksusti valittu joukkue niin, että siinä ei pääsääntöisesti ollut em-karsintajoukkueeseen kuuluneita ja Kuortaneella asuvia pelaajia. Kisoihin valituille tämä olisi ollut hieno mahdollisuus ja hyödyllinen kokemus. Viime hetken peruminen ei nuorten ja vanhempien silmissä anna kovin hyvää kuvaa toiminnasta. Olisiko tuo päätös voitu tehdä ennen joukkueen julkistamista, jolloin ei olisi tarvinnut pettää valittuja nuoria? Onneksi hyvä harjoittelu on mahdollisia muuallakin ja liiton sotkujen takia ei ole pakko kärsiä koulunkäyntiin liittyvästä epävarmuudesta. Maajoukkuerinki pitäisi tämän ikäisillä kuitenkin pystyä pitämään mahdollisimman laajana ja tällä kertaa tuo Nevza olisi palvellut sitä tavoitetta.
 
Tottahan tuokin. Rahojen vähyys oli varmasti tiedossa jo aikaisemmin.
 
Viestejä
465
Eiköhän isompia säästöjä löydä miesten joukkueesta ettei jokaisiin kissanristiäis harkkapeleihin päivärahojen toivossa tarvisi mennä?
 
Viestejä
311
Tällä kertaa ainakin pojilla oli fiksusti valittu joukkue niin, että siinä ei pääsääntöisesti ollut em-karsintajoukkueeseen kuuluneita ja Kuortaneella asuvia pelaajia. Kisoihin valituille tämä olisi ollut hieno mahdollisuus ja hyödyllinen kokemus. Viime hetken peruminen ei nuorten ja vanhempien silmissä anna kovin hyvää kuvaa toiminnasta. Olisiko tuo päätös voitu tehdä ennen joukkueen julkistamista, jolloin ei olisi tarvinnut pettää valittuja nuoria? Onneksi hyvä harjoittelu on mahdollisia muuallakin ja liiton sotkujen takia ei ole pakko kärsiä koulunkäyntiin liittyvästä epävarmuudesta. Maajoukkuerinki pitäisi tämän ikäisillä kuitenkin pystyä pitämään mahdollisimman laajana ja tällä kertaa tuo Nevza olisi palvellut sitä tavoitetta.
Tuossa oikein vinha pointti, laajuus on tärkeää, esimerkiksi -99-00 ikäluokan maajoukkueen viimeisessä arvokisassa oli 4-5 pelaajaa varsinaisen Kuortaneella olleen ryhmän ulkopuolelta..
 
Viestejä
3,429
onkos kenelläkään tietoa mihin keinoihin yt-neuvotteluissa päädyttiin? Vai onko ne vielä kesken? Yli puoli miljonaa ei nuorten mj lähettämättä jättämisellä ihan paikkaudu ;)
 
Viestejä
321
Tuossa oikein vinha pointti, laajuus on tärkeää, esimerkiksi -99-00 ikäluokan maajoukkueen viimeisessä arvokisassa oli 4-5 pelaajaa varsinaisen Kuortaneella olleen ryhmän ulkopuolelta..
Kyllä kisoihin valitaan parhaat käytössä olevat pelaajat. 99-00 ikäluokan viimeisiin kisoihin oli vaihtuvuutta myös loukkaantumisten vuoksi.
 
Viestejä
3,429
lainaus tekstistä"Liiton huippu-urheiluvuosi 2020 on vilkas. Beach volley -parit ja naisten istumalentopallomaajoukkue tavoittelevat olympiapaikkaa, naiset EM-karsintojen kautta EM-kisapaikkaa ja miehet valmistautuvat vuoden 2021 EM-kotikisoihin. Nuorissa vähintään kaksi joukkuetta osallistuu EM-kisoihin, kahdella ikäluokalla on edessään EM-karsinnat. "

Minusta urheilutoimenjohtajalle (ja liitolle) kuuluu myös muukin kuin huippu-urheilu. (minusta tämä ei todellakaan ole liiton tärkein tehtävä!) Toivottavasti uuden tekijän avulla saadaan urheilutoimi toimimaan sarjatasoa katsomatta. Tämäkin palsta on täynnä epäkohtia, jotka heijastuu suurimaksi osaksi siitä urheilutoimi ei toimi niin kuin pitäisi. Niin kuin huomaatte ylläolevan tekstin mukaan mestaruussarjakaan ei kuulu siihen ja halu on sen mukainen puhumattakaan muista sarjoista ?
 
Viestejä
3,429
Taas kun oli korvat höröllä niin ei voi kun ihmetellä. Ampukaa alas, jos ei pidä paikkansa!

a) nuorten (minun mielestä lasten) pooli systeemi. On varmaan hyvä, että saman tasoiset joukkueet pelaa saman tasoisia vastaan, mutta....
Wowon c-tytöt kävivät Salossa (!!!) lokakuussa pelaamassa. Seuraava turnaus Imatran suunnalla. Ymmärtäisin jos esim sm välierät ja lopputurnaus, mutta .....

b) a-junioreiden otteluohjelmaa on jouduttu muuttamaan ylioppilaskirjoituksien takia. Hieno homma, mutta onko tämä tullut yllätyksenä? Lopullista päätöstä miten sarja pelataan loppuun ei vieläkään ole? No pitkälle toukokuuhun menee?

c) naisten N2 sarjassa muutettiin kesken kauden miten ja mistä pelataan. Syksyn (ja luultavammin kevään peleillä) ei mitään merkitystä. Tässä kai ruvettiin miettimään, että ei tulisi pitkiä pelimatkoja? Voidaan jopa pelata kevätkaudella turnaus muodossa eikä yksittäisiä pelejä?

ps. vielä niistä yt:stä? Onko tullut julkisuuteen mitä ja miten liitto oikoo omaa talouttaan näitten keskustelujen jälkeen? Pitääkö paikkansa, että yksi osa-aikainen ja äityisloman tuuraaja (vain) sai lähteä vai oliko Samin lähtö tähän kuuluva asia? Mistä muusta tuota 0,5 milj € täppiä aletaan kuroa?
 
Viestejä
845
a) nuorten (minun mielestä lasten) pooli systeemi. On varmaan hyvä, että saman tasoiset joukkueet pelaa saman tasoisia vastaan, mutta....
Wowon c-tytöt kävivät Salossa (!!!) lokakuussa pelaamassa. Seuraava turnaus Imatran suunnalla. Ymmärtäisin jos esim sm välierät ja lopputurnaus, mutta .....

Wovo näkyy voittaneen A-poolin. Jos oikein katson taulukoita niin seuraava pohjoisen suuntaan viittaava joukkue löytyy D-poolista. Alueellisesti pelattuna taitaisi olla lopputulos joka turnauksesta selvillä etukäteen...
Jos halutaan nuorten SM-sarjaa ylipäänsä pelata, niin omasta mielestäni poolijärjestelmä on kohtuullisen toimiva kompromissi tilanteeseen johon ei täydellistä ratkaisua ole olemassa. Vaihtoehto pelimahdollisuuksien järjestämiseen olisi lähinnä laajentaa ikähaarukkaa. Ääritapaus olisi yksi ainoa tasopoolipohjainen A-C -juniorisarja jossa vaikkapa turnaukset joka viikonloppu, mutta siitäpä vasta saattaisi järjettömältä tuntuvia tilanteita syntyä.
 
Viestejä
3,429
No niin (raha)säkki sulkeitui poikien ja tyttöjen (valituilta)maajoukkueelta joiden piti matkustaa Tanskaan epävirallisiin pohjoismaitten mestaruuskisoihin.

Ampukaa taas alas, mutta hurjia tarinoita lisää :( Vanhempien enakkomaksuja ei ole palautettu (vielä)?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös