Verkkovirhe

Suomalaiset maailmalla

#41
Kassu kirjoitti: Ojansivulla voi olla edessä ammatin vaihto. Miehellä ei ole aivan putkeen mennyt maailmanvalloitus seurajoukkueissa. Neljä viimeistä ulkomaanpestiä päättynyt kesken kauden. Saanut saman vuoden aikana jopa kahdesta seurasta kenkää. Voi olla kohtuullisen haastavaa löytää paikka. Kokkolastakaan ei enää sitä löytynyt, inga pengar. Sammelvuo kuitenkin auttaa. Ettan harjoituksiin ja nyt Dureniin.
4 ?

No ainakin kolmesta seurasta on lähtenyt maksamattomien palkkojen takia. Kokkolahan tästä toisesta kerrasta hyötyi.

Nyt sitä suurta Tiikeri-sydäntä vaan esiin ja keltainen paita ensi kaudella päälle-

Ei siis kai kenenkään ilman palkkaa tarvi töitä tehdä, ihmeellisen huono tuuri tosiaan ollut.

Lakkibisnes tietysti pyörii, mutta vaikea kuvitella Ojansivua "oikeissa töissä". Vammalan ammattikoulusta valmistuneelta löytyy jotkut paperit.
 
#44
Kyllä Lelu aina työpaikan löytää jos saa olla terveenä.

Lelun terveystilanne on vaan viimeiset kaksi vuotta olleet nykytermein "haastavia"

Lelu teki vuosi sitten valtavasti töitä toipuakseen pitkään vaivanneesta mykoplasmasata. Omien sanojensa mukaan hän joutui aloittamaan "todella syvältä", jotta kuntoutui.

Nyt Lelu on toipumassa mystisestä sairaudesta - huimauksesta.

Ja taas on kunto päässyt rapistumaan todella pahasti.

Ei Lelu Kokkolan vuosinakaan koskaan pelannut koko kausia putkeen terveenä. Olipahan kuitenkin aina kunnossa tärkeimmillä hetkillä. Silloin, kun ratkaistiin mestaruuksia.

Kannattaisiko Lelun ensi kaudella jäädä kotiin Kokkolaan ja Tiikereihin?

Kokkolassa Lelusta pidetään hyvää huolta ja täällä Lelu on viihtynyt.

Ken elää, hän näkee.
 
Viestejä
1,534
#48
Merlin kirjoitti: Ei Lelu ilman Köpiä paikkaa olisi saanut, Köpillä huoli maajoukkueesta, joten iso karhunpalvelus.
Ja ongelma tässä oli.......??????? On se vaan kamala homma kun mjpelaaja pääsee yhteen maailman kovimmista liigoista. Miksi aina pitää lähteä negatiivisella kommentoinnilla liikenteeseen hyvistä asioista?
 
Viestejä
261
#50
rike kirjoitti: heillä on jo yksi mailman parhaista hakkureista ja nuori/ehjä että kyllä siinä on lelulla hommaa jos pääsee jonkun pelin pelaileen B) saapi nähdä kauanko lelu jaksaa penkkiä kuluttaa :whistle:
Victor Poletaev on Venäjän maajoukkueen nuori lupaava hakkuri ja varmasti jo nyt maailman hakkurieliittiä. Sammelvuo kuitenkin auttaa hädässä eli Saksan maajoukkueen yp pihalle ja Ojansivu tilalle. Nyt Poletaevkin saa katsoa itselleen uuden seuran ensikaudeksi. Ottajia varmasti löytyy toisin kuin Ojansivulla. Merkillistä tässä on se, että Ojansivun tarkoitushan oli siirtyä Dureniin mutta jostain syystä seuran johto ei miestä sinne halunnut.
 
Viestejä
1,534
#51
Lelu väläytti nykykuntoaan Kemerovon paidassa. Pääsi syöttämään 4 erässä tilanteessa 20-18 ja syötti siitä erän ja ottelun voittoon asti. Eka syöttö oli ässä ja 4 muuta sen verran pahoja kaikki että vastustaja joutui hyökkäämään todella onnettomista paikoista tehden samalla useamman suoran hyökkäysvirheen
 
Viestejä
57
#52
metriheikki kirjoitti:
Merlin sanoi:
Ei Lelu ilman Köpiä paikkaa olisi saanut, Köpillä huoli maajoukkueesta, joten iso karhunpalvelus.
Ja ongelma tässä oli.......??????? On se vaan kamala homma kun mjpelaaja pääsee yhteen maailman kovimmista liigoista. Miksi aina pitää lähteä negatiivisella kommentoinnilla liikenteeseen hyvistä asioista?
Tuo miksi Lelu paikan sai oli vain tosiasia :woohoo:
 
#53
Merlin kirjoitti:
metriheikki sanoi:

Mutta mikä se karhunpalvelus oli ja kenelle?
 
#54
Pussinpohja kirjoitti:

On se kummalista kun Supmen maajoukkuevalmentajaan ja maajoukkueen hakkuriin suhtaudutaan omassa poruksaa tällä tavalla. Miksi ei voida vaan iloita siitä, että Lelu on kuntoutumassa ja Köpillä rohkeutta ottaa hänet joukkueeseen. Eka pelissä jo syöttämässä joukkueen voittoon. Toivottavsati Lelu sai Iranista edes kohtuuullisen palkan ja Kemerovlta tulaa varmasti sopimuksen mukaisesti :)
 
Viestejä
676
#55
http://www.lentopalloliitto.fi/elamyksia/uutiset/uutisarkisto/duren-aloitti-pudotuspelit-voitolla.html Hyvin menee pelaajilla ulkomailla. Varsinki valmentajilla. Maitojunat jäänny asemalle ilmeisesti...
 
Viestejä
667
#57
Hietasen Matin haastattelu Tsekin televisiossa:
http://www.ceskatelevize.cz/ivysilani/10709760205-volejbalovy-magazin/217471291399012/obsah/531725-profil-matti-hietanen

Kladno taisi voittaa runkosarjan aika selvästi ja pelaa playoffeja Libereciä vastaan. Jos joku tilastoja haluaa nähdä, niin
http://www.cvf.cz/statistiky/hraci/?pohlavi=M

Mukavasti Hietanen ja Poikela listoilla.
 
Viestejä
676
#60
No niin.. Mitalipeleihin heti eka kaudella Saksassa... Kuten eräässä toisessa ketjussa joku asiantuntija totesi... Duren varmaan nyt lypsetään rahoista ja jne. Jossain päin tämä tympii... Mutta onhan se Tommi lentismiehiä ☺
 
Ylös