Verkkovirhe

Naisten Mestaruusliigan pudotuspelit 2019

Viestejä
80
Kangasala-OrPo pelin selostajien mikit kohisevat ja paukkuvat niin, että peliä on parempi seurata ilman ääntä. Kannattaisi paikalla olevan "lähetysryhmän" tehdä jonkinlainen soundcheck!
Ruudusta tulee lentopalloa siihen tahtiin, että lentopallon normikuluttajan ei kohta tarvitse kotisohvaltaan lähteä paikan päälle katsomaan. Lentopallonälkä tulee hoidettua näinkin.
Hämeenlinnassa ja Salossa pelattiin puolivälieriä vähäiselle yleisömäärälle. Tai sitten paikalliset ajattelivat pelien olevan etukäteen selviä.
Seurat varmaankin saavat Ruudulta korvauksen lähettämästään ottelusta ja sillä tavalla paikkaavat yleisövajeen pienentämää lippukassaa.
Ruudun, jopa tilanteen mukaan muuttuva tarjonta on tervetullut, kun välimatkaa vieraspeliin on reilut 700 kilometriä. Ruutu tarjoaa laajaa näkyvyyttä sekä seuroille että sponsoreile. Luulenpa vahvasti että Ruutu ei mahdollisia tyhjiä tuoleja maksa. Tyhjien tuolien syy voi olla mikä vaan, esimerkiksi samanaikaiset toiset urheilutapahtumat. Tai Emmerdale...
 
Viestejä
418
Ruudun, jopa tilanteen mukaan muuttuva tarjonta on tervetullut, kun välimatkaa vieraspeliin on reilut 700 kilometriä. Ruutu tarjoaa laajaa näkyvyyttä sekä seuroille että sponsoreile. Luulenpa vahvasti että Ruutu ei mahdollisia tyhjiä tuoleja maksa. Tyhjien tuolien syy voi olla mikä vaan, esimerkiksi samanaikaiset toiset urheilutapahtumat. Tai Emmerdale...
Luulenpa, että Ruudun tarjoama lisänäkyvyys sponsoreille auttaa paikkaamaan mahdollisesti pienentyneitä katsojalukuja... voisihan tuosta ehtiessään tehdä pienen tilastokatsauksen, kun yleisömääräthän löytää myös ajalta ennen Ruutua
 
Viestejä
1,386
En tiedä korvauksista, mutta kaukana asuvan lentisjunnun lähipiiriin kuuluvana paljastan, että ilman Ruudun lähetyksiä tämä intohimoisesti lentistä vanhempansa kanssa seuraava juniori ei ole nähnyt ainoatakaan peliä livenä tällä kaudella välimatkan vuoksi. Eikä muuten ole vanhempien laiskuudesta kiinni. Että on se näkyvyys tärkeää muillekin kuin heille jotka ei "viitsi" lähteä 30km päähän peliin.
 
Viestejä
325
Kuusamossa on jännät paikat kun välieräpaika ratkeaa viimeisessä pelissä. Jos Vampulan syötö kulkee, niin se voittaa.
 
Viestejä
3,429
Tuli hullu ajatus 😈 Jos huomenna Pihtiputtaalle 😉

Ja hulluhan kävi 😇 ensimmäisessä naisten mestaruussarjan pelissä livenä (Suomen Cupin loppuottelua eihän lasketa?!) ja sehän kannatti.

Ensin tapahtumaan. Kylälle tulessa pääraitilla oli pari ständiä jossa todettiin, että tänään pelataan. No ei ne ohjannut missä tämä tapahtuu, mutta kylän pienuudesta päätellen osasi ihan nopeasti päätellä missä suunnassa 😉

Kun alkoi löytyä parkissa autoja kymmenittäin niin arvaten oltiin lähellä. Autosta ulos ja vähän aikaa pyörittyäni (3sek) ihmettelin mistähän tuonne pitäisi mennä sisään vanhempaa miestä käveli tiettyyn suuntaan niin eikun mukaan. Tultiin ovelle, jossa ei mitenkään näkynyt täällä 45 min päästä alkaa tapahtua.

Ystävälliset lipun myyjät kyllä lipun möivät, mutta kysellessäni mites täällä toimitaan paikan suhteen, niin tuli selväksi olen joku "mölliskö" joita siellä harvoin käy 😉😮

No lipun myynnin takana oli kahvipöydät täynnä perinteistä tarjontaa ja pöydistä voisi kuikuilla peliä jollain tavalla. No sinne siis ei jäädä katsomaan peliä eli suurtakatsomoa kohti, kun päätyihin ei paikkoja ollut luotu. No mistähän sinne katsomoon mennään? No ei kun pimeetä käytävää pitkin eteenpäin ja lopulta löytyi portaat katsomoon 😮

Katsomossa huomasin, että paikallinen kannattaja joukko oli alkanut löytää lauteelle ja keskustelu porina oli vilkasta, jopa pelistä ja sen spekulointi oli käynnissä. Oltiin iloisia Hämeenlinnan "ryöstöretkestä" ja mietittiin voisiko vielä tätä iloa jatkaa.

Kausiopasta lukiessani kirjoituksen olivat tehneet kunnanjohtaja, ToLe vieraan joukkueen silmin Pihtiputaasta ja Plokista, vanha Plokin pelaaja mitä Ploki on antanut ja valmentajan analyysit tulevasta kaudesta ja se oli tehty kauden alussa. No pelaaja luettelo kotijoukkueen osalta oli kunnossa, mutta esim Kerhon hakkuri ja kolmas (pisin) passarin nimi sieltä puuttui.

Pelin alkaessa yleisö kannusti omiaan ja kuuluttaja osasi hommansa. Tiedä vaikka Heikkis Antista ottanut oppia? 😈 Tauolla ostettu höyrymakkara oli vetinen, mutta palvelu pelasi. On hieno huomata miten kylän omajoukkue yhdistää porukoita ja pelipäivä on tälle yhteisölle tärkeä juttu. Melkein 10 % heitä olikin paikalla.

Pelistä kommentoin vähän myöhemmin, kun saan sitä päässäni vielä lisää jäsenneltyä, mutta olen tyytyväinen että tuli lähdettyä 😊
 
Viestejä
673
Kuusamossa on jännät paikat kun välieräpaika ratkeaa viimeisessä pelissä. Jos Vampulan syötö kulkee, niin se voittaa.

Myös Kangasalalla pakkovoiton paikka tänään Orivedellä, häviö tietää kesälomaa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3,429
Ensin pohjat. Kummatkin joukkueet olen nähnyt tv:n kautta tälle kaudelle, mutta suurin yllätys allekirjoittaneelle oli Plokin heti aloituksessa Horton sentterinä Plokilla.

Toinen huomio oli myös vaikka esitteen mukaan senteissä ei suuria eroja niin huomattavasti isompi joukkue Kerho oli ja se vielä enemmän koroistui Riikilä pois ja Karhu tilalle. Kyllä Green, Orle, Kokkonen ja Kalcenko ovat isoja ja urheilullisen näköisiä naisia.

Sitten peliin. Ploki oli minusta peliin täsmä valmennettu kuin Kerho. Oltiin hihapeli mietitty (jopa liberoa ei käytetty jos ei tarve), Martinin torjuntaa käytettiin hyväksi säälittä, Kokkosta pommitettiin riskisyötöllä koko ajan (ja kun Porsanger tuli auttamaan hänkin oli välillä pulassa), Orleen huonoa puolustus taitoa käytettiin säälittä hyväksi,minne halutaan Kokkosen hyökkäävän jne, mutta mutta hienosti mietitty ja kovasti taisteltu niin ylivoima on ylivoima.

Eniten Plokissa ihastutti minua passari Horner (minusta huomattavasti parempi kuin Martin vaikka hänen passin laatu myös oli hyvä), pomppu ihme Horton jonka mukana joukkue eli liiankin kovasti ja uskomaton hakkuri Donagthy joka ei pelännyt ratkaista palloja, mutta uskomattomia puolustuksia esitti myös. Suvi Kokkonen varmaan mietti millä voimalla kuutospaikalta pitäisi hyökätä jotta vastustajan hakkuri ei niitä nostaisi.

Kerho on varmaan toinen mahdollinen Suomenmestari 2019 ja keskarit mahdollistaa sen varsinkin. Green teki tilastojen mukaan (myös palkittiin) parempaa tulosta, mutta minua vakuutti enemmän Kalchenko. Kirurkin varmaa toimintaa, ehkä torjuntapelissä enemmän parantamista, mutta silti. Smolander ja Laukkanen varmaan istuu kauden loppuun penkillä?

Mutta syy miksi lähdin reissuun. Suvi Kokkonen onko viimeistä vuotta mestaruusliiga peleissä? No ikä, resurssit, ajatus ja paneutuminen puoltaa sitä, mutta jäihän se vähän piippuun 😕 Ihastuin nuoren naisen peliin jo viime vuonna, mutta Ploki kyllä sai häneltä parhaan terän pois. Välillä tuntui, että vaihda nyt nyt juori nainen pois ja laita Karhu/Riikonen tilalle, mutta Suomen kv lentopallo kiittää Italia päävalmentajaa -> pelaamalla oppii. Esim kolmatta kosketusta sormilyönnillä ei kannata heittää Hortonin ulottuville 😈

Urheiluviihdettä oli eilen Pihtiputaalla vaikka pelillisesti ei noussut ihan hirmuiseksi
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,989
Kuusamossa on jännät paikat kun välieräpaika ratkeaa viimeisessä pelissä. Jos Vampulan syötö kulkee, niin se voittaa.
Toivottavasti Pölkky saa pelinsä kuntoon ja menee selkeästi parempana joukkueena jatkoon. En aiokaan vielä analysoida, että miksi Pölkky on rypenyt Vampulan kanssa pitkän kaavan mukaan. Eilen oli jo viitteitä siitä, että passari ja hakkuri saavat takaisin yhteyden toisiinsa. Kolmas erä oli jo sitä mitä sen pitäisi olla, täydellistä näytöstä! Ihmeitä pitää tapahtua, että Vampula ottaisi voiton vieraskentällä. Ainakin Pölkky on ollut puolivälieräsarjan vieraspeleissä selkeästi parempi kuin Vampula vastaavasti. Ja toivottavasti Vampula tuo bussilastillisen fanejaan mukana, että saadaan pääsylipputuloja lentomatkojen kuluihin :)
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,775
Toivottavasti Pölkky saa pelinsä kuntoon ja menee selkeästi parempana joukkueena jatkoon. En aiokaan vielä analysoida, että miksi Pölkky on rypenyt Vampulan kanssa pitkän kaavan mukaan. Eilen oli jo viitteitä siitä, että passari ja hakkuri saavat takaisin yhteyden toisiinsa. Kolmas erä oli jo sitä mitä sen pitäisi olla, täydellistä näytöstä! Ihmeitä pitää tapahtua, että Vampula ottaisi voiton vieraskentällä. Ainakin Pölkky on ollut puolivälieräsarjan vieraspeleissä selkeästi parempi kuin Vampula vastaavasti. Ja toivottavasti Vampula tuo bussilastillisen fanejaan mukana, että saadaan pääsylipputuloja lentomatkojen kuluihin :)
Paineita?????;):giggle:
 
Viestejä
1,989
Paineita?????;):giggle:
Ei minkäänlaisia sillä lentopallo on penkkiurheilijalle vain harrastus, mutta vastasin Tryoutille, jonka mielestä homma on siitä kiinni, kuinka Vampulan syöttö kulkee. MInun mielestäni kyse on enemmänkin siitä, milloin Pölkyn "ketsuppipullon korkki" avatutuu, vai vieläkö käsijarru raapii maata. Mutta sitä ihmettelen, että miksi Vampula ei matkusta lentokoneella? Matkustihan aikoinaan liigakarsintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,775
Ei minkäänlaisia sillä lentopallo on penkkiurheilijalle vain harrastus, mutta vastasin Tryoutille, jonka mielestä homma on siitä kiinni, kuinka Vampulan syöttö kulkee. MInun mielestäni kyse on enemmänkin siitä, milloin Pölkyn "ketsuppipullon korkki" avatutuu, vai vieläkö käsijarru raapii maata. Mutta sitä ihmettelen, että miksi Vampula ei matkusta lentokoneella? Matkustihan aikoinaan liigakarsintaan.
Mitä se tarkoittaa jos ketsuppipullon korkki avautuu? Viime pelissä syömähampaat Lambert ja Kjelstrup tekivät molemmat samassa pelissä yli 20 pinnaa hyvillä tehoilla ja Jonna taisi syöttää ne normit 3 ässää.Toinen laituri oli tyypillisesti vaikeuksissa hyökkäyksensä/nostojensa kanssa ja Nogueras pelasi loistavan pelin. Vai onko odotuksissa sellainen peli että koko seitsikko onnistuu loistavasti samaan peliin? Ei tule tapahtumaan
 

12SM

No nyt on kyllä kaikki pelissä. Tulos tai ulos. Vampula syöttää huomenna Pölkyn kesälomalle.
 

12SM

Seuran toiminta taitaa tähän loppua, mutta PaKalla on kuitenkin junnuja kait monta sataa. Ylöspäin
 
Viestejä
4,775
Onnittelut Orivedelle välieräpaikasta. Itse vähän kritisoin joukkueen edesottamuksia runkosarjan loppupuolella kun vastustajaa haettiin pleijareihin.Mutta sääntöjen mukaan mentiin ja lopputulos on nyt tämä.Ei löytänyt avaimia Keränen joukkueen tekemiseen Taylorin loukkaannuttua ja siihen tämä homma osaltaan ratkesi. Ja Orpon puolustuspeli oli luokkaa parempaa.Nyt sitten seuraavaksi haastamaan runkosarjan ykköstä.Tsemppiä siihen,mahdollisuuksia on
 
Viestejä
673
kiitti tiedosta. Tosiaan Kerholla oli 3 passaria paikalla. Mikäs nainen tämä Jenna Ylivainio on?

Jenna 15 v. Hämeenlinnan oma kasvatti on pelannut kakkospassarina, kun Kaukoranta on ollut
loukkaantuneena. Pääsi kokeilemaan jopa mestareitten liigaa Paulinea tuuraillen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös