Verkkovirhe

Miesten Mestaruusliiga 2022-2023

Viestejä
1,396
7 voittoa putkeen alkukauteen, nyttemmin 4 tappion letkussa. Loimulla aika kaksijakoinen kaudenalku. Toki neljästä tappiosta kolme on viisieräisiä. Ja kaikki tappiot kärkikuusikkoa vastaan.
Savo on sitten kääntänyt kurssiaan, samoin Tiikerit ja Hurrikaani. Valepa ja Akaa jatkavat vahvasti muutamista työtapaturmista huolimatta.

Hurrikaani on viiden pisteen päässä kärkisijasta 2 peliä Akaata vähemmän pelattuna. Toki Valepa on samoilla pelimäärillä 5 pistettä karussa. Mielenkiintoista nähdä Hurrikaanin kevätvire kun Muukkonen palaa remmiin. Petruf osoittanut pärjäävänsä liigatasolla kohtalaisesti ja Vanhanen myös.

Olisikohan runkosarjan päättyessä kärkikolmikkona:
Valepa
Akaa
Hurrikaani
 
Viestejä
1,473

Saman kärkikolmikon laittaisin myös minä ja samaan järjestykseen. Suursuosikkina ja kovia ulkomaalaishankintoja tehneen Savo Volleyn tekeekin tiukkaa saada edes kotietua. Jos Jokela jatkaa Raisiossa kauden loppuun niin Loimun pistäisin neloseksi.
 
Viestejä
175
Päivän kierroksen miniveikkaus:

Joensuussa Hurmos saa erän, Valepa kolme.
Vantaalla Ducks ei tänään pysty haastamaan, Loimu vie, tulos 0-3.
PerPo voittaa 3-1, tämä tosin voi mennä toisinkin päin, mutta pakko laittaa näin.
Tiikerit - TuTo 1-3.
 
Viestejä
1,396
Melkoinen sulaminen Tiikereiltä, 3. erässä 17-8 tilanteesta hävisivät 21-25 Tutolle ja peli poikki 3-0.
21-16 tilanteessa 9 pistettä putkeen vieraille. Toki myös vastustajan hyvyyttä, aika monta torjuntaa napsivat loppukirissä.
 
Viestejä
1,067

Jos sarjajumbolle häviää reilussa johtoasemassa loppuerän pisteissä 4-17 ja viimeiset pallot 0-9 niin melko monta asiaa on pakko olla täysin pielessä.
 
Viestejä
1,263

No ehkä ei tässä vaiheessa sarjajumbo ole kovin kuvaava termi Tutosta, vaikkakin tosiasia. Pelannut hyvin kontrolloituja pelejä kuten nytkin ja tulee kyllä nousemaan monta sijaa kunhan kevät koittaa....
 
Viestejä
175
Päivän kierroksen miniveikkaus:

Joensuussa Hurmos saa erän, Valepa kolme.
Vantaalla Ducks ei tänään pysty haastamaan, Loimu vie, tulos 0-3.
PerPo voittaa 3-1, tämä tosin voi mennä toisinkin päin, mutta pakko laittaa näin.
Tiikerit - TuTo 1-3.
Vuoden lentistietäjän palkinto taitaa jäädä saamatta.. Mm Hurmoksella hienoa vääntämistä, pallot kaivetaan.
 
Viestejä
5,649
Pian lähestyy jännät ajat Loimun kannalta. Lähteekö Jokela vai ei? Aika iso palanen tämän hetken tilanteen Loimun tuloksenteossa.
Toivotaan, että ei lähde. Se on ikävä kyllä siinä vaiheessa Loimun mitalihaaveille laitettava stoppi. Ellei tilalle tulisi joku toinen kova hakkuri.
 
Viestejä
532
Perpo-Hurrikaani-ottelu Iin Iisi-areenalla päättyi juuri 2-3. Ensimmäiset kaksi erää mentiin hienokseltaan Hurrikaanin heiluttaessa "tahtipuikkoa" ja eritoten Mikko Suomalaisen torjuntashown merkeissä. Kolmannessa erässä sattunut Alexander Bergrenin loukkaantuminen ei lannistanut "kotijoukkuetta" vaan saivat kairattua 3. ja 4. erän kotiin, mutta viides erä meni klassisesti "vähemmän virheitä" ratkaisupalloissa tehneelle joukkueelle. Bergrenin tilalle tullut Jeremia Heinonen selvisi kohtuudella haastavasta tilanteesta.
 
Viestejä
4,775
Marraskuun tähdistö.Kommentteja?

Miesten Tähdistö

Passari: Santeri Välimaa, Hurrikaani-Loimaa (1. kerta tähdistössä)
Hakkuri: Kristers Dardzans, Hurrikaani-Loimaa (1)
Yleispelaaja: Sakari Mäkinen, VaLePa Sastamala Tampere (11)
Yleispelaaja: Mikko Räsänen, Karelian Hurmos (2)
Keskipelaaja: Daniel Wetter, Perungan Pojat (1)
Keskipelaaja: Roope Keskinen, TUTO Volley (1)
Libero: Elijah Risso, Akaa-Volley (1)
 
Itselleni suurin nousija/yllättäjä harjoituspelien ja alkukauden otteiden jälkeen on ehdottomasti libero Risso. Kaverillehan hommattiin ihan tositarkoituksella naapurista Iskusta kirittäjäksi Konsta Karjalainen koska otteet olivat oikeasti sitä luokkaa että ajateltiin että niinköhän on tullut ns.hutihankinta. Mutta upeasti on kaveri nostanut tasoaan eikä ole päästänyt haastajaa ohitseen kentälle.
 
Minusta todella hienoa, että on ensikertalaisia ja laajalla rintamalla. Mm Santeri Välimaa tehnyt pitkän päivätyön.. Osa ”nimettömiä” hankintoja ulkomailta, hyvin on osunut. Ja Räsänen ”back in business”.
 
Viestejä
175
Itselleni suurin nousija/yllättäjä harjoituspelien ja alkukauden otteiden jälkeen on ehdottomasti libero Risso. Kaverillehan hommattiin ihan tositarkoituksella naapurista Iskusta kirittäjäksi Konsta Karjalainen koska otteet olivat oikeasti sitä luokkaa että ajateltiin että niinköhän on tullut ns.hutihankinta. Mutta upeasti on kaveri nostanut tasoaan eikä ole päästänyt haastajaa ohitseen kentälle.
Aluksi ”jännitti”?

Joukkueen kasauksen toinen ulottuvuus - miten saadaan pelaajan potentiaali ulos - miten saadaan yhteishenki rennoksi mutta määrätietoiseksi.

Muuten tilastoihin pitäisi saada tämä tsemppipuoli jotenkin näkymään. Toisaalta sarjataulukosta sen suunnilleen näkee? 🤣
 
Viestejä
1,259
Hissunkissun alkavat jyvät ja akanat erottua.
Valepa jyrää runkosarjan odotetuksi ykköseksi ja Akaa yhtä odotetusti toiseksi.
Savo nousee kohinalla. Loimun käyrä laskeva.
Hurrit, Tiikerit ja myös lamaantuneelta vaikuttavat Hurmos etenevät pleijareihin.
Mutta mites häntäpää; hmmm...
Ducksin vire on heikko (jääkö jopa jumboksi?), olisiko TuTo nousussa? PerPo ollut yllättävän hyvä ja Kykykin kotonaan saa pinnoja.

Tällaiselta näyttää lentisveteraanin silmiin tilanne 7.12.
 
Viestejä
1,263
Savo tulee ryminälle kuten osattiin odottaa,eikä vielä olla edes parasta Savoa nähty. Valepan ja Savon torjuntapeli toimii ja säästää joukkueen energiaa , torjuntapisteet on niitä parhaita....
 
Viestejä
1,314
Hissunkissun alkavat jyvät ja akanat erottua.
Valepa jyrää runkosarjan odotetuksi ykköseksi ja Akaa yhtä odotetusti toiseksi.
Savo nousee kohinalla. Loimun käyrä laskeva.
Hurrit, Tiikerit ja myös lamaantuneelta vaikuttavat Hurmos etenevät pleijareihin.
Mutta mites häntäpää; hmmm...
Ducksin vire on heikko (jääkö jopa jumboksi?), olisiko TuTo nousussa? PerPo ollut yllättävän hyvä ja Kykykin kotonaan saa pinnoja.

Tällaiselta näyttää lentisveteraanin silmiin tilanne 7.12.
Rohkenen tuota Akaan varmaa kakkospaikkaa vielä tässä vaiheessa hieman epäillä. Toivoisin ainakin että kakkossija ratkeaisi vasta siellä 25+ pelatun pelin jälkeen. Ennätystasaista kyllä on. Mukavasti menneet pelit ristiin.
PerPolla olisi ennen joulua saumaa nykäistä kunnon kiinnitys pleijaripaikkaan. Vastassa hieman viime aikoina alisuorittaneet Ducks, Loimu ja Hurmos.
 
Viestejä
106

Oli pakko käyä kattoo ”alisuorittaneiden” pelejä

Loimu: 5 peliä, 2 voittoa. Tappiot Tiikerit, Hurmos, Savo. Voitot ducks, tuto
- alkukauden komeettaan peilaten ehkä alisuorittanut, mutta ei ”helpoille”joukkueille hävinnyt. 50/50 voiko laskea alisuorittaneeksi, muut parantanu peliä.

Ducks: 5 peliä ja 5 tappiota, tiikerit, hurrikaani, loimu, hurmos. Ei helppo otteluohjelma, mutta sinäänsä yllätys että vaib hurrikaanin pistänyt ahtaalle, ehkä voi laskea alisuorittaneeksi?

Hurmos: 5 peliä, 3 voittoa. Tappiot valepa ja tiikerit. Voitot loimu, valepa, ducks. En tiedä voiko sanoa alisuorittaneeksi, ehkä eilinen tulos yllätti mutta muuten ok tulos.

Onneksi oma suosikki savo parantaa ku sika juoksuaan !!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös