Verkkovirhe

Miesten mestaruusliiga 2019-2020

Ryynäsen Topi

Eniten minua jäi vaivaamaan että kahden erän jälkeen kentältä on otettu vaihtoon Lelu, Silli ja Feodor.
Miksi, ei kai näin monta pelaajaa aloitus kuusikosta ole loukkaantunut.

Valistunut arvaukseni on, että Jere piti ottelua jo voitettuna kaurana ja ajatteli antaa tilaa vähemmän peliaikaa saaneille. Vaan kuinkas oli käydä.

Monasti on nähty vuosien saatossa, että hyvin pelannutta aloituskuusikkoa/seitsikkoa on menty sorkkimaan muutoksilla ja on käynyt kylmät.

Lentopallo on herkkä laji. Silloin, kun kulkee ei kuusikkoa pitäisi mennä muuttelemaan huvin vuoksi.
 
Ryynäsen Topi

En ole ikinä ymmärtänyt sitä huolta joka monilla katsojilla on että peli ei ole kuosissa lokakuussa. Eihän sen nyt kuulukkaan olla. Nämä kaikki runkosarjan 36 peliä on harjoituspelejä ja joukkueen pelitavan opettelua ja valmistelua pudotuspeleihin,Esim.Hurrikaanin lokakuun pelillä ja 5 voiton putkella ei ole mitään merkitystä kevään väännöissä

Kyllä niillä lokakuun otteluillakin on oma merkityksensä.

Jos pääsee piikkipaikalta ja kotiedulla pudotuspeleihin, saa aina uudessa vaiheessa aloittaa kotiedulla. Aina loppuotteluun saakka.

Varsinkin finaalipeleissä ei kotiedusta niin suurta etua ole. Joukkueet tuntevat jo toisensa niin läpikotaisin, että kotietu ei ole enään niin iso juttu.

Paitsi rahastonhoitajan mielestä kyllä on. Kotietu tuo enemmän pelejä ja fyrkkaa (laihaan) kassaan.
 
Viestejä
1,500
Kyllä on kova tämä sawolaenen lentopallojoukkue, onnistui ensimmäisenä joukkueena nappaamaan viime kauden hopeamitalisteilta peräti kaksi pinnaa. Tämä vauvasta saakka muikkukukolla voimistunut kovakätinen savolaispoika Miättänen teki viidennessä erässä 7 pinnaa, muu joukkue toisen puolikkaan. Taettaa sawolaeset pelata ihan viärässä sarjassa, pittäis pellailla Venäjän, Italian, Puolan, Rasilian tai mestareihen liikassa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,971

No mutta Konkari löytyisiköhän sieltä vastusta jos Savo pelaa aloituskuusikollaan.
Näithän sinä maanantainakin miten peli voi aaltoilla muillakin seuroilla.
Tottapuhuen en ymmärä vieläkään Jeren peluutusta 3 erästä eteenpäin, ei Etta niin huono joukkue ole ja valmentaja on velhomies.
 
Viestejä
33

Sillin vastaanotto vähän tökki.
 
Viestejä
58
Savo teki vaihtoja 4. erässä 16-10 tappiotilanteessa. Piti saada pelin kulkuun varmastikin muutosta, kun kolmas erä oli sulanut aika pahasti. 4. erän lopussa vaihdot oli käytetty loppuun ja kentälle jäi kaksi hakkuria, joka sinetöi sen erän lopun.
 
Viestejä
3,497
Kyllä on kova tämä sawolaenen lentopallojoukkue, onnistui ensimmäisenä joukkueena nappaamaan viime kauden hopeamitalisteilta peräti kaksi pinnaa. Tämä vauvasta saakka muikkukukolla voimistunut kovakätinen savolaispoika Miättänen teki viidennessä erässä 7 pinnaa, muu joukkue toisen puolikkaan. Taettaa sawolaeset pelata ihan viärässä sarjassa, pittäis pellailla Venäjän, Italian, Puolan, Rasilian tai mestareihen liikassa.
Yleensä Konkarin takaisinheitot on ollu nasevia, nyt oli aika heikko suoritus.. ;)
 
Sponsori

On hyvä että ei ole ottelutuloksia lyöty taululle ennen ku ensimmäistäkään palloa pelattu. Muistan viime kauden alun hehkutukset. Taisi Savo Volleylla olla kultamitalit kaulassa jo viikkoo ennen kauden alkua. On parempi pelata ku pullistella.
 
Viestejä
2,971
Joskus ihmetyttää ja kummastuttaa tämä Suomalaisten tapa mm lentopalossa mollata maakuntia eihän siellä maakunnat pelaa vaan pelaajia on yleensä ympäri Suomea joukkueissa.
Olen tässä elinvuosieni aikana asunut ja työskennellyt ja asunut ainakin Valkeakoskella, Riihimäellä, Lahdessa, ja vähän piempään Helsingissä ja kaikkein pisimpään Vantaalla mökkiasukkaana Kouvolassa ja Mäntsälässä.
Sitten tietenkin tämä syntymäpitäjäni jonne palasin 50v työnperässä kiertelyn jälkeen.
Joka maakunnassa oli vaan kivoja ja vähemmänkivoja ihmisiä ei mitään eroja, miten tämä lentopallo saa ihmiset haukkumaan toisiaan joskus tuntuu pelkästään maakuntien pohjalta, ei taida olla yhtään seuraa joka "omilla pojilla" pelaisi.
No huumorin kyllä ymmärrän ja sitä saa olla mutta kun jotkut menevät henkilökohtaisiin asioihin sitä en ymmärrä.
Ei ollut tarkoitus sohaista muurahaispesää minulla vaan on 50v kokemus eri maakunnista ja kaikissa olen hyvin pärjännyt.
 
Sponsori

Mielenkiintoinen ottelu tiedossa tänään tuolla pohjoisessa. Savo on varmasti suivaantunut eilisestä pelistä, joten hieman ärsyyntyneen joukkueen saa Lakkapää tänään vastaansa. Pahaa pelkään, että pistetili ei kartu tänään Perpolla. Ankoillakin lienee VexVen hornankattilassa ylipääsemätön iltapuhde. Tosin, kuten aiemmin kirjoitin, numeroita ei taululle voi laittaa ilman että palloakaan on pelattuna. Mahdollisuudet pisteisiin taitaa vaan tänään olla niin Ducksin kuin Lakkapäänkin kohdalla enemmän utopiaa kuin realismia. Toivottavasti tämä ennustukseni osoittautuu vääräksi, illalla sen sitten näkee. Tai siis ei näe, muut kuin ne, jotka paikan päällä on. Ruutu ei näytä tänään mitään :(
 
Vai ei Ruutu+ näytä mitään kovin nihkeästi on se kokonaisuutena toiminut, tosin eilen Loimu-Hurrikaani ottelu toimi hyvin mutta kahdessa muussa oli pahoja ongelmia.
Tänään on jänniä pelejä joista voisi vetää kyllä pikaisia johtopäätöksiä mutta tuskin tänään 3-0 pelejä tulee, syksyn pelit vielä erikoisia.
 
Viestejä
305

Onko yhtään fanikameralähetystä onnistuttu vielä näyttämään:unsure:? Kaukana kuitenkin luvatusta!
 
Viestejä
2,971
Hienoa Sawolaenen kun vinkkasit, kävin ennen peliä katsomassa että näkyykö ottelu, en ainakaan huomannut että olisi mainittu.
No nyt on se hetki pian missä eilen tuli vaikeuksia, toivotaan että jatketaan pelin lopuun tällä kuusikolla.
 
On se vaan tuollaisen kameran kanssa ottelu hankala seurata jos ei ole paljon lentopalloa käynyt paikanpäällä katsomassa, vaatisi jonkinlaisen asiantuntian kommentoimaan ottelua, rahakysymys ymmärrän sen, 40v lentopalloa seuranneena ei ole isoja vaikeuksia pysyä mukana ja kun tunnistan kaikki Savon pelaajat auttaa sekin, Lakkapään pelaajista tunnistan vain muutaman.
Mutta parempi tämäkin kun ei mitään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös