Verkkovirhe

Kuka miesten maajoukkueen valmentajaksi?

Viestejä
4,549
Kannatan nykyistä järjestelmää, sen puutteista huolimatta. Kuortaneella nuoret oppivat treenaamaan, niin pitkät lahjattomat hujopit kuin lahjakkaat pätkätkin. Kuortaneella nuoret saavat tuntumaa, mitä huippu urheilu vaatii. Seurapuolella vastaavan järjestäminen on haastavaa, tosin poikkeuksiakin on kuten em. Ivanov osoittaa. Kaiken kaikkiaan tulevista ja menneistä maju pelaajista iso osa on käynyt Kuortaneen. Koriksen puolella käydään tätä samaa keskustelua koskien Märskyn akatemiaa. Lentiksessä nuoret sentään yrittävät päästä kotimaan liigaseuroihin, kun koriksessa he lähtevät lukion jälkeen Pohjois Amerikkaan.

Minä uskon, että kaikki lahjakkaat saavat kutsun nuorten mj leireille tai luokioon Kuortanelle. Harrastajamäärät ovat kuitenkin sen verran pieniä, että potentiaali käydään tiehällä kammalla läpi. Toinen asia onkin se, että haluavatko kaikki mennä mj. leireille tai opiskelemaan Kuortaneelle. Lisäksi 3 vuotta lukiota Kuortaneella maksaa vanhemmille "ison summan" riippuen ulkomaan reissujen määrästä. Sitten on vielä niitä, jotka eivät vielä ole tarpeeksi kypsiä lähtemään kotoa 15 -16 vuotiaana. Kuortaneen haasteet liittyvät näihin taloudellisiin tekijöihin ja siihen, että nuoret kasvavat henkisesti ja fyysisesti vähän eri tahdissa.

Ajatus siitä, että "joku taho" määrää liigajoukkueita ottamaan Kuortaneelta tuievia nuoria joukkueisiinsa on minusta aikamoista liigajoukkueiden aliarvioimista. Nuori, joka on treenannut 2 - 3 vuotta Kuortaneella on lähtökohtaisesti osoittanut olevansa sitoutunut treenaamiseen ja näin liigaseuralle "riskittömämpi" valinta. Harvoimpa alle 20 vuotias on valmis pelaaja suoraan liigaan.

Meiltä Kuortaneella on tällähetkellä yksi tyyppi, niitä pitkiä.

Juuri juttelin hänen seuravalkkunsa kanssa. Aikaisemmin ollut erittäin iloinen, osallistuva ja ulospäinsuuntautuva joukkuepelaaja. Ei ole enää. Ainakaan iloinen.

Onko Kuortaneen tavoitteena viedä peli-ilo, pistää nuoret putkeen, josta ei saa vilkuilla sivulle, sekä opettaa pelaajat siihen, että omaa päätä ei saa käyttää.

Hieman huolettaa, että miten tämän superlahjakkaan lopulta käy. Mutta ei taida olla väliä. Meillähän näitä raaka-aineita riittää ihan Kiinan malliin.

Olisiko uuden maajoukkuevalkun mietittävä tähän sapluunaan jotain muutosta.

Jos ajatellaan korista, niin eikös Mäkelänrinteessä opiskelevat kuitenkin pelaa seurajoukkueissa. Vai?
 
Viestejä
357

Eivät pelaa seurajoukkueessa vaan HBA Märskyn joukkueessa divaria.
 
Viestejä
64
Kyllä "valmentaja hississä" nyt on Jussi Heino vahvoilla, varsinkin jos "koutsaa" Hurrikaanin vielä mestariksi? Ei saa unohtaa Jouni Parkkalia, jos edes suostuu, mutta miehellä on kova CV, että saa parempaa hakea vähän kauempaakin?
 
Viestejä
1,766

Jos nyt sitten kotimainen - niin EI ainakaan Heino EI !
 
Viestejä
605
Loimun valkku ulos islannista! Hyvä näytönpaikka suomen valkkuna ja ei osaa lukea tätä palstaa😂 Tosissaan ei varmasti huono vaihtoehto!?! Tuli vaan mieleen🧐
 
Viestejä
357
Kyllä "valmentaja hississä" nyt on Jussi Heino vahvoilla, varsinkin jos "koutsaa" Hurrikaanin vielä mestariksi? Ei saa unohtaa Jouni Parkkalia, jos edes suostuu, mutta miehellä on kova CV, että saa parempaa hakea vähän kauempaakin?
Mikäs on Parkkalin valmentaja CV? Ihan siis kysyn kun en tiedä.. 😅
 
Viestejä
357
Järkkäilee nykyään ainakin puoliammattimaisesti lentopalloaiheisia ulkomaanelämysmatkoja. Eikös tämä ole ihan perfect fit toimenkuvaan ainakin joidenkin kommenttien mukaan. :censored:
Kun minäkin tiedän hänet vain noista. Lisäksi tietenkin agentti hommia ja jotain minimaajoukkue leirejä junnuille järjestää. Pelimies oli toki aikanaan sitä ei käy kiistäminen.
 
Viestejä
421
Mikäs on Parkkalin valmentaja CV? Ihan siis kysyn kun en tiedä.. 😅

Suomessa Parkkali ei ihan loistavasti onnistunut valmentajana. KuPS:lla oli huippumiehistö, mutta Parkkalin alaisuudessa sai vain pari pronssia. Sveitsissä Näfelsissä tuli sitten mestaruus ja cupin voitto. Parkkali ei ole valmentanut aikuisia yli kahteenkymmeneen vuoteen, enkä usko että lähtisi maajoukkuekoutsiksi, vaikka käteen iskettäisiin mottipäinen summa euroja. Parempi lentiksen PR-miehenä kuin valmentajana.
 
Viestejä
3,794
Ei kai kukaan tosissaan maininnut Parkkalia maajoukkuevalmentajaehdokkaaksi? Jouni oli pelimies 70-80 luvulla ja mukava mies muutenkin ja hyvää työtä tekee lajin parissa, hyvä näin.
Ei taida löytyä kotimaasta riittävän kokenutta, tutkinnot suorittanutta mutta ei mitään ikäloppua papparaista tähän hommaan. Köpi on ihan omaa luokkaansa joka vielä peliuransa aikana kehitti itseään valmentajauralle, siihen harva pystyy.
Tämänpäivän valmentajan pitää omata hyvät sosiaaliset taidot lajitietojen ja taitojen lisäksi, pelaajauraa huipulla ei vaadita.
 
Viestejä
90
Jukka Tuovista on ainakin Savon suunnalla kehuskeltu Suomen parhaaksi valmentajaksi. Outoa, että hänen nimeään ei ole näkynyt majuvalmentajakeskusteluissa lainkaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös