Verkkovirhe

Veljekset MM-kisoissa 2025

Viestejä
11,368
Veljekset teki virheitä ja sitten vielä sekoilua muutamissa palloissa. Tsekki ei häikäissyt, mutta paljon pitää Suomen parantaa, jos tästä halutaan voitto kairata.
 
Viestejä
11,368
Erä vielä, niin Final Four olisi huomattavasti lähempänä. Tsekki ruvennut hyytymään alkukiihkon jälkeen. Ihmisiäkin nekin ovat.

Minusta Jokela kuitenkin selätti matsin alun lamansa.
 
Viestejä
11,368
Sydämelliset onnittelut Veljekset. Mitään tyylipisteitä ei nyt metsästetty. Fokus pysyi, vaikka välillä notkahti pikkuisen. Marttilan veljeksistä on tulevina vuosina paljon iloa, kun noustaan VNL:ään.
 
Viestejä
5,479
Ehdin katsomaan, vasta kun kansa kaikkosi koloihinsa. Eipä tuo ihan häikäisevää toimintaa ollut. Räiskintää ajoittain. Parani toki loppua kohden. Vastaanotosta jäi himpun hapuileva kuva. Rasinperä oli parempi kuin oletin. Fedestä ei oikein tiedä onko lintu vai kala. Varma toki, mutta jotenkin väljähtyneen 0-oluen oloinen. Marttilat petrasi ja mielikuva räiskinnästä varmastikin tuli veljesten alkupelin muutamista suorista virheistä. No joo. Jokela voisi kasvaa aikuiseksi. Pikkuisen kun vielä parantaa, niin ehkäpä saamme toimivan hakkurin. Nyt on vielä sellainen tunne, kun passi menee Jokelalle, että mitenhän tässä käy. Keskarit hoitelee tonttinsa. Syötössä edelleen takamatkaa.
 
Viestejä
11,368
Kuten EMPK aiemmin kirjoitti niin Kunnarista on hyvää vauhtia valmistumassa mietiskelyn maisteri. Siinä ehtii peli loppua ennen reagointia.😂

Kunnari hakee varmasti ns. ykköskuusikkoa, jonka pitää selvitä pienistä notkahduksista. Itse olisin eilen Severin vaihtanut tietyssä kohdassa ja kokeillut vaikka Kaunistoa. Myös yleispelaajapuolella olisin parissa kohdassa kokeillut Ronkaista. Mutta valtuudet eivät riittäneet täältä Ruudun äärestä.

Mutta kyllähän tuo pelaavaa seitsikkokin selvisi lopulta itseohjautuvasti. Toinen erähän oli vahvaa tekemistä ja siinä saatiin horjutettua tsekkien itseluottamusta.

Tunnelmahan hallussa oli kuin Koronan aikoihin.

Tuttipullolla syöttämistä harvoin olen nähnyt noin lähellä pelialuetta. Onneksi viuhuva Mikasa ei tullut häiritsemään vauvan ruokailua.
 
MCM

Viestejä
225

Ronkaista oli vaikea kokeilla yleispelaajavaihdossa mies kun oli merkattu liberoksi. Muuten ihan oikea havainto.
 
Viestejä
5,479
Ronkaista oli vaikea kokeilla yleispelaajavaihdossa mies kun oli merkattu liberoksi. Muuten ihan oikea havainto.
Olihan Rasinperä aikalailla pimeä kortti, joten hyvä veto laittaa Ronkainen varalle, jos olisi lähtenyt lipsumaan, niin olisi ollut kokenut vastaanottaja varalla.
 
Viestejä
6,225
Hieno voitto oli, mutta montako passaria Tsekeiltä oli poissa? Jiri Srb tuskin on Tsekin top 3 passari? Ei mitään pois pelaajalta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös