Verkkovirhe

Vantaa Ducks Mestaruusliigassa

Viestejä
10,872
Pelipäivä. Paras päivä. Ankkafanin toive elää aina. Tänäänkin on kaikki mahdollista. Hurrikaani toki vahva ja hirmuinen. Viime kaudellakin Hurrikaani kaadettiin jopa Loimaalla. No, illallaan ollaan viisaampia.
 
Ryynäsen Topi

Hurrikaani oli jälleen liian kova pala Ankoille.

Santeri Välimaa teki depyytin Mestaruusliigan, eikä hassummin.

Kassun mielestä molemmat Välimaan veljeksistä on aivan surkeita. Tässä Kassu osoittaa ainoastaan oman näkemyksensä.

Ei hassumpi esitys 18-vuotiaalta Santerilta.
 
Viestejä
2,971
No ei kannata ankkojen laitaa päätä pensaaseen, 2 erää sentään aika tasaista peliä, kolmas jo sitten huonompi.
Hurrikaani on kova joukkue Mäkinen tuonut lisävoimaa jo ennestään vahvaan joukkueeseen.
Keväällä nähdään joko nyt tulee se timantti mitä Hurrikaani on hakenut pitkään.
 
Viestejä
10,872
Ankat olivat lauantaina kahdessa ensimmäisessä erässä sekä lähellä erävoittoa, että myös kaukana siitä. Ratkaisupaikoissa puuttui sekä maltti että kovuus. Voittojen puuttuminen näkyy henkisen vahvuuden puutteena hoitaa erä kotiin. Nyt on onneksi jälleen edessä kunnon harjoitusviikko. Sunnuntaina on sitten edessä ns. kuuden pisteen sarjaottelu. Tällä kertaa Töölön Kisahallissa. Aukeaisiko peli jälleen kuten aiemmilla kausillakin juurikin Helsingissä. Vastus on peliään parantanut Etta, joka on vain kolme pistettä edellä sarjataulukossa. Lauantaina hyvää oli pelissä Joona Väänäsen vahva passaripeli sekä Kalle Katteluksen ja Marko Määttäsen vahvat sisääntulot. Leveyttä siis löytyy, kun vain apina saadaan karistettua ankkojen harteilta.
 
Viestejä
10,872
Mielenkiintoinen iltapuhde edessä Töölön Kisahallissa. Ducks todellisessa happotestissä. Että väänsi eilen nelivetoisen. Painaako kintereissä? Veikkaan 3 - 2 Ducksille. Jätetään tappioapina pyörimään Töölön puistoihin. Eiköhän sieltä joku karvaotuksen toimita Korkeasaareen.
 
Viestejä
2,971
Onittelut minunkin puolesta ankoille.
Tänään oli tukku fanittamiani joukkueita tulessa eli Savo Volley, Sampo ja vanha faniseura jota vieläkin tarkoin seuraan eli ankat Vantaalta.
Lähes kaikille kävi hyvin huonosti ei kenellekään.
 
Viestejä
10,872
Eilinen voitto oli ns. iso voitto. Peli, joka on ollut nupullaan, puhkesi eilen loistoonsa. Tasapainoista tekemistä ja taktiset vaihdot mm. tuplavaihdot osuivat nappiin. Onnistumisia tuli koko joukkueelle. Etta pisti tosissaan hanttiin, mutta ankat vain olivat parempia. Tappioapina muutti Korkeasaareen, jossa lajitoverit hylkivät tätä outoa kummajaista. Imatran ihmeeseen kääntyvät seuraavaksi katseet.
 
Viestejä
2,971
Savolaislause jättää vastuun lukijalle. :D

Eikö Esa osannut tuon vertaa päätellä voin Suomentaa että ankoille kävi tosi hyvin, Sammolle myös voitto, Savo Volleylle tappio mutta ottelusta kuitenkin piste.
Hyvä ottelu Ruutu+ katsojat voi sen sieltä vieläkin katsella..kärkiottelu.
Joko aukesi Esallekkin että oikein huonosti ei käynyt kenellekään näin Suomennettuna.
 
Viestejä
1,500

Muista Spede pilkut, yhdyssanat, väliviivat yms., kun kirjoitat muistiin panosi tai lasket mäkeä muna asennossa. 😉
 
Viestejä
2,971
Muista Spede pilkut, yhdyssanat, väliviivat yms., kun kirjoitat muistiin panosi tai lasket mäkeä muna asennossa. 😉
Noo tämä ei ole kirjoituskilpailu eikä koetehtävä.
Täytyy visiin jättää ankat jatkossa kommentoimatta tulee monelta taholta sen suuntsista viestiä.
Alan seuraamaan tästälähtien kärkiseuroja, jätän sen häntäpään muitten seurattavaksi.
 
Viestejä
184

Voi häntääkin seurata. Hännän takana on se paskarööri, eli kunhan et häntään koske niin et saa paskaa päällesi. 😀
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös