Verkkovirhe

Vantaa Ducks Mestaruusliigassa

Viestejä
628
Toivottavasti entiset pelikaverit ja kouzit pääsivät paikalle tänään?! Noh, ainahan sitä kaikilla kiireitä on mutta kuitenkin! Hieno peluri oli ja ansainnut paidannoston se Toni👍
 

Ryynäsen Topi

Upi syötti kaikkiaan 5 ässää.

Se on aika paljon kolmeen erään.

Antsi Välimaa pelasi myös hyvin.
 
Viestejä
4,908
Taisi olla Ducksin ukot jo iltajuhlatunnelmissa. Sen verran paljon virheitä tuli että keskittyminen ei kyllä ihan sata tällä kertaa mielestäni ollut
 
Viestejä
3,569
Melkoista tekstiä alussa: Ottelu oli kolmessa voitetussa erässä yhtä ankkojen voiman ja tahdon näytöstä. Eikös Akaa vieny 0-3? 😂
645B8E1B-DDA1-46C6-8730-96708DFC529C.png
 
Viestejä
342
Sitten, kun Tiikerit vielä joskus tällä kaudella joutuvat/pääsevät/ saavat tulla Lumoon pelaamaan, odotettavissa on yleisöryntäys.
Väkeä tulee varmaan ovista ja ikkunoista. Olen pettynyt, jos ei 1000 katsojan raja mene rikki väkirikkaalla pääkaupunkiseudulla. Olkoon vaikka seisomapaikkoja tarvittaessa.

Toivottavasti ollaan vielä siinä tilanteessa, että koronapassilla on tärkeä merkitys, ja sillä pääsee peleihin.
Uhkakuvana on taas se, että ovet ovat kiinni. Pahimmassa tapauksessa kausi taputeltu.

Odotukset ja paineet ovat kovat molemmilla joukkueilla tuohon peliin. Tuo on ehkä kauden pääkamppailu, tämän foorumin perusteella.
Kotietuihin tai playoffeihin riittää viitaus kintaalla.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
10,895
Melkoista tekstiä alussa: Ottelu oli kolmessa voitetussa erässä yhtä ankkojen voiman ja tahdon näytöstä. Eikös Akaa vieny 0-3? 😂
katso liitettä 284

Sawolaenen on tarkkana kuin kuuluisa Kiuruveden käki keväällä. Kiitokset siitä. Kävin poistamassa lentopalloilevaa maailmaa kuohuttaneen virkkeen. Virke sinänsä oli erinomainen, mutta ei sopinut eiliseen raporttiin. Oli jäänyt vain kuljeksimaan raporttipohjaan orpona VaLePa-voiton jäljiltä.

Elämä jatkuu ja eiliseltä jäi Tonin juhlien takia mukavat fiilikset. Akaa-Volley pesi kasvonsa vahvalla esityksellä ja ankat olivat lievästi siipirikkoisina liikenteessä. Nyt on hyvä vetää henkeä ja keskittyä tulevaan kevätkauteen.

Eilen tiedottajana oli kohtuullisen mukavasti säpinää, kun jouduin Tonin juhlallisuuksissa paikkaamaan flunssan kourissa olevaa puheenjohtajaamme Ari Koskenojaa. Toni itse hoiti roolinsa juhlakaluna suorastaan erinomaisesti.
 

Sponsori

Hieno ilta Lumossa meitä pidettiin ihan kun oltaisiin valtiomiehiä vieraana, paikat parhailta paikoilta ja kahvit kaikilla herkuilla.
Peli oli mielestäni ihan yleisöön menevä ottelu, toisessa erässä ankat oli parempi, ei vielä nähty sitä uutta yleispelaajat kentällä, joukkueen muka toki oli.
Hyvä ilta luulen että suuri osa oli tyytyväisiä iltaan.
Nyt täällä katsellaan Vantaata ja Hesaa lauantain lähdetään kotiinpäin ja katsotaan kotimatkalla Suonenjoella Savon peli.
Kiitokset Spedelle tuliaisista ja muutenkin oli kiva tavata pitkästä aikaa. Tulee tää viesti hieman myöhässä, sattuneesta syystä :giggle:.Onko PostiPate poikennut luonasi ? Eipä muuta kuin hyviä lukuhetkiä, Rauhaisaa Joulun ja vuodenvaihteen odotusta.
 
Viestejä
3,034
Kiitokset Spedelle tuliaisista ja muutenkin oli kiva tavata pitkästä aikaa. Tulee tää viesti hieman myöhässä, sattuneesta syystä :giggle:.Onko PostiPate poikennut luonasi ? Eipä muuta kuin hyviä lukuhetkiä, Rauhaisaa Joulun ja vuodenvaihteen odotusta.
Postisetä on poikennut minunkin luon, onneksi kylän postipate asuu samassa talossa.
Kiitos lahjuksista ja hyvää joulua ja vielä parempaa uuttavuotta.
Kamala pelko on tuon koronan kanssa pystytäänkö kevään pelit pelaamaan edes koronapassilla.
Einomiwhelle samalla hyvät joulut.
Vielä se yksi koitos on Savoaki vastaan ankoilla jos kevään pelit saadaan pelattua.
 
Viestejä
10,895
Tekeekö Mika Rajala tänään Joensuussa Jasse Puikot. Juho on pääkaupunkiseudulla ja Mika hoitaa muun staffin sairastumisten vuoksi kaikki staffin roolit huoltajasta päävalmentajaan. Heittääkö Matti Alatalo pyyhkeen kehään, kun Mika heittää kaikki kikka kolmoset kehään?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
10,895
Mika "Nappi korvassa" Rajala päävalmentajana avasi vuoden 2022 voitokkaalla erällä. Torjunta ja keskipelaaminen olivat avaimet erän voittoon. Hurmoksella Häyrinen ja Korhonen sulivat vaihtoon.
 
Viestejä
10,895
Vital Heynen, Joel Banks, Köpi Sammelvuo, Mika Rajala. Mika on liittymässä legendojen joukkoon. Ankat pelaavat valmentajansa mukaista rauhallista oulunsalolaista lentopalloa, johon on mausteena ripoteltu platonovilaista viisautta, että anna vastustajan tehdä virhe. Hienosti Mika pitää yllä Rajalan suvun lentopallovalmennusosaamista.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös