Verkkovirhe

Vantaa Ducks Mestaruusliigassa

Viestejä
1,135
Taitaa suurin yksittäinen syy Ducksin pelin tökkimiseen olla Vuorisen puuttuminen. Kyrölä joutuu liberoksi ja se taas tekee YP osastosta aika ohuen.
Loimu pelin jälkeen ankoilla on kunnon 10pv tauko pitkästä aikaa. Siinä kerkeää vielä ennen joulua saada pelin raiteilleen.
 
Viestejä
2,268
Sponsori ei näytä nyt oikein olevan tyytyväinen ankkojen peliin no kukapa olisi, taisi olla viiden tappio putkeen.
En nyt tietenkään lähde neuvomaan mutta jotenkin tuntuu että libero pitäisi saada takaisin joukkueeseen Kyrölää tarvitsisi yleispelaajanakin.
8/12 tullaan Lumoon kiva tavata Sponssoria ja Einomiestä.
Tänään lähdetään Siilinjärvelle hyvään saliin kannustamaan Savoa että jospa saataisi taas voittoputki auki, Lakkapää sai vahvistuksia ja on ihan hyvä joukkue.
 
Viestejä
566
Taitaa suurin yksittäinen syy Ducksin pelin tökkimiseen olla Vuorisen puuttuminen. Kyrölä joutuu liberoksi ja se taas tekee YP osastosta aika ohuen.
Loimu pelin jälkeen ankoilla on kunnon 10pv tauko pitkästä aikaa. Siinä kerkeää vielä ennen joulua saada pelin raiteilleen.
Tätä Vuorisen puuttumista kyselin aiemminkin palstalla mutta kukaan ei osannut tai halunut avata syytä, aika monta peliä ollut jo sivussa. Kyllä Atelle olisi käytttöä YP osastollakin
 
Ryynäsen Topi

Jos päävalmentajan kiukuttelu penkillä jatkuu ja tappioita tulee häntäpään joukkueillekin niin sitten toki voi vetää uusia johtopäätöksiä. Nyt lienee kuitenkin vain huonompi jakso koventuneita vastustajia vastaan. Seuraavista kolmesta (Loimu, Lakkapää, TuTo) voisi odottaa ainakin muutamaa voittoa.
Vaikeaa tulee olemaan "muutaman pelin voittaminen".

17.11. Loimu-Ducks
27.11. Ducks-Lakkapää
05.12. TuTo-Ducks
08.12. Ducks-Savo
11.12. Ducks-VaLePa
18.12. Ducks-Akaa

Ducksin syyskauden loppupuolen ohjelma on melkoisen "haastava".

Toivottavasti joukkue jaksaa uskoa uuteen nousuun. Harjoituksissa luodaan valmiudet mitenkä pelit sujuvat.
 
Viestejä
1,351
Vaikeaa tulee olemaan "muutaman pelin voittaminen".

17.11. Loimu-Ducks
27.11. Ducks-Lakkapää
05.12. TuTo-Ducks
08.12. Ducks-Savo
11.12. Ducks-VaLePa
18.12. Ducks-Akaa

Ducksin syyskauden loppupuolen ohjelma on melkoisen "haastava".
Onneksi Tiikereillä on loppuvuoden ohjelma huomattavasti helpompi:

16.11 Tiikerit - ETTA
27.11 TuTo - Tiikerit
28.11 Tiikerit - VaLePa
03.12 Hurrikaani - Tiikerit
05.12 Akaa-Volley - Tiikerit
08.12. Loimu - Tiikerit
13.12. Tiikerit - Akaa-Volley
15.12. Hurmos - Tiikerit
18.12. Savo - Tiikerit
28.12 Tiikerit - Savo
 
Kuten ylläolevasta voidaan todeta, ei ole ohjelma helppo Tiikereilläkään.
 
Viestejä
263
Ducksin Mäkivaltari oli näköjään Kavessa pelaamassa. Ilman häntä olisi Pielavesi kävellyt Kaven yli.
Kavella paljon pelaajia mutta joukkue kaipaa vastaanottajan ja puolustavaan ypn.
Pielavesi oli edellä vastaanotossa liberopeli oli hyvää.
Kavella paljon pelaajia mutta ilmeisesti ei pelikuntoisia kun ei vaihdettu
Passarilla ei ollut paras päivä, mutta joukkueessa ei ilmeisesti ole toista passaria. Nopeampi peli toisi tulosta. Peliä en pystynyt tosin alusta seuraamaan lähetyksessä oli häiriötä.
 
Viestejä
10,225
Huippu-urheilu on aaltoliikettä. Nyt on ankoilla menossa synkkä jakso. Esko Vuorisen poissaolo peleistä on mielestäni suurin tekijä. Kyrölä on jouduttu uhraamaan liberon hommiin. Hurrikaani-pelin neljännen erän loppusulaminen olisi luultavasti vältetty, jos Määttäsen tilalle nelospaikkaan olisi voitu vaihtaa Kyrölä. Peli olisi mahdollisesti voitettu. Suomen Cupissa oltaisiin neljän parhaan joukossa ja tappioputkikin olisi katkennut. Hymy olisi herkemmässä.

Mutta tästäkin montusta on noustava. Loimu-pelin jälkeen tulee odotettu tauko, jonka jälkeen voidaan vaihtaa viimeistään pelin suuntaan. Seuran uudet arvot ovat lämminhenkisyys, vastuullisuus ja sinnikkyys. Niitä soveltaen tämäkin tappioputki katkeaa. Itse olen seuran liigahistoriassa nähnyt monenlaista pelillistä kriisinpoikasta. Sinnikkäästi on niistä kaikista selvitty. Niin selvitään tästäkin.
 
Joskun olemme olleet erimieltä asioista - se on kyllä tämän palstan suola - niin peukutan kyllä lämpimästi, että Ducks saa pelin palaset kohdilleen ja joukkueen täyteen pelikuntoon. Ducks on pitänyt pääkaupunkiseudun lippua korkealla Mestaruusliigassa.

Nyt on vaikeaa, kuten Juho Rajala Hollihaassa totesi. Pää pystyyn! Uusi päivä koittaa aina pitkän yön jälkeen.

Alamäen jälkeen on vain yksi suunta. Eteenpäin sanoi mummo lum(o)essa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
2,621
Komppaan myös muuten Einomiehen kirjoituksen mutta jossittelun osalta en, tottakai Vuorisen poissaolo on iso tekijä ja se näkyy, eikö yhdellä liberolla pelaaminen olisi kokeilun arvoinen vaihtoehto välillä Duckseilla? Atte vois olla yp… Aina kun joukkue loukkaantumisen takia kärsii se on todella ikävää, mutta niillä on pärjättävä ketä rosterissa on.
 
Viestejä
2,268
Einomies on kirjoittanut pitkän jutun jossa hän pureutuu ankkojen viimeaikaiseen heikohkoon peliin.
Aikapitkälle samoja olen samaa mieltä mutta sawolaenen jo esitti että voisi pelata yhdellä liberolla ja Atte voisi pelata yp:nä.
Tietenkin ankat tekee omat ratkaisunsa mutta tässä olisi yksi.
Savollahan ei ole ollut koko olemassa olonsa aikana kahta liberoa eli vastustajan syötön aikaan takakeskari antaa tilaa liberolle.
Kuulin kyllä Joroisilla mikä vaiva ankkojen liberoa vaivaa mutta en lähde sitä tässä aukaisemaan.
Kovia vastustajia ankoillakin on ennen joulua joten ilmeisesti jotain tekevät.
Lakkapääkin antoi Savolle eilen kelpo vastuksen, ottivat jopa eränkin, saaneet nyt kaikki ulkomaalaiset mukaan.
Kävin Lakkapään valmentajaa Allua pelin jälkeen jututtamassa niin kävi moni muukin Allu oli hyvin iloinen että hänet muistetaan vieläkin varsinkin Pielavedellä, allu sanoi että heidän peli tulee paranemaan vielä kun saatiin koko joukkue kasaan.
 
Viestejä
2,621
Oli kiva nähdä Allua pitkästä aikaa, hieno mies ja upea perhe! Lakkapää tulee kehittymään vielä huomattavasti, Belizen mies tulee olemaan vielä kova kunhan pääsee joukkueeseen sisään, kuten koko joukkue kun vihdoin kaikki pelaajat mukana.
 
Sponsori

Tästä on tullut jonkinasteinen tapa Ducksille että monen pisteen johto menetetään erän lopussa. Ps. missä kohdin olen kirjoittanut ottavani valmentajavastuun. Dementikoille ja lukihäiriöisille vois laittaa oman topicin.
 
Tuli mieleen tuosta Jussi Juonion huonosta itsetunnosta ja alemmuudentunteesta, joka yksinkertaisen mielen kirjoituksina ilmenee, niin juontaako ihan oman elämän epäonnistumisista, arvostuksen puutteesta vai yksinkertaisesti vaan siitä että Suomalaisessa lentopallossa ei Kokkolalla ole oikeastaan minkäänlaista sijaa perinteiden tai lajin kehittämisen kannalta.Harhakuva syntyy Kokkolan ostomenestysten vuosista, tosin vain Kokkolalaisille. Lentopallolla on perinteet aivan muualla. Se, missä on tapahtunut Lajin kehitystyö, pelaajien kasvattamiinen, kunniakas lajihistoria etc on asiasta vähänkään ymmärtävien ja lajin historiaa tuntevien tiedossa
 
Sponsori

Kun kirjoitin etten pidä Rajalan valmennustyöstä ja korttien otosta ja että olisin vuoden vaihteessa valmis vaihtamaan valmentajan nii se kommentti ei mitenkään liittynyt Jussi Juonioon joten en ymmärrä tuota hänen piiiovittuiluviestiä joka kohdentui minuun, ei kommentoinut itse asiaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös