Verkkovirhe

VaLePa 2022-2023

Viestejä
4,532
Itse pelistä, melkoista dominointia Valepalta kaksi ensimmäistä erää. Kolmannessa sitten vihdoin Akaa sai oman syöttöpelinsä kuosiin ja tuli viihdyttävä tiukempi erä. Allikilta ja Sivulalta hyvä peli.
Akaan Rissolle sitten vähän ohipeli. Akaan koetinkivenä taitaa olla vastaanottopuuhat ja toisen YP:n paikka näissä kovemmissa matseissa. Hieman odotin enemmän kyllä Akaalta.
Alistunutta oli touhu Akaalaisilta. Pari paritorjunraa alkuun, niin siinä se. Hengettömältä vaikuttaa joukkue.
 
Viestejä
138
Tämä Valepan tilastointi kun on täällä puhuttanut muutamaan otteeseen niin avataan nyt sitä sen verran mitä itse olen havainnoinut ja kuunnellut. Tosiaan tilastot tehdään etänä niin että puhelimella striimataan kuva päädystä maailmalle ja sen perusteella tilastoija tekee tilastot aivan kuin olisi paikalla hallissa jonkin näköisen etähallinta sovelluksen kautta.
Tämä ilmeisesti siksi että osa valmentajien käyttämistä DataVolleyn ominaisuuksista vaatii että laitteet ovat kiinni samassa verkossa. Oma käsitykseni on että valtaosan tilastoista tekee edelleen viime vuosien tilastoija Djordje Nahod, mutta ilmeisesti ringissä on 2 tai 3 muutakin tyyppiä jotka hän on siihen kerännyt.

Omien havaintojeni mukaan tilastot on kyllä kaikista matseista tehty ja tämän päivän osalta ainakin niitä näytettiin valmennukselle toimitettavankin joten tässä tapauksessa lienee kyse siitä että joku (tilastoija?) ei ole synkannut jotakin ennen kuin on tietokoneen hallinnan pois luovuttanut

Ei muuten varmaan tule kellekkään yllätyksenä että ilmeisesti Vampula tekee samankaltaista tilastointia
 
Viestejä
1,121
Tämä(kin) päivä osoitti että Valepa on kyllä tällä hetkellä selvästi edellä muita ja samaa mieltä, että ihme on jos ei ole toinen finalisti.

Onneksi finaaleihin on myös toinen paikka tarjolla mistä onkin kova kapina monen joukkueen kesken!

Upea tyrmäysvoitto Valepalle!
Taitaa olla kokonainen viikko kulunut siitä kun Valepa otti lukua Joensuussa. Mutta lyhyt on ihmisen muisti ja voiton hetkistä kannattaa riemuita koska ikinä ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo.
 
Viestejä
219
Taitaa olla kokonainen viikko kulunut siitä kun Valepa otti lukua Joensuussa. Mutta lyhyt on ihmisen muisti ja voiton hetkistä kannattaa riemuita koska ikinä ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo.
Itse en ainakaan tuota peliä ole unohtanut tai en miettinyt välittömästi sen jälkeen että Valepan ykkössuosikin asema olisi uhattuna 😎

Mutta toki jos välierissä Esko-Mäkinen ovat huilissa, kuten Joensuussa kun ottivat lukua, niin Valepa ei ole enää yhtä selkeä ykkössuosikki finaaleihin/mestariksi 👍
 
Viestejä
1,121
Valepa on parhailla pelaajillaan ennakkosuosikki kaikkia Mestaruusliigan joukkueita vastaan se on selvä. Vähän harmittaa Hurrikaanin puolesta Lukan siirto, väitän että Hurrikaani olisi ollut kovin haastaja Muukkosen ja Marttilan pelatessa.
 
Viestejä
535
Loimu vois haastaa Akaan lisäksi mutta jääkö Jokela kevätkaudeksi. Iso merkitys sillä. Hämmästyttää Savon ja Hurrikaanien taaperrus. Pelejä on jäljellä ja aikaa vielä. Mietin, että miten monella taloudelliset rahkeet riittää kevääseen. Hurmos julkisesti kertonut ongelmistaan, PerPo harkitsi sarjaan lähtöä... monellako seuralla julkituomsttomia taloudellisia ongelmia. Kyllä tämän lentopallon talousasioiden eteen pitäisi isommassa kuvassa jotain tehdä ettei sarja kutistu muutaman seuran kisaksi. Kun katson kokonaiskuvaa, yritykset isosti ylläpitävät tätä. Pelle Pelottoman hattu pitäisi päähän laittaa jotta keksittäisiin tälle rakkaalle lajille mahdollisuus tulevaisuudessa. Paljon meitä vanhoja äijiä tässä. Meidän myötä ei sais riutua pois. Paljon olen tätä miettinyt
 
Viestejä
1,393
En ehkä kutsuisi Hurrikaanin menoa taaperrukseksi, edeltävästä 9 pelistä 7 voittoa ja kaksi 3-2 tappiota. Tämä sen jälkeen kun ykkös-yp lähti pari viikkoa ennen kauden alkua ja toinen avauksen yp loukkaantui. Ihan hyvältä näyttää, Muukkosellakin jo pelikamat päällä Kyyjärvellä.

Mielenkiintoinen kevät tulossa. Toivottavasti seurojen talous pitää ja Lempokin pääsee karsimaan.
 
Viestejä
1,257
Nyppään näpäyksen syyspuolen kommentoinneista. Silloin suht moni tuomitsi Upin sammuneeksi tai ainakin hiipuneeksi tähdeksi.
No, loukki syyskuussa hidasti, mutta pärjää edelleen melko mukavasti.
MEskon, Upin ja Mäkisen pysyessä ehjänä, on mestaruus lähellä - taas.
 
Viestejä
1,121
Loimu vois haastaa Akaan lisäksi mutta jääkö Jokela kevätkaudeksi. Iso merkitys sillä. Hämmästyttää Savon ja Hurrikaanien taaperrus. Pelejä on jäljellä ja aikaa vielä. Mietin, että miten monella taloudelliset rahkeet riittää kevääseen. Hurmos julkisesti kertonut ongelmistaan, PerPo harkitsi sarjaan lähtöä... monellako seuralla julkituomsttomia taloudellisia ongelmia. Kyllä tämän lentopallon talousasioiden eteen pitäisi isommassa kuvassa jotain tehdä ettei sarja kutistu muutaman seuran kisaksi. Kun katson kokonaiskuvaa, yritykset isosti ylläpitävät tätä. Pelle Pelottoman hattu pitäisi päähän laittaa jotta keksittäisiin tälle rakkaalle lajille mahdollisuus tulevaisuudessa. Paljon meitä vanhoja äijiä tässä. Meidän myötä ei sais riutua pois. Paljon olen tätä miettinyt
Avaatko vähän mitä tarkoitat Hurrikaanin taaperruksella? Hurrikaani on voittanut kauden ensimmäisissä ja ainoissa keskinäisissä kohtaamisissa niin Akaan kuin Loimunkin jotka olet nostanut Valepan kovimmiksi haastajiksi. Talouskin heillä mitä ilmeisemmin yksi Mestaruusliigan vahvimmista tai varmimmista. Savo on taapertanut aikaisempiin kausiin nähden mutta itseäni se ei suuremmin yllätä.
 
Viestejä
4,771
3-0 voitto kärkipelissä ja ruuvia varaa kiristää ja paljon esim.Mäkinen/Savonsalmi akselilla tämän päivän pelitasosta. Syöttö/vo aika timanttia ja Upi painaa vähillä virheillä. Joku jaksaa kaivella jotain yksittäistä tappiota Joensuussa. Siitä vaan jos se helpottaa oloa. Valepalla tällä hetkellä kaikki aikataulussa,muilla on vähän vielä tekemistä.
 
Viestejä
535
Avaatko vähän mitä tarkoitat Hurrikaanin taaperruksella? Hurrikaani on voittanut kauden ensimmäisissä ja ainoissa keskinäisissä kohtaamisissa niin Akaan kuin Loimunkin jotka olet nostanut Valepan kovimmiksi haastajiksi. Talouskin heillä mitä ilmeisemmin yksi Mestaruusliigan vahvimmista tai varmimmista. Savo on taapertanut aikaisempiin kausiin nähden mutta itseäni se ei suuremmin yllätä.
Vedän puheeni takaisin tältä osin.
 
EXF

Viestejä
185
Ei taida enää löytää tilastoihin talkolaista. Manu onneksi vielä jaksaa. Siinä on seuraavana paikka auki kun menestynein huoltaja jää eläkkeelle.
 
Viestejä
1,002
Kyl mää suuresti ihmettelen tätä sponsorointikeskustelua😵

Onhan muissakin palloilulajeissa ollut sponsoreita ja tukijoita, joilla on yhteistyötä useiden, joskus jopa kaikkien joukkueiden kanssa. Miksi sponsorin pitäisi kysellä sopiiko sponsorointi kaikille osapuolille.

Jos esimerkiksi Veikkaus päättää tukea kaikkia Mestaruusliigan joukkueita 50 000:lla eurolla, pitääkö Hannan kysyä Jormalta, joka kysyy Kallelta, joka kysyy Villeltä, onko homma kaikille rahansaajille ok? Miksi Kalle vastaisi ei?

Vai onko tässä joku juttu, mitä näin yksinkertainen ei ymmärrä🤔
 
Vertaat nyt ravihevosta poniin. Veikkaus etc.. muut isot tekijät tukevat usien lajia, ei yksittäistä seuraa. Mutta joo olen samaa mieltä kanssasi. Paljon savua, vähemmän tulta. Annetaan tämän keskustelun olla ja keskitytään peleihin. Omalta osaltani piste tälle keskustelulle,
 
Viestejä
1,261
Kyl mää suuresti ihmettelen tätä sponsorointikeskustelua😵

Onhan muissakin palloilulajeissa ollut sponsoreita ja tukijoita, joilla on yhteistyötä useiden, joskus jopa kaikkien joukkueiden kanssa. Miksi sponsorin pitäisi kysellä sopiiko sponsorointi kaikille osapuolille.

Jos esimerkiksi Veikkaus päättää tukea kaikkia Mestaruusliigan joukkueita 50 000:lla eurolla, pitääkö Hannan kysyä Jormalta, joka kysyy Kallelta, joka kysyy Villeltä, onko homma kaikille rahansaajille ok? Miksi Kalle vastaisi ei?

Vai onko tässä joku juttu, mitä näin yksinkertainen ei ymmärrä🤔
Juuri esittämäsi kommenttienkin takia on hyvä keskustella yrityskumppaneista urheiluseuroissa.
Ensinnäkin Veikkaus on kokonaan valtion eli meidän veronmaksajien omistama monopoli yhtiö joka jakaa avustuksina järjestöille voittovarat siinä suhteessa miten eduskunta siitä päättää.Siitä sitten seuroille jne
Yritysyhteistyö tai kumppanit ,aiemmin puhuttiin sponsoreista, tarkoittaa että ihan käytännössäkin sitä että hyötyä koituu sekä seuralle että yritykselle.
Yritys ostaa näkyvyyttä jota urheiluseura myy erilaisilla alustoilla: hallissa, somessa, paidassa jne. ja usein yrityksen taustalla on vahvasti seuratasolle kytkentä taustojensa kautta. Syntyy identiteetti eli seurauskollisuus joka kantaa yli karikkojen ja johtaa ehkä joskus harvoin menestykseen mitä kyllä tavotellaan.
Eli kokemus seuratason kumppanuudesta on tämä, siitä ihmetys; Hajautettu tuki; ei kaikkia palloja samaan koriin.. 😁
 
EXF

Viestejä
185
En jaksa tarkistaa mistään, käsittääkseni yritys saa sponsoroida ihan kuinka montaa joukkuetta vaan. Puolestaan olen myös käsittänyt, että Maran Grilli ja Penan Burgeri eivät voi komeilla pelipaidassa vierekkäin.
 
Viestejä
1,793
Nimim Waltsua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt kaikki nämä minun kommentit. Mutta ymmärrän hyvin. Enkä minä noin pienistä ärsyynny. Mitä noihin nestoreihin tulee niin nämä valepan viimevuosien mestaruudet on ollut ainoastaan muiden heikkoutta. Tosin valepalla oli jo viime keväänä vähän onneakin kun SaVolla homma sakkas tietyistä syistä.
Mutta varsinkin Eskolla ihan ymmärrettävää jatkaa uraa vaikka viisikymppiseksi kun vanhasta muistista saa pelailla ja joku suostuu maksamaan siitä yhä edelleen liigan kalleimmalle pelaajalle. Ja mestaruus tulee siinä sivussa.
En ymmärrä nimim Kassun (ja monen muunkin palstalaisen) logiikkaa siitä että jos vanhat "nestorit" (ja esim alle 190 cm pituiset pelurit) pärjäävät loistavasti liigassa, niin liigan taso täytyy silloin olla huono. Eilen Akaan huippu-ulkomaalaisvahvistukset olivat vastaantulijoita Vexvellä.
 
Viestejä
523
Kai ne vois olla vierekkäin,ei liene kiellettyä.East Volleylla Savonlinna,muistaakseni 3 eri rakennusliikettä sponsoroi, taitaa nimet olla osa muualla kuin paidassa.
Tärkeintä lienee,että tukijoita löytyy.Eastilla näyttää olevan sikäli hyvä tilanne,ettei Savonlinnassa ole kohta mitään muuta saman tason joukkuetta urheilussa.
Tilanne vielä parani,kun SapKo joutui pois Mestiksestä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös