Verkkovirhe

VaLePa 2021-2022

Viestejä
1,471
Tarjosi Veikkaus 5,00 kerrointa Ettalle. Hyvältä vedolta vaikuttaa ainakin vielä.

Tää Valepan avaushan nyt oli itsestäänselvä.
 
Viestejä
5,648
Valepa on pystyny tänään monipuolisesti hyökkäämään. Ei ollut pelkästää Hännisen ja Mäkisen vastuulla pisteiden teko. Tihumäki saanut eniten passeja(23) ja tappanut ihan hyvällä prosentilla ja ilman virheitä! Keskeltäkin saatu 19 passia pelattua, joka on kolmeen erään hyvä määrä ja varsinkin Valepan runkosarjan keskipeliin verrattuna hyvä määrä.
 
Viestejä
1,471
Ensimmäisen ottelun jälkeen suurin jännitys tulee siinä, pääseekö Hurmos missään erässä yli 20 pisteen? Alkaa viime vuosien keväät hiipimään (jälleen) mieleen, josta täälläkin palstalla olen pitkin kautta muistutellut.
 
Viestejä
4,771
Tihumäki 16/+14
Tätä ei ole Ylen tekstitv:ssa huomioitu lainkaan vaikka oli Valepan paras pistemies. Monet katsoo sieltä tulokset ja ihmettelee että onpa ollut taas vaisua hakkuripeliä kun ei nimee näy kolmen parhaan pistemiehen joukossa. Eikä ollut eka kerta tällä kaudella kun hänen nimensä puuttui sieltä. Pieniä juttuja mutta kuntoon täytyisi saada.
 
Viestejä
330

Onko teksti-tv vielä olemassa?😁 No vitsi vitsi
 
Viestejä
3,794
Ensimmäisen ottelun jälkeen suurin jännitys tulee siinä, pääseekö Hurmos missään erässä yli 20 pisteen? Alkaa viime vuosien keväät hiipimään (jälleen) mieleen, josta täälläkin palstalla olen pitkin kautta muistutellut.
Kangaskokko jännitti tuleeko uusi ennätys, ei tullut 25-9 eka erä . (vanha 25-8 jäi voimaan;)
Ekasta pelistä ei kannata varmaan muuta lausua, tänään illalla ollaan vähän viisaampia...
 
Viestejä
327
VaLePan ottelu raportista:

"Matti Alatalo:

- Tänään ei jäänyt jossiteltavaa. VaLePa oli hyvin keskittynyt ja ottivat meiltä kaikki eväät pois tänään. Meillä oli alussa hieman jännitystä. Pitää huomiseen otteluun reagoida ja huomenna nähdään parempi VaLePa."

Tulee todella lyhyt peli, kun vastustajan valmentajakin tuota mieltä 😁
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös