Hyvä valmentaja on hyvä valmentaja ja huono on huono. Myös siinä tapauksessa, että oma lapsi on joukkueessa. Fakta on joka tapauksessa se, että ilman valmentavia vanhempia jokainen joukkue- ja yksilölaji romahtaisi. Meillä ja myös muualla demokratioissa.
Toinen fakta on se, että kaikilla valmentajilla on enemmän tai vähemmän "suosikkipelaajia". Oli kyse sukulaisesta, tai ei. Takana on usein esim. raaka tilasto ja tieto, paljonko pelaaja treenaa ja viettää pallon kanssa aikaa. Tätä eivät ulkopuoliset näe. Paljon on myös muita seikkoja, jotka puoltavat toisen sukupolven harrastamista, kuten Seppokin mainitsi.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että aina se ei ole helppoa. Olen pudottanut vastuuvalmentajana oman lapseni viimeisenä pelaajana alue SM-kisoista. Olihan se kova paikka kertoa ja katsoa itkevää nuorta, kun kenenkään selän taakse ei voi mennä. Itse olin päätökseni tehnyt. Mikä olikin sillä hetkellä oikea.
Toisaalta taas vielä vuodenkin päästä vit....ti, kun kuulin, että kisoihin päässyt pelaaja oli lopettanut lentopallon. Pelaajien tulevaisuus ja ennusteet olivat ehkä näkyvissä
Yleisesti ottaen jokainen valmentaja haluaa parhaan joukkueen valmennettavakseen ja parhaat yksilöt mahdollisimman pitkälle. Kaikki suhtautuvat myös omaan lapseen omalla tavallaan, jotkut liian ankarasti, jotkut hieman tietä siloitellen. Se on inhimillistä ja oma perstuntuma on se, että yleisemmin valmentajien lapset ovat turhan kovilla, kuin toisin päin.
Curling-vanhemmuus näyttää pahemmalta ulospäin ja siksi ne tapaukset jää mieleen helpommin.
Tänään on taas tulessa satoja vanhempia kentän laidalla. Tsemppiä kaikille!