Kyllähän nuo Mestareiden Liigan pelit selvästi osoittavat myös Suomen maajoukkueen kasaajalle mitä tarvitaan, jotta Suomi voisi pari kolme sijaa Eurooppa tasolla nousta. Kaikkien pitäisi syöttää kovia ja tarkkoja hypäreitä, joilla saadaan vastaanotto epätarkemmaksi ja useasti jäämään irti verkosta, millä keskihyökkäys pitkälti eliminoidaan. Keskareiden pitäisi olla sitä 210 pituutta ja nopeita jaloistaan, kun pääosin torjunnan tehtävä näyttää olevan vaimentaa lyöntejä, ja silloin harvoin kun aloitus tai jatkopallo nousee ’kuppiin’ tappaa pallo. Hakkurin ja Yleispelaajista ainakin toisen pitäisi olla vähintään kaksimetrisiä kovakätisiä, sekä hyviä vaimennustorjujia. Toinen voisi olla sitten vielä näitä 190 luokkaisia, mutta pitäisi pystyä auttamaan sekä liberoa että passaria nimenomaan laadukkailla jatkopallolla ja myös puhtaalla yläkautta passilla, ja lisäksi olla kykenevä monipuolisiin hyökkäyksiin. Passarinkin pitäisi olla hyvä torjuja, mutta myös pelannut ainakin muutaman joukkuekaverin kanssa pitkään yhdessä, kun nuo passit pitää olla ajoitettu virheettömästi, meillä kun ei ole noita Ngapeth’ja selviämään epätarkemmistakin passeista kovaa , liikkuvaa ja korkeaa torjuntaa vastaan
Trentinon ja Perugian peleissä oli useita pelaajia eri Euroopan maista, ja niiden maajoukkueista, niillä tuo uusi pelaamisfilosofia oli jopa enemmän esillä, kuin tuossa Kazan pelissä. Ei juurikaan muita, kuin kovia hypäreitä, vastaanottoa niillä irti ja pitkällä torjunnalla vaimennuksia ja puolustuspallosta sitten pisteen tekoa, jos ja kun niistä pallo saatiin paremmin passarille, silloin jatkettiin monipuolisilla hyökkäyksillä, ja jollei niin usein toinen YP heitti sormilla todella kaukaakin tarkan korkean passin laitaan