Verkkovirhe

Tuomas "Köpi" Sammelvuo

Viestejä
10,895
Harri Piriseltä upea juttu Tuomaksesta uusimmassa Urheilusanomat-lehdessä. Kahdeksan sivun jutussa käydään läpi kattavasti Tuomaksen peliuraa ja hyvin käynnistynyttä valmentajan uraa. Köpi on saanut oppia myös itseään viisaammilta. Tässä yksi lainaus Aurelius Augustinukselta, joka sytytti Tuomaksen kesätauolla: "Ihmiset taivaltavat ja ihmettelevät vuorten korkeutta, merten valtavia aaltoja, jokien pitkää juoksua, valtamerten laajuutta, tähtien kiertoa ja ohittavat itsensä ilman menestyksen häivää".

Tämän jälkeen Tuomas alkoi opiskella vähän itseään ja tajusi, että jokainen hänen tekonsa, sanansa ja eleensä heijastuu joukkueen tekemisiin.

Jutun luettuaan tajuaa, että Köpi menee vielä pitkälle niin ihmisenä kuin siinä hommassa mitä hän tekeekään. Hänessä on ainesta vaikkapa suurempiin pelitossuihinkin. Eilen kävin Tamminiemessä ja sain oppaalta hyvän luennon Urkin vuosista presidenttinä ja Tamminiemen herrana. Köpissä olisi jopa ainesta valtakunnan keulapaikalle. Kielitaitoisena voisi rimpautella useimminkin itämaan tietäjälle.
 

Ana

Köpi presidentiks. Äänestäisin ja äijälle iso R.E.S.P.E.C.T. Ison haasteen otti kun rupes päävalmentajaks ja eihän tuo oikein huonosti oo menny... Ja pitänee käydä urheilusanomat ostamasa pois kuleksimasta.
 
Viestejä
10,895
Köpistä kertovassa Harri Pirisen jutussa löytyy suosikkisloganit. Toinen on tuttu jo kesän ja syksyn peleistä: "Tämä päivä on maailman tärkein päivä", toinen ohjenuora kuuluu näin: "Ei ole valmentamista ilman ihmisyyttä". Sammelvuo käyttää apunaan myös henkilökohtaista mentoria, eräänlaista henkistä valmentajaa. Tämäkin on viisaan kaveri merkki. Köpi haluaa kehittyä hommassaan pitkälle ja on oikeastaan vasta valmentajamatkan lähtökuopissa.
 

Ana

"Ei ole valmentamista ilman ihmisyyttä" Tuo on kyllä hyvä ohje ja lähtökohta kun ollaan nuissa hommissa....
 
Viestejä
10,895
Köpille tunnustuksia satelee. Kohta ei enää puutu kuin rauhan Nobel ja Oscar-pysti.

http://www.suomiurheilu.com/2015/01/paavalmentaja-sammelvuolle-tunnustusta/
 
Viestejä
10,895
Hyvä kirjoitus:

http://www.mtv.fi/sport/muut-lajit/lentopallo/artikkeli/kommentti-vuoden-valmentaja-ja-joukkue-vasta-puolimatkassa/4691202
 
Viestejä
3,448
Einomies Porkkakoski kirjoitti: Hyvä kirjoitus:

http://www.mtv.fi/sport/muut-lajit/lentopallo/artikkeli/kommentti-vuoden-valmentaja-ja-joukkue-vasta-puolimatkassa/4691202
onko jopa liian hyvä :)

"Omat" kuvittelee jo liikoja ja "viholliset" jotka ei ole pitäneet lentis porukoita minnään teroittelee peitsejä.

Mutta siitäkin on hyvä jatkaa :cheer:
 
Viestejä
10,895
Antti Silta Panu Markkasen piinapenkissä. Mietteitä myös Köpistä:

http://www.suomiurheilu.com/2015/01/lentismiesten-kapteeni-antti-siltala-markkasen-piinapenkissa-parhaat-hetket-tulossa/
 
Viestejä
10,895
Antilla haastattelussa hurtti huumori mukana:

"Sitähän urheilu on: Tunteita ja fiiliksiä. Niitä muistellaan sitten myöhemmin. Jotkut muistelee rullatuolissa ja jotkut joissain muissa tuolissa. Näillä polvilla muistelen itse varmasti rullatuolissa"
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös