Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2017-2018

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
5,715
Tässä vaiheessa on kyllä helppo sanoa, mutta olisko Mäkihannun pitänyt antaa yrittää vielä yksi vuosi? Joskus tuntuu, että päävalmentaja heitetään liian heppoisesti pois. Toki viime kausikaan ei häävisti mennyt, mutta kuitenkin. No, toivotaan, että Nissi nyt taikoo jotain ihmeellistä, vaikkakin pahalta näyttää.
 
Viestejä
1,441
fiftie kirjoitti: Tässä vaiheessa on kyllä helppo sanoa, mutta olisko Mäkihannun pitänyt antaa yrittää vielä yksi vuosi? Joskus tuntuu, että päävalmentaja heitetään liian heppoisesti pois. Toki viime kausikaan ei häävisti mennyt, mutta kuitenkin. No, toivotaan, että Nissi nyt taikoo jotain ihmeellistä, vaikkakin pahalta näyttää.
Minä olisin myös halunnut nähdä toisen kauden Mäkihannulta. Harmi että päättivät sitten näin.
 
Viestejä
72
Olisi todella tyhmää jatkaa ilman hakkuria tuota taaperrusta. Kohta alkaa yleisö äänestää jaloillaan mikäli seurajohto ei tee yhtään mitään. Tätä rataa kutsuu liigakarsinta ja mitä luultavammin ykkössarja. Peiliin katsomisen paikka on niin joukkeella kuin seurajohdollakin.

Summa summarum, joukkueen nuorennus on ollut liian raju. Tuohon vielä kun lisää korkeintaan keskinkertaiset pelaajahankinnat niin paljon on Tiikereillä tekemistä. No, nyt on vain käärittävä hihat ja alkaa sanoista tekoihin. Ettei tarvitsisi koukata sieltä ykkösen kautta.
 
Viestejä
367
Nyt täällä "asiantuntijat" roiskii isolla kädellä Tiikeripelaajia, mielestäni jo kohtuuttomasti. Eiköhän kuitenkin pelaajat pelaa parhaansa mukaan ja siten kantavat vastuunsa kentällä. Kun Tiikerit saavat mitat täyttävän hakkurin, suunta kyllä kääntyy.

Seuran puuhahenkilöiden on syytä miettiä parin viimeisen vuoden päätöksiä. Valmentajakysymykseen olisi helppo ratkaisu palkata Keskisipilä.
 
Karhu kirjoitti: Nyt täällä "asiantuntijat" roiskii isolla kädellä Tiikeripelaajia, mielestäni jo kohtuuttomasti. Eiköhän kuitenkin pelaajat pelaa parhaansa mukaan ja siten kantavat vastuunsa kentällä. Kun Tiikerit saavat mitat täyttävän hakkurin, suunta kyllä kääntyy.

Seuran puuhahenkilöiden on syytä miettiä parin viimeisen vuoden päätöksiä. Valmentajakysymykseen olisi helppo ratkaisu palkata Keskisipilä.
Eiköhän niitä vääriä päätöksiä ainakin talouspuolella tehty 4-5 vuotta sitten lainarahalla. Velatkin on joskus maksettava, ei uusilla lainoillakaan sitä voi tehdä jatkuvasti.
 
Viestejä
23
Seuran taustalta puuttuu totaalisesti sellainen henkilö joka ymmärtää oikeasti lentopallosta! Nyt joukkueen kasaa puuhastelijat ja lopputulos näyttää tältä. Viime vuonna lähes jokainen ulkomaalais hankinta epäonnistu ja tämän vuoden keskarit on lähinnä ykkössarjan tasoa. Kokkolassa olis tälle saralle pätevä mies ja hän on Janne Heikkilä! Kaikki tietää sen mutta nämä seuran taustalla olevat jäärät eivät pysty myöntää sitä ja sopia välejä kuntoon että Heikkilä saataisiin takaisin. Heikkilä on koko tiikereiden kasvot ja kaikki tietävät sen! Nämä tämän hetken puuhastelijat voisivat keskittyä muihin asioihin seuran taustalla mutta jättäisivät pelaajahankinnat semmoiselle joka ymmärtää lentopallosta! Joukkueesta puuttuu ratkaisijat täysin ja koko porukka on tasapaksua massaa.
 
Viestejä
205
Nyt eletään vaan vaikeita aikoja. Menestysvuodet tulivat kalliiksi, Heikkilähän sanoi jo aikanaan, oliko ensimmäisen vai toisen, mestaruuden ratkettua että pakko oli menestyä. Sitten nämä viimeisimmät europelit. Liberec-ottelussa oli niin vähän väkeä muistaakseni, että Kampushalli/Hollihaka olisi järjestelykulujen suhteen ollut jo paljon loogisempi paikka sillä yleisömäärällä. Hankalaa on, kun nuoret pojat joutuu ehkä liiankin kovaan paikkaan, mutta mitään sivuloita ja ojansivuja ei vaan nyt voi hankkia.

Avauduin tilanteesta Tiikerien facebook-ryhmässä, mutta jälleen kerran kävi ilmi että siellä sananvapaus on tuntematon käsite, joten katsoin paremmaksi poistaa kirjoitukseni ettei sorruta ylilyönteihin. Toivon tottakai Tiikereille kaikkea hyvää, että tämä kääntyy vielä hyväksi. Sikäli näen tässä yhtymäkohtia ensimmäiseen liigakauteen, että silloinkin oli paperilla näinniinkun liigamittapuulla aika "nimetön" porukka, toisaalta nousevia kykyjä oli silloinkin jo, muuan Mr. Kerminen nyt esimerkkinä.

Breilin on tällä hetkellä kyllä porukan valopilkkuja. Taisipa tuolla kaudella Kerminenkin olla osapuilleen samaa ikäluokkaa. Tuloksellisesti kausi oli tuolloin todella vaikea, mutta sikäli se kääntyi hyväksi, että loppukaudesta otettiin muutama voitto, ja itse asiassa runkosarjan lopulla Tiikerit oli kuntopuntarissa aivan mitalisijoilla. Liigakarsinnassa kaatui Riento toistamiseen. Toivottavasti tänä vuonna ei tarvitse karsia. Tällä hetkellä en tunne muuta kritisoinnin aihetta kuin sen, että osa ulkomaalaishankinnoista olisi saanut jättää tekemättä, esim. Hone. Wilson puolestaan on ollut hyvä haku.
 
Viestejä
44
Täytyy sanoa että oli mukava seurata Tiikereiden mestaruusvuosien pelejä , nyt ollaan tosi kaukana siitä jopa huonommin kuin ensimmäisellä liigavuotena.

Siispä mitä on jäänyt jäljelle mestaruusvuosista ja mitä on opittu , pelaavista pelaajista Leppälä ja Seppänen ja ( rutosti velkaa ?)jota pitää ihmetellä kun oli monet ja useat jäähallipelit ja Hollihaka tupatentäynnä jopa tuhansittain yleisöä kalliilla lipunhinnoilla ja sponsorit suorastaan kilpailivat keskenään kuka pääsee tukemaan Tiikereitä ja millaisilla summilla jopa Eurokenttiä myöten + muut tuet mitä seura sai muualta niin näillä perusteilla pitää ihmetellä mitenn alas seura on vajonnut parissa vuodessa.

Vai oliko seurajohdolla sokea menestymishalu niin suurta että kukaan ei tajunnut että elettiin yli varojen eikä mitkään hälytyskellot soineet.

Mitä on tehty esim. Hurrikaaneilla ja Valepalla eritavoin kuin Kokkolassa kun porskuttavat mitalitahdissa joka vuosi ?

Mikä on Tiikereiden junnutaso ja määrä nykyisin ?

Mikä oli Janne Heikkilän tilanne kun potkittiin pois seurasta , oliko kyse rahasta , henkilökemiasta vai jostain muusta ?

Jostain on saatava hyvä kokenut ja taitava passari ja hakkuri tai kaksi että pelit paranisi keinolla millä hyvänsä sillä nämä ovat tällä hetkellä ongelma , sillä Määttä ei ole siinä kunnossa enää ja ja Jylhä on näyttönsä antanut jo , ei jatkoon.

Melkein voisi sanoa että Tiikerit on nykytilanteessaan menneisyytensä vanki josta on vaikea melkein mahdoton vapautua !!!
 
Viestejä
3,448
pari vuotta sitten oli kirjoitijoita, että "kakkosrosteri" ei saa peliaikaa. Kun Jylhät, Leppälä, Seppänen (Ropponen) ja kumppanit päästetään kentälle olemme "omavaraisia", mutta kun niitä istutetaan penkillä.

No nyt istujien aika. No joku viisas tietenkin sanoo: "ei penkillä opi pelamaan".

Olikohan silti näin, että hyvien vierellä nykyiset vastuu kantajat näytti myös hyviltä vai nyt kun on vastuu sipuli ei kestä :pinch:
 
Viestejä
154
Tiikereiden toiminnassa on viime vuosina ollut selvää vauhtisokeutta. Ojansivulle yms. maksettiin aivan liian paljon. Pelaajat kävivät rahastusreissulla ja lähtivät sopivan tilaisuuden tullen kohti uusia markkinoita. Eikä tämä ole pelaajan vika. Totta kai jokainen tarttuu syöttiin, jossa on tupla- tai triplamäärä surviaisen toukkia verrattuna muiden heittelemiin koukkuihin. Syyttävä sormi osoittaa vastuutonta seurajohtoa, joka näki vain pikavoitot ja nautti siitä, kun menestyksen myötä olalletaputtelijoita riitti.

Kun isolla rahalla kerättiin vahva joukkue, jäi oma nuorisokaarti otteluissa statistin osaan. Kovasti hehkutettiin omien juniorien taitoja ja luotettiin siihen, että Tiilikainen Kuortane-kontakteineen nappaa uusia tulevaisuuden tähtiä joukkueeseen. Sanoin jo muutama vuosi sitten, että esim. Jylhän veljesten olisi pitänyt lähteä hakemaan peliaikaa muista liigaseuroista. Vain pelaamalla kehittyy.

Nyt näiltä puolapuilta otteluita muutaman vuoden ajan seuranneilta odotetaan yht’äkkiä hyppäystä liigan huipulle. On turha esittää, että nyt olisi sitten näytönpaikka. Täälläkin huudellaan vastuun ottamisen perään. Tosiasia on, että viime kausina ympärillä olleet, suurella rahalla hankitut, huippupelaajat saivat myös näiden muutamissa peleissä hajaminuutteja kentällä saaneiden junnujen otteiden näyttämään paremmilta kuin ne oikeasti olivat.

Toinen ihmetystä herättävä asia Tiikereiden toiminnassa on valmentajan valinta. Jos Mäkihannu tai Nissi olisi saanut hypätä Tiikereiden puikkoihin pari-kolme vuotta sitten, olisi Tiikerit silti voittanut mestaruuksia. Pelaajisto oli niin ylivoimainen, että jokainen valmentaja olisi pystynyt viemään joukkueen mitaleille. Kun Tiilkainen lähti, vaikutti siltä, että seuralla on toiminnassaan suunnitelmallisuutta, kun kehityskelpoiselle Mäkihannulle annettiin mahdollisuus viedä joukkuetta eteenpäin.

Yksi kausi kuitenkin riitti, eikä Muumille annettu mahdollisuutta näyttää, oliko hänellä valmennuksessaan jokin isompi kuva, joka olisi ollut nähtävissä vasta myöhemmin. Tapio Nissin valinta oli hämmästyttävä paluu viime vuosituhannelle. Uudistushenkisten ja raikkaita ideoita valmennukseen tuoneiden Tiilikaisen, ja ilmeisesti myös Mäkihannun, tilalle tuotiin mies menneisyydestä. Orastava, uutta luova valmennuskulttuuri peitettiin perinteisellä PVC-lainapressulla.

Tästä kaikesta ei oikein voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin, että seurajohdolta näyttää puuttuvan näkemys siitä, mihin seuraa ollaan viemässä. Epäonnistuneet ulkomaalaishankinnat tukevat näkemystä osaamisen puutteesta. Toisaalta, kun rahat loppuvat ja niillä hankittu menestys häviää, alkaa normaali työnteko. Valinnat pitää silloin tehdä harkitusti ja kustannustehokkaasti. Se taas edellyttää syvällistä paneutumista ja asiantuntemusta eli oikeita ihmisiä oikeisiin paikkoihin.

Kehitys tapahtuu usein nykäyksittäin. Kun pudotaan liigajumboksi, se saattaa olla herätys, joka tarvitaan, jotta jotain uutta voi syntyä. Tälläkin sivustolla olisi muutaman nimimerkin hyvä muuttaa neuvomisensa ja syyttelynsä muutoksen ainesten visiointiin.
 
Viestejä
164
Gloria kirjoitti:
a.

Vai oliko seurajohdolla sokea menestymishalu niin suurta että kukaan ei tajunnut että elettiin yli varojen eikä mitkään hälytyskellot soineet.

Mitä on tehty esim. Hurrikaaneilla ja Valepalla eritavoin kuin Kokkolassa kun porskuttavat mitalitahdissa joka vuosi ?
Oli. Ojansivukin sai niin paljon, ettei malttanut lähteä ulkomaille. Ei tainnut pelkäällä Tiikeri-sydämellä pelata.

Pitkäjänteisyys. Se on Kokkolassa puuttunut.
 
Viestejä
646
Sponsori kirjoitti: Aikoinaan juhlitut sankarit ja mestaruuksien sekä menestyksen tuojatko nyt loataan?
Ei pidä unohtaa sitä tosiseikkaa, että Tiikerit on voittanut muutaman Suomen mestaruuden. Mestaruuteen ei joukkueista ole pystynyt kuin osa. Vahingonilo nyt, kun mitaleista ei todennäköisesti kamppailla, on joillakin melkoinen. B)
 

Sponsori

Väärä tulkinta kirjoituksestani jos vahingoniloksi tulkitaan. Viestin sisältö oli päinvastainen mutta anyway....
 
Viestejä
646
Sponsori kirjoitti: Väärä tulkinta kirjoituksestani jos vahingoniloksi tulkitaan. Viestin sisältö oli päinvastainen mutta anyway....
Sorry, en todellakaan tarkoittanut sinun viestiäsi. Olen samaa mieltä kanssasi. Esitin asian sitten liian epäselvästi. Tiikerit on yksi kovimmista seuroista viime vuosina.
 
Viestejä
5,715
Ei pidä kyllä Tiikereiden koko toimintaa lähteä lyttäämään, koska siellä on tehty paljon hyvääkin.

Väitän, että on täyttä puppua sanoa, että Tiikerit ois voittanu pari vuotta sitten mestaruuden, vaikka valmentajana ois kuka tahansa. Tiilikainen oli ja on aivan loistava valmentaja, joka sai joukkueen kerta toisensa jälkeen pelaamaan upeasti. Olihan siellä toki kovia pelimiehiä, mutta kuitenkin.
 
Viestejä
205
Tommilla oli homma hanskassa. Tämä tilanne on jäänyt itselläni mieleen, kun Tommi näytti auktoriteettinsa voiman. Menkää videossa kohtaan 17:40 ja seuratkaa Lelua ja Tommia.

https://www.youtube.com/watch?v=33_oi7XhJJk
 
Viestejä
44
Olisi kiva tietää keitä olivat nämä seurajohtajat jotka tekivät näitä ylikalliita pelaajasopimuksia aikoinaan jotka nyt ovat ajaneet seuran jo katastroofitilaan taloudellisesti ja pelillisesti ?
 
Viestejä
113
Tiikereiden mestaruusvuodet olivat kuin aviomiehen vieraissa käynti kustannuksista ja seurauksista välittämättä, hetken hauskaa ja kiva kerskua kavereille. Arki koittaa kuitenkin jossakin vaiheessa ja ankea avioliitto jatkuu.
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös