Verkkovirhe

Tiikerit mestaruusliigassa 2016-2017

Viestejä
5,650
Toisaalta kyllähän se Seppänenkin voi olla avauksessa vielä. Siihen enää tarvittaisiin hakkuri, sekä keskitorjujat ja ne loput vaihtopelaajat toki. Ulkomaalaisia ei tällä kaudella ihan hirveästi nähdä, mikä on sikäli ihan hyvä. Voisin kuvitella, että enintään kaks ulkomaalaista nähdään tulevana kautena?
 

Ryynäsen Topi

Onhan se hyvä alku tuo nyt nimetty porukka. Hyvä puoli, että kaikki ovat suomalaisia. Kovia vahvistuksia kuitenkin vielä tarvitaan, ennenkuin sarjapaikka on turvattu. Sitten tarvitaan vielä pari motivoitunutta ja seuran puolesta itsensä liikoon laittavaa nuorta ulkolaista.

Yhteishenki on kaiken a ja o. Jos joukkueen henki on hyvä ja kemiat kohdillaan, on se vahva ase. (vertaa edelliseen kauteen, jossa osalla joukkuetta, ulkolaiset etunenässä, pitivät viihdepuolta lentopalloharjoituksia tärkeämpänä.)
 
Viestejä
5,650
http://www.kokkolantiikerit.fi/uutiset/2014/ofoha-tiikereiden-riveihin Tämmönen kaveri sitten näköjään Tiikereihin!

Kuusi pelaajaa siis vielä tarvitsee Tiikerit! Hakkuri, kaks yleispelaajaa, kaks keskitorjujaa ja toinen passari.

Jännä nähdä, jos Ropponen ei jatka, että kuka saadaan hakkuriks? Leppälän olettaisin vielä jatkavan keskitorjujana, jos vähääkään motivaatiota on? Ehkäpä vielä 1-2 ulkomaalaista ja loput lupaavia nuoria suomalaisia. Se olisi minun toive, mutta valmentaja päättää ja tietää!
 
Viestejä
178
Jaa juu, morjesta pöytään vaan taas! Lähinnä semmosella asijalla lähin liikenteeseen että joko voidaan sanoa, tietysti näkemättä yhtään peliä että Uchenna Ofoha tulee olemaan kovin koskaan Suomessa pelannut keskari?!
 
Viestejä
5,650
Voidaanko sanoa, että yhtään lukematta viestejä, niin me kaikki tiedämme Moshfetin olevan tämä palstan turhin kirjoittaja?

Onko arvon herra/rouva, niin teidän mielestä jotenkin järkevää tulla aina kinaamaan tänne? Miksi lähes jokaisen viestin täytyy koskea Tiikereitä jotenkin negatiiviseen sävyyn? Onko teillä mitään asiapitoista ja järkevää sanottavaa tälle palstalle? Jos on, niin voisitte tuoda sen julki, koska nyt ikävä kyllä teidän kirjoituksistanne ei saa sellaista kuvaa, että teitä oikeasti kiinnostaisi lentopallo. Tulee vain sellainen kuva, että olette täällä sitä varten, että voitte haukkua tai jotain muuta negatiivistä sanoa Tiikereitä kohtaan.
 
Viestejä
453
Moshfet sopisi hienosti kirjoittamaan esimerkiksi jatkoajan palstalle. Siellä tämäntyyppinen kirjoittelu ja uho on arkipäivää.

Tämä palsta on ollut monella tapaa äärimmäisen sivistynyt, mitä nyt tällaiset tahrat täällä vääntää kaikesta huolimatta.
 
Viestejä
113
Ylen Keskipohjanmaan alueuutisissa kerrottiin tänään, että Tiikerit nuorentaa reippaasti joukkuettaan. Syykin on selvä, Kokkolassakaan ei raha kasva puussa ja sillä on tähän mennessä joukkueet kasattu. Takaajien jono on liian lyhyt kovan ostojoukkueen kasaamiseksi ja entiset velvollisuudetkin pitäisi hoitaa.
 
Viestejä
5,650
Viänänen kirjoitti: Ylen Keskipohjanmaan alueuutisissa kerrottiin tänään, että Tiikerit nuorentaa reippaasti joukkuettaan. Syykin on selvä, Kokkolassakaan ei raha kasva puussa ja sillä on tähän mennessä joukkueet kasattu. Takaajien jono on liian lyhyt kovan ostojoukkueen kasaamiseksi ja entiset velvollisuudetkin pitäisi hoitaa.
Tämä on totta. Ihan hyvä kylläkin, että joukkue nuorentuu. Jos saatais pidettyä nämä nuoret sitten vähän pitemmän aikaa, niin n. 3 vuoden päästä Tiikerit voikin olla korkealla taas, niin kuin se tavoite kait onkin. :)

Sopimuksia sais alkaa kyllä tippumaan kohta lisää. :)
 
Viestejä
5,650
Tietolähteeni kertoo, että nuori 18-vuotias passari Anton Välimaa on tehnyt sopimuksen Tiikereiden kanssa. Kyseinen kaverihan pelasi U19 maajoukkueessa tässä keväällä EM-kisoissa.
 
Viestejä
1,314
Uchennan instagramissa hauska pätkä One Volleyball turnauksesta, missä ilmeisesti osa Kanadan ammattilaisista pelaa kesällä:
https://www.instagram.com/p/BVVcTklBenj/

Tappotorjunta tutusta kanukista...
 

Ana

No ei oo eka kerta kun näkee että tuo Kanukki lyö torjuntaan... Kyllä tuolta kaverilta paljo enempi odotti.. Toivottavasti torjuva kaveri on parempi..
 
Viestejä
5,650
Ihmeellisen vähän on täällä ollut puhetta Tiikereistä nyt.

Tuo Anton Välimaan tulo on hyvä juttu mielestäni. Lähtökohtaisesti toki kakkospassari tulevalla kaudella.
 
Viestejä
1,519
fiftie kirjoitti: Ihmeellisen vähän on täällä ollut puhetta Tiikereistä nyt.

Tuo Anton Välimaan tulo on hyvä juttu mielestäni. Lähtökohtaisesti toki kakkospassari tulevalla kaudella.
Kuka sitä nyt vanhaan topikkiin.... :silly:
 
Viestejä
5,650
mikko laurell kirjoitti:
fiftie sanoi:
Ihmeellisen vähän on täällä ollut puhetta Tiikereistä nyt.

Tuo Anton Välimaan tulo on hyvä juttu mielestäni. Lähtökohtaisesti toki kakkospassari tulevalla kaudella.
Kuka sitä nyt vanhaan topikkiin.... :silly:
No, katoppas! Ihan jääny huomaamatta, että uusi topiikki puuttuu. :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös