Verkkovirhe

Team Lakkapää 2018-19

Viestejä
10,870
Peliesitysten lisäksi Lakkapää on kyllä joutunut kärsimään myös otteluohjelmasta. Tässä vaiheessa joukkueella on jo takana 17 ottelua eli yli puolet runkosarjan matseista. Lakkapään sijoitus tulee varmasti valumaan. Toivottavasti ei ihan häntäpäähän.
 
Viestejä
532
Kylläpä meinasi käydä jännittäväksi Lakkapään ja Loimun viisieräinen. Loimulla on hyvä nippu kasassa, Ossi Rumpusen ja Tuomas Koppasen johdolla. Kaislasalon peli ei eilen oikein lähtenyt käyntiin missään vaiheessa. Loimun valmentajan (joka ei saapunut lehdistötilaisuuteen) "jekku" kolmanteen erään oli vaihtaa Rumpunen hakkuriksi ja Helenius toiseksi yleispelaajaksi ja se meinasi oikeasti sotkea Lakkapään voittopläänin. Jason McChartyn panos viidennessä erässä oli niin huikea, etten vastaavaa ihan heti muista; 10 pistettä Jason, Hautala ja Mäkinen piste mieheen ja Loimun kolme virhettä toivat viidennen erän Lakoille. Viidennen erän voittoa kyllä pohjusti myös muutama tiukka puolustuspallo, joka fiilistä nosti kummasti.
Sarjataulukon keskikasti tullee vääntämään tiukasti. Lakat kohtaa mm Ducksin, Tiikerit, Loimun ja Akaan kahdesti. Saa nähdä mikä joukkue valuu ja mihin ;)
 
Viestejä
1,500

Jäljellä oleva Mestaruusliigan "alasarja" viiden viimeisen joukkueen välillä onkin mielenkiintoinen, näiden keskinäisiä otteluita on jäljellä Akaalla 8, Tiikereillä 8, Lakkapäällä 8, Loimulla 9 ja Ducksilla peräti 12. "Alasarjan" kotiotteluita on Tiikereillä 3, Akaalla 4, Lakkapäällä 4, Loimulla 5 ja Ducksilla 6. Ducksilla on selvästi helpoin ja Tiikereillä hankalin loppuohjelma.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,393
Yhtä asiaa ihmettelen Lakkapään peluutuksessa, Korhonen pelaa 3 erää 5 (-5) tehoilla ja Marttilaa ei edes harkita yleispelaajan paikalle? Vai onko kyse enemmän siitä että McCarthyn ohipelin tullessa Marttila on hyvä pitää penkillä jotta vaihto voidaan tehdä yp tai hakkurin paikalle? Ei Saarenmaakaan niin huono vaihtoehto ole hakkurin paikalle paikkaamaan?

Disclaimerinä saatan olla hieman Marttila -fanboy joka vaikuttanee mielipiteeseen.

Mäkinen jatkaa vakuuttavalla tiellä, kolkuttelee tällä tahdilla varmaan maajoukkueen portteja uudelleen.
 
Viestejä
3,429
Mäkinen pärjää kv pelissäki tälläkin tasolla 😈

Nyt sohaistaan varmaankin jonkun hipiään, mutta mikä on/oli Kurttilan vastuu kyseisen pelaajan 1-2 v "hukkaan heitettyyn" aikaan?

Tiedetään 2 x Suomen mestaruus ja historialinen mestareiden liiga on kyseisen valmentajan cv ssä sellaista mitä harva voi esittää, mutta onko hän pelaajan kehittäjä?
Mikä oli Valepan vastuu?
Ja mikä on/oli nuoren Mäkisen vastuu?

Kuhan Kokkolassa ei sattuisi samaa (no käsittääkseni on saanut jonkun verran pelata)

Anteeksi jo etukäteen jos osui liian kovasti -> se ei ole tämän avauksen todellinen tarkoitus vaan voidaanko oppia mitään?
 
Viestejä
1,066

Tämä on hyvä avaus Mäkisen kehityksestä ja vähän muustakin. Tottahan on, että Mäkiseltä meni pari vuotta täysin hukkaan.
Nuori erittäin lupaava kaveri ei olisi huonommin voinut kehityksensä kannalta seuraa valita kuin valepa. Mäkinen sai varsin läheltä seurata ja oppia suomalaista joukkuepeli osaamista ja sen valmentamista. Miten kolme kaverusta saa pelata keskenään miten huvittaa. Pelaavan seitsikon maajoukkuetasoista loppu nelikkoa valmentaja yrittää sitten valmentaa. Lopputuloksena oli esim Mäkisen taantuminen ja kaksi huippukeskaria Usasta ja Australiasta ei ole saanut sopimusta mistään Suomen keikan jälkeen.
Pahimmillaan miesten ura on kokonaan ohi. Sama tilanne on nyt Suihkosella.
Mäkisen vaihtoehto silloin pari vuotta sitten taisi olla toinen suuri menestystarina pohjanmaalta. Siellä nyt myös erittäin lupaava nuorempi Mäkinen on"huippuoppissa". Monen erittäin kovan kaverin ura loppui myös siellä kokonaan.
Mäkisillä on molemmilla erittäin lupaava ura edessä mutta se vaatii oikeita päätöksiä. Tosin kannattaa tarkkaan harkita maajoukkuekuvioita jos haluaa kehityksen pitää nousujohteisena.
 
Viestejä
1,793
Mihinkäs sitä nuoren lupaavan pelaajan sitten kannattaa mennä pelaamaan. Suomen kärkiseuroissa on huono valmennus, maajoukkueessa on huono valmennus...
 
Viestejä
1,766
Mihinkäs sitä nuoren lupaavan pelaajan sitten kannattaa mennä pelaamaan. Suomen kärkiseuroissa on huono valmennus, maajoukkueessa on huono valmennus...

En sanoisi noinkaan. Siis, etttä kärkiseuroissa huono!!?? Tulkoon vaikka oppia Savosta hakemaan.
 
Viestejä
5,647
Väittäisin, että maajoukkueessa ei ole huono valmennus. Ei ne siellä Venäjällä kait ihan tyhmiä oo, kun Sammelvuota aina vaan siellä pitää. Sinne seuraan kumminkin varmaan moni valmentaja haluais valmentamaan. Ja mitä Kurttilaan tulee, niin paljon itse tällä palstalla kyseistä valmentajaa olen varmasti kritisoinut, mutta kyllähän mies aika kovat näytöt kotimaassa antoi ja vieläpä vei Valepan mestareiden liigaan karsintojen kautta! Peetu Mäkiselle ei oikea joukkue ollut Valepa, koska siellä oli niin monta hyvää pelaajaa laittaa samalle paikalla ja vielä nuori Suihkonen meni ohi järjestyksessä. Näille nuorille lupauksille pitäisi olla sellainen joukkue kotimaisessa mestaruusliigassa, missä he varmasti saavat heti mahdollisuuden pelata avauksessa. Tietenkään, jos ei onnistu peli, niin ei voida pitää väkisin kentällä. Tämä on kuitenkin kilpaurheilua, jossa on tarkoituksena voittaa mestaruuksia ja pärjätä kansainvälisissä peleissä, joten mitään suojapaikkoja ei voi nuorille pelaajille antaa, vaan heidän pitää osoittaa olevansa kovempia, kuin muut saman paikan pelaajat, ja se tulee vain todella kovan ja järkevän harjoittelun kautta ja siitä kun sinne kentälle pääsee, niin antaa todellakin kovia näyttöjä!

Se ei sikälikään esim. Valepaa paljoa ois hyödyttänyt, jos Mäkinen oisi vaikka pelannut koko ajan, ja taso ei olisi riittänyt ja Valepa esim. ei olisi päässyt mestareiden liigaan ollenkaan. Sitä kautta tietenkin Mäkisestä ois voinu aikaisemmin tulla parempi pelaaja, mutta se ei lohduta, kun pelaaja sitten lähtee ulkomaille pois pelaamaan mahdollisesti ja kotimaiselle seuralle ei tullutkaan niitä mestaruuksia jne. Vaikka mestaruusliiga onkin kehityssarja, niin kyllä kumminkin ihan luonnollista on tavoitella mestaruuksia jne, eikä voida ajatella, että pelkästään pitää nuoria kehittää. Tottakai esim. on nuoria pelaajia, joille vois rohkeammin antaa mahdollisuuden näyttää osaamistaan jne.
 
Viestejä
185
Melkoista tuubaa lasketaan taas. Meinaatko Kassu ihan tosissasi, että Mäkiseltä meni kaksi kautta hukkaan ja vain taantui Sastamalassa? Miksei sitten jo Rovaniemellä ollut avauksen miehiä edellis kerralla kun kerran taantumisen jälkeen pelaa näin hienoa peliä. Hommattiin vain keskinkertaisia ulkkareita sijaan. Ollut varmaan kohtuu laadukasta reeniä myös varjopuolella edelliskaudella ja upeita kokemuksia Mestareiden liigassa. Samalla kaavalla Siiriläkin taantui Perugiassa ja maajoukkueessa vaikka pelasikin huikeasti loukkaantumiseen asti.
 
Viestejä
29

Asia menee juurikin näin!

Jos parikymppinen kaveri pääsee Valepan (tai Perugian) tasoisen seuran rosteriin, niin se tarkoittaa vajaata paria sataa harjoitusta kaudessa, joissa lajitreenit ovat monesti kovemmat ja intensiivisemmat kuin itse sarjapelit. Nämä lajitreenit antavat samalla valmentajalle melko hyvän kuvan siitä, mihin kukin pelaaja pystyy pelitilanteessa.

Peliaika tulee sitten, kun on tullakseen eli pelaajan kehittyessä sarjan vaatimusten tasoiseksi. Joillain se taso ylittyy 18-vuotiaana, joillain 25 tai myöhemminkin. Pahimmillaan ei koskaan...
 
No miksi kun ne treenit olivat niin hyviä kyseisellä pelaajalla ollut peleissä (niissä misä pelasi) vo yli 50 % ja takonut pisteitä tyyliin 15 +10?
 
Viestejä
532
Nyt sohaistaan varmaankin jonkun hipiään, mutta mikä on/oli Kurttilan vastuu kyseisen pelaajan 1-2 v "hukkaan heitettyyn" aikaan?

Tiedetään 2 x Suomen mestaruus ja historialinen mestareiden liiga on kyseisen valmentajan cv ssä sellaista mitä harva voi esittää, mutta onko hän pelaajan kehittäjä?
Mikä oli Valepan vastuu?
Ja mikä on/oli nuoren Mäkisen vastuu?

Kuhan Kokkolassa ei sattuisi samaa (no käsittääkseni on saanut jonkun verran pelata)

Anteeksi jo etukäteen jos osui liian kovasti -> se ei ole tämän avauksen todellinen tarkoitus vaan voidaanko oppia mitään?

Noita samoja asioita on tullut pohdittua etenkin nyt, kun Mäkinen näyttää päässeen "vauhtiin". Ehkei ihan hukkaan ne pari vuotta menneet, mutta jossain määrin kehitys ehkä junnasi paikoillaan. Nyt kun pelipaikka on selvä, niin kauden kuluessa se tasaisuuskin tekemiseen on alkanut löytyä - huonon ja hyvän päivän välinen ero ei ole niin räikeä. Valepan oppivuosina tuppasi käymään niin, että kun sitä peliaikaa (syystä tai toisesta) oli vähän, oli kentällä päästyään pakko-onnistumisen paikka ja kaikkihan sen tajuaa, ettei se aina mene niin kuin toivoo. Epäonnistumiset tuollaisessa tilanteessa kertaantuvat omassa päässä kummasti ja negatiivinen kierre on valmis. Tottakai se toimii myös toisin päin. En ota Valepan valmentajien tekemisiin kantaa, mutta toisilla valkuilla on parempi psykologinen ote kuin toisilla, Henri Tuomella on mielestäni hyvä.
Mitä taas tulee Matias Korhosen peluuttamiseen, niin kyllähän siinä juuri on kyse siitä, että Marttila voidaan myös hakkurin paikalle "heittää". :)
 
Viestejä
29
No miksi kun ne treenit olivat niin hyviä kyseisellä pelaajalla ollut peleissä (niissä misä pelasi) vo yli 50 % ja takonut pisteitä tyyliin 15 +10?
Sen takia, koska pelaaja ei ollut vielä kypsä noihin tehoihin. Pääsy liigaseuran tai tässä tapauksessa Valepan (tai muun huippujoukkueen) rinkiin ei vielä itsessään tee pelaajasta yhtään parempaa. Hyvät harjoitusolosuhteet, kovat pelurit ympärillä, ammattivalmennus, terveenä pysyminen jne. mahdollistaa osaltaan tätä tulevaa kehitystä, jossa päävastuu on tietysti pelaajalla itsellään.
Täytyy vielä muistaa, että pelaajan kehittyminen on harvoin lineaarista. Usein tulee suvantovaiheita ja isompia harppauksia.
 
Viestejä
1,066
Samaa logiikkaa voidaan varmasti käyttää siihen miksi meidän maajoukkuepelaajat ja myös suuri osa näitä entisiä suuruuksia pelaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kotimaassa. Ne ei vaan ole kypsiä euroopan ammattilaiskentille. Hyvät harjoitusolosuhteet, huippukaverit ympärillä, ammattivalmennus, pelikulttuuri, kilpailu pelipaikoista jne . Eväät ei vain yksinkertaisesti riitä. Tasapuolisessa kilpailussa peliajasta hyvin pian huomataan, että ei ollakaan niin hyviä kuin kotimaassa on annettu ymmärtää.
Tämä on yksi syy miksi kannattaa miettiä nykymaajoukkuetta. Jos pää kestää, on tarpeeksi hyvä, lahjakas, valmis tekemään työtä ja ottamaan oppia niin kyvyt kyllä huomataan.
Toivottavasti Mäkisillä on loistava tulevaisuus pelaajina.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös