Verkkovirhe

Savo Volley 2022-2023

Viestejä
10,895
Mestaruusliigan kiinnostavuuden kannalta on tärkeää, että Savo Volley menestyy. Kulta on vältellyt esiintymistä Savo Volleyn palkintovitriinissä. Dole on harvoja Mestaruusliigan ns. persoonia, joiden aakkosarkusta sanat järjestyvät lukijaa kiinnostaviksi lauseiksi. Dole osaa myös esiintyä ja näyttää tunteitaan. Persoonia me kaipaamme.

Savo Volleysta löytyy myös toinen mielenkiintoinen persoona, Silli. Silli varmasti haluaa näyttää isona bossina, että osaan muutakin kuin pelata. Anttihan ei ole mikään Takarivin Taavi. Johtamisessa mitataan tekoja, päätöksiä ja saavutuksia. Tuleva kausi on jälleen uusi mahdollisuus. Kultaa ei tuoda kenellekään vitriiniin. Se pitää käydä pelaamalla hakemassa. Ei tarvitse olla mikään ennustajaeukko tajutakseen, että Savo Volley saattaa hyvinkin tulevaisuudessa hankkia pelaamalla kaulaansa kultamitalit.
 
Viestejä
145
@Kalle 12 voisit vielä kyky ketjussa esittämiisi väitteisiin ne faktat kaivaa..
Minäpä kerron
Tuossa viimeisen välierän jälkkeen Valepaa vastaan jossa jäätiin ulos finaaleista juteltiin errään sponssin kanssa ja oli katkera kaveri , manaili et taasko kävi näin et jäätiin asemalle ruikuttaan , kultajuna meni jo taas !
Samaa oli havaittavis eräissä faneiisa , olivatten sitä mieltä et jos kultaa viel joskus halutaan isoi muutoksii on tehtävä nyt samantien , himmeiet mitalit ei enää tyydytä , vaativat kultaa !
 
Viestejä
348
Älkää nyt välittäkö oregonista ja kallesta, hän nauraa itsekin joka viestiä kirjoittaessaan. Kuten Wikipedia kertoo:

"Trolli on Internet-slangissa viesti tai henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä (kiihkeitä tai muuten tunteellisia vastauksia) tai ennalta arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa."
 
Viestejä
118
Savossa on tehty asioita hyvin. Ei seura olisi muuten mitalit vitriinissä miltei vuosittain. Sen kirkkaimman mitalin hoitaminen kotiin on kiinni siitä pienestä edusta vastustajaan nähden.
Ja kyllä se on hakkuripeli joka Savolla on viime kausina sakannut. Pelejähän harvemmin voitetaan oppikirjojen mukaisilla hyvin harjoitelluilla kuvioilla vaan puolustuksen jälkeisillä ns. kakkospalloilla. Puolustuksen jälkeen joukkueet pyrkivät pelaamaan pallon hakkurin hoidettavaksi. Aika raju paikkahan tuo hakkurin paikka on pelata, koska kyllä vastuskin tietää pelin lainalaisuudet. Tähän vielä lisäsin että kyllä aika moni pelaaja voisi siirtyä suunnattuun hyppyleijaan, suoria pisteitä syöttövirheiden muodossa tulee järkyttävä määrä. Kyllä mielestäni Vammalan Severillä on tosi hyvä syöttö.
 
Viestejä
3,028

Viisasta kirjoittelua valtaosin.
Lelu oli jo uransa ehtoopuolella kun Savon hakkuriksi tuli mahtava hakkuri aikoinaan vähän vammaherkkä kyllä.
Veikka tuli tosi nuorena hakkuriksi Savoon kehittynyt koko ajan ja jos pelaa Savossa ensikaudella alkaa pikkuhiljaa lunastaa niitä ominaisuuksia mitä häneltä on odotettu jos armeija ei niitä tärvele
Raadik lopettaa yleispelaajana Iljaa voisi kokeilla yleispelaajankin paikalla kovakätinen pallontappaja vähän Sakari Mäkisen tyylinen.
Muukkonen toiseksi yleispelaaksi ja jos Veikka hakkurina niin sitä toisenkosketuksen lyöntivoimaa olisi niin verkolta kun 6:paikaltakin.
Saattaa ammattimiehen silmin olla hyvinkin huonoja juttuja mutta katsomoasiantuntian mielestä voisi toimia,kun Zlovaki ja Siirilä häärii siinä pelotteena verkolla.
En tosin tiedä ketkä pelaa Savossa ensikaudella.
 
Viestejä
3,028
Onko Häyrinen tulossa Savoon?

Häyrinen-Veikka hakkurikaksikko, mielenkiintoinen!
Onhan tuostakin Essolla supistu, hyvinkin mielenkiintoinen pari olisi, Eetullahan on hyvä syöttö ja kovakätinen hakkuri välillä vähän epävarma mutta juuret Savossa ja pelannut Sammossa ja Savossa jo joten tutut peliympyrät Dolea myöten.
Mielenkiintoista rakentaa joukkue toivottavasti ei sotketa Sillin ja Dolen kuvioita.
 
Viestejä
544
Olisko hyvä idea, jos Savo ja Kokkola vaihtais nää mukavat valkkunsa päittäin. Keskisipilä Savoon ja dole Kokkolaan. Siinä sais kivasti tietotaitovaihtoa.
 
Viestejä
3,028
Olisko hyvä idea, jos Savo ja Kokkola vaihtais nää mukavat valkkunsa päittäin. Keskisipilä Savoon ja dole Kokkolaan. Siinä sais kivasti tietotaitovaihtoa.
No ei...mikä vika Dolen valmennuksessa on, tuonut joka valmennusvuodeltaan mitallin viimekaudella sekä kulta että hopea tänäkin kautena pronssi,Valepan jälkeen parasta työskentelyä.
Jos Esson tiedot vähänkään pitää kutinsa mitallista pelataan ensikaudellakin.
Ponssorin kanssa oltu ennenkin eri mieltä kunnioitan ponssorin tietoja lentopallon saloista ei me riitaa saada niistä, hyvää keväänjatkoa Vantaanseudulle.
 
Tärkein ja oleellisin puuttuu vieläkin saavutksist , ei oo ei tuu
 
Viestejä
3,028
Tärkein ja oleellisin puuttuu vieläkin saavutksist , ei oo ei tuu
Valmentaja ei pelaa kultamitalia vaan pelaajat.
Jos joukkueella olisi rajattomasti rahaa pelaajamarkkinoilla olisi helppoa hankkia sellaiset pelaajat jolla kulta tulisi mutta kun joukkueella ei sitä ole.
Joten annetaan nyt Sillin ja Dolen rakentaa sellainen joukkue johon rahkeet riittää ja katsotaan mihin sillä päästään kyllä he parhaansa tekevät joukkueen eteen.
Valepa on Valepa isolta Tampereen seudun talousalueelta annetaan sen olla tämänkin kauden kunkku jolle muut ei voineet mitään mutta joskus valta vaihtuu vääjäämättä.
Uskotaan omaan joukkueeseen ja kannustetaan sitä ensikaudellakin.
 
Viestejä
544
Valepa on Valepa isolta Tampereen seudun talousalueelta annetaan sen olla tämänkin kauden kunkku
[/QUOTE]
Joo siellä on lauantaina Mestaruusjuhlat autoliikkeen pihalla
 
Viestejä
544
Speden tieto Tampereen suuresta talousalueesta pitää paikkansa mutta sillä isommin ole tekemistä Valepan kanssa. Suurin osa merkittävistä tukijoista ja sponsoreista on kylläkin siitä Sastamalan ympäristöstä. Toki tiedän, että on joku poikkeustapaus.
 
Eikös ainakin ennen Tampere mainittu virallisessa nimessäkin.
Ainakin jossain vaiheessa Tampere oli mukana.
No joka tapauksessa Valepa on tällä hetkellä askeleen edellä muita tulkoompa rahat mistä hyvänsä, tosiasia lienee että korona kuritti kaikkien joukkueiden taloutta joidenkin piti kesken kauden hommata rahaa että pääsi kevääseen.
 
Viestejä
5,712
Savo tekee oikein hyvää ja piitkäjänteistä työtä suomalaisen lentopallon eteen.Tämän kevään ja myös viime kevään Valepa pelit on hyvä osoitus tästä, erot on todella pieniä kärkiseurojen välillä.Kaikki eivät voi voittaa ja pelit ja seuratoiminta jatkuu , voitti tai hävis
Historiaa on hyvä tuntea jotta ymmärtää nykyistä touhua ja kaikki kunnia menneille toimijoille mutta ei niillä muistoilla mitään lisäarvoa voi tuottaa tähän päivään.Päinvastoin,
Savo taitaa olla tällä hetkellä ainoa, joka Valepaa tosissaan pystyy haastamaan. Jos tuossa Savon porukassa olisi ollut vielä astetta parempi hakkuri, niin tiedä miten olisi käynyt.

Lindgvist - Häyrinen kaksikko saattaa riittää, jos Lindgvist ottaa kehitysaskeleita eteenpäin. Häyrinen on kuitenkin hyvä vaihtoehto, mitä tällä kaudella ei ollut. Jos leikitään, että palaa Savo Volleyhyn. Huhuissa esiintynyt Keskinen minusta vielä parempi vaihtoehto.
 
Viestejä
1,100
Valmentaja ei pelaa kultamitalia vaan pelaajat.
Jos joukkueella olisi rajattomasti rahaa pelaajamarkkinoilla olisi helppoa hankkia sellaiset pelaajat jolla kulta tulisi mutta kun joukkueella ei sitä ole.
Joten annetaan nyt Sillin ja Dolen rakentaa sellainen joukkue johon rahkeet riittää ja katsotaan mihin sillä päästään kyllä he parhaansa tekevät joukkueen eteen.
Valepa on Valepa isolta Tampereen seudun talousalueelta annetaan sen olla tämänkin kauden kunkku jolle muut ei voineet mitään mutta joskus valta vaihtuu vääjäämättä.
Uskotaan omaan joukkueeseen ja kannustetaan sitä ensikaudellakin.
Kyllähän se muutama vuosi sitten tuo mestaruus oli vain ja ainoastaan tavoitteena kun SaVo käytti melkoisen summan rahaa näihin pariin kaverukseen. Mutta tuo satsaus meni tunnetusti oikein tanakasti pieleen kun ne mestaruudet jäi voittamatta. Tällaisten tapausten jälkeen seurat joutuu tunnetusti ottamaan vähän lisähappea. Tosin jos tämän kevään passari olisi ollut viime keväänä niin Savo olisi ollut mestari. Ojansivuhan olisi tarvinnut juuri tämän tyyppisen passarin.
Heiskanen ja Siirilä olisivat ihan ok kaverukset tulevalle kaudelle SaVoon. Häyrisestä ei ole paljon apua ole jos Linqvistin kehitys jatkuu samansuuntaisena. Mutta se menestys ja ennen kaikkea mestaruus vaatii aina huippupassarin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös