Verkkovirhe

Savo Volley 2019-2020

Viestejä
1,766
Olet Spede ihan oikeassa. - Eikä siihen kannata kenenkään muun mitään hevosen ruumiinosia sotkea!
 
Viestejä
10,872
Savoperhe voi hyvin, tiedän koska kuulun siihen itsekkin.
Savo Volleyn valmentaja ei ole Savoperheen pää, ei siis vaikuta mitään jos ja kun Jere lopettaa Savo Volleyn valmentajana.
Savoperhe tekee mm. fanimatkoja Savo Volleyn peleihin, kannustaa joukkuetta kyllä siellä ja tietenkin toivoo joukkueen voittoa.
Savoperheellä ja Savo Volleyn joukkueella ei ole muuta yhteistä asiaa.
Ensikausi on asia johon Savoperhe ei ota kantaa, Savo Volleyn johtohahmot tekee ne päätökset.
Hienoa kuulua Savoperheeseen.

Kiitos Spede, että valistit minua #savoperheen olevan juurikin fanimatkoja tekevä porukka. Itse kuvittelin, että hästägiä #savoperhe käytetään laajemminkin savolaisista, joita Savo Volley yhdistää. Savo-perheestä toki mainitsi Tatu Säisä, Jeren lähtöä käsittelevässä tiedotteessa, josta otan tähän pienen lainauksen:

"Meillä on selkeä suunta mihin olemme tulevaisuudessa menossa. Haluamme kaikkien seuratoimijoiden sisäistävän arvomme. Haluamme kasvattaa savo-perhettä ja luoda kulttuurin, jossa huippu-urheilu, fanikulttuuri, media, seuratyö ja talkootyö paiskaa kättä hyvässä harmoniassa toinen toistaan tukien. Haluamme jatkaa positiivisuudella ja pehmeillä arvoilla ohjatun seurayhteisön tiellä, kertoo Säisä".

Tatun sanoma on varmaankin selkeän kirkas, joka viittaa toimivaan ja kasvavaan ydinperheeseen, jossa perheenjäsenet iloisesti paiskaavat kättä aina kohdatessaan. Hyvässä ydinperheessähän vallitsee sopusointu.
 
Viestejä
846
Katselin eilen Suomen cupin finaalin ja mietin, että ei se oikein tossu ole nossut Lelulla oikein koskaan, mutta nyt näyttäisi ettei sitäkään.

On se ainakin kurotustestissä aikanaan kyllä noussut.
 
Viestejä
3,794

Joo ei ole Lelu nykyään ihan näissä lukemissa mitä em. tilasto näyttä 6 vuoden takaa. Aika kova tulos on Kermisellä 328 cm, moni ei libero pelaa liigaa näillä lukemilla, lelu?
 
Viestejä
3,498
Savoperhe voi hyvin, tiedän koska kuulun siihen itsekkin.
Savo Volleyn valmentaja ei ole Savoperheen pää, ei siis vaikuta mitään jos ja kun Jere lopettaa Savo Volleyn valmentajana.
Savoperhe tekee mm. fanimatkoja Savo Volleyn peleihin, kannustaa joukkuetta kyllä siellä ja tietenkin toivoo joukkueen voittoa.
Savoperheellä ja Savo Volleyn joukkueella ei ole muuta yhteistä asiaa.
Ensikausi on asia johon Savoperhe ei ota kantaa, Savo Volleyn johtohahmot tekee ne päätökset.
Hienoa kuulua Savoperheeseen.
Lisäisin talkoilun vielä listaan jota molemmat osapuolet (perhe ja joukkueen jäsenet) tekee, pelaajat ja staff jäi mm. pikkujoulu-pelin jälkeen purkamaan salia että koko Savo-perhe pääsee yhtä aikaa lähtemään pikkujouluja viettämään.
 
Viestejä
1,766
Einomies: Tunnen sinut tosiaan hyvänä kaverina. intohimoisena lentopallomiehenä,
mutta miten reagoit tänään palstalla tuolla tavoin klo 13:35? - Itse en toiseen joukkueeseen puuttuisi kaiketi noin.

"Vai onko joku maakunnassa eri mieltä ja perustaa hästägin #hevonperseestä. Mitä tästä kaikesta ajattelee Velmu, maskotti?

Savo Volleyn saaga ja #savoperhe jatkuu kuin menestyksellinen draamasarja kaudesta toiseen. Mitalien lisäksi tulossa saattaa olla myös Kultainen Venla palkinto? "
 
Pahoitteluni, jos olen loukannut sinua tai spedeä. Kirjoitukseni oli tarkoitus olla humoristinen kommentti, jota on syytä tarkastella kokonaisuutena. Yksi kärki kirjoituksessani oli, että mikäli Savo Volley ei menesty, niin osa savolaisista saattaa väsyä odottamaan kultaa ja kunniaa. Joku jopa Riistaveden perukoilla saattaisi ajatella, että koko homma on orin takamuksesta. Mutta ajatellaan positiivisesti, että savolaiset ovat kaikki yhtä ja puhaltavat ydinperheenä samaan hiileen ja saavat sen hehkuun.
 
Viestejä
2,971

No minua et ainakaan loukannut, minäkin luulen tuntevani Einomiehen ja hänen huumorin ja tiesin että ei ollut tarkoitettu loukaavaksi jutuksi.
Niin Savolla kun ankoillakin on tulossa kovat viikonloppupelit, keskitytään vaan niihin.
 
Viestejä
104
Ylimielinen kommentti Pasmalta. Suomessa ei ole yhtään joukkuetta, joka kykenee tällä hetkellä voittamaan Tiikerit vaihtomiehillä. Siihen ei Savon, eikä muidenkaan vaihtarit pysty.

Mitä ne suuret tähdet ovat? Suomessa ei ole yhtään suurta tähteä Mestaruusliigassa. Ei Savossa, eikä muuallakaan kotimaan sarjassa. Kerminen on ainoa suomalainen miesten osalta. Ja Pelaa Venäjän timantinkovassa sarjassa. Lelu ja Silli esimerkiksi ovat nykyisin melkolailla samalla tasolla, kuin Savon muutkin pelaajat.

Mirolle toivon kaikkea hyvää. Toivottavasti käsikipu on vain hetkellinen. Miro on kantanut Savoa reppuselässä lähes koko kauden.

On aivan ymmärrettävää, että välillä tulee huonompiakin hetkiä. Hollihaassa Miro oli hyvä siihen saakka, kun pystyi pelaamaan.
Samaa mieltä ..että on vaan yks kv.tason pelajaa valitettavasti näyttää majun kannalta huonolta....varsinkin ku liberon on hankala tehdä pisteitä....😁
 
Viestejä
3,794
Savoperhe voi hyvin, tiedän koska kuulun siihen itsekkin.
Savo Volleyn valmentaja ei ole Savoperheen pää, ei siis vaikuta mitään jos ja kun Jere lopettaa Savo Volleyn valmentajana.
Savoperhe tekee mm. fanimatkoja Savo Volleyn peleihin, kannustaa joukkuetta kyllä siellä ja tietenkin toivoo joukkueen voittoa.
Savoperheellä ja Savo Volleyn joukkueella ei ole muuta yhteistä asiaa.
Ensikausi on asia johon Savoperhe ei ota kantaa, Savo Volleyn johtohahmot tekee ne päätökset.
Hienoa kuulua Savoperheeseen.
No pitää nyt kommentoida kun mennään tunnepuolelle: lentopallo ei ole mitään ilman savolaisia.Olen nähnyt PNMKY:n suuruuden 70-luvun alkupuolella miten Sylväällä "jouniii"(Parkkali) huudoilla koitettiin Parkkalin syöttöä vähän häiritä, ei auttanut.Namika voitti mestaruuksia putkeen aika monta ja teki historiaa europeleissä ym.
Varkauden tarmo tuli Sylväälle mestaruussarjan karsintaan 80-luvulla ja oltiin ihmeissämme keitä ovat nämä nuoret sankarit Silli, Häyrinen, Sorvoja ym jotka vaan naureskelivat pelatessaan , no myöhemmin mestareita hekin.
No saga jatkuu Kupsin ja monien muiden kautta mutta yhteistä niille on että vaikka paikkakunnat vähän vaihtuvat se suuri sydän lentopallolle säilyy pohjalla, se on ihmisissä.
Tsemppiä savolaisille, jos me emme aina teitä kehukaan se ei johdu teistä vaan meistä(y)
 
Viestejä
145
Valmentaja Toivasen arvostamiseni romahti kun hän aivan parhaalta näki pallon putoavan noin kymmenen senttiä Savon kentälle niin hän meni näyttämään pallon menneeksi yli, tuomarit ei sentään erehtyneet. Muta oli kyllä toisi törkeä temppu.
Mulla ihan sama juttu. Olin pitänyt Keskisipilää hyvänä valmentajana, nimenomaan nuorten kehittäjänä. Mutta mitä tapahtuikaan Savo-pelissä? Ensimmäisessä erässä tilanteessa 7-5 todella pitkän pallorallin jälkeen Teemu Lahti veti pallon selkeästi yli Savon torjunnan kentän rajojen ulkopuolelle. Ja mitä teki tilanteessa Keskisipilä? Nosti todella törkeästi kädet ilmaan ja tuuletti pistettä omalle joukkueelleen. Lisäksi hän kääntyi kädet pystyssä katsomaan rajatuomaria ja näytii vaativan häntä muuttamaan tuomionsa. Vieläkin Keskisipilä jatkoi teatteriaan katsomalla myös päätuomaria. "Ei se kaukana ollut", analysoi myös kaikkia kiistanalaisia tuomioita hyvin neutraalein Tiikeri-lasien läpi lähetyksissä kommentoiva Ilkka Tanttinenkin. Kyllä laski arvostus tätä miestä kohtaan aivan nolliin. Ei tule Tiikerit pärjäämään tuollaisen valmentajan kanssa.
 
No kannattaa muistaa että valmentaja ei ole tuomari, ei kai kukaan oleta valmentajan olevan objektiivinen pelin tarkkailija, kuka niitä omiaan puolustaa jos ei valmentaja???????
 
Viestejä
1,519
Mulla ihan sama juttu. Olin pitänyt Keskisipilää hyvänä valmentajana, nimenomaan nuorten kehittäjänä. Mutta mitä tapahtuikaan Savo-pelissä? Ensimmäisessä erässä tilanteessa 7-5 todella pitkän pallorallin jälkeen Teemu Lahti veti pallon selkeästi yli Savon torjunnan kentän rajojen ulkopuolelle. Ja mitä teki tilanteessa Keskisipilä? Nosti todella törkeästi kädet ilmaan ja tuuletti pistettä omalle joukkueelleen. Lisäksi hän kääntyi kädet pystyssä katsomaan rajatuomaria ja näytii vaativan häntä muuttamaan tuomionsa. Vieläkin Keskisipilä jatkoi teatteriaan katsomalla myös päätuomaria. "Ei se kaukana ollut", analysoi myös kaikkia kiistanalaisia tuomioita hyvin neutraalein Tiikeri-lasien läpi lähetyksissä kommentoiva Ilkka Tanttinenkin. Kyllä laski arvostus tätä miestä kohtaan aivan nolliin. Ei tule Tiikerit pärjäämään tuollaisen valmentajan kanssa.
Yhdestä pallosta teet valintasi. Hienoa. Vielä on onneksi yhdeksän hyvää valmentajaa jotka eivät purnaa tuomioista!
 
Viestejä
1,314
Todellisuudessa kyllä Kokkolassa tuomarit vetää keskimääräistä enemmän kyseenalaisia tuomioita kotijoukkueen eduksi. Vai olenko ainut joka on tämän asian huomannut .
Joo. Ei muuten pärjättäis. Onneks on lupsakat tuomarit.
Sivustaseuraaja ilmeisesti seuraa sivusta jokaikisen mestaruusliigan ottelun. Myös ne matsit mistä ei lähetystä tule. Muutenhan päättelyketju on vajaa.
Muistelenpa, että taannoin Kiuruvedellä oli semmoinen sankari lipun varressa, että ei tullut epäselväksi mitä joukkuetta kannatti. Tästähän ei jälkipolville filmatisointia ole.
Kyllä niitä Kokkolassakin tulee Tiikereille epäsuotuisia vihellyksiä saman verran kuin vierasjoukkueelle. Leppälä ei vaan jokaisesta epäselvästä tilanteesta mene tuomarille itkemään.
Toisista joukkueista niitä torniinvalittajia löytyy välillä tungokseksi asti. Yleensä näillä on paljon maajoukkuepelejä alla.
 
Viestejä
1,473
Mielestäni nuoret valmentajat nimenomaan ei purnaa, vaan keskittyvät olennaiseen. (Keskisipilä, Kangaskokko, Vuorinen) , sitten taas vanhat jäärät keskittyvät enemmän tuomareille pään aukomiseen (etupäässä Heino, Tuovinen myös)
 
Viestejä
2,971
Tuomarinnekin sattuu vääriä tuomioita.
Mm Tiikerit Savo pelissä linjatuomari katsoi muutaman pallon kyllä väärin, liputti yli vaikka kentässä oli.
Tästä vähän kiisteltiin Tiikerikannajien kanssa, siis ihan leppoisasti, olin oikeassa nämä tilanteet kun usein näkee kun katselee ruutu+ pelin uudelleen.
Ei nämä tietenkään peliä ratkaisseet, kyllä Tiikerit ansaitsi voittonsa, ja kyllä linjamiehetkin joutuvat tekemään päätöksen silmänräpäyksessä, ei näe hidastuksista.
 
Viestejä
3,794
Mielestäni nuoret valmentajat nimenomaan ei purnaa, vaan keskittyvät olennaiseen. (Keskisipilä, Kangaskokko, Vuorinen) , sitten taas vanhat jäärät keskittyvät enemmän tuomareille pään aukomiseen (etupäässä Heino, Tuovinen myös)
Kokeneet valmentajat yrittävät psyykata tuomareita koko pelin ajan, kaikissa joukkuelajeissa. Valitetaan pienistä asioista ja aivan selvistäkin tuomioista jopa, tarkoitus päästä tuomarien ihon alle ja tiukassa paikassa tuomari viheltääkin helposti ns. valittajan hyväksi, varsinkin jos on kokematon tuomari.
Myöskin kokeneet liigapelaajat, varsinkin ulkomailla pitkään pelanneet, ottavat helposti tuomarilta auktoriteettia pois haastamalla tuomioita, näistäkin on paljon kokemuksia, nimiä mainitsematta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös