Verkkovirhe

Runkosarjaveikkaukset 2022-2023

Viestejä
1,393
Kotiedun kynnyksellä (4.-6.)



Savo Volley


Aloitusarvaus: Madej-Linqvist, Raadik-Michelau, Jauhiainen-Kovac, Matsuo



Joku piti “isosta neljästä” tiputtaa kärkikolmikon ulkopuolelle ja heikko kesäkausi koitui Savon kohtaloksi. Vaikka Ojansivun olkapää ei kestänyt pleijareihin asti, oli tehokkuudessa Lelu edelleen runkosarjan paras. Linqvist asettuu tiukkaan paikkaan vähäiseksi jääneen viimekauden vastuun jälkeen. Kisiel on kuitenkin niin kevyt ulkomaalaiskaveri tämän tason joukkueeseen että en usko siihen että Kisiel pelaisi aloituksessa ainakaan koko runkosarjan mitassa. Hollannissa ensimmäinen ammattilaisvuosi sarjan 5. joukkueessa. 37% hyökkäysteho on kyllä mainion kuuloinen, mutta mm. Jokela painoi samaan liigaan 48% tehot (Nämä teholukemat lienevät ilman torjuntaanlyöntejä). NCAA:n heikkotasoisessa GCU-joukkueessa tehot painuivat 22% tasolle ja virheitä tuli ilmeisen paljon.

Jos Kisiel ja Linqvist floppaavat niin lienee finaalisarjan 3:n yp:n kuvio jälleen mahdollinen Toiviaisen hypätessä vastaanottamaan ja Michelaun siirtyessä hakkuriksi. Keväällä nähtiin että Michelaun hiha oli ajoittain melko epävarma, joten Toiviainen voi saada suorana vaihtonakin hyvin peliaikaa jos on kunnossa. Raadik kuuluu liigan piinkovaan kärkeen ja on hankala nähdä että härkämäinen peli hyytyisi tälle kaudelle kovin pahasti. Siltala on toki poissa vaihtoehdoista ja näin erityistä tasonnostoa ei liene odotettavissa kauden siirtyessä keväälle. Hänninen kasvaa korkoa, kentälle ei ole vielä Savossa liiemmin asiaa.

Passaritilanne on mielenkiintoinen. Fedor Ivanovi haastoi runkosarjan mitassa jo Eskoa liigan parhaan passarin tittelistä. Velipoika Ilja on kyllä yhtä lupaava lentopalloilija, mutta aikuisikäänkin asti pelipaikka on jatkuvasti vaihdellut. Fedoria korvaamaan rekrytoitiin puolalainen Madej, ammattimies vuosien ulkomaankokemuksella. Se että onko vuosien ulkomaankokemus heikkotasoisissa liigoissa erityinen meriitti 27 -vuotiaalle puolalaispassarille onkin sitten toinen kysymys. Kertoo lähinnä siitä että houkuttelevia mahdollisuuksia Puolan ylimmiltä (kahdelta) sarjatasolta ei ole varmaankaan tullut. Saksassa ja Ranskassakin on pelannut korkeimmillaan kakkosliigaa. Ruotsin liigan voitto kielii kuitenkin siitä että ihan pelimies on kyseessä, vaikka Fedorin saappaat lienevätkin liian suuret. Ilja haastanee pitkin kautta ykköspassarin paikasta. Madej on hyvä vakuutus sille että taso ei liialti tipu.

Keskariosasto on koko liigan paras. Sen verran kovia ja monipuolisia parivaljakko Kovac ja Jauhiainen ovat.

Libero vaihtuu tuttuun tapaan. Japanista ei taida löytyä heikkotasoista kaveria tälle tontille. Tehtaan takuulla.

Jos Linqvist ottaa odotetun harppauksen eteenpäin ja passipeli kestää vertailun haastaa Savo jälleen koko liigan voitosta. Pakostakin tulee kuitenkin mieleen että joukkue on selvästi aiemmasta heikentynyt. Eläköityneiden konkareiden isoista palkkapusseista on vinoiltu, mutta siirtomarkkinoille ei rahaa liiemmin sieltä vapautunut.



Passari: 8

Hakkuri: 7+

Yleispelaajat: 9-

Keskitorjujat: 10

Libero: ?

Vaihtopenkki: 8+



Otteiden tasaisuus: 7+
Verrattuna viimekauteen: Heikentynyt hakkuri- ja passaritilanne
Tärkein pelaaja: Andrus Raadik





Kokkolan Tiikerit




Arvioitu aloituskuusikko: Försti-Thiessen, Mäkinen-Tupeli, Leppälä-Rekomaa, Mäkiluoma

Ennen viimekautta laitoin Tiikerit pakan pohjalle. Förstin ja Keskisen nousu liigan eliittiin yllätti takavasemmalta. Leppälän tehot isoilla passimäärillä päälle ja yllätysvalmis porukka oli valmis. Tänä vuonna säilyminen samoilla sijoilla on nähtävissä. Thiessen on erinomainen korvaaja Keskiselle. Yliopistossa tottui isoon passimäärään ja hoiteli ne tehokkaasti. Kanadasta kehuvat selvästi kunnossaolevaakin Crossia paremmaksi. Ei yllättäisi vaikka johtaisi pistetilastoa runkosarjan päättyessä.

Runko on pysynyt pääasiassa samana. Tupeli taitaa murtautua hyökkäysvoimaisena kaverina avaukseen jos Mäkiluoman hiha kestää. Jos liberopeli sakkaa niin yleismies Lahti voi tulla takaamaan vastaanoton tarkkuuden Förstin pyöritettäväksi. Leppälä jatkanee tehokkaana hyökkäyspäässä. Rekomaa hoitaa oman ruutunsa. Hirveästi spekuloitavaa ei porukasta ole, sen verran hyvin Keskisipilän porukka on pysynyt kasassa. Jos Mäkiseltä ja Tupelilta tulee tulitukea Leppälälle ja hakkurille, voi Tiikerit juhlia keväällä mitalikahvejakin. Finaalipaikkaan en kuitenkaan ihan usko vaikka yhtenäinen porukka lienee jälleen kasassa. Toisaalta lopputulos elää vahvasti Thiessenin sopeutumisessa USPORTS-pelejä nopeatempoisempaan Mestaruusliigaan.



Passari: 9+

Hakkuri: 9+

Yleispelaajat: 7+

Keskitorjujat 8+

Libero: ?

Vaihtopenkki: 7-



Otteiden tasaisuus: 9

Verrattuna viimekauteen: Samaa tasoa

Tärkein pelaaja: Daniel Thiessen





Karelian Hurmos


Arvailtu aloituskuusikko: Haapakoski-Häyrinen, Räsänen-Jylhä, Rissanen-Niinivaara, Hakkarainen



Nyt menee sijoituksien arviointi jo kiharaiseksi, ennakolta tasaisia jengejä on tästä muutama eteenpäinkin. Hurmos menee kuitenkin omissa arvioissa näiden edelle sillä että alkukauden yllättäjä vahvistui selkeimmin viimekaudesta ainakin penkin laajuudessa.

Heiskasen lähtö on iso haava, mutta Räsäsen paluu Hurmokseen on riittävä korvaaja. Heiskasen komeettamainen alkukausi hyytyi hurmoksen vaimentuessa kevätkaudella. Räsänen jäi Savossa taasen sivurooliin. Lupaavimmat otteet Räsäseltä nähtiinkin aiemmin Hurmoksessa, kun vastuu ja passimääräkin oli iso. Odotan Räsäseltä selvää steppiä takaisin maajoukkuetason liepeille. Runkoa kyllä on. Jylhän Laurilta jäi käytännössä viimekausi väliin, ilmeisesti loukkaantumishuolia taustalla? Jos on päässyt kuntoon odotan häntä avauskuusikkoon Korhosen edelle. Toisaalta hyökkäysvoimaa lienee ulosmitattavissa muualtakin, joten Korhosen varmahko hiha voi kääntää viisaria siihenkin suuntaan.

Hurmoksen syysvire hyytyi keväällä osittain passipeliin. Haapakoski ei säihkynyt Ettaan palattuaan, mutta ei ympärillä siihen oikein mahdollisuuksiakaan ollut. Perusvarma passari on selvä parannus viimekauden heittelevään passaamisen tasoon.

Niinivaara on näyttänyt tänä kesänä irvailijoilleen. Hyökkäyspuolella varsinkin tehoja hurjasti olemassa tälle tasolle. Muutama torjuntakin kesällä napsui hyppysiin ja iälläkään ei ole kaveria vielä pilattu. Rissanen ja Härkönen melko tasavahvoina vaihtoehtoina rinnalle.

Häyrinen lienee aloittava hakkuri, mutta samanlainen hyökkäysvoimainen mutta virheherkkä Marttila on hyvä haastaja ja vaihtoehto.

Hurmos kuori Ettasta kermat päältä. Pysyvyys joukkueessa tämän lisäksi hyvää. Uskon että nyt Hurmoksen pelivire kantaa paremmin keväällekkin. Kärkiporukan haastajaksi ei keväällä kuitenkaan tästä porukasta ihan ole.



Passari: 8+

Hakkuri: 8-

Yleispelaajat: 7+

Keskitorjujat: 8+

Libero: 8

Vaihtopenkki: 9



Otteiden tasaisuus: 7

Verrattuna viimekauteen: Parantunut sekä aloituksessa että vaihtopenkillä

Tärkein pelaaja: Mikko Räsänen
 
Viestejä
1,393
Nyt kun mennään kohti listan häntäpäätä pitää kärkkäimpien fanien huomioida että vuosittainen variaatio ja ulkomaalaishankintojen tason arvaamattomuus tekee sijoituksien veikkaamisesta hankalampaa. Käytännössä kaikki sijojen 7-11. sakit voivat sijoittua spektrille 5-11. Vielä kun useat näistä joukkueista tunnetaan kesken kauden tapahtuvista pelaajahankinnoista (Loimu, Perpo) sekoittaa sekin pakkaa kovasti.

Noh, itse asiaan:



Pudotuspelien kynnyksellä (7.-9.)

Vantaa Ducks


Arvailtu avauskuusikko: Väänänen-Rastamo, Drobnic-K.Kattelus, Lehtonen-Porkka, Pineau

Betoniporsaat sai purkaa Korson keskustasta jo hyvissä ajoin viimekautta kun tulitukea Rastamolle ja keskitorjujille ei löytynyt riittävän tasaisesti neloslaidasta. Nyt tätä puutetta paikkaamaan on palkattu Slovenialainen Sergej Drobnic. Miehen ikään ehtinyt peluri on viettänyt viimekaudet Itävallan liigassa. Tilastojen perusteella Drobnic tuo kaivattua hyökkäysvoimaa, vaikka ihan Itävallan liigan huippumiehiin ei kuulunutkaan. Torjuntoja napsunut myös hyvin ja vastaanottokin ihan kohtalaisesti noussut. Ei välttämättä ihan Mestaruusliigan huippu-yp odotusarvoltaan mutta nostaa kuitenkin Ducksin laituriosaston tasoa. Kunnossa ollessaan vanhempi Kattelus lienee rinnalla.

Rastamo pärjäsi ihan mainiosti ensimmäisellä ykköshakkurikaudellaan, varsinkin erittäin suuri passimäärä huomioiden. Odotettavissa on tasonnostoa vieläkin jos saa tulitukea toisestakin laidasta. Lehtonen on ihan liigan huippua paikallaan, selvästi paras torjuja. Porkka on myös kärkipäätä vaikka maajoukkuekesä näyttikin että mitään ihmeellisyyksiä ei kannata odottaa.

Ranskalainen Pineau hoitanee tonttinsa vähintään Vuorisen malliin.

Kaiken osuessa nappiin voi Ducks olla puolivälierissä yllätysvalmis. Pitkään yhdessä olleessa porukassa on vielä ulosmitattavaa, jos Drobnic osoittautuu hyväksi vahvistukseksi.

Passari: 8-

Hakkuri: 8+

Yleispelaajat: 7-

Keskitorjujat: 9

Libero: 8

Vaihtopenkki: 7



Otteiden tasaisuus: 7+

Verrattuna viimekauteen: Vahvistunut

Tärkein pelaaja: Lauri Lehtonen



KyKy-Betset


Arvailtu avauskuusikko: Skowronek-Keskinen, ?-Petrusevics, Siirilä-?, Liunenko



Kyyjärveä on pohdittu jopa sarjan hännille. Arviota hankaloittaa se että ykköskuusikko ei välttämättä ole vielä koossa. Petrusevicsinkään paikka aloituksessa ei ole taattu, jos kaksi yp:tä tulee vielä rosteriin lisää. Hyökkäysvoimasta ei Petrulla liigataival jäisi kiinni, hiha ja sormet olivat vain kovahkolla koetuksella jo 1-sarjassakin.

Hannun tuttu virne on vaivannut muita seurapomoja varmasti kesän mittaan. Keskisen ja Siirilän kaappaus on pienen kunnan nousukkaalle jättimäinen saavutus. Kaksi ihan liigan kärkikaveria on nousukkaalle melkoinen saalis, ja “oman kylän poikien” lisäksi passariksi on jo löytynyt Puolalainen Skowronek. Skowronek onkin mielenkiintoinen kaveri, 22-vuotias passari on ollut Puolan 2-liigassa Zaksan kakkosjoukkueessa ja viimekaudella pelasi Saksan kakkosliigaa Poikelan Antin valmennuksessa. Olisikohan Hannu pirauttanut Poikelalle ja kysynyt hieman mielipidettäkin. Nippelitietona Puolan lähteet kertovat että pääsi ilmeisesti tänä vuonna ikäluokkansa biitsimestaruusturnauksessa finaaliin asti. Tarina ei kerro mitä sarjaa 22-vuotias biitsinikkari pelaa, ilmeisesti U23. Ikänsä puolesta lienee kehittyvä kaveri, tasoa hankala vielä arvata. Olisihan se tietenkin mielenkiintoista jos Kykyllä olisi Savoa parempi puolalaispassari.

Siirilän rinnalle löytynee Keisasta kokeneempi kumppani, Keisasen otteet olivat kuitenkin ihan mainioita 1-sarjassa ainakin hyökkäyspuolella. Yhdeksi yleispelaajaksi on huhuiltu Kasper Pennasta. Kasimir Vuorinen lienee myös suomalaisista pelaajista ilman sopimusta. Jos Pennasta kovempaa yleispelaajaa ei ole lisäksi tulossa tippuvat Kyky:n osakkeet hieman. Silloin joukkueen rakenne olisi kuitenkin lähellä viimevuoden Tiikereitä ja toissavuoden Ducksia eli vahvan hakkurin ja keskarin varassa. Toki näissä molemmissa joukkueissa laiturit olivat vahvoja nostajia tukemaan muiden hyökkäystehoja. Jos ulkomailta tulee kova YP vielä päälle voi Kyky taistella korkeammistakin sijoituksista.

Passari: 8/?

Hakkuri: 10-

Yleispelaajat: ?

Keskarit: 8

Libero 7-

Vaihtopenkki: 6-



Otteiden tasaisuus: ?

Verrattuna viimekauteen: Vahvistunut

Tärkein pelaaja: Oskari Keskinen



Raision Loimu


Arvailtu avauskuusikko: Saarinen-?, W. Hernandez-Rahko, Layus-Mäki, Vuorinen



Loimun nuori runko pysyi käytännössä samana. Lähtijät Smits ja Fazli (sekä hieman vähemmissä määrin Einisamarein ja Dagostino) olivat liigan kärkipelaajia. Tilalle on hankittu toistaiseksi Dominikaanisesta tasavallasta lähinnä heikohkoja palkkasoturiliigoja pelannut 32-vuotias yleispelaaja Wilfrido Hernandez ja Argentiinassa uransa pelannut 27-vuotias keskitorjuja Joaquin Layus. Wilfrido kuuluu maansa maajoukkueeseen, mutta mm. 2-luokan Pan Am cup (johon alueen kovat maat lähettävät B/C -joukkueet) turnauksessa pelannut joukkue sijoittui toiseksi viimeiseksi voittaen vaivoin Brasilian lähettämän junnujoukkueen. Kokenut pelimies mutta tuskin mikään sateentekijä. Argentiinan liigan keskikastissa pelannut Layus omaa U21 maajoukkuekokemusta.

Dagostinon tilalle palasi Vuorinen ja hakkuriksi julkaistiin nuori Kuubalainen Alejandro Fuentes pitkällä sopimuksella. Vuorinen hoitelee kyllä liberon hommat, Dagostino ei pelannut Suomessa tasollaan. Hakkuritilanne onkin sitten mielenkiintoinen. Kuuban maajoukkueeseen ja kuubalaiseen lentopalloon läheiset yhteydet omaava tietolähteeni Espanjasta raportoi että Kuuban lentopallofederaatio olisi vetänyt hätäjarrua Fuentesin ja apuvalmentajan sopimuksille. Uutisia Loimun suunnalta asiasta ei ole tullut, lieneekö niin että asia on edelleen selvittelyssä. Jos Kuuban mies ei saavu Suomen maaperälle voi paletti mennä aika kiharaiseksi tässä vaiheessa loppukesää.

Jos Kuuban mies saapuu ja osoittautuu tällä tasolla pelimieheksi ja Dominikaanien ammattimies hoitaa oman rastinsa voi Loimu taistella hieman korkeammistakin sijoituksista. Edelliskauden vireeseen on kuitenkin hankala uskoa, sen verran kovia pelimiehiä lähtöpuolella oli.

Positiivista on että Saarinen vaikuttaa nyt selvästi ykköspassarilta. Liikaa vaiheilua omaan makuun on ollut roolin suhteen viimekausina.



Passari: 7+

Hakkuri: ?

Yleispelaajat: 7

Keskitorjujat: 7+

Libero: 7

Vaihtopenkki: 5+



Otteiden tasaisuus: 7

Verrattuna viimekauteen: Heikentynyt

Tärkein pelaaja: Tomi Saarinen
 
Viestejä
1,393
Karsintoja välttelevät (10.-11.)

Tällä kaudella sarjamääräysten mukaan runkosarjan 10. ja 11. pelaavat ensin oman karsintasarjan putoamiskarsintaan joutumisesta.



TUTO Volley

Arvailtu aloituskuusikko: Lankinen-Tihumäki, Karttunen-Siirilä, Vuorenmaa-Keskinen, Sihvonen/Ruohola



Liigaan noussut TUTO Volley pyrkii vakiinnuttamaan paikkaansa liigakartalla järkevin siirroin. Hulluttulemaan pelaajamarkkinoilla ei ole vielä alettu, mutta Lankisen nappaaminen passariksi on iso palanen. Pelaajien arvostaman Kuoksan siirtyminen Turkuun Ettan raunioilta lienee myös houkutin nuorille kehittyville suomalaisille. Uusina kavereina muista liigaseuroista on tullut Tihumäki, Keskinen, Sihvonen ja Ruohola. Näin passarin, hakkurin ja liberon tontit ovat vahvistuneet viimekaudesta.

Tihumäen siirrosta Turkuun kohistiin kovasti. Valepaa arvosteltiin rankalla kädellä “oman seuran kasvatin” päästämisestä läpimurtokauden jälkeen. Valepan voittokulussa jäi vähälle huomiolle se että Tihumäen keskimääräinen hyökkäyspeli oli korkeintaan kohtalaista. Runkosarjassa hyökkäysteho oli 25%, ässiä 0.2 ja torjuntoja 0.5/erään. Pleijareissa numerot parantuivat 27%, 0.3 ja 0.7. Torjuntapuolella Tihumäki oli jo liigan huippua. Hyökkäysteho oli kuitenkin runkosarjassa koko liigan heikoin aloittavan hakkurin tilastomerkintä, juurikin TUTO:n hakkureita lukuunottamatta. Tämä siis Eskon passeista ja mm. Hännisen ja Mäkisen vieressä. Kasvupotentiaalia Tihumäellä kuitenkin on, ja otteet olivat ajoittain hyvinkin lupaavia. Jos Lankinen saa kesällä tuskailemansa takapassin kuosiin voidaan odottaa Tihumäeltä ihan kelpoa suoritusta.

Vuorenmaan suoritustaso vaihtelee sään mukaan. Keskinen saattaa TUTOssa saada nyt näytönpaikan. Vähintään kolmas keskari vielä rosterista kuitenkin uupuu.

Syy miksi TUTOn sijoitin tässä vaiheessa näin alas piilee neloslaidassa. Neljä julkaistua yleispelaajaa sisältää paljon kysymysmerkkejä. TUTOn mukana takaisin liigakentille nousseet Siirilä ja Karttunen lienevät aloituksessa mutta liigatasolla tehot jäivät viimekaudella aika pahasti piippuun. Karttusen pelaajajulkistustekstissä puhuttiin loukkaantumishuolista, kaverin potentiaalin välähdyksiä on jo männävuosina nähty. TUTOn taistelu playoff paikasta vaatii kuitenkin mielestäni vielä yhden kovan yleispelaajan. Eko haastoikin että muutama soppari oli vielä varastossa ennen Ruoholan julkaisua. Groffierilla menee ensimmäinen liigavuosi vastaanottopuuhiin opetellessa.

Kesän peliliikkeet kokonaisuudessaan organisaation osalta lupaavia. Akaamaista nousua kärkikahinoihin ei ole vielä kuitenkaan näköpiirissä.



Passari: 9+

Hakkuri: 8

Yleispelaajat: 6-

Keskitorjujat: 7+

Liberot: 8+

Vaihtopenkki: 5



Otteiden tasaisuus: 8

Verrattuna viimekauteen: Hieman vahvistunut

Tärkein pelaaja: Akseli Lankinen




PerPo


Arvailtu aloituskuusikko: Jäntti-Gustavsson, Shurdhi-Järnvall, Berggren-?, Rasinperä



PerPo selvisi kuin selvisikin Lakkapään vetäytymisestä. Toki kampanjoinnissa oli vähän tehdyn päätöksen makua. Jäntti pärjäilee liigatasolla. Gustavssonilta suurin liekki on jo vaimentunut kytemiseksi Rovaniemen talvessa. Kreikkalainen Shurdhi on pelaillut kakkosliigoja apuvalmentamisen ohella. Järnvalli hakee vastuuta pohjoisesta ja sitä todennäköisesti löytää. Berggren tulee Ruotsin keskikastista ja toinen aloittava keskari puuttunee. Rasinperä on liigatason kaveri.

Hankala on mustaa valkoiseksi muuttaa. Lähtökohtaisesti haasteellinen kausi tulossa. Jos Oiva Tapio loihtii kassaan täytettä kauden mittaan saattaa PerPo käydä joulupukin pajalla kaupoilla. Hienoa kuitenkin on että Kokkolan yläpuolella pelataan vielä liigapalloa.



Passari: 7-

Hakkuri: 8+

Yleispelaajat: 6+

Keskitorjujat: ?

Libero: 7

Vaihtopenkki: 4+

Otteiden tasaisuus: 8

Verrattuna viimekauteen: Samaa tasoa

Tärkein pelaaja: Fredric Gustavsson
 
Viestejä
1,393
Oma veikkaus siis runkosarjan osalta:
1. Valepa
2. Hurrikaani
3. Akaa-Volley
4. Savo-Volley
5. Tiikerit
6. Karelian Hurmos
7. Vantaa Ducks
8. KyKy-Betset
9. Raision Loimu
10. TUTO Volley
11. PerPo


Suosikit jatkoon puolivälieristä. Valepa vie Savon neljässä pelissä, Hurrikaani Akaan viidessä. Pyttyä nostelee Valepa Meskon mitalla 7. pelin jälkeen Vexvellä. Akaa vie pronssimitalit. Mestaruusjuhlissa Mesko ilmoittaa itse 3+1 jatkopahvistaan. Hurrikaani vie 23/24 kauden mestaruuden Savoa vastaan finaaleissa kun Nooa ottaa Zaksa:n riveihin lähteneen Lukan paikan avauksessa.
 
Viestejä
4,532
Oma veikkaus siis runkosarjan osalta:
1. Valepa
2. Hurrikaani
3. Akaa-Volley
4. Savo-Volley
5. Tiikerit
6. Karelian Hurmos
7. Vantaa Ducks
8. KyKy-Betset
9. Raision Loimu
10. TUTO Volley
11. PerPo


Suosikit jatkoon puolivälieristä. Valepa vie Savon neljässä pelissä, Hurrikaani Akaan viidessä. Pyttyä nostelee Valepa Meskon mitalla 7. pelin jälkeen Vexvellä. Akaa vie pronssimitalit. Mestaruusjuhlissa Mesko ilmoittaa itse 3+1 jatkopahvistaan. Hurrikaani vie 23/24 kauden mestaruuden Savoa vastaan finaaleissa kun Nooa ottaa Zaksa:n riveihin lähteneen Lukan paikan avauksessa.
Oikeinkin hyvää dataa ja lopuksi vielä pientä läppää. Hyvä,hyvä.
 
Viestejä
10,870
Minulla on sellainen kutina (ei järvisyyhy), että tällä kaudella nelikosta VaLePa, Savo, Akaa ja Hurrikaani parilla seuralla saattaa ote vähän lipsua. Kenelläkään nelikosta ei ole veret seisauttavaa rosteria, joka saa muiden seurojen valmentajat hermoromahdukseen. Toki viidakon kuninkaalla ja greehah bundolo tuuletuksilla uhkaillaan. Itse asiassa toivon jo Mestaruusliigan imagonkin kannalta vaihtuvuutta kärkinelikkoon. Mikäli Ducks ja Hurmos pääsevät heti kauden alussa voittojen makuun, niin saadaan klikkeihin uuttaa klikattavaa. "Vantaa Ducks porskuttaa siivet tanassa kohti runkosarjan voittoa. Yhteenhitsautunut joukkue on vantaalaisoulunsalolaisen mikasahitsauksen taidonnäyte". "Hurmos on vallannut pohjoiskarjalaisten sydämet. Marttojen Hurmos-piirakkaa leivotaan kolmessa vuorossa."
 
Viestejä
1,393
Minulla on sellainen kutina (ei järvisyyhy), että tällä kaudella nelikosta VaLePa, Savo, Akaa ja Hurrikaani parilla seuralla saattaa ote vähän lipsua. Kenelläkään nelikosta ei ole veret seisauttavaa rosteria, joka saa muiden seurojen valmentajat hermoromahdukseen. Toki viidakon kuninkaalla ja greehah bundolo tuuletuksilla uhkaillaan. Itse asiassa toivon jo Mestaruusliigan imagonkin kannalta vaihtuvuutta kärkinelikkoon. Mikäli Ducks ja Hurmos pääsevät heti kauden alussa voittojen makuun, niin saadaan klikkeihin uuttaa klikattavaa. "Vantaa Ducks porskuttaa siivet tanassa kohti runkosarjan voittoa. Yhteenhitsautunut joukkue on vantaalaisoulunsalolaisen mikasahitsauksen taidonnäyte". "Hurmos on vallannut pohjoiskarjalaisten sydämet. Marttojen Hurmos-piirakkaa leivotaan kolmessa vuorossa."
Samaa mieltä, Akaa taitaa olla ainut "kärkinelikon" porukka joka on lähtökohtaisesti selvemmin vahvistunut. Sielläkin toki epävarmuustekijöitä mukana. Hurrikaanin etuna on joukkueen ikärakenne, oletusarvona on että Välimaa, Vuorinen, Marttila, Muukkonen, Leinonen menevät eteenpäin kausi kaudelta.
Taitaa tulla entistä enemmän ristiinpelejä jo kauden aikana.
 
Viestejä
4,532
Minulla on sellainen kutina (ei järvisyyhy), että tällä kaudella nelikosta VaLePa, Savo, Akaa ja Hurrikaani parilla seuralla saattaa ote vähän lipsua. Kenelläkään nelikosta ei ole veret seisauttavaa rosteria, joka saa muiden seurojen valmentajat hermoromahdukseen. Toki viidakon kuninkaalla ja greehah bundolo tuuletuksilla uhkaillaan. Itse asiassa toivon jo Mestaruusliigan imagonkin kannalta vaihtuvuutta kärkinelikkoon. Mikäli Ducks ja Hurmos pääsevät heti kauden alussa voittojen makuun, niin saadaan klikkeihin uuttaa klikattavaa. "Vantaa Ducks porskuttaa siivet tanassa kohti runkosarjan voittoa. Yhteenhitsautunut joukkue on vantaalaisoulunsalolaisen mikasahitsauksen taidonnäyte". "Hurmos on vallannut pohjoiskarjalaisten sydämet. Marttojen Hurmos-piirakkaa leivotaan kolmessa vuorossa."
Katsotaan tilanne joulutauolla. Jos Ankat on kolmen joukossa joulutauolle mennessä, niin tarjoan Neitsytpolun Saslikissa karhunliha-aterian. Jos taasen neljä-normaalisijoitus, niin Fredan Murkinan kotiruokaa. Panoksena siis 250 ekeä tai 20. 🙂
 
Viestejä
10,870
Katsotaan tilanne joulutauolla. Jos Ankat on kolmen joukossa joulutauolle mennessä, niin tarjoan Neitsytpolun Saslikissa karhunliha-aterian. Jos taasen neljä-normaalisijoitus, niin Fredan Murkinan kotiruokaa. Panoksena siis 250 ekeä tai 20. 🙂

Mahtavaa Sakke. Tunnen jo murean mesikämmenen maun 😊.
 
Viestejä
1,257
Samoilla eetoksilla EMPK:n ja Rapakunnon kanssa. Nyt olisi hyvä sauma sivaltaa.
Ajattelen, että Hurmos on rosteriltaan nyt tasapainoisen oloinen. M.Alatalon näytön vuosi.
Miksei myös Ducksilla sauma top4:seen. Onko TuTo jokeri, kovaa yp:tä huutaa.
Ensi perjantaina näköjään jo pelataan perinteikäs Lempo vs Akaa-harkkapeli. Onkohan Akaalla jo ulkkarinelikko mukana?
 
Viestejä
106
Samoilla eetoksilla EMPK:n ja Rapakunnon kanssa. Nyt olisi hyvä sauma sivaltaa.
Ajattelen, että Hurmos on rosteriltaan nyt tasapainoisen oloinen. M.Alatalon näytön vuosi.
Miksei myös Ducksilla sauma top4:seen. Onko TuTo jokeri, kovaa yp:tä huutaa.
Ensi perjantaina näköjään jo pelataan perinteikäs Lempo vs Akaa-harkkapeli. Onkohan Akaalla jo ulkkarinelikko mukana?
Hyviä sivalluksia! Eikös nuoren Alatalon näytön vuosi ollut jo viime ja sitä edellisenä vuonna? Ducks tosiaan voi olla yllätys, pelaako viimeisestä pudotuspelipaikasta vai onko Ankat jo syksyllä kovassa lennossa ja hakeekin keväällä kotietua, aika näyttää. Tuto voi hyvinkin olla tulevan kauden jokeri, yleispelaajat on tosiaan heillä iso kysymysmerkki, mutta eiköhän taikuri Kuoksa jalosta heistä pelimiehiä, vai jalostaako?
 
Viestejä
330
Hyviä sivalluksia! Eikös nuoren Alatalon näytön vuosi ollut jo viime ja sitä edellisenä vuonna? Ducks tosiaan voi olla yllätys, pelaako viimeisestä pudotuspelipaikasta vai onko Ankat jo syksyllä kovassa lennossa ja hakeekin keväällä kotietua, aika näyttää. Tuto voi hyvinkin olla tulevan kauden jokeri, yleispelaajat on tosiaan heillä iso kysymysmerkki, mutta eiköhän taikuri Kuoksa jalosta heistä pelimiehiä, vai jalostaako?
Itse luotan, että Alatalo saanut taas joukkueen kovaan iskuun heti kauden alusta. Enemmän kuin sitä odotan onko viime kaudesta opittu ja käyty läpi kuinka peliä kehittää kauden aikanakin.
 
Viestejä
575
Tässähän pitää rivi laittaa ennenkuin menee peliaika umpeen. En viime vuoden veikkauksia löytäny,20-21ketjun kyllä löysin. Veikattiinko me viime syksynä ollenkaan?
1 valepa
2savo
3akaa
4hurmos
5hurrikaani
6kyky
7perpo
8ducks
9tuto
10loimu
11tiikerit

Tänään ois voinu vielä Tiikerit perpo harkkapelin katsoa ennen veikkausta, mutta oon täältä lukenu että harkkapelit on harkkapelejä. Niiden perusteellahan ois pitäny hurmos nostaa ykköseksi. Nyt on lista tehty pelaajarankingin mukaan(ja vielä mutu rankingin).
 
Viestejä
311
Veikataan, pohjataan valmennuksen kykyyn ja materiaaleihin.
1. Valepa
2. Hurrikaani
3. Akaa
4. Savo
5. Tiikerit
6. Ducks
7. Tuto
8. Hurmos
9. Loimu
10. Kyky
11. ArVo
 
Viestejä
1,766
Vuosi sitten laitoin Savo Volleyn runkosarjan voittajaksi. Moni alkoi epäilemään, joku innostui jopa ilkkumaan.
Tänä tulevana kautena tulee tapahtumaan nousuja ja laskuja, sekä niitä yllätyksiäkin.
Minä veikkaan runkosarjan voittajaksi: Savo Volley.
 
Viestejä
3,429
1. Akaa-Volley
2. Valepa
3. Hurrikaani
4. Savo-Volley
5. Karelian Hurmos
6. TUTO Volley
7. Raision Loimu
8. Vantaa Ducks
9. Tiikerit
10. KyKy-Betset
11. PerPo

Tietämättä mistään mitään
 
Viestejä
321
Joo nyt on aika veikata, Minun rivi runkosarjan osalta - lyhyt kommentointi:

Kärkikolmikko on aika selkeä.
1. Valepa, viimekautta laajempi materiaali, rasitus jakaantuu tasaisemmin, kuusikkotreeneissä enemmän laatua.
2. Akaa Volley, Kova nippu, haasteet ehkä libero, jenkki yp pelimies mutta näytti vielä "keskenkuntoiselta"
3. Savo Volley, alkukauteen voi liittyä haasteita, laadukkaita pelimiehiä, hakkuripeli? ehkä Raadik auttaa siinä?

Keskikasti on haastava arvioida, tasainen muutaman pisteen erolla mennään...
4. Hurmos, laajentunut rosteri, nuoria ja rutinoituneita pelimiehiä
5. Hurrikaani, Ropponen lähti ja paljon pisteitä
6. Loimu, Jokela on kova, ulakki yp voi olla kova, Rajakankaalla on kyllä silmää ulakkihankinnoille
7. Tiikerit, Ulakkihakkurin harteilla paljon tehoja...vasuri - plussaa, muuten taattua perustekemistä
8. Ducks, Mikäli ulakit ja varsinkin yp onnistuu, voi olla korkeammalla, vieraspelit haasteena,
9. Tuto, Nuorelle hakkurille Tihumäelle luvassa kovasti vastuuta

10. Kyky, Pari täsmähankintaa, voi olla kova kotona, välttää jumbosijan
11. Perpo, Yhteisreenit alkoi vissiin aika myöhään, hakkurille hirveä kuorma, napsii pisteitä kotona sieltä ja täältä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös