Verkkovirhe

Pronssiottelut: Hurrikaani - Savo Volley

Viestejä
421
Ymmärrän täysin palautteen. Toisaalta tässä on keskustelupalstojen moderointia harjoitettu ennen kuin Ivanov oli edes vielä syntynyt, joten kehotan myös luottamaan ylläpidon osaamiseen.

En halua ketään täältä keskusteluista bännätä, koska lentopallon ympärillä keskustelijoita ei ylipäänsä liiaksi ole. Jos keskustelun rima asetettaisiin arvoisan ja erittäin asiantuntevan @volleyball1 kirjoitusten tasolle, ei täällä foorumilla kovin paljon elämää olisi, sillä kolme viestiä viikossa ei ihan vielä hirveästi säväytä :)

Välillä pieni provokatiivisuus on ihan hyvästäkin keskustelua herättelemässä. Mutta totta kai rajat pitää vetää ja jos keskustelun taso vajoaa nimittelyyn, lällättelyyn ja pelkkään provoamiseen ja huutamiseen, se ei taas ole kovin mieltäylentävää sinne sekaan yrittää kirjoittaa jotain asiallista ja pohdittua.

Toivotaan siis, että kaikki osaavat käyttäytyä asiallisesti :) Jos eivät, sitten mietitään muutakin kuin vain nättejä pyyntöjä.

- Matti

vastaa yksityisviestiini, kiitos.
 
Viestejä
5,648
Joinain aikoina mietin, että ehkä lentopallokulttuuri Suomessa kehittyy koko ajan eteenpäin. Samaa haaveilen lentopalloa ympäröivästä keskustelusta. Mutta sitten erehdyn tulemaan tänne lukemaan ah niin pitkälle jalostettuja ja mietittyjä kommentteja ja tajuan, että ei taida yksi ihmisikä siihen riittää laisinkaan.

Todennäköisesti tässäkin aikuinen ihminen pitää hupiaan netissä varmasti aivan sillä omalla täydellä maksimikapasiteetillaan. Ikävä kyllä se näyttäytyy muille siten, että joku vanhempi on erehdyksissään laskenut hieman likinäköisen 6v lapsosensa käyttämään konettaan, ja lapsi purkaa väliin jääneen karkkipäivän kiukkua nettiin, opetellen samalla vasta hassuja uusia kirjaimia. Jampsulat ja pimpsulat ovat näin omassa elementissään ja katsovat ylpeinä tuotoksiaan jälkeenpäin.

Sitten totisia kysymyksiä pari kappaletta. Miksi lentopallossa keskustelut pelaajista menevät niin kovin usein varsin henkilökohtaisiksi, sekä aivan ääripäihin? Ivanovinkin kohdalla on nyt käyty läpi korkeimmat huiput ja isoimmat alhot keskustelussa, kun yksinkertainen totuus on kuitenkin siitä välimaastosta, että kyseessä lahjakas kaveri joka pelasi ailahtelevan, mutta silti lupaavan kauden. Paljoa ei ole mies vielä kerennyt saavuttaa, mutta ei myöskään yhtään mitään ole menettänyt. Suorituksien arviointi voisi olla tuottavaakin, jos pysyttäisiin edes suurin piirtein peliotteiden ja kykyjen punnitsemisessa. Kyseessä kuitenkin juuri vasta täyteen ikään tullut passari, vain noin 12 vuotta jampsulaa siis vanhempi.

Toinen kysymys on, miksi sivuja ei moderoida hiukan rankemmalla kädellä? Mitä arvoa eaimerkiksi jampsulan jatkuvat vähättelevät ja lapselliset kommentit tuovat lisää? Jos laatu on koko ajan tasaisesti samaa, eikö jotain muutakin olisi tehtävissä kuin yksi pieni kehotuksen tapainen varotus? Osa ihmisistä purkaa pahaa oloaan keskustelufoorumeille, ja tämä on kyllä estettävissä esim ip-banneilla ja muilla, miksi näin ei tehtäisi jos se ainoastaan parantaa foorumin ilmapiiriä?

Tiedän että lentopallofoorumille ei ole liialti tunkua keskustelijoista, mutta tuskin tämänlaisen keskustelun näkeminen houkuttelee uusiakaan. Ainakin omaa kirjoitushaluani se vähentää jokaisella lukukerralla. Paitsi silloin kun kirjoitan tällaisen vanhan miehen valitusvirren.

Tässä oli kyllä oikein hyvä kirjoitus. Olen itsekkin muutamaan otteeseen sortunut typeriin kommentteihin, joten parannettavaa on itsellänikin. Jokainen muukin voi omalla kohdallaan kyllä miettiä, että kannattaako aivan kaikkia kirjoituksia julkaista tänne. Ihan turhan päiväsiä huuteluja on kyllä kieltämättä hyvin turhauttavaa lukea välillä. Jospa tästä lähtien ollaan kaikki ihan asiallisella linjalla. :) Kritisoidahan saa ja pitää, mutta henkilökohtaisuuksiin ei pidä kyllä kenenkään mennä.
 
Viestejä
3,429

Minusta kyseinen nimimerkki kirjoittaa analyyttistä tekstiä lentopallosta, jopa joskus vääntää rautalangasta jotta tulee ymmäretyksi.

Sitten on meitä muitakin. Esim EMPK joka kirjoittaa sujuvaa suomea, mutta vähän Ducks silmälasien läpi ja hyvä niin 😊

Ja on muitakin nimi merkkejä jotka myös kirjoittavat oman intohimon mukaan, jopa provosoiden. Allekirjoittanutkin on 'alentunut" sellaiseen 😳

Annetaan kaikkien kukkien kukkia. 😊 Jos tuntuu että nyt menee yli provosointi niin elä provosoidu. Elä reakoi.

Ja Ylläpito hoitaa sitten ylilyönnit

eli jatketaan kirjoittelua. (ja anteeksi taas kaikki kirjoitusvvirheet)
 
Viestejä
2,533
Tässä oli kyllä oikein hyvä kirjoitus. Olen itsekkin muutamaan otteeseen sortunut typeriin kommentteihin, joten parannettavaa on itsellänikin. Jokainen muukin voi omalla kohdallaan kyllä miettiä, että kannattaako aivan kaikkia kirjoituksia julkaista tänne. Ihan turhan päiväsiä huuteluja on kyllä kieltämättä hyvin turhauttavaa lukea välillä. Jospa tästä lähtien ollaan kaikki ihan asiallisella linjalla. :) Kritisoidahan saa ja pitää, mutta henkilökohtaisuuksiin ei pidä kyllä kenenkään mennä.
Niin on todellakin nimimerkki Volleyballin kirjoitukset ova kyllä aivan omaa laadukasta luokkaansa tällä palstalla, mutta palstan yleinen keskustelutaso etenkin pelaajien ja valmentajien arvostelu on välillä suorastaan säälittävällä tasolla. Pitäisikö tämä anonymiteetti poistaa? Itse ajattelen aina että voisinko kirjoittaa tämän omalla nimelläni?
 
Viestejä
3,493
no ylläpito voi tarkastella myös sawolaesen tapaa nimitellä muita keskustelijoita, jos vain kapasiteetti riittää.
Sittenkun pääset takaisin niin odotan asiallista kommenttia ketä kaikkia olen nimitellyt? Sinulle olen takaisin antanut samalla mitalla kun et ole tajunnu käyttäytymistäsi täällä..
 
Viestejä
35
En tiedä miten tämä nimimerkki on katsonut ottelua ja missä väittäessään ns. "kotiinpäinvetoa."
Olin kylläkin eka rivissä, eikä mielestäni ainakaan SaVon eduksi vihelletty - ts. liputettu YHTÄÄN väärin!
Kolmannessa erässä ehkäpä verkkotuomari päinvastoin tuomitses virheellisesti Hurrien eduksi - ja niin ei olisi pitänyt tehdä.
Eka erässä tilanteessa 19 - 19 Oivasen syöttö....
Päätuomari korjasi pitkäks liputetun syötön sisällä olleeks....
 
Viestejä
3,793
Joo näinhän se on että ne jokka härillä ajaa ne niistä puhuu,mielestäni ihan hyvää keskustelua täällä . Lentopalloporukoitahan pidetään vähän neiteinä ainakin tuolla kiekkopiireissä jatkuvine halauksineen pelin aikana ja kättelyineen mennen tullen jotka myös lommoontuvat helposti. Joten on varman ihan hyväkin että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä syyllistymättä kuitenkaan laittomuuksiin.
Urheilijat sm-tasolla aikuisten sarjassa kuten mestaruusliigassa ovat julkisuuden henkilöitä ja heitä voi ja kuuluukin arvostella tekemistensä perusteella, usein siihen liittyy myös pelaajan muuta arviointia kuten ikä, pituus jne eli faktaa.
Eli värikästä keskustelua toivon minäkin eikä mitään kädenlämpöistä ympäripyöreätä höttöä,kiitos.
 
Viestejä
23
Onnea Hurrikaaneille pronssista, pitkä mitaliputki jatkuu. Kiitos myös Savo Volleylle uudesta tuoreesta markkinointi-ilmeestä mutta etenkin junioritoiminnan tukemisesta.

Raadik on ed. v. tilastojen valossa oikeassa arvioissaan joukkueen suorituskyvystä. ”Kyläjoukkue” ja runkosarjan kakkonen Sampo Volley hävisi silloinkin välieräottelut 1-4. Niistä kolme venyi viisieräisiksi, eräsuhde oli 9-14. Merkillepantavaa on, että ottelusarjan pitkät erät Sampo voitti yhteispisteissä keräten niitä liki 23/erä, pienestä kiinni.

Savon vastaavat luvut olivat 1-4, erät 3-13. Yhteispisteissä se hävisivät yli kaksi erää keräten niitä vajaa 20/erä, ei siis lähelläkään, hengetöntä hommaa. Pronssipelailujen tuloksia ei kannata vertailla.

Tämän vuosikymmenen savolainen mitalisaali oli pieni. Se oli heikoin sitten 1960-luvun, pikaselauksella tarkistettuna. Savo Volleyn kohdalla vaikuttaa kuin ”ilmassa leijuisi suuren huijauksen haju”, verraten materiaaliin ja niihin odotuksiin joita ovat julkisuudessa joukkueesta luoneet. Toivon olevani väärässä :).
 
Viestejä
249
Värikäs keskustelu ja tämä mitä täällä usein nähdään ovat silti aivan eri asioita. Värikkäässä keskustelussa on kuitenkin väkisin oltava sisältöäkin seassa. Nämä mitä nyt on nähty, ovat munanmittaustalkoot. Eikä järin messevillä tuloksilla.
 
Munanmittaustalkoilla voitaisiin häivyttää tätä neiteilyä mistä meitä on "syytetty", eikö sitä kautta tulisi tuloksia?
Luulenpa silti että nämä keskustelun tulokset ovat kaikesta huolimatta korkeatasoisempia kuin suomalaisen lentopallon tämänhetkinen taso ja laajuus.Ei ansaitse enempää.
 
Viestejä
2,970
Vastaan kysymyksellä: Moniko seura on tullut liigaan vastaavalla uholla kuin mullikat ? Ja toinen kysymys: Moniko seura on jäänyt mitaleitta vastaavalla rosterilla kuin mullikat.

Hei sua v*tuttaa,

Olin sairaalassa enkä päässyt aikaissemmin kirjoittamaan.
Et vastanmu kysymykseen esitit vasn vastakysymyksen.
Kuten jo usein olen sanonut rosterista 4 avainpelaajaa oli pois eri syistä joten se kyllä heikentää rosteria oleellisesti.
Kuten olen jo sanonut ennenkii onnittelutt Hurrikaaneile pronsista.
Eikä minua Savon häviö ketuta lentopallossa täytyy oöpia tappiokin kärsimään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
5,648
Munanmittaustalkoilla voitaisiin häivyttää tätä neiteilyä mistä meitä on "syytetty", eikö sitä kautta tulisi tuloksia?
Luulenpa silti että nämä keskustelun tulokset ovat kaikesta huolimatta korkeatasoisempia kuin suomalaisen lentopallon tämänhetkinen taso ja laajuus.Ei ansaitse enempää.

Mitä ihmeen "neiteilyä"?
 
Viimeksi muokattu:

Ana

Joo.. Se vielä laskee rimaa tuottaa tuota ei sitten yhtään rakentavaa sisältöä, kun nimimerkkien takaa höpötellään. Verkkovirheryhmä faceen kiitos. Toisaaltafutispuolella aunaki keskystelu on vähintäänki yhtä "rakentavaa"🤔🤔
 
En ihan varma oo, että viitaatko futisforum2 keskustelupalstaan, mutta pakko sanoa, että se on kokonaisuudessaan jo niin iso paikka, jossa keskustelu ei kyllä pelkästään rajoitu jalkapalloon.
 
Viestejä
10,870
Jos jotain elintä aletaan täällä mittaamaan, niin mittauksen voisi organisoida maaottelutapahtuman yhteyteen. Siinä tullaan munasillaan muutenkin tutuiksi, mutta aiheeseen. Savo Volleyn kausi päättyi varmasti monen savolaisenkin kannattajan mielestä valtavaan pettymykseen. Hurrikaani halusi mitalin ja otti sen. Savo Volleyn markkinoinnillinen pöhinä on saanut paljon kiitosta. Tulevalla kaudella on saatava pelillisestikin tulosta. Hopea on vähintä mitä voidaan 800 000 budjetilla pyörivältä seuralta odottaa. Tuleva kausi on muutenkin haasteellinen. Alkuhuuma on ohi. Arki tulee ja miten saadaan hyvä henki pidettyä talkoolaisten keskuudessa ympäri maakuntaa kiertävässä sirkusperheessä. Toivottavasti homma saadaan toimimaan, että Sanni voidaan kutsua 2080-luvulla Savo Volleyn synttäreille esiintymään.
 
Viestejä
309
Voihan olla ,että mittaustapahtumaan olisi tulossa niin suuria somepersoonoita, että mukaan tarvitaan oma henkilökohtainen kannattaja (kannattajat)
 
Viestejä
90
Hurrikaani ylsi kovaan suoritukseen kun otetaan huomioon joukkueen kapea rosteri ja avainpelaajien loukkaantumiset. Harva enää muistaa kuinka ylivoimainen pelaaja Eemeli Kouki oli syyskauden lopulla. Tuli valintoja kuukauden pelaajaksi ja liigatähdistöön. Lisäksi Kutinlahti oli vakiomies Oivasen rinnalla loukkaantumiseensa saakka.
Savon osalta kausi oli melkoinen pettymys. Ainoa vaihtoehto lienee, että Tuovinen luovuttaa paikkansa Tolvaselle. Muuten joukkue saattaa hajota totaalisesti, koska moni muukin pelaajista ajattelee kaudesta Raadikin tavoin.
 
Viestejä
494
Ei voi kuin suuresti ihmetellä tämän iltaisen finaaliottelun jälkeen, että kuinka oli mahdollista Hurrikaanin häviö Ettalle , ihmeitä täytyy Kuoksan porukan keksiä pystyäkseen tekemään saman tempun Valepalle.
 
Musta tuntuu

Samaa mieltä ylläpidon kanssa. Pieni provosointi ja toisistaan poikkeavat mielipiteet vain parantavat keskustelua ja tekee siitä värikästä! Täällä saa ja pitääkin tuoda esiin mielipiteensä pelaajista ja valmentajista. Ja ne mielipiteet eivät aina ole niin kunnioittavia mutta muiden pitää se kestää.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös