Verkkovirhe

Power Cup Rovaniemi 6-9.6.2019

Jr-

Viestejä
439
Noniin, huomenna matkaan ja joskus maanantaina aamulla ollaan kotona. Toivotaan, että turnaus sujuu vähäsen paremmin kuin viimevuonna Kuopiossa. Sää on lentopallon pelaamiselle ulkona mainio, ainakin niin ennustavat. Onhan tässä Raahen Powerin jälkeen saanut kentän laidalla värjötellä, nyt menee jäätelöä eikä kuumaa kahvia.

Itse olen lähdössä, e-ikäisten poikien matkaan. Kovat ja kansainväliset pelit tiedossa :)
 
Viestejä
340
Olihan nuo omalla tavallaan hauskoja reissuja,joista riitti muisteltavaa seuraavan syksyn harkoissa.
Ja toisaalta olivat pirun rasittavia, ja osaltaan jopa hermoja koittelevia reissuja ,ja väsyttäviä.
Joskus oli niin väsynyt, ettei jaksanut edes maanantaina lähteä töihin lepäämään.
Eka power-reissun jälkeen viisastuin, ja varasin aina mahdollisuuden pitää maanantain vapaata,ja levätä.
 
Viestejä
4,684
20 kertaa tullut käytyä. Nyt ei. Viimeksi kun Rollossa oltiin, niin jäätä ja taisipa luntakin sadella.

Kovin suoritus on ollut E-tyttöjen koppipallosarjan voitto. 🤩 Silloin sääntönä oli, että ensimmäinen sai olla koppi. Kolmen erän matsia taidettiin tahkota lähes puolitoista tuntia. Siitä ryhmästä tuli yksi liiganainen. Muistelisin, että pelattiin Jr:n kotitanhuvilla tuolloin

Leppoisia kelejä Rolloon. Ja menestyshän
on taattu joka joukkueelle, olemalla huipputapahtumassa ja sen tunnelmissa mukana.
 

Jr-

Viestejä
439
Kiitos Rovaniemi! Olipa hieno Power Cup ja järjestelyt pelasivat lähes moitteetta!

Ainoa miinus torstain non-stop bussikyydeistä mutta nekin sitten pelas paremmin muina päivinä. Huomattavasti paremmin järjestetty turnaus kuin vuosi sitten Kuopiossa!

Vähän jäi peleistä hampaankoloon kun yhdellä tappiolla sija 9, mut jos ens vuonna sit ;)
 

Lokki

Joo kaikin puolin hyvin järjestetty turnaus.La pelaaminen yöllä kyllä vaikutti seuraavan päivän peleihin väsymyksenä joukkueissa missä vähemmän pelaajia.Aamupalat ja iltapalat naurettavat jos niitä katsotaan urheilijan ravinnon kannalta.Kisapassi maksaa joten vois olla tarpeeksi evästä.Tietysti kojuista saa ruokaa kalliilla hinnoilla.Perheet joissa monta lasta tuli turnee maksamaan paljon.
 

UVV

Viestejä
174
Oli nähtävästi edellinen Rovaniemen reissu joukkueilla muistissa, kun joukkuemäärät putosivat 800 -> 630.
Merkillepantavaa myös sukupuolijakauma joukkueissa 173 poika-joukkuetta ja 459 tyttö-joukkuetta. :/

Lentis taitaa tosissaan olla muuttumassa "neiti-palloksi".
 
Viestejä
854
Joukkuemäärän väheneminenhän oli täysin selvää jo etukäteen, pitempi matka vaan karsii tulijoita. Sinänsä nappiin menneet ja hyvin hoidetut kekkerit, kiitokset vielä näin jälkikäteen.
 

UVV

Viestejä
174
Tuskinpa se Rovaniemi on yhtään sen kauemmaksi siirtynyt siitä, kun Poweri siellä edellisen kerran järjestettiin.
 
Viestejä
854
Eipä niin, mutta kun katsoo trendiä joukkuemääristä niin esimerkiksi Raahessa oli selkeä notko, kuten myös Rovaniemen edellisen kerran kohdalla. Nyt toki syvempi tällä kertaa.
 
Viestejä
3,812
Oli nähtävästi edellinen Rovaniemen reissu joukkueilla muistissa, kun joukkuemäärät putosivat 800 -> 630.
Merkillepantavaa myös sukupuolijakauma joukkueissa 173 poika-joukkuetta ja 459 tyttö-joukkuetta. :/

Lentis taitaa tosissaan olla muuttumassa "neiti-palloksi".
Joo ainakin Valepan júnnuissa on näkynyt tyttöjoukkueiden lisääntyminen, se on hieno asia kunhan ei pojat vallan lopettaisi. Taitaa olla niin että tytöillä ei ole nin paljon vaihtoehtoja joukkueurheiluun ainakaan pienillä paikkakunnilla kuin tytöillä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös