Verkkovirhe

Pielaveden Sampo

Viestejä
96
Sampo - Hurrikaani neljännen puolivälierän kuvagalleria

http://bit.ly/1RBjjtR

2u5xi68.jpg
 
Viestejä
106
Kiitokset Sammolle kuluneesta kaudesta.
Tasaisuus jäi puuttumaan ja kohtaloksi koitui huono syksy ja kevään kirin hyytyminen runkosarjan loppumetreillä.
Pudotuspelien kaksi ensimmäistä peliä oli kauden parasta.
Tällä materiaalilla ei vaan kolmen kova kärki kaadu ja pudotuspeleissä pitäisi olla viiden kärjessä jatkoon päästäkseen. Mitali vaatii jo taloudellista uhkapeliä, johon ei kannata suinpäin lähteä.
Heiskanen ja Häyrinen olivat itselleni positiivisia yllätyksiä pudotuspeleissä.

Hyvää kesää Sampoperheelle!
 
Viestejä
221
Sampo pelasi kauden suorituksiin nähden hyvin, vaikka Jukka Tuovinen näytti kovin pettyneeltä. Joukkue tavoitteli ihan tosissaan jatkopaikkaa, kuten Tuovinen oli kertonutkin. Ehkäpä Etta tai Leka olisivat olleet voitettavissa?

Sampon kuudes sija lienee tällä pelaajamateriaalilla ja näillä talousresursseilla odotettu? Suunta vain tuntuu huonolta kun monivuotinen mitalipelien pelaaja putosi viime vuonna viidenneksi ja nyt sijoitus oli vielä huonompi. Kärkijoukkueiden taso on noussut Sampon kannalta aivan liian kovaksi.

Mielenkiintoista on nähdä, tyytyykö Sampo tähän, vai yrittääkö se nostaa tasoa, vaikka se vaatisi taloudellisten riskien ottamista.
 
Viestejä
3,074
Keltamusta kirjoitti: Nyt se taitaa valta pikkuhiljaa savossa vaihtua! :)
Sampo voitti kuitenkin epävirallisen Savon herruuden tänäkin vuonna.
Nyt on aika vähän huilata Sammon johtoportaassakin ja sitten pikkuhiljaa miettiä uutta joukkueen kokoonpanoa.
Tuskin Sampo lähtee "kilpavarusteluun" resurssienkin puutteessa mutta varmaan saa jalkeille ihan hyvän joukkueen.
Joukkueelle,valmentajalle,koko tiimille kiitokset monista hienolta hetkistä kauden aikana.
 
Viestejä
49
Epävirallisen savon herruuden :huh: , no se on kova suoritus joukkueelta joka ilmoitti kaksi vuotta sitten että aloittaa kolmen vuoden projektin "paluu paalupaikalle " . Joku asiasta tietävä voisi kertoa mitä se tarkoittaa sammon kohdalla ?
 
Viestejä
10
Joku viisas on joskus sanonut, että riittää kun voittaa oikeat pelit. Savon herruus jäi keskinäisissä Sampolle, mutta tämä ei taida tällä hetkellä seuraa hirveästi lohduttaa.

Toivottavasti Sampo saa jalkeille myös ensi kaudella kilpailikykyisen joukkueen sillä tällä hetkellä kellään ei ole sopimusta vielä ensi kaudelle. Suurimmat kysymykset onkin, että riittääkö menestyksekkäälle seuralle se, että pelataan sijoista 5-8? Sijat 1-4 vaatii jo hieman kilpavarustelua ja tämä taas vaatii lisää euroja seuran kassaan. Tältäkin osin kilpailu Ylä-Savossa kiristyy kun Iisalmessa pelataan myös ensi vuonna mestistä jääkiekossa.

Uskon, että Sampo jatkaa vielä ensi kaudella toimintaansa, mutta sen jälkeen voi toiminnan jatkuminen olla vaikeata. Timo Perälä kertoi, että voisi hommat jo siirtää jollekin muulle, ja muutenkin seuran taustalla olevat henkilöt ovat jo pitkän päivätyön lentopallon parissa tehneet. Löytyykö uusia tekijöitä vai kuinka käy? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti kuitenkin ensi kaudella saamme nauttia hyvistä paikallis väännöistä Lekan ja Sampon välillä.
 
Viestejä
49
Sen verran tuossa muistelin että LEKA pelasi viimeisen "savon herruus" ottelun kokeilumiehistöllä. Oli muuten hyvä oivallus valmennukselta harjoitella siinä pelissä kovempia koitoksia varten kun näytti eilen käyttävän ko. pelaajia Ettaa vastaan ja yllätti ettan täysin uudella kokoonpanolla.
 
Viestejä
106
Keltamusta kirjoitti: Sen verran tuossa muistelin että LEKA pelasi viimeisen "savon herruus" ottelun kokeilumiehistöllä. Oli muuten hyvä oivallus valmennukselta harjoitella siinä pelissä kovempia koitoksia varten kun näytti eilen käyttävän ko. pelaajia Ettaa vastaan ja yllätti ettan täysin uudella kokoonpanolla.
Aika Kuopiolainen lähestyminen lentopalloon. Heti paikallisvastustajan putoamisen jälkeen ivallista piikkiä ja vanhoihin tappioihinkin selitykset valmiina :whistle:

Vuosia on kuulunut suuresta sitistä kuittailua että muut siat on ihan sama jos mitalia ei tule. Saas nähdä tuleeko rakkaasta paikallisvastuksesta mitalisti, vai ynnämuuta. Tsemppiä sinne.
 
Viestejä
221
En pitäisi ihmeenä, jos lentopalloherruus Savossa vaihtuisikin. Moni keskustelija on viitannut Sampon talousresurssien vähäisyyteen. Lekan perustaminen ei Sampon mahdollisuuksia ainakaan parantanut. Tosin voidaan ajatella niinkin, että KuPS-Volleyn lopettaminen antoi Sampolle "elintilaa".

Joka tapauksessa Sampon taival mestaruuslligassa on ollut todellinen menestystarina. Vai löytyykö toista näin pienen paikkakunnan joukkuetta, joka olisi pärjännyt näin hyvin ja näin kauan? Toivottavasti tämä menestystarina jatkuu, vaikka juuri nyt on hieman vaikea nähdä, miten joukkue voisi nousta taistelemaan mitaleista.
 
Viestejä
221
Pielaveden paikallislehdessä ( Pielavesi-Keitele) on mielenkiintoinen Liigasampoa käsittelevä juttu. Juttua ei voi kopioida eikä linkittää, joten referoin sitä. Jutun arviointia vaikeuttaa hieman se, että siitä ei kaikilta osin käy selvästi ilmi, mikä osa siitä on toimittajan ( Janne Taskinen) ja mikä haastateltavien puhetta.

Kausi oli pettymys, mutta Jukka Tuovinen on ylpeä joukkueestaan, koska se pysty haastamaan Hurrikaanin ennakoitua paremmin. Tuovinen mainitsee erityisesti harjoitteluvaikeudet, joiden syynä oli monet loukkaantumiset ja sairastelut. Harjoitteluvaikeudet heijastuivat pelaamiseen ja töitä on tehtävä koko ajan täysillä, jos kärkijoukkueet aiotaan haastaa.

Tuovisella on jäljellä viimeinen vuosi kolmen vuoden sopimuksesta ja siitä tulee näytön paikka, koska menestyspaineet ovat kasvaneet kahden kauden epäonnistumisen myötä.

Joukkueella ei ole ensi kaudelle yhtään sopimusta, vain muutamia optioita. Manageri Timo Perälää tilanne ei huolestuta ja hän uskoo, että kohtuullisen hyvä porukka saadaan kasaan ensi kaudeksikin.

Jutussa arvioidaan pelaajia ja joukkuetta (ilmeisesti toimittajan oma arvio):
Tasaisia onnistujia joukkueessa ei ollut, ellei sellaiseksi lasketa Timo Tolvasta. Krause ei yltänyt edellisen vuoden tasolleen. Torjujakaksikko Kaatrasalo ja Väliaho eivät kehittyneet vaan pikemminkin taantuivat. Poikela putosi parin alkukauden huippupelin jälkeen tavallisten kuolevaisten tasolle. Djordjevic kärsi polvivaivoista ja pääsi väläyttämään todellisia taitojaan vain muutamassa pelissä. Ulkomaisen hakkurin hankinta epäonnistui. Mutapcijasta ei ollut roskapallojen tappajaksi. Häyrinen kypsyi vastuun kantajaksi ja hänen arviodaan kehittyvän kovaksi pelimiehiksi kunhan suorituksiin saadaan lisää varmuutta ja päättäväisyyttä. Myönteiseksi arvioidaan myös Heiskasen ja Ikosen suorituksia, koska he nostivat tasoaan kauden loppua kohden. Myön kakkospassari Mäkituvan esitys arvioidaan hyväksi, vaikka hän sai peliaikaa lähinnä vain syöttäjänä ( arvion mukaan peliaika jäi vähäksi, vaikka Krauselta ei välillä mikään meinannut onnistua!).

Toimittajan arvion mukaan kuusikkopelaamisen suurin ongelma oli vastaanotossa. Joukkue ei ole pystynyt kehittymään niin, että leijasyötöt nostettaisiin sormilyönneillä passarille. Toinen heikkous on jatkopallojen pelaaminen, mikä johtui siitä, että joukkueessa ei ennen pudotuspelejä ollut lainkaan työnsä taitavaa hakkuria.

Lopuksi toimittaja arvioi, että miehistössä tulee tapahtumaan muutoksia, mikä on tarpeenkin, jos joukkue haluaa menestyä.

Aika kriittinen tuo teksti siis on, mutta mielestäni myös realistinen. Ehkäpä Sampon pelejä enemmän nähneet ja peliä minua enemmän ymmärtävät pystyvät arvioimaan, onko kritiikki oikeaan osuvaa?
 
Viestejä
221
Keltamustalle:
Tuo referaatti ei kerro jutusta kaikkea. Kannatta lukea koko juttu, jos mahdollista. Tuosta sormilyönnistä Taskinen kirjoittaa: "Kummalliselta tuntuu se, ettei Sammossa ei ole vieläkään otettu kehitysaskeleita siihen suuntaan, että leijasyötöt nostettaisiin sormilyönneillä passarille. Vastustajat sen sijaan käyttävät tuota asetta armotta hyväkseen." Tuo voidaan käsittää niin, että muissa joukkueissa tuo taito osataan. Voi kai sen ymmärtää niinkin, että tuota Sammon heikkoutta käytetään hyväksi.
 
Viestejä
545
Keltamusta kirjoitti: Niimpä, muissa joukkueissa tuo taito osataan !
Sanoisin keltamustalle ja monelle muullekin,että kysehän ei ole vain siitä,osaako nostaa sormilyönnillä passarille.
Todellinen syy on se,ettei ole enää yhtä taitavia vastaanottajia kuin vuosia sitten.Otetaan esimerkit sieltä parhaasta päästä...Janne Pulkkinen ja vaikkapa Jussi Heino.

Kyseiset pelaajat osasivat kaikki vastaanoton osa-alueet,joita nykypelaajat eivät oikein hallitse.Pulkkisen Janne nosti aloitukset hurjilla prosenteilla kuppiin,olkoon kyseessä kova hypäri,hyppyleija tai ihan mikä vaan,joka verkon yli tuli.
Ja huomio...nosto tapahtui hihanostona,mutta jos Janne päätti,että sormilla niin sitten niillä.Aivan sama millainen syöttö,en koskaan nähnyt peliä,jossa Pulkkisen vastaanotto olisi ollut edes tyydyttävää.Se oli AINA hyvää tai helvetin hyvää.
Sama juttu Heinon Jussilla,hänellä aivan maaginen hiha.
Vaikka vastapuolelta tuli ns.helppo pallo,Jussi nosti sen hihalla passarille ja aivan kuppiin.
Nykypeli vaatii entistä enemmän vastaanottajilta,mutta jos opit ovat kunnossa aloitus nousee ja ei aina välttämättä sormilla.

Olen aina arvostanut yleispelaajia,keskittyminen vastaanottoon ja sitten kiire hyökkäykseen,vaatii todella paljon pelaajalta.
 
Viestejä
302
Keltamustille on kuitenkin annettava tunnustusta: Kyllä Mäntylän Jesse on aika pätevä passinheittäjä tontillaan, yksi parhaita tässä maassa.
 
Viestejä
3,074
Pielaveden-Keiteleen sanomissa oli mielenkiintoinen analyysi kaudesta ja vähän sivuttiin tulevaakin.
Hyvä uutinen siinä oli että Sampo jatkaa Liigassa, jotkut jo väläytteli että josko Sampo vetäytyy pois kokonaan.
Aikalailla samanlaisia näkemyksiä Taskisen kanssa pelaajista, ainoastaan Krausen kohdalla olen vähän eri mieltä. Monessa ottelussa Sammon parhaana palkittu ja usein noin 10p teki joka on passarille paljon,Janne viittasi aivan oikein heikkoon vastaanotto peliin jos passari joutuu hakemaan pallot puolesta kenttää ei sieltä saa kunnon passia annettua.Heiskasen Ville nosti parhaiten ykköset,toivottavasti Ville jatkaa.
Noo annetaan kuitenkin Perälän kumppaneimeen rakentaa joukkueen.
 
Viestejä
221
Pielavesi-Keitele -lehti kirjoittaa 27.4.2016: Timo Tolvanen lopettaa pitkän ja menestyksekkään uransa. Pääsarjan otteluita kertyi 706 ja lehden ennusteen mukaan tätä ennätystä ei koskaan tulla rikkomaan. Sampo joutuu siis varmasti hankkimaan ainakin uuden liberon. Muutenkin joukkueen tilanne on erikoinen siksi, että sillä ei ole yhtään pelaajasopimusta ensi kaudelle.

Tuo uutinen on myös Sammon kotisivuilla, jossa on myös Dolen avoin kirje sampolaisille http://www.liigasampo.fi/fi/nw/11868/dole+muistaa+sampoa+l%C3%A4mm%C3%B6ll%C3%A4..html
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös