Verkkovirhe

Pelaaja- ja valmentajasopimukset 2019-2020

Katsoja

Näkeekö kukaan tuota savon sanomien jutun sisältöä? Kiinnostaisi tietää miten seura on kuluttanut loppuun...? Näköjään myös Salomäki haluaa tehdä julkisen avautumiseen..
 
Viestejä
45

Puijo Wolleyn päävalmentajana viimeisen kerran sunnuntaina toiminut Elina Salomäki ei jätä seuraa kovinkaan iloisissa tunnelmissa, vaikka nousu Mestaruusliigan huipensikin kauden.
– Mä tulin tänne sillä ajatuksella, että teen täällä monen vuoden projektin ja sen aikana noustaan liigan kärkeen ja lähetetään maailmalle monta pelaajaa. Nyt olen kuitenkin niin väsynyt, että en näe jatkamisen tässä tilanteessa olevan mahdollista, Salomäki kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Väsymyksen syyksi valmentaja kokee sen, että varsinaisen päätehtävän lisäksi hän joutui tekemään Puijon riveissä paljon muutakin.

– Mä rakastan valmentamista, mutta tähän hommaan ja tilanteeseen on kuulunut niin järjetön määrä kaikkea muutakin ja ne ovat kuluttaneet mut loppuun. Kun seura kysyi jatkosta, mulla oli suurimpina kysymyksinä taustat, tavoitteet, haaveet ja myös se, mitä päätoimiseen valmentajan rooliin kuuluu. Kukaan ei jaksa sitä, että revitään joka suuntaan eikä omaa aikataulua pysty yhtään kontrolloimaan. En kokenut saavani tähän vastauksia, jotka olisivat vastanneet tarpeeksi huoliin mitä minulla oli enkä ole näiden kahden kauden aikana tuntenut tulevani kuulluksi tarpeeksi kun olen monia asioita yrittänyt nostaa esille, Salomäki sanoo.
Salomäen päätös seuran jättämisestä vuoti seuran kautta julkisuuteen ennen kuin valmentaja oli ennättänyt kertoa asiasta.
– En ehtinyt päätöksestä itse kertoa tytöille tai kaikille staffin jäsenille. Se tuntuu pahalta. Pahimmalta tuntuu se, että tytöt eivät saaneet nauttia näin suuresta saavutuksesta edes vuorokautta ilman muita häiriötekijöitä. Onnenkyyneleet vaihtuivat surunkyyneliin.
Salomäki haluaa myös kiittää etenkin joukkueen päivittäisessä toiminnassa mukana olleita.
– Se porukka mikä on tässä edustuksen jengissä ollut mukana on ihan mieletön.
 
Viestejä
45

Puijo Wolleyn naiset lentopallon Mestaruusliigaan valmentanut Elina Salomäki ei jatka joukkueen valmentajana ensi kaudella.
PuWo ja Salomäki itse eivät kuitenkaan vahvista tietoa. Puijon Wolley aikoo Savon Sanomien tietojen mukaan julkaista uuden valmentajansa lähiaikoina.
– Valmentajasta tiedotetaan aikanaan. Nyt sen suhteen ei ole kommentoitavaa. Pelaajasopimuksia ei vielä ole, mutta senkin suhteen on tarkoitus edetä nopeasti jo pääsiäisviikolla, PuWon toiminnanjohtaja Niina Pirskanen sanoo.
Seura haluaa neuvotella nykyisten pelaajien kanssa, mutta myöntää vahvistuksien tarpeen.
– Uusien pelaajien määrän tarvetta on vielä vaikea arvioida. Olemme kyllä saaneet paljon yhteydenottoja, Pirskanen kertoo.
Liiganousun jo lauantain kotiottelussa varmistanut Puijo Wolley päätti karsinnan sunnuntaina niukkaan kotitappioon rovaniemeläistä Woman Volleyta vastaan.
Karsintasarjan voittanut liigajoukkue haki voiton Pohjantien koululla Kuopiossa pelatusta ottelusta kahden tunnin ja 20 minuutin pelin jälkeen numeroin 2–3 (26–24, 17–25, 21–25, 25–21, 8–15).
Molemmat pystyivät horjuttamaan toistensa vastaanottoa vaikeilla syötöillä. Vapautuneesti pelaamaan päässeet joukkueet antoivat myös peliaikaa nuorille pelaajille. Puijon joukkueesta vastuuta saivat hyvin Veera Karppinen ja hakkurina kentällä paikkansa täyttänyt keskitorjuja Pihla Pohjola.
– Peli ailahteli molemmilla, mutta taistelimme hienosti. Liigassa on järjestön määrä ulkomaalaisia, ja sen vuoksi nuorten pelaaminen on tärkeää, Salomäki tiivisti.
Puijo on aloittanut keskustelut jatkosta kevätkaudella joukkueessa pelanneen 188-senttisen amerikkalaisen yleispelaajan Raeann Greisenin kanssa. Pirskasen mukaan Greisen on ollut tyytyväinen kauteensa Kuopiossa.
– Nyt haluamme nauttia noususta, mutta eilen maltoimme olla juhlimatta. Edes taustaporukoilla ei ole silmät punaisina, Pirskanen vitsaili ennen sunnuntain peliä.
Toiminnanjohtajan mukaan yksikään pelaaja ei ole ilmoittanut lähtevänsä seurasta.
– Käymme pelaajien kanssa palautekeskusteluja. Pelaajat varmasti haluavat kuulla tulevaisuuden olosuhteista ja taustaryhmästä ennen päätöksiään.
– Meillä on taustojen suhteen ollut hyvä tilanne, eikä siitä tingitä jatkossakaan, Pirskanen sanoo.
Hän toivoo, että myös joukkueen kokenut kapteeni Elina Heiskanen jatkaisi uraansa liigassa.
– Hän on hyvässä kunnossa. Eikä hänen pitänyt pelata enää tälläkään kaudella, Pirskanen jatkaa.
Sunnuntain pelissä Puijon parhaita olivat hyvin peliä pyörittänyt passari Ella Riekkinen (5/+5) sekä keskipelaajat Ella Autere (15/+11) ja Elina Heiskanen (15/+10).
– Paine purkautui jo lauantaina, ja pääsimme pelaamaan rennosti, Riekkinen tiivisti.
PuWo kaipaa riveihinsä vahvistuksia, mutta sen avauskuusikolla on pääsarjaankin riittävästi mittaa. Sunnuntaina PuWon aloituskuusikon keskipituus oli 185,83 senttiä.
 
Viestejä
169
Hienoa, että joukkueet muodostuvat mahdollisimman aikaisin. Myöhäinen joukkueen rakentelu johtaa usein sitten vähän vaatimattomaan sijoitukseen sarjassa. Tosin usein joudutaan loukkaantumisten takia muokkaamaan kokoonpanoa vielä kesken kaudenkin, kuten viime kausi osoitti.
 
Viestejä
845
"Olen erittäin kiitollinen Kuusamon Pölkylle, että he olivat kiinnostuneet minun palveluksistani valmennuksen osalta tulevalle kaudelle. "

Onko tähän savon kielen kääntäjiltä syväluotaavia tulkintoja?
 
Viestejä
4,770
Maajoukkuepassari Katja Kylmäaho palaa Hämeenlinnaan ensi kaudeksi.
Hienoa saada suomalainen huippupassari takaisin Kerhoon :)
Anteeksi kun tietämätön kysyy.Ei pidä vetää hernettä nekkuun kenenkään.Onko se seurojen asia ilmoittaa omista uutisistaan johonkin/jollekin että ne uutisoitaisiin Mestaruusliigan sivuilla? Tätä uutista en ainakaan minä ole niillä sivuilla nähnyt
 
Viestejä
1,989
"Olen erittäin kiitollinen Kuusamon Pölkylle, että he olivat kiinnostuneet minun palveluksistani valmennuksen osalta tulevalle kaudelle. "

Onko tähän savon kielen kääntäjiltä syväluotaavia tulkintoja?

Kyllä tuo on savolaista huumoria. Kuusamossa käyvät Suomi-Savo -sanakirjat kirjakaupassa hyvin kaupaksi ensi syksynä. Itse pidän valmentajauutista erittäin positiivisena!
 
Viestejä
1,989
Anteeksi kun tietämätön kysyy.Ei pidä vetää hernettä nekkuun kenenkään.Onko se seurojen asia ilmoittaa omista uutisistaan johonkin/jollekin että ne uutisoitaisiin Mestaruusliigan sivuilla? Tätä uutista en ainakaan minä ole niillä sivuilla nähnyt
Kyllä seurat tietävät tiedotuskäytännöt ja että miten uutiset saa myös Mestaruusliigalle.
 

Yläkäsistä

Tieto näyttää kohtuullisen hyvin kulkevan. Joskus jopa kilpaileva seura tai sitä lähellä oleva lehti julkaisee toisen seuran puolesta uutisen etukäteen. Lehtijournalismiin on joskus kuulunut ainakin sellainen tapa, että tarkistetaan fakfat asianosaisilta itse.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös