Verkkovirhe

Naisten mestaruusliiga 2020/2021

Viestejä
325
Kalevassa oli juttua Pölkyn kaudesta. Seuran pj kertoi että Bierria ei täyttänyt vahvistuksen merkkejä kuin hetkittäin ja Lindberg pehmeni myös. Muut joukkueet kehittyivät kevään aikana mutta Pölkky ei. Talouskin on kunnossa, kiitos liiton koronatuen (35 000) ja edellisvuosilta kertyneiden puskureiden ansiosta. Ensi vuodeksi on aikomus rakentaa vielä kovempi joukkue.
Kun Pölkyllä on rahaa yllin kyllin, niin miksi on otettu huonot ulkkarit. Eikös rahalla saa parhaat pelaajat.
 
Viestejä
246
Pikku kausianalyysi arvosanoineen

LP Viesti 10

Voiko Suomen mestarille antaa huonompaa arvosanaa? Runkosarjassa 23 voittoa ja tasaista tekemistä läpi kauden. Kanadan hankinnoissa kävi pieni epäonnistuminen, mutta Siebringin vahva loppukausi pelasti paljon. Peli kehittyi läpi talven.

Pölkky Kuusamo 8

Hopeaa, tosin ilman koronaa suunta olisi ollut luultavasti pronssiottelu mutta jossittelut sikseen. Ei yhtään "työtapaturmaa" eli tappiota runkosarjassa heikommin sijoittuneita vastaan. Pientä epävarmuutta passaripelissä. Pölkky lukeutui kuitenkin selvästi kärkinelikkoon sarjassa.

Hämeenlinna 8,5

Hankala alkukausi, mutta Leonenkon ja Miniukin saapuminen joukkueeseen nosti tasoa. Vahva runkosarja ja puolivälierät. Välieräsarja oli hyvä taistelu, eikä Kerho huonolle hävinnyt. Tavoitteet seurassa varmasti pronssia korkeammalla. Peli ailahteli jonkin verran, parhaimmillaan lähes lyömätön mutta heikot hetket olivat oikeasti heikkoja.

LP Kangasala 10

Suomen Cupin voitto, runkosarjan voitto... äärimmäisen ikävä päätös kaudelle kesken välierien, mutta siitä ei voi ketään syyttää. Todella vahva ja yhtenäinen ryhmä, josta löytyi myös leveyttä. Hatunnosto myös koronaepisodin jälkipyykistä. Iso kysymys, pysyykö ryhmä kasassa?

OrPo 9

Loukkaantumiset vaikeuttivat kautta, mutta materiaalista OrPo sai kaiken irti. Haastoi tosissaan kärkijoukkueita, eikä välieräpaikkakaan jäänyt kovin kauas. Kokenut kaksikko Häkkinen-Nyman kantoi suurta vastuuta ja auttoi omalla tekemisellään nuorempia.

LiigaPloki 7

Isot satsaukset pelaajiin, mutta tulos jäi laihaksi. Kauden valopilkkuna voitto Salossa alkukaudesta, muuten onnistumiset yksittäisiä. Pelisysteemi ei ottanut löytyäkseen, vaikka melkoisen luovia pelipaikkavaihtoja Ploki kokeili. Loukkaantumiset ja sairastelut eivät toki helpottaneet tilannetta.

LP-Vampula 6

Kauden suurin pettymys. Alkukausi katastrofi, kunnes Taylor Milton toi tehoja hyökkäykseen. Ei Vampulalla paras mahdollinen pelaajamateriaali ollut, mutta enemmän oli odotettavissa. Ailahtelevaa peliä läpi kauden. Puolivälierissä ylitsepääsemätön este, eli LP Viesti. Vieläköhän Dobreskov saa jatkaa...

Jymy 9

Pudotuspelipaikka oli nuorelle joukkueelle hyvä saavutus. Välillä nähtiin upeasti puolustava joukkue, mutta kokemattomuus näkyi tiukoissa paikoissa. Kari Raatikainen jatkaa hyvää työtäpäävalmentajana, jos runko pysyy ja 1-2 kovaa vahvistusta löytyy, Nurmo voi hyvinkin olla yllätysvalmis joukkue ensi kaudella.

WoVo 8

Nuori joukkue napsi kuusi voittoa, mutta palkinto eli pudotuspelipaikka jäi saamatta. Saana Lindgren pelasi tykkikauden Iida Paanasen passeista, mutta jäi hieman yksin vastuuseen pisteistä. Vaikeuksia kääntää tiukkoja eriä voitoksi, mikä maksoi pudotuspelipaikan.

Puijo Wolley 7

Tavoitteet korkealla, tulos jäi laihaksi. Toki marginaalit olivat pieniä ja joukkue voitti enemmän pelejä kuin edelliskaudella. Vastaanotossa suuria vaikeuksia, mikä vaikeutti tekemistä. Hyökkäystehot myös ajoittain hukassa. Pirteä meininki kentän ulkopuolella, ja mielenkiintoista nähdä kantaako se jatkossa myös kentällä.
 
Viestejä
10,871
Saa siirtää vaikka uuteen ketjuun, mutta Helsinki hakee liigapaikkaa ensi kaudeksi.

Minusta hyvä juttu. Varmasti kova duuni edessä, että saadaan budjetti haalittua kasaan.

PuMa taitaa olla edellinen seuraa Helsingistä, joka on pelannut Mestaruusliigassa. Kävin katsomassa joka pelin. Hanna-Kaisa Torkkeli oli joukkueen näkyvin tähti. 4 sarjapistettä taisi olla saavutuksena. Sauli Rouhiainen oli legendaarinen kuuluttaja/DJ.
 
Viestejä
246
Minusta hyvä juttu. Varmasti kova duuni edessä, että saadaan budjetti haalittua kasaan.

PuMa taitaa olla edellinen seuraa Helsingistä, joka on pelannut Mestaruusliigassa. Kävin katsomassa joka pelin. Hanna-Kaisa Torkkeli oli joukkueen näkyvin tähti. 4 sarjapistettä taisi olla saavutuksena. Sauli Rouhiainen oli legendaarinen kuuluttaja/DJ.
Kyllähän naisten liiga kaipaa myös pääkaupunkiseutua. Toivon mukaan siellä taustat onnistuu projektissa. Lämpimästi tervetuloa!
 
Viestejä
816
Mielenkiintoista nähdä miten Helsinki Volley pärjää taistelussa salivuorojen kanssa Töölön kisahallissa, joka aivan erinomainen paikka myös lentopallolle
 
Viestejä
1,500
Mielenkiintoista nähdä miten Helsinki Volley pärjää taistelussa salivuorojen kanssa Töölön kisahallissa, joka aivan erinomainen paikka myös lentopallolle
Ja toivottavasti muistaa paperihommat. Lentopalloseura HESA menetti naisten joukkueelta 100000 markkaa, kun silloinen toiminnanjohtaja unohti anoa ajoissa kaupungin avustusta. Yritys saada määräpäivän jälkeen ei onnistunut ja se oli sitten joukkueen tuho.
"Seura on menettänyt tältä vuodelta noin 100000 markan arvosta Helsingin kaupungin avustuksia. Syynä avustusten menettämiseen oli hakemuksen myöhästyminen. Hesan toiminnanjohtaja jätti avustushakemuksen 28. maaliskuuta, tasan kuukausi määräajan päättymisen jälkeen."
 
Viestejä
560
Helsinki tarvitsee paljon puuhamiehiä ja naisia. Helsingissä ei ole ollut sitä yhteisöllisyyttä mitä pienemmissä paikoissa on ollut. Joukkueitten toiminta on vaatinut paljon rahaa pelaajilta ja vanhemmilta. Toivotaan että nyt sitä löytyy ja pelaajat saavat tuen jota tarvitsevat rahan lisäksi.
 
Viestejä
3,429
Viestejä
3,794
Joka sentti ja euro varmaan tarvitaan Pihtiputaallakin joten oikeudenmukainen päätös poistaa sakot.Mainehaitta näyttökysymys, jos ei kovin paljon näkyvyyttä ei varmaan synny haittaakaan.
 
Viestejä
3,794
Mikäli tämä tapa toimia yleistyy, se kertoo sarjan harrastusluonteisuudesta. Alistutaan jo häviäjäksi ennen peliä, valkataan vain ns. tärkeät pelit.
Yhdenvertaisuusperiaate mahdollistaa aina vetoamisen jo aikaisempiin päätöksiin, vaikka kyseessä ns. välimiesmenettely on nillä päätöksillä joku arvo. Valittajalle ainakin, 700 eur.
 
Viestejä
633
Toivottavasti tulevalla kaudella otteluohjelmissakin on joku järki. Jos liiga pelataan kahden ottelun viikkotahdilla ja välillä jopa enemmänkin, joutuvat seurat todellakin miettimään, miten peluutetaan.
 
Viestejä
224
Toivottavasti tulevalla kaudella otteluohjelmissakin on joku järki. Jos liiga pelataan kahden ottelun viikkotahdilla ja välillä jopa enemmänkin, joutuvat seurat todellakin miettimään, miten peluutetaan.

Ja jos kierrättää pelaajia ja häviää niin sekin on väärin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös