Verkkovirhe

Naisten mestaruusliiga 2020/2021

Viestejä
490
Tänään Salohallissa harjoituspeli Lp Viesti - Lentiskerho Hämeenlinna 4 - 0 kotijoukkueelle. Ihan hyvää tekemistä Viestiltä, varsinkin torjunnat 14 - 2 ja myös ässät 13 -5 .
 
Viestejä
2,066
Kauden alkuun on reilut pari viikkoa. Osalla joukkueista on ulkolaisvahvistukset jo harjoitelleet joukkueen mukana, osa odottaa vielä pohjoisamerikkalaisia pelaajia saapuviksi. Kauden alku ei anna vielä täyttä kuvaa voimasuhteista, kun peliä hiotaan tavallista pitempään. Kangasalan mestarisuosikkiasemaa on hehkutettu keväästä asti ja LP onkin varmasti pelillisesti kohtuullisen valmis jo alkukaudesta.
Sama tilannehan on ollut aina kauden alussa. Toisilla peli kulkee jo alkukaudesta, mutta kevään pelit ratkaisevat.
Kuusamon kaudenalusturnaus peruuntui kun Ploki perui osallistumisensa. Pölkky ja WoVo vaihtoivat keskinäisiin otteluihin. Tänään Rovaniemellä kaksi neljäeräistä, joista eka Pölkylle 4-0 ja toinen kotijoukkueelle 1-3. Pölkyn tossu näytti painavan toisessa pelissä. Urakkakin oli kova, kahdeksan erää ja matkat päälle. Joukkueet pelaavat myös Kuusamossa ennen kautta ja Pölkyllä lienee silloin koko joukkue jalkeilla. WoVosta huomioni kiinnittyi Riikkaliisa Kärkkäiseen, joka oli hyvällä sykkeellä pelissä. Iida Paanasellakin takapassi kulki mainiosti oikealle paikalleen.
 
Viestejä
130
Kangasala murskasi OrPon harjoituspelissä. Ei oli paljon sanomista OrPolla kun Kangasala jyräsi. Tuleva mestari on kova jo nyt.
 
Viestejä
64
Olipas aamulehdeltä hieno satsaus alueen lentopallolle näyttää Kangasalan turnaus ja Pälkäneellä pelattu Akaa-Valepa-ottelu verkkosivuillaan👍
 
Viestejä
3,812
Kangasala murskasi OrPon harjoituspelissä. Ei oli paljon sanomista OrPolla kun Kangasala jyräsi. Tuleva mestari on kova jo nyt.
Kyllä, Keränen saanut porukan hyvään kuosiin, Heikkiniemi näytti kyllä hyvältä.
Mestarisuosikki , löytyykö haastajia jää nähtäväksi, epäilen.
 
Viestejä
3,441
Kyllä, Keränen saanut porukan hyvään kuosiin, Heikkiniemi näytti kyllä hyvältä.
Mestarisuosikki , löytyykö haastajia jää nähtäväksi, epäilen.

Keränen taikuri? Heikkiniemi näytti kyllä hyvältä ;) :) :) Itsellä viime vuodelta yksi live peli Kuusamosta ja mietin kovasti mitä mitä Ronjalle (ei kai puhuta Roosasta?) pitäisi tapahtua, että tulisi yksi (useampi?) steppi pelaamiseen. Näköjään kotisivuilla on vielä YP eikä hakkuri. Kuusamo unohti tietoisesti hänet kun oli hakkurina takakenttäkieroksella, niin olisin tehnyt minäkin. Hihakaan ei ole vakuuttanut yp:nä ollessaan. Toivon todella Pasman tieto pitää paikkansa ja steppejä on kesän aikana tullut!
 
Viestejä
130
Kyllä, Keränen saanut porukan hyvään kuosiin, Heikkiniemi näytti kyllä hyvältä.
Mestarisuosikki , löytyykö haastajia jää nähtäväksi, epäilen.
Sen jälkeen kun Carne pelasi Viestissä ei oo mestarisuosikki ollut niin selkeä kun Kangasala.
 
Viestejä
245
Ei siellä tarvii kuin käydä pari loukkaantumista, niin kuin kävi Plokille viimmekaudella.! Sen jälkeen kuka tietää miltä homma sitten näyttää? Terveinä ollessaan on hyvä nippu Kangasalla.
 
Harva pelaaja kestää älytöntä kuormitusta ja se on yksi syy miksi alkukauden huuma ei tahdo kestää kevääseen asti.
 
Viestejä
64
Yksikään joukkue ei ole sama jos vaikkapa kaksi avainpelaajaa loukkaantuu missään joukkueessa eikä missään lajissa.
 
Viestejä
2,066
Pölkky - WoVo harjoituspelit lauantaina 4-0 molemmat. Pölkyn passari on hyvä. Viikon yhteisharjoittelun jälkeen huippu esitys taidoista. Ulottuvuuttakin löytyy.
 
Viestejä
2,066
Pystyiskö Pölkky yhtään horjuttamaan Kangasala? Saattaa olla kovin haastaja.
Pelithän sen näyttävät. Itse en aseta ketään ennakkolta edes mitalisuosikiksi. Se on täysin turhaa. Jessica Kosonen on harjoitellur kesän aikana tarkan ja kierteisen hyppysyötön. Hyökkäksissä on myös ilmavuutta. Alatalo peluutti keskipelaajana myös hakkuria ja jenkki yptä. Myös kiertohyökkäystä nähtiin. Monipuolisutta on siis lupeissa.
WoVolle eilinen olli katastrofi. Ei mitään mainintaa peleistä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,795
Lp Vampula lupailee julkistavansa uusia pelaajasopimuksia lähiaikoina. Jutta Riikosen nimeä ei ainakaan ole vielä mainittu. Pelasi harkkamatsissa viimeksi lp:ssä. Lähteeköhän Vampula rohkeasti sarjaan ja europeleihin vain kotimaisilla pelaajilla.
 
Viestejä
4,873

Kyllä Riikosen sopimus on julkaistu jo ajat sitten.Joukkueen mukana pyörii edelleen kesken viime kauden tullut Aleksandra Petrovic mutta hänen sopimusstilanteestaan ei ole itsellä selkoa. Liityiskö huomiseen pelaajasopimusjulkaisuun?? Tiedä häntä.
 
Viestejä
334

Aikas monta uutta nimeä Vampula saa löytää että muutama voitto edes tulisi kauden aikana niin pehmeältä porukka tuntuu.
 
Viestejä
247
Lentopallo.infon innoittamana oma ranking:

1. LP Kangasala
2. Pölkky Kuusamo
3. LP Viesti
4. LiigaPloki
5. Hämeenlinna
6. OrPo
7. LP Vampula
8. Puijo
9. WoVo
10. Nurmo
 
Viestejä
130
Lentopallo.infon innoittamana oma ranking:

1. LP Kangasala
2. Pölkky Kuusamo
3. LP Viesti
4. LiigaPloki
5. Hämeenlinna
6. OrPo
7. LP Vampula
8. Puijo
9. WoVo
10. Nurmo

asian tunteva arvio. Kangasalan ja seuraavan väliin voisjättää hieman väliä. Senverrran se on muita selvästi parempi. Hämeenlinna on kova kanssa ja OrPolla on serbi hakkuri joka ratkoo monta peliä. Jospa olis paikallisfinaali pirkanmaalla
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös