Verkkovirhe

Naisten Mestaruusliiga 2013-2014

Viestejä
10,871
Kausituristi kirjoitti:
Bongaaja sanoi:
Aha sanoi:
Onneksi Eurassa on pitkät perinteet, joten en olisi vielä heittämässä kirvestä kaivoon. Tähdenlentojahan liigassa on käynyt räpistelemässä (Kuusamo, Laihia, Tuisku), mutta jostain syystä perinteet kantavat vaikeuksien yli, kuten Pieksämäelläkin.

Woman Volley on hyvä esimerkki pitkäjänteisen työn tuloksista. Joukkue on saanut pidettyä rungon kasassa useamman vuoden ja tuloksia näkyy.
Ei ole tainnut aikoihin olla liigassa moista räpistelyä, mitä Eurassa edellisen kauden päätteeksi ja tämän kauden alkuun on tomittu. Oli perinteitä minkä verran eli ei. Ja todellinen tilanne on pimitetty hienosti, mikä se on ollut ja on esim. taloudellisesti ja miksi kaikki pelaajat lähtivät mieluummin ykköseen tai kakkossarjaan pelaamaan. Hienoa sinänsä, että kenellä tietoa on, pitää ne omana tietonaan. Yleensä tällä foorumilla tuodaan kyllä 'factat' päivän valoon.
Pallo-Karhuja raipattiin reilusti sen takia, että he olivat kahden karsijajoukkueen joukossa liigakausinaan. Ensimmäisellä kerralla kumminkin jatkoon yksi neljästä sarjasta. Jokainen joukkue joutui ainakin jokaisessa Pallo-Karhujen kotipelissä laittamaan kaikki peliin voiton saamiseksi. Euran paikka olisi vaan ollut tällä kaudella 1-sarjassa. Mahdollisesti tämä asia keväällä tulee sitten testatuksi, koska kyllä ykkösessä on nyt haastajia enemmän kuin ehkä koskaan.
Bongaaja kaipasi faktoja. Koska LiigaEura on ainoa osakeyhtiö, sen tilinpäätös on julkista tietoa. 30.4.2013 päättyneen tilikauden tietoja ei löyd, vaikka ne olisi pitänyt toimittaa 31.10.2013 mennessä. Mutta kauden 2011-2012 tiedot löytyvät. Eivätkä ne ole mairittelevaa luettavaa...
Seura joutui ottamaan pankkilainaa 20.000 € ja kertynyt tappio koko olemassaoloajalta on yli 50.000 €. Velkaa oli yli 70.000 €, rahaa pankkitilillä alle 10.000 €. Ja tämä oli 1,5 vuotta sitten, viime vuosi on takuulla ollut vielä huonompi. Joutuihan Koskinen jo tammikuussa itkemään lehdille myöhässä olevaa palkkaansa. Kertoo sekin jotain, että pelaajat lähtivät mieluummin vaikka 2-sarjaan kuin jatkoivat Eurassa.

Kaikki nämä tiedot ovat olleet liigahallituksen ja muiden seurojen tiedossa - jos ei ole ollut, niin joku liigahallituksessa on jättänyt työnsä tekemättä.
On ihan tyypillistä kaverin selän pesua ummistaa silmänsä, mutta kyllä joku raja pitää olla.

Osakeyhtiö on luultavasti noilla tiedoilla selvitystilassa eli se on syönyt yli puolet osakepääomastaan tappioillaan. Eli se toimii silloin hallitusten jäsenten vastuulla, kunnes tilanne on eri tavoin korjattu. Liigalisenssin myöntöhetkellä on varmasti ollut jotain tietoa 30.04.2013 päättyneestä tilikaudesta. Vai onko se yllättäen pompannut selkeästi voitolliseksi ja sitä kautta osakeyhtiö ei olisi enää selvitystilassa. Kova on LiigaEuran hallituksessa istuva usko osakeyhtiönsä parempaan tulevaisuuteen. Minkälainen tilintarkastuskertomus viime tilikaudelta löytyy? Onko hallituksen jäsenille annettu vastuuvapaus?
 
Viestejä
453
Mikähän lie seuran sisällä tilanne tällä hetkellä? Raskasta on lähteä häviämään otteluita, vaikka tietysti voitoista pelataan aina. Muiden joukkueiden etu on se, että he voivat huoletta peluuttaa vaihtopenkkiä Euraa vastaan kuten moni on jo tehnytkin. HPK ei ole:D.

Onko verdinin ja toisen vahvistuksen ammattietiikka sillä tasolla että jaksavat koko kauden tätä. Tai ovatko he molemmat vahvistuksia, sekin arveluttaa... Heiltä vaaditaan melkoista lentoa pelissä jos yhdessäkään pelissä pisteistä pelataan tosissaan.
 
Viestejä
203
Keskustelu hyytynyt naisten lentopallosta kuin taso peleissä? :huh:

Illan peleissä HPK pyöritti Kuortaneen nurin 3-0 (15-25,16-25,20-25)
ja Ploki kyykkäsi heti ensimmäisessä erässä Euralle 24-26, onneksi jokin meni kohdalleen ja oikeus toteutui seuraavien kolmen erän mennessä kotijoukkueelle.

Taso liigassa kapenee vuosi vuodelta :angry:
 
Viestejä
633
tisleet kirjoitti: Keskustelu hyytynyt naisten lentopallosta kuin taso peleissä? :huh:

HPK on pelannut todella hyvin ilman Skenderiä. Okakasta ei vielä tiedä, kun tosipelejä Suomen kamaralla ei ole vielä tullut suoritettua. Jos on mainosten väärti, HPK tulee olemaan mitalitaistoissa mukana.

Plokin kyykkäyksestä Tisleet-nimimerkille; parempi kyykätä ensimmäisessä ja voittaa pelin viimeinen pallo. Tokkopa mistään oikeuden toteutumisesta on Pihtiputaalla ollut kyse. Yleensä ottelussa vahvemmin pelaava kokoonpano voittaa. Ensimmäistä erää lukuun ottamatta se oli kotijoukkue ainakin tilastojen perusteella.
 
Viestejä
351
Hihalyönti kirjoitti:
tisleet sanoi:
Keskustelu hyytynyt naisten lentopallosta kuin taso peleissä? :huh:

Illan peleissä HPK pyöritti Kuortaneen nurin 3-0 (15-25,16-25,20-25)
ja Ploki kyykkäsi heti ensimmäisessä erässä Euralle 24-26, onneksi jokin meni kohdalleen ja oikeus toteutui seuraavien kolmen erän mennessä kotijoukkueelle.

Taso liigassa kapenee vuosi vuodelta :angry:
HPK on pelannut todella hyvin ilman Skenderiä. Okakasta ei vielä tiedä, kun tosipelejä Suomen kamaralla ei ole vielä tullut suoritettua. Jos on mainosten väärti, HPK tulee olemaan mitalitaistoissa mukana.

Tämä tapaus Okaka alkaa olla jo varsin mielenkiintoinen tapaus. Nainenhan on ollut yli kuukauden päivät kuntouttamassa itseään kotona Italiassa.Saapa nähdä, koska tekee ensi esiintymisen Suomen liigassa. Saas nähdä... Nainenhan on pelanut viimeisen virallisen ottelunsa tammikuussa 2012. Vaikka kuinka kuntoutuisi, lienee hyvin ongelmallista päästä liigarytmiin kovin nopealla aikataululla. Okaka valitteli Suomen kylmyyttä jo syyskuusssa....mikä lienee kylmänsietokyky sydäntalvella. Pikaista paranemista...kaikesta huolimatta,
 
Viestejä
347
tisleet kirjoitti: Keskustelu hyytynyt naisten lentopallosta kuin taso peleissä? :huh:

Illan peleissä HPK pyöritti Kuortaneen nurin 3-0 (15-25,16-25,20-25)
ja Ploki kyykkäsi heti ensimmäisessä erässä Euralle 24-26, onneksi jokin meni kohdalleen ja oikeus toteutui seuraavien kolmen erän mennessä kotijoukkueelle.

Taso liigassa kapenee vuosi vuodelta :angry:
Tisleet osuu asian ytimeen: taso vain kapenee. Hurjalta tuntuu tällä hetkellä ajatus, että liigaan nostetaan kaksi uutta joukkuetta, kun liigatasoisia on vain 2 - 3!

Tämän kauden liiga on ollut pettymys. Yhtään yllätystä ei ole toistaiseksi tarjottu ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että ottelun lopputuloksen pystyy kertomaan kuka tahansa jo ennen pelin alkua.

LP Viesti ja OrPo ovat vahvoja - tämä oli tiedossa jo ennen kauden alkua.
Keskikasti, LP Kangasala, WoVo ja HPK, on sekin odotettu.
Ja häntäpää, sekin tiedossa jo ennen kauden alkua.

Ainoat yllätykset ovat Euran eilinen erävoitto ja Kuortaneen tyttöjen voittosarakkeen 0.

Nyt olisi liigassa, liitossa ja etenkin seuroissa ankara itsetutkiskelun paikka! Miksi naisten liigan taso on pudonnut näin huonoksi? Missä ovat aikuiset, teknisesti, taktisesti ja fyysisesti kypsät naispelaajat? Ja miksi liiga on täynnä teinityttöjä, joiden paikka olisi B-tyttösarjoissa ja 1-sarjassa kehittymässä?
 
Mikä on liigataso?? Onko tosiaan yllätys, että Kuortane on vielä nollilla?? Missä kulkee raja teinityttöjen ja muiden pelaajien välillä?? Eli millä perusteella voidaan todeta, että liiga on TÄYNNÄ teinityttöjä??
Liigan urheilullinen taso on heikohko. Ainoa tapa korjata tämä tilanne nopealla aikataululla on poistaa ulkomaalaiskiintiöt!
 
Viestejä
134
Voisihan se tietenkin taso noustakin ulkolaisten määrää nostamalla. Mielestäni parempi keino olisi nostaa kotimasiten pelaajien tasoa ja ei ainakaan lisätä joukkuemäärää liigassa. 8 joukkuetta on maksimi tällä hetkellä, noin kuuteen riittää kotimaisia pelaajia. 1-sarjasta nousee liigaan ilman karsintaa liigajoukkuetta vastaan kauden päätteeksi, siinä voi miettiä nouseeko taso tätä kautta, mielestäni ei.
 
Viestejä
351
Vexu kirjoitti: Voisihan se tietenkin taso noustakin ulkolaisten määrää nostamalla. Mielestäni parempi keino olisi nostaa kotimasiten pelaajien tasoa ja ei ainakaan lisätä joukkuemäärää liigassa. 8 joukkuetta on maksimi tällä hetkellä, noin kuuteen riittää kotimaisia pelaajia. 1-sarjasta nousee liigaan ilman karsintaa liigajoukkuetta vastaan kauden päätteeksi, siinä voi miettiä nouseeko taso tätä kautta, mielestäni ei.
Samaa mieltä...8 joukkuetta naisten liigassa on maximimäärä. Ehdottoman hyvä keino nostaa liigan tasoa, on kotimaisten pelaajien tason nostaminen. Sanoinkin, että nopein tapa on kiintiöiden poistaminen. Uskon, että 2-4 vuoden periodilla Kuortaneen yli 20 nuoren pelaajien joukosta "valmistuu" kymmenkunta ihan kovankin tason liigapelaajaa. Tämän hetken tilanteessa ei vaan voi vastustaa ulkomaalaiskiintiöiden nostoa ja samalla kritisoida liigan heikkoa tasoa...
 
Aha

Viestejä
66
Kansainvälisessä vertailussa naisten liigan taso on on korkeammalla kuin koskaan. Kiitos Siitä LPViestille. Tämä on lisännyt tasoeroja, mikä ei välttämättä ole huono asia. Sama tilannehan on kaikissa lajeissa, niin naisissa kuin miehissäkin.

Naisten liigassa on jo kauemman aikaa ollut junnujoukkueita muutamalla kokeneemmalla pelaajalla täydennettynä. Tällä reseptillä on saavutettu mitaleitakin, jopa mestaruuksiakin niin Saloon kuin Hämeenlinnaan. Salossa on jo useamman vuoden ollut runkopelaajina Häkkinen ja Kosonen, jotka molemmat ovat vieläkin lähes junnuja iältään. Tähän lisää Hämäläinen ja Koskelo. Ennen Saloa Vanajalla oli 5 vuotta sitten avauksessa useita silloin alle 20v pelaajia (Tiilikainen, Pihlajamäki, Tuominen) ja vaihtopenkillä oli lisää, kuten Salossa tänään.
 
Viestejä
49
Yhtään 1-sarjan peliä ei ole tullut nähtyä tällä kaudella, mutta jos parhaat joukkueet siellä nousun jälkeen pysyy kasassa ja hommaavat 2-3 ulkomaalaista kuten liigajoukkueissa on, niin uskoisin että on mahdollista ottaa voittoja liigassa ja taistella pudotuspelipaikasta.
 
Viestejä
351
Aha kirjoitti: Kansainvälisessä vertailussa naisten liigan taso on on korkeammalla kuin koskaan. Kiitos Siitä LPViestille. Tämä on lisännyt tasoeroja, mikä ei välttämättä ole huono asia. Sama tilannehan on kaikissa lajeissa, niin naisissa kuin miehissäkin.

Naisten liigassa on jo kauemman aikaa ollut junnujoukkueita muutamalla kokeneemmalla pelaajalla täydennettynä. Tällä reseptillä on saavutettu mitaleitakin, jopa mestaruuksiakin niin Saloon kuin Hämeenlinnaan. Salossa on jo useamman vuoden ollut runkopelaajina Häkkinen ja Kosonen, jotka molemmat ovat vieläkin lähes junnuja iältään. Tähän lisää Hämäläinen ja Koskelo. Ennen Saloa Vanajalla oli 5 vuotta sitten avauksessa useita silloin alle 20v pelaajia (Tiilikainen, Pihlajamäki, Tuominen) ja vaihtopenkillä oli lisää, kuten Salossa tänään.

Suomessa tällä hetkellä liigan kova taso on sama kuin LP Viestin ja OrPon taso. Kokonaisuutta ajatellen liigamme taso ei kansainvälisessä vertailussa pärjää alkuunkaan. Rajut tasoerot eivät ole lainkaan hyvä asia. Esimerkiksi LP Viestin ja OrPon on hyvin vaikeaa markkinoida pelejään yleisölle. Ei herätä katsojien joukossa mielenkiintoa esim. otteluille LP Viesti-Kuortane tai OrPo-LiigaEura. Onneksi LP Viestin useamman vuoden hieno menestyminen kansainvälisissä Euro-Cupeissa auttaa pitämään yleisön mielenkiinnon yllä. Nämä Euro-pelit keräävät Salohalliin poikkeuksetta yli 1000 katsojaa.
 
Viestejä
1,989
Muutama vuosi liigajoukkueita vähennettiin sillä perusteella, että kaikille ei riitä pelaajia. Seurauksena taisi olla, että joukkueellinen (pudonnut joukkue) lopetti ainakin joksikin aikaa. Pelaajamateriaali ei ole ainakaan lisääntynyt silloisen joukkueiden vähentämisen jälkeen. Siis kyseessä on rakenteellinen pelaajatuoton ongelma.

Viimeisin ilmiö on ollut, että pelaajat siirtyvät liigajoukkueista 1-sarjaan. Tuota ei onneksi voi yleistää, mutta 1-sarjassa pelaa pelaajia, ehkä parin joukkueellisen verran, jotka mahtuisivat aika moneen liigajoukkueeseen. Myös niitä yli kaksi- ja kolmikymppisiä 'tyttöjä'.

Liigassa pelaamisesta tulee kovasti taloudellisia rasitteita. Ilmeisesti liigapelaajille tulee myös maksaa palkkaa, toisin kuin 1-sarjassa pelaaville. Ja jos ei makseta, sitten pelataan alemmalla tasolla. Ja jos harjoitellaan rittävästi, 2 x päivässä, silloin työssäkäynti tai opiskelu on aika hankalaa siviiliurasta huolehtiville.

Entä nämä teinitytöt. Kyllä huippuseuratkin seuraavat lahjakkaimpia junioreita ja nostavat heitä joukkueisiinsa. Kehittyvälle pelaajalle on tärkeää saada peliaikaa eikä 'penkissä' kehittymistä pitäisi sallia yhtä kautta pitempään. Se on todella hyvä asia, jos junioreilla on tavoitteena esim. liigassa pelaaminen. Se voi tulla tavoitteeksi, jos pelejä pystyy seuraamaan mahdollisimman läheltä.
 
Viestejä
347
Tässä on tullut paljon hyvää asiaa edellisissä kommenteissa. Totta kai nuoria pelaajia pitää nostaa mukaan, mutta joku raja siinäkin pitää olla. Nykypäivänä 16-17-vuotiaiden tyttöjen fysiikka saati sitten taktinen pelaaminen ei ole riittävän kovalla tasolla.

Maailmalla naisten peli on menossa yhä lähemmäs miesten peliä, miksi Suomi ei ole kehitysjunassa mukana? Meillä ainoastaan Salo on kansainvälisen tason joukkue eikä yksi joukkue riitä nostamaan liigan tasoa.
Eura tuuletteli facebook-sivuillaan ensimmäistä erävoittoa; eihän tämän näin pitäisi mennä. Kyse on kuitenkin tavoitteellisesta kilpaurheilusta, ei juniorisarjasta.

Kuortaneen mukaantulo liigaan ei ainakaan tähän asti ole ollut onnistunut kokeilu. Hyökkäystehot jäävät jatkuvasti n. 30%:n tuntumaan, kuten muillakin häntäpään joukkueilla eli korkeintaan joka kolmas hyökkäys kuolee.
Eikä tuo prosenttikaan sinällään mitään kerro, mutta kun hyökkäyksissä ei vain ole voimaa.

Toivottavasti Kuortaneelle joukkueille tehtävä testipatteristo antaa seuroille jotain eväitä tähän.

Toinen hyvä vaihtoehto olisi ulkomaalaiskiintiön poistaminen. Tulisi kotimaisille pelaajille kilpailua, eikä liigajoukkueeseen pääsisikään enää niin helposti kuin esim. tällä kaudella. Vähän jokainen joukkue on joutunut kakkossarjasta asti etsimään pelaajia ja tämä luonnollisesti näkyy tällä kaudella.

Pienillä askelilla kohti ammattimaisempaa toimintaa. Eikä mikään estä joukkueita jo nyt maksamasta kotimaisille pelaajille riittävästi, jotta he voisivat oikeasti panostaa lentopalloon ja miettimään, voisiko tästä tulla heille oikeasti ammatti seuraavaksi 15 vuodeksi.
 
Viestejä
360
Onko OrPn paras peluri Pallag loukkaantunut WoVo pelin ensimmäisessä erässä? Ei näy eikä kuulu pelaajasta tietoa livescoressa.
 
Viestejä
633
Kausituristi kirjoitti: Tässä on tullut paljon hyvää asiaa edellisissä kommenteissa. Totta kai nuoria pelaajia pitää nostaa mukaan, mutta joku raja siinäkin pitää olla. Nykypäivänä 16-17-vuotiaiden tyttöjen fysiikka saati sitten taktinen pelaaminen ei ole riittävän kovalla tasolla.

Toinen hyvä vaihtoehto olisi ulkomaalaiskiintiön poistaminen. Tulisi kotimaisille pelaajille kilpailua, eikä liigajoukkueeseen pääsisikään enää niin helposti kuin esim. tällä kaudella. Vähän jokainen joukkue on joutunut kakkossarjasta asti etsimään pelaajia ja tämä luonnollisesti näkyy tällä kaudella.

Pienillä askelilla kohti ammattimaisempaa toimintaa. Eikä mikään estä joukkueita jo nyt maksamasta kotimaisille pelaajille riittävästi, jotta he voisivat oikeasti panostaa lentopalloon ja miettimään, voisiko tästä tulla heille oikeasti ammatti seuraavaksi 15 vuodeksi.
Ammattilaissarjaa ei ehkä kuitenkaan pyöritetä katsojamäärillä, jotka liikkuvat muutamassa sadassa per peli.
 
Viestejä
347
Hihalyönti kirjoitti:

Ammattilaissarjaa ei ehkä kuitenkaan pyöritetä katsojamäärillä, jotka liikkuvat muutamassa sadassa per peli.
Ei nuo naisten pelien katsojamäärät paljoa häviä miehissä, ainakaan kaikilla paikkakunnilla. Ja jos pelin taso paranee, löytynee uusia katsojia ja uusia sponsoreita.

Eikä puhe ollutkaan ammattilaisurheilusta vaan hieman vain ammattimaisemmasta toiminnasta, niin seuroissa kuin myös urheilijoilla. Mutta ei mikään estä, etteikö jonain päivänä Suomen liiga olisi kilpailukykyinen Puolan tai Italian liigojen kanssa.
 
Viestejä
633
Kausituristi kirjoitti:
Hihalyönti sanoi:

Näinhän se varmasti on.
 
Viestejä
351
Tässä virallista tietoa WoVo-OrPo pelin kuumista oloista. Seuraava on suora lainaus:
"Tunteet kävivät kuumina niin kentän laidalla kuin katsomossakin, josta huutelu oli jo sen verran ala-arvoista, että sellainen ei kuulu minkäänlaisiin urheilutapahtumiin."
Eli noin tänäiltana Rovaniemellä. Valitettavasti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös