Verkkovirhe

Naisten LML pelaajauutisia 2020-2021

Status
Viestiketju on suljettu.
Viestejä
340
En ole huomannut Kuusamossa kenenkään itkevän, mutta Hämeessä ei olla toivuttu vieläkään viime kaudesta.
Kyllä se räksyttäjä taitaa olla sillä suunnassa, samoin pullistelija ;).
PS. Lukaise vaikka mitä Bora kirjoitti tänään klo 03:59. Yleensä siihen aikaan nukutaan.
Ihmetellä täytyy Bongaajan tavoin tuota Boran räksytystä ja pullistelua. Mitaleja on vuosien varrella tullut niin, ettei paskalle taivu, mutta katkeruus ja toisten mollaaminen ei vain ota hellittääkseen. Perseelleen mennyt kausi on nostanut happaman maun suuhun. Tulilinjalla on nyt Kuusamon hyvin toiminut organisaatio, joka rakensi kauden parhaan joukkueen. Oli sitten ulkkareita tai kotimaisia, niin kuitenkin parhaiten runkosarjassa menestynyt joukkue. Ja LP Viesti, joka on ollut kivi kengässä vuosikausia. ToLe on aina säilyttänyt kommenteissaan muita seuroja ja niiden toimintaa kunnioittavan otteen. Kannattaisiko Boran käydä Salossa opiskelemassa lentopallon käyttäytymiskulttuuria...
 
Viestejä
693
Jep, olen kyllästynyt lukemaan Bongaajan jatkuvaa Hämeenlinnan mollaamista, mihin hän itse kokee olevansa täysin syytön.
Pitäisköhän sitä lentopallon käyttäytymiskulttuuria opiskella sielläkin suunnalla.
En aio enää kirjoitella tälle sivustolle, anteeksi jos olen loukannut herkkähipiäisiä ihmisiä.
Kiitos ja hyvää kevättä!!
 
Viestejä
3,448

Mielenkiintoinen kirjoitus ;)

En ota kantaa kuka on syyllinen, mutta tapaan miten itse kukin kirjoitamme (lukihäröineen ;) ) voi vaan vaikuttaa näppäimillä. Kovaakin tekstiä voi kirjoittaa (minun mielestä), jos osaa sen vielä perustella. Se, että joku on taas eri mietä asiasta hänen on voitava perustella asiansa. Sitten tietenkin siitä voi jatkua (kirjoitus)depaatti, mutta se että kirjoittaa useamman kerran kyseiseen keskusteluun saman asian ei varmaan edistä ketään? Tulehan Bora takaisin taas, kun mielesi "jäähypenkilläsi" päsee taas tosi toimiin :)
 
Viestejä
4,891
En aio enää kirjoitella tälle sivustolle, anteeksi jos olen loukannut herkkähipiäisiä ihmisiä.
Koetko itse kuuluvasi tähän herkkähipiäisten ihmisten joukkoon kun tuollaista yllyit kirjoittelemaan? :unsure:Tänne vaan joukkoon kirjavaan. Ei näitä höpinöitä nimimerkkien takaa niin kauhean vakavasti kannata ottaa:p. Negatiiviseltakin tuntuvat kommentit ovat parempia kuin ei kommentoitaisi lainkaan. Saadaan ainakin parran pärinää aikaiseksi. Keskustelupalstoilla meno on välillä melkoista,etenkin muilla foorumeilla. Täällä on pääsääntöisesti ihan asiallista höpinää
 
Ryynäsen Topi

Tällä sivustolla on keskustelu käynyt melko kuumana koko kevätkauden koskien naisten Mestaruusliigaa ja se vaiheita.

En aio asettua kenenkään puolelle, enkä ketään vastaan.

En ole muutenkaan seurannut kovin tarkasti naisten Mestaruusliigaa, kun lähin liigapaikkakunta on Pihtipudas ja Ploki. Sitä vastoin miesten Mestaruusliiga on minulle tosi tuttu ja olen seurannut sitä oikeastaan koko aikuisikäni. Eli kymmeniä vuosia. Näistä ympyröistä on tullut tuttuja kymmenittäin ja melkoinen joukko, joista voi käyttää termiä YSTÄVÄ.

Mielestäni tässä naisten liigakeskusteluissa on tunnepuoli mennyt vähän yli sen, mikä on kohtuullista. Se on toisten mielipiteiden kunnioittaminen.

En todellakaan ymmärrä sitä, että jonkun joukkueen menestyminen ja pärjääminen olisi joltakin toiselta pois. Jos joku kehuu omaa seuraansa, on se mielestäni aivan OK.

Mielipiteitä saa olla demokratiassa, kun ei todellakaan olla Pohjois-Koreassa.

Kuitenkin kannattaisi muistaa hyvät tavat ja toisten kunnioittaminen.

Tämä kevät oli todella erikoinen, kun sekä miesten, että naisten osalta pay-off -pelit jäivät pelaamatta. Näinollen emme tule koskaan tietämään, miten pelit olisivat päättyneet ja ketkä olisivat lopussa kannuja nostaneet.

Laitetaan nyt yhdessä tuumin kädet ristiin, että tämä maailmanlaajuinen Koronapandemia loppuisi ja voisimme kaikki alkaa rakentamaan uudestaan yhteiskuntaa siihen malliin, että talous alkaisi pyörimään ja lomautetut ja irtisanotut työllistyisivät uudelleen ja firmat nousisivat jälleen jaloilleen.

Lentopallo on kuitenkin vain yksi pieni osa tätä isoa kokonaisuutta ja poikkeustilaa, joka nyt vallitsee.

Hyvää kevättä kaikille palstalaisille. Hymyillään, kun tavataan jälleen lentopallokentillä. Kyllä sekin aika vielä koittaa.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
775
Mielipiteitä saa olla demokratiassa, kun ei todellakaan olla Pohjois-Koreassa.

Kuitenkin kannattaisi muistaa hyvät tavat ja toisten kunnioittaminen.

Hyvää kevättä kaikille palstalaisille. Hymyillään, kun tavataan jälleen lentopallokentillä. Kyllä sekin aika vielä koittaa.
Ylläpito allekirjoittaa tämän sanasta sanaan :)
 
Viestejä
340
Hyvä, että mielipiteenvapaus on olemassa. Keskustellaan jatkossakin kunnioittaen hämäläistä ja koillismaalaista lentopallotoimintaa. Tunnetta pelissä, eikös se ole kuitenkin hyvä asia.
 
Viestejä
2,083
Jokaisella on vara ottaa opikseen kirjoittamisista, niin Bongaajan kuin Borankin :). Olen toki kettuillut joskus aikaisemminkin Boralle, silloin kun hänen hampaissaan oli koko ajan LP Viesti. Tällä kaudella mielestäni Hämeenlinnassa lähti jutut pois raiteiltaan silloin kun hävesivät Pölkylle. Mutta eihän näitä pitäisi ottaa kenenkään niin henkilökohtaisesti, että lopettaisi palstan seuraamisen tykkänään. Kyllähän sitä lentopallon eteen paiskitaan töitä koko ajan, vaikka pelit ovatkin nyt toistaiseksi tauolla. Ja toivoisin mahdollisimman monen osallistuvan seuratoimintaan, kuka talkoillen, kuka mitenkin vain pystyy auttamaan.

Positiivisin mielin eteen päin!
 
Viestejä
3,840
Kuusamon valmentaja Tolvanen jättämässä Pölkyn. Managerihan sieltä lähtee myös, harva tämmöisena aikana työpaikkansa
jättää.

Että silleen Kuusamossa.
Jokaisella on vara ottaa opikseen kirjoittamisista, niin Bongaajan kuin Borankin :). Olen toki kettuillut joskus aikaisemminkin Boralle, silloin kun hänen hampaissaan oli koko ajan LP Viesti. Tällä kaudella mielestäni Hämeenlinnassa lähti jutut pois raiteiltaan silloin kun hävesivät Pölkylle. Mutta eihän näitä pitäisi ottaa kenenkään niin henkilökohtaisesti, että lopettaisi palstan seuraamisen tykkänään. Kyllähän sitä lentopallon eteen paiskitaan töitä koko ajan, vaikka pelit ovatkin nyt toistaiseksi tauolla. Ja toivoisin mahdollisimman monen osallistuvan seuratoimintaan, kuka talkoillen, kuka mitenkin vain pystyy auttamaan.

Positiivisin mielin eteen päin!
Onhan tämä siitä harvinainen palsta että keskustelijat arvioivat jopa itse itseään , välillä aika kriittisestikin.Se on hyvä merkki ja otetaan piirun verran takasin jos tulee ylilyöntejä, toivottavasti keskustelu kuitenkin jatkuu värikkäänä ja kantaaottavana.
Toivottavasti pian päästään itse asiaan, kesää odotellaan.
 
Katsojanhavainto

Kangasalla Keränen tehnyt vakuuttavaa työtä jo kaksi kautta, hyvin alkaa kolmaskin. Joukkue on kasassa. Kotimaisia urheilijoita 11kpl, joita maajoukkueesta 6 kpl. Yksi ulkomaalainen näköjään on kiikarissa. Ei huono. Luulenpa että Puijo Wolleyllä on myös kotimainen kaarti jo aikalailla kasassa. Wovolla varmaan myös on hyvin pelaajia tiedossa.

Ei tainnu Hämeenlinna uutisoinneiltaan tietää, että jossain muualla ollaan oikeasti jo aikalailla valmiita... eikä tarvitse uhota ja retostella edes asialla.
 
Viestejä
130

Alkaa olla ensi kausikin jo ratkennut kun Kangasala ottaa taas mestaruuden. Jos on koko kuusikko maajoukkuepelaajia niin ei siinä muille jää paljon sanomista.
 
Viestejä
202
Alkaa olla ensi kausikin jo ratkennut kun Kangasala ottaa taas mestaruuden. Jos on koko kuusikko maajoukkuepelaajia niin ei siinä muille jää paljon sanomista.
Huhujen pitäessä paikkansa maajoukkue siirtyy Kangasalaan Ja Keränen saa näyttää johtajuutensa. Haastetta riittää ylivoimaisena suosikkina ylivoimaisella rosterissa pelaajien harjoitusmoraalin ylläpitämisessä. Sitä jäin Tietoviisaan viestin jälkeen miettimään, että minä vuonna Kangasala on voittanut edellisen mestaruuden, kun se hänen viestin mukaan on sen taas ottamassa.
 
Viestejä
360
Kangasalla Keränen tehnyt vakuuttavaa työtä jo kaksi kautta, hyvin alkaa kolmaskin. Joukkue on kasassa. Kotimaisia urheilijoita 11kpl, joita maajoukkueesta 6 kpl. Yksi ulkomaalainen näköjään on kiikarissa. Ei huono. Luulenpa että Puijo Wolleyllä on myös kotimainen kaarti jo aikalailla kasassa. Wovolla varmaan myös on hyvin pelaajia tiedossa. ( Lainaus Katsojahavainto)

LP Kangasala hoitaa hyvin pelaajat joukkueeseen, mutta heikko tiedotus ja tilastoinnin laiminlyönti ovat seuran murheenkryynit, eikä tietoja tule uusista pelaajista kuin seuran tiedotuksen ulkopuolelta.

Suomen maajoukkueen kannalta positiivista on se, että se on samassa paikassa lähes ympäri vuoden. Kangasalan vastuu maajoukkueen menestyksessä kasvaa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta Koronaa, sillä se voi todellakin lopettaa myös ensi kauden.
 
Viestejä
2,083
Maajoukkuepelaajia tuntuu olevan useassakin joukkueessa koko kentälliset. Vai puhutaanko tääsä vaiheessa maajoukkuerinkiin kuuluvista 28 pelaajasta? Maajoukkueen avainpelaajathan pelaavat ulkomailla ja maajoukkueen kannalta olisi toivottavaa että sopimuksia avautuu myös ulkomaisiin seuroihin. Muutenhan maajoukkueen taso ei nouse. Pelaajilla pitää olla tavoite palata ulkomailla. Ilman ulkomaalaispelaajia Suomen liigan taso olisi surkea. Toivottavasti seurat tiedottavat sopimusasioista myös virallisesti. Viidakkorumpuhan kertoo niistä jo paljon aikaisemmin.
PS. Ja jokaisella seuralla on vähintään kaksi ulkkaria pudotuspelien alkaessa.
 
Viimeksi muokattu:

Pelipallo

Maajoukkueryhmään on valittu 28 pelaajaa. Kaikki ei varmaan tule olemaan lopullisessa joukkueessa. On tuossa ryhmässä sellaisiakin, jotka ei viime kaudella hirveästi vakuuttaneet.
 
Katsojanhavainto

Kangasalla Keränen tehnyt vakuuttavaa työtä jo kaksi kautta, hyvin alkaa kolmaskin. Joukkue on kasassa. Kotimaisia urheilijoita 11kpl, joita maajoukkueesta 6 kpl. Yksi ulkomaalainen näköjään on kiikarissa. Ei huono. Luulenpa että Puijo Wolleyllä on myös kotimainen kaarti jo aikalailla kasassa. Wovolla varmaan myös on hyvin pelaajia tiedossa. ( Lainaus Katsojahavainto)

LP Kangasala hoitaa hyvin pelaajat joukkueeseen, mutta heikko tiedotus ja tilastoinnin laiminlyönti ovat seuran murheenkryynit, eikä tietoja tule uusista pelaajista kuin seuran tiedotuksen ulkopuolelta.

Suomen maajoukkueen kannalta positiivista on se, että se on samassa paikassa lähes ympäri vuoden. Kangasalan vastuu maajoukkueen menestyksessä kasvaa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta Koronaa, sillä se voi todellakin lopettaa myös ensi kauden.

Tiedotus on parantunut paljon menneistä ajoista. Viime kaudella uutisoitiin pelaajat säntillisesti somessa, Mestaruusliigan sivuilla ja lehdissä samaan aikaan. Nytkin Somesta pystyy lukemaan milloin aletaan uutisoimaan. Kangasalan some on ollut kuluneen kauden naisten paras ja kauden loputtuakin Kangasala on pitänyt somen elossa kun muut ovat lamautuneet - tukikamppanjoita on julkaistu mutta siinäpä se. Viime kaudella tilastoinnin puutteet korjattiin loppukautta kohti Artsin liittyessä joukkueen matkaan. Kangasalalla ainakin on valmentaja, joka osaa valmentaa. Sinäänsä maajoukkuepelaajat ovat hyvässä paikassa. Paikassa jossa ON aito kiinnostus pelaajien yksilöllistä kehittämistä kohtaan.

Kovasti kiinnostaisi kuulla uutisia Salosta. Hämeenlinnan runko on kumminkin tiedossa. Kiinnostaa myös onnistuuko Pölkky nostamaan kotimaisuusastettaan. Pölkyn valmentaja on myös kiinnostava uutinen.
 
Status
Viestiketju on suljettu.
Ylös