Verkkovirhe

Naisten liigan pelaaja- ja valmentajasopimukset 2021-22

Viestejä
365
Klimovich taistelemaan peliajasta
27.09.2021
Lentiskerhon joukkue alkaa olla valmiina taistelemaan tämän kauden kärkisijoista Mestaruusliigassa ja Suomen cupissa. Joukkueen kivikova keskipelaajaosasto sai torjuntamuurin rakentamiseen vielä yhden palasen lisää, kun seura teki tämän kauden kattavan sopimuksen Vera Klimovichin kanssa.
– On hienoa päästä mukaan tähän joukkueeseen. Viisumisen saamisessa kesti jonkin aikaa, mutta nyt olen täällä. Toivottavasti onnistumme tekemään kaudesta menestyksen yhdessä, valkovenäläinen sanoi.
Klimovich on monelle Mestaruusliigan seuraajalle tuttu nimi, sillä hän pelasi kaudella 2016–2017 LP Viestin paidassa.
– Voitimme sekä mestaruuden että cupin, joten siitä kaudesta on tietysti vain hyviä muistoja. Nyt olen täällä ja tiedän, että Hämeenlinna on historiansa aikana menestynyt mainiosti. Voittoja ja mitaleita yritämme tietysti saada tälläkin kaudella, hän sanoo.
Ennen Saloa 33-vuotias pelaaja pelasi Italiassa, jossa hän oli muun muassa voittamassa yhdessä Lentiskerhon apuvalmentajan Antonio Orlandin kanssa mestaruutta Pomi Casalmaggioren riveissä kaudella 2014–2015. Salosta Klimovich siirtyi Turkkiin ja kaksi viimeisintä kautta hän on pelannut Israelissa.
Klimovich tietää hyvin, että Lentiskerholla on monta hyvää keskipelaajaa.
– Pelipaikalleni on kaksi vahvaa maajoukkuepelaajaa ja yksi hyvä nuori keskipelaajaa. Kilpailu on kovaa, mutta se on vain hyvä asia. Kausi on pitkä, joten pelaajia tarvitaan ja tarvittaessa on mahdollista antaa myös lepoa, hän sanoo.
Lentopallokerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia on tyytyväinen saadessaan kokeneen keskipelaajan mukaan joukkueeseen.
– Olen katsellut hänen pelejään ja saanut myös henkilökohtaista tietoa Antoniolta. Mietimme Villen kanssa, mitä tehdä, kun tämä mahdollisuus tuli meille eteen. Hän on älykäs pelaaja, joka pystyy kokemuksellaan auttamaan joukkuetta paljon.
Myös Pentassuglia pitää kilpailutilannetta terveenä.
– Hän tulee joukkueeseen, jossa on jo hyviä keskipelaajia. Tämä on kaikille mahdollisuus haastaa toisiaan ja tietää, ettei pelipaikka tule ilmaiseksi, vaan se pitää ottaa.
Lentiskerhon joukkueen ikärakenne on tällä kaudella hieman erilainen kuin aikaisemmin.
– Tämä on ensimmäinen kausi, kun sanon, että olemme kokenut emmekä nuori joukkue. Meillä on monta kokenutta pelaajaa, ja Vera on yksi palanen siinä. Hän on hyvä persoona, kommunikoi paljon ja antaa joukkueelle varmasti paljon.
 
Viestejä
2,800
Melkoinen epäluottamuslause nykyisille passareille Toivoselle ja Hyttiselle hankkia tässä vaiheessa kautta ulkomailta passari. Eikä joukkueen peli ole edes passareiden toiminnasta ensisijaisesti klikannut. Outo siirto mielestäni kaiken kaikkiaan. No tietysti onhan tässä vielä runkosarjaa jäljellä opetella uuden passarin kanssa kun pudotuspelit ovat tavoitteena. Mutta en kyllä ensimmäisenä olisi passaria hankkinut tässä tilanteessa joukkueeseen jos jotain hankintoja täytyy tehdä.
 
Viestejä
625

Samaa mieltä. Kummallinen siirto.
 
Viestejä
155

On kyllä erikoinen hankinta. Puijon peli on melkolailla uomissaan ja molemmat panssarit on pelanneet hyvin. Sanni Määttä on ollut hakkurina jopa parempi kuin Calkins. Olisiko kanadalaisen toiveena ollut tutumpi passari. Tuskin kolmea passaria tarvitaan tai edes sopii pöytäkirjaan, kun rosterissa on niin paljon pelaajia. Tai sitten kotimaisista passareista toinen on loukkaanntunut.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
69
Jos ei nykyisten passarien taito riitä niin silloin otetaan ulkomaan apu tilalle. Jos huippu passarilla oltais vaikka mitalilla.
 
Viestejä
2,800
Olisiko kanadalaisen toiveena ollut tutumpi passari.
Heikolla pohjalla on jos yhden pelaajan toiveita ajatellaan. Tietysti kun tavoite on pleijaripaikka niin kyllä sinne saattaa päästä kun passari/hakkuri akseli toimii illasta toiseen. Mutta yhtään pidemmälle on turha kuvitella jos muun joukkueen kanssa peli ei suju. Toki Calkins on kyllä alisuorittanut melko pahasti niin uutta puhtia tämä siirto voi hänelle tuoda.
 
Viestejä
1

Näyttää vähän siltä että seurajohto yrittää paikkailla surkeaa ulkomaalaishankintaa toisella hankinnalla. Panokset olisi kannattanut laittaa johonkin ihan muualle.
 
Viestejä
130
Kyllä siellä taitaa olla vieheet vedessä aika monella joukkueella. Tarkoitan että, lisää pelaajia täytyisi löytyä eri pelipaikoille. Nyt vaan on huono hetki saada mitään/ketään kun kaikki pelaajat on jo sitoutuneet johonkin. Toki odottamalla tammikuuhun niin college pelaajia vapautuu... mutta onko se jo liian myöhäistä?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös