Verkkovirhe

Miesten mestaruusliiga 2020/2021

Viestejä
2,971
Miksi tätä Nikulaa arvostellaan niin paljon, vasta parikymppinen kaveri joka jo nyt pelaa ihan huipputasolla.
Tuon ikäisellä on vielä opittavaakin mutta oppiihan hän, koska kehityy koko ajan. Veikkaan seuraavaa huippuhakkuria Suomen maajoukkueeseen lähivuosina.
 
Viestejä
4,543

Turha tietysti menneitä muistella, mutta sen junnuvalkun osaaminen korostuu näissä tapauksissa. Olen nähnyt Aaron kentällä ensikerran C-ikäisten. Mittaa tuolloin lähes 2m. Pinnoja kertyi helposti ja pisteidentekopelihän tämä meidän laji on, joten tietysti paha mennä osoittelemaan ketään, mutta osoittelenpa silti. Viimeistään Kuortaneella olisi pitänyt tekniikkaan puuttua rankalla kädellä. Onneksi VaLePa tekee jotain miehen eteen. Oivanen Mi oli muuten kakskymppinen kun piti Euroopan torjuntoja pilkkanaan.
 
Viestejä
5,649
Ei lentopallo ole korkeushyppyä, riittää alle 350 kotimaan liigaan.

No korkeushypyssä hypätään aivan eri tavalla joten sitä nyt ei edes voi verrata. Ja varmasti liigassa riittää, mutta jos maajoukkuetta ajatellaan. Eikä ulottuvuuskaan kaikki kaikessa todellakaan ole, jos on vaan riittävästi taitoa.
 
Viestejä
3,794
Turha tietysti menneitä muistella, mutta sen junnuvalkun osaaminen korostuu näissä tapauksissa. Olen nähnyt Aaron kentällä ensikerran C-ikäisten. Mittaa tuolloin lähes 2m. Pinnoja kertyi helposti ja pisteidentekopelihän tämä meidän laji on, joten tietysti paha mennä osoittelemaan ketään, mutta osoittelenpa silti. Viimeistään Kuortaneella olisi pitänyt tekniikkaan puuttua rankalla kädellä. Onneksi VaLePa tekee jotain miehen eteen. Oivanen Mi oli muuten kakskymppinen kun piti Euroopan torjuntoja pilkkanaan.
Joo Oivasen veljekset olis mahtunut yu-maajoukkueeseen pituushyppääjinä 17 v, geenit kohdallaan Laxin suvussa.
 
Viestejä
250
Minä en oikein ymmärrä, että kun jotakin, vielä kehittyvää pelaajaa arvioidaan ja seassa on myös kritiikkiä, suurin osa keskustelusta käydään siitä miksi häntä arvioidaan. Ei tämä Suomessa keskustelu nyt niin vilkasta ole, että ei kannattaisi keskustella edes jostakin lentopalloon liittyvästä, olisipa se sitten vaikka Nikulan kehityspolku. Tuskimpa Nikulasta niin paljon keskustelua olisi, ellei hänen potentiaalinsa antaisi siihen syytä. Harvaa kiinnostaa puhua nuoresta vaihtopenkin pelaajasta, josta ei nähdä kenties tulevaa maajoukkuepelaajaa ja jolla olisi samanlaisia kehityksen kohteita. Ei kritiikin tarvitse olla ainoastaan paha asia.

Hänen kehityksestäänkin voidaan tuoda mielipiteitä eri laidoista. Jos joku on sitä mieltä että kehitys on ollut parempaa kuin odottaisi, tai parempaa kuin verrokeillaan, olkoon niin. Hyvillä perusteluilla voi tuoda muillekin kenties ohi menneitä pointteja ajatteluun. Jos joku taas toivoisi nopeampaa tai erilaista kehitystä, kyllä senkin mielestäni voi sanoa hyvällä omallatunnolla olematta kyseisen pelaajan suurin vihaaja.

Sitten on omissa äärilaidoissaan nämä keskusteluun osallistumiset joissa yritetään vain purkaa omaa pahaa oloa tai negaatioita joitakin tiettyjä seuroja kohtaan. Ne kun osattaisiin hypätä hieman vähemmällä huomiolla yli, keskustelu soljuisi mukavasti eteenpäin.

Mutta ainoastaan keskustelusta keskustelun sijaan heitän loppuun vielä lyhyen aiheen oikeasti lentopallosta. Arvioivaa kritiikkiäkin ehkä tulossa, olkaa varovaisia lukiessanne :cool:

Olen ihmetellyt Loimun toimintaa tällä kaudella. Sarjan avaus oli todella hankala, vaikka ei rosteri nyt niin huono ole ollut, joskaan ei toki hyväkään. Hankittiin pari ulkkaria Argentiinasta pelastamaan hommaa, vaikka ihan varmasti jo siinä vaiheessa tiedettiin koronan vaikutukset rahatilanteeseen.

Ja ehkä se tärkein kysymys, miksi edes hankittiin ulkkareita joiden taso on tuollainen? Yleispelaaja ei pysty murtautumaan nuorten suomalaisten ohi, ja keskari joka on toki nuorta Mäkeä edellä mutta ei mikään sateentekijä. Onhan Suomen liigassa nähty vuosien saatossa aivan päättömiä hankintoja legendaariseen statukseen asti, mutta vielä näinä informaation vuosinakin hankitaan heikkoja pelaajia, jotka sitten lomautetaan. Tuntuu hieman päämäärättömältä toiminnalta, eikö?
 
Viestejä
1,473
Siellä voi tänään Iisalmessa tulla viisieräinenkin vääntö. Kaksi varmasti voitontahtoista joukkuetta vastakkain.
 
Viestejä
1,500
Olen ihmetellyt Loimun toimintaa tällä kaudella. Sarjan avaus oli todella hankala, vaikka ei rosteri nyt niin huono ole ollut, joskaan ei toki hyväkään. Hankittiin pari ulkkaria Argentiinasta pelastamaan hommaa, vaikka ihan varmasti jo siinä vaiheessa tiedettiin koronan vaikutukset rahatilanteeseen.

Ja ehkä se tärkein kysymys, miksi edes hankittiin ulkkareita joiden taso on tuollainen? Yleispelaaja ei pysty murtautumaan nuorten suomalaisten ohi, ja keskari joka on toki nuorta Mäkeä edellä mutta ei mikään sateentekijä. Onhan Suomen liigassa nähty vuosien saatossa aivan päättömiä hankintoja legendaariseen statukseen asti, mutta vielä näinä informaation vuosinakin hankitaan heikkoja pelaajia, jotka sitten lomautetaan. Tuntuu hieman päämäärättömältä toiminnalta, eikö?
Aidan takaa on etsitty vihreämpää ruohoa, Loimun joukkueessa tänä vuonna valmentaja mukaanlukien 9 henkilöä kokonaan tai osittain aidan takaa. 🙄
 
Viestejä
4,775
Pian alkaa mielenkiintoinen "eläinmaailman" kohtaaminen Hollihaassa. Lähtökohtaisesti Tiikerin pitäisi raadella Ankan mennen tullen mutta luulempa että tämän kyseisen Ankan liha on niin sitkeää ettei se ainakaan helposti ja hetkessä onnistu jos käy olleenkaan. Kolmen tunnin päästä viimeistään ollaan selvillä tämän otatuksen lopputuloksesta.
 
Viestejä
5,649
Runkosarja Savon ja Valepan alapuolella on mielenkiintoinen. Hurrikaani ja Akaa ovat näyttäneet haavoittuvuutensa, Tiikerit, Ducks ja Etta yllätysvalmiutensa. Neljän kärkeen runkosarjassa on tunkua. 🙂

Akaalla varsinkin paljon tekemistä vielä, jos mitalipeleihin mielivät. Ducks, Etta ja Tiikerit on kyllä valmiina tiputtamaan mahdollisessa kohtaamisessa puolivälierissä. Ajattelen tässä vaiheessa, että Hurmos, Loimu ja Lakkapää ei pysty haastamaan, mutta tuo toinen kolmikko kyllä. Ja varsinkin, kun voi käydä tietenkin niinkin, että Akaa ja Hurrikaanit kohtaa jo toisensa puolivälierässä.
 
Viestejä
5,649
Hienopeli oli Savolta! Kyllä on vanhoilla pelimanneilla hyvä asenne peliin👌Nuoret kehittyy koko-ajan mukana ja menee jo edellekkin! Räsänen tosihyvä tänään ja Feden passit Lelulle☝

Räsäselle nyt vaan antaa mahdollisuuksia paljon. On kyllä varaa lepuuttaa monesti toista yleispelaajaa. Ja aina tarvittaessa voi tulla tilalle sitten kyllä.
 
Viestejä
2,971
Savolla hyvä yleispelaaja tilanne Silli, Aussi, Mikko heitä pystyy vaihtelemaan ja penkillä vielä Markus hänkin jo käynyt kentällä.
Silli jo kokenut pelaaja Markus ja Mikko nuoria pelaajia joilla kehitystä edessäkinpäin.
Tänään Mikko näytti kykyjään kun pääsi kentälle.
 
Viestejä
1,259
Akaalla vaikea vaihe menossa,oli helisemässä myös Loimun kanssa. Savo oli oikeastaan kaikilla osa-alueilla parempi Akaata.
Kärkiduo on omassa kastissaan, sitten hyvin tasainen viisikko (Hurrit, Ducks, Tiikerit, Akaa, Etta) ja trio Loimu,Hurmos ja PerPo jakavat sijat 8-10. Tältä näyttää nyt.
 
Viestejä
3,794
Savolla hyvä yleispelaaja tilanne Silli, Aussi, Mikko heitä pystyy vaihtelemaan ja penkillä vielä Markus hänkin jo käynyt kentällä.
Silli jo kokenut pelaaja Markus ja Mikko nuoria pelaajia joilla kehitystä edessäkinpäin.
Tänään Mikko näytti kykyjään kun pääsi kentälle.
Savon hyvä alkukausi antanut selvästi itseluottamusta koko joukkueelle, valmennus myös
ymmärtää että vaihtopelaajat ovat pitkässä? sarjassa korvaamattomia . Niitä on aina tarvittu, tuskin tulee poikkeusta tästäkään kaudesta.
 
Viestejä
10,871
Oma analyysitaitoni ei riitä arvioimaan Akaa Volleyn tilannetta. Hyvin alkanut kausi on vaihtunut tuskaiseksi taaperrukseksi. Köykän loukkaantuminen toki sotki kuvioita, mutta tuskin ainoa syy.
 
Viestejä
1,766
Ihan mutu-tuntumalta arvioin tähänastisia LML-miesten sarjaotteluita: Ehkä 60 prossaa tai ylikin on päättynyt 3-0 tai 0-3. Taisi olla viime tynkäkaudellakin vähän sama trendi. jota kommentoin silloin. Miten käy tänään? VaLePa vakuuttaa vai? Ihan ihme minusta (kuitenkin) että Ducks johtaa kovaa Ettaa vastaan vieraissa Oulusa 0-2.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös