Verkkovirhe

Miesten mestaruusliiga 2019-2020

Viestejä
1,314
Muistelisin, että kun täällä Keski-Pohjanmaalla entisaikoina pelattiin europelejä, niin kommentit taisivat olla, että Challenge Cup on ainoa mistä ei tule persnettoa.
Pelaajat sen sijaan täällä odottivat noita kovastikin. Varsinkin kun CEV cupissa tuli kunnon joukkueita vastaan. Olivat esim. Kermiselle ja Siirilälle tärkeitä näytön paikkoja.
Etenkin Ylen kautta silloin tehty pakollinen televisiointi taisi syödä melkoisesti euroja. Ehkäpä Ruudun kanssa on tehty seurojen kannalta edullisempi sopimus.
Taitaa europelit olla melko mahdoton yhtälö ilman kunnon kaupallista yhteistyötä tyyliin Ford Store Levonranta Sastamala.
Kyllähän esim. Sampokin aikoinaan on europeleistä kieltäytynyt.
 

Ryynäsen Topi

Oy Veikkaus Ab on ollut myös merkittävä tukija VaLePalle parina viime kautena Eurokentillä.
 
Viestejä
1,066
Ojansivun työmotivaatio on tainnut koko historian ajan ollut korkeintaan noin puolet kauden peleistä. Melko kallista aina kyseisille seuroille. Siksi miehen kansainvälinen urakin jäi vaatimattomaksi. Lausunto tietää myös SaVolle suurehkoja haasteita ensikaudeksikin. Taitaa hakkuripeli taas tökkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,766
Hyvä, että Heikkiniemi on ollut ja on kolmen kierroksen pelien kannalla. Ja pelaajien puolella.
Huono asia taas, jos joku taho alkaa vatvomaan tai ajamaan neljää ottelukierrosta. Seuraukset voivat olla tosi karmeita. Stoppia nyt yltiöpäisyydelle, pirulauta!
 

Ryynäsen Topi

Toivottavasti järki voittaa päättäjillä ja tuloksena on (olisi) miesten Liigassa 3 runkosarjan kierrosta. Pelithän lisääntyy vielä keväällä ply off-otteluilla.
 
Viestejä
10,871
Pientä loiskintaa sarjajärjestelmästä. Jos saan sanoa talkoolaisen mielipiteen. Kannatan kolminkertaista sarjaa. Niin oudolta kuin se tuntuu, niin talkoolaisena, minulla olisi muutakin elämää. Toivottavasti järki voittaa. Pelaajat varmasti liputtavat kolminkertaisen sarjan puolesta.
 
Viestejä
357
Olen ymmärtänyt, että muutama Mestaruusliigan seura vaatii nelinkertaista sarjaa pystyäkseen ylipäänsä viemään kauden läpi. Tosin taas ihan huuteluosaston tietoa.
 
Viestejä
4,775
Juu ja toivottavasti ei oo niin, että nää meidän konkarit on puolet kaudesta sivussa ja toisen puolikkaan pelaa puolikuntoisena.
No noinhan se tulee menemään ja maksava yleisö etenkin nuoret juniorit pettyy kun piti tulla katsomaan omia suosikkipelaajiaan ja idoleitaan.
 
Viestejä
1,314
Olen ymmärtänyt, että muutama Mestaruusliigan seura vaatii nelinkertaista sarjaa pystyäkseen ylipäänsä viemään kauden läpi. Tosin taas ihan huuteluosaston tietoa.
Luulisi, että tuommoiseen päätökseen vaadittaisiin pyyntö nyt vähintään puolelta liigajoukkueista.
Tosin suomen cupistahan karsittiin nyt pois viime kauden neljältä parhaalta yksi ottelu.
Eli esim. VaLePalle tulee 36 ottelun sijaan tällä kaudella 39 ottelua, jos lasketaan runkosarja ja suomen cup loppuun asti.
Ei se ole kuin 3 enemmän kuin viime kaudella. Tosin voi kyllä spekuloida, että viime kaudellakin pelattiin jo liikaa.
Ei tule kyllä pelaajien tienesti helpolla ensi kaudella. Vielä kun sarjanousija on Joensuusta mihin on kaikilta melko pitkä matka, niin kyllä saa pojat taas bussissa istua. Hotelliöihin ei taida olla enää oikein pienemmillä joukkueella varaa, jos ei ihan pakko ole.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös