Verkkovirhe

Miesten mestaruusliiga 2014-2015

Viestejä
5,719
Varmasti tuolla keräyksellä haetaan lisäbudjettia sinne mestareiden liigaan. Kyllä mestaruusliigaan budjetti riittää vallan hyvin, mutta kun tosiaan budjettia pitää kasvattaa. Paremmat pelaajat maksaa enemmän, niin se vain on.
 
Viestejä
32
Silloin aikanaan kun tiikerit teki sopimuksen Tiilikaisen kanssa niin seura sai samassa kaupassa ehkä tietämättäänkin eräänlaiseen symbioosin aikaiseksi maajoukkueen kanssa. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä että joukkueen sisältöön pystytään vaikuttamaan ja sen tekemistä ohjataan vahvasti seuran ulkopuolelta. Ei ole sattumaa, että joukkueessa on pelannut muutaman vuoden aikana kymmenkunta kotimaista maajoukkuemiestä ja saman verran pelaajia nuorten maajoukkueesta. Ei ole sattumaa sekään, että Ojansivu on Kokkolassa ja viihtyy siellä hyvin. Kaksi mestaruutta kolmessa vuodessa on tuonut kunniaa eli tiikerit on tästä yhteisyöstä hyötynyt melkoisesti ja niin kauan kun kaikki on hyvin niin homma tietysti toimii. Menestys tuo takuuvarmasti tullessaan myös sen että kysyntä kasvaa ja rahan arvo heikkenee. Tiikereiden kannalta näyttää nyt siltä, että seurassa ei ole ollut tarpeeksi jämeriä käsiä pitämään kaikkia naruja otteessaan. Tilanteen on pakko olla huolestuttava jos kausikortit pitää lunastaa ennen kuin kannattajilla on edes tietoa tulevasta joukkueesta tai faneilta pyydetään avustusta muutamia tuhansia joukkueen rakentamiseen. Käsittääkseni seura on hakemassa paikkaa myös mestareiden liigaan eli se tietää lisää menoja jo ennestään huonossa taloustilanteessa. Tiikereillä on ollut varsin vaatimaton menestys eurokentillä eli ihmeellistä on jos vain valmentajan kunnianhimon takia ollaan valmiita asettamaan seuran koko tulevaisuus vaakalaudalle. Toivotaan, että tiikerit saa otteen omaan talouteensa.
 
Viestejä
200
Vanha klisee: Mikä nopeasti ylös,niin myös nopeasti alas :silly:

En todellakaan toivo,että näin käy Tiikereille...ykspihlajan alueelta euroja lisää...kyllä niillä siellä niitä on runsaasti
 
Viestejä
5,719
Konsultti kirjoitti: Silloin aikanaan kun tiikerit teki sopimuksen Tiilikaisen kanssa niin seura sai samassa kaupassa ehkä tietämättäänkin eräänlaiseen symbioosin aikaiseksi maajoukkueen kanssa. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä että joukkueen sisältöön pystytään vaikuttamaan ja sen tekemistä ohjataan vahvasti seuran ulkopuolelta. Ei ole sattumaa, että joukkueessa on pelannut muutaman vuoden aikana kymmenkunta kotimaista maajoukkuemiestä ja saman verran pelaajia nuorten maajoukkueesta. Ei ole sattumaa sekään, että Ojansivu on Kokkolassa ja viihtyy siellä hyvin. Kaksi mestaruutta kolmessa vuodessa on tuonut kunniaa eli tiikerit on tästä yhteisyöstä hyötynyt melkoisesti ja niin kauan kun kaikki on hyvin niin homma tietysti toimii. Menestys tuo takuuvarmasti tullessaan myös sen että kysyntä kasvaa ja rahan arvo heikkenee. Tiikereiden kannalta näyttää nyt siltä, että seurassa ei ole ollut tarpeeksi jämeriä käsiä pitämään kaikkia naruja otteessaan. Tilanteen on pakko olla huolestuttava jos kausikortit pitää lunastaa ennen kuin kannattajilla on edes tietoa tulevasta joukkueesta tai faneilta pyydetään avustusta muutamia tuhansia joukkueen rakentamiseen. Käsittääkseni seura on hakemassa paikkaa myös mestareiden liigaan eli se tietää lisää menoja jo ennestään huonossa taloustilanteessa. Tiikereillä on ollut varsin vaatimaton menestys eurokentillä eli ihmeellistä on jos vain valmentajan kunnianhimon takia ollaan valmiita asettamaan seuran koko tulevaisuus vaakalaudalle. Toivotaan, että tiikerit saa otteen omaan talouteensa.

Niin, eihän sitä Mestareiden liigan paikkaa vielä varmaks tiedä. Mutta en nää mitään järkeä, että jos sellaiseen on mahdollisuuksia, että ei mentäisi. Mitä hyötyä on ikuisesti pelata "vain" mestaruussarjaa. Enkä nyt siis usko, että sinne lähdetään, jos talous ois niin retuperällä, että koko seura sitten sen takia muka kaatuisi.
 
Viestejä
10,895
Tiikerit ker(j)äämässä rahaa. Niin tai näin kertoo ajoitus siitä, että rahaa tarvitaan. Upeaahan olisi, että kerättävä raha menisi täysimääräisesti tulevan kauden panostuksiin. Tiikereiden tiukat talousnerot ovat varmasti jo aiemmin varmistaneet tämän kauden talouden tasapainon.

Toivotaan, että asiat ovat kunnossa Tiikerit porskuttaa tästä vielä Mestareiden liigaa. Talouden ylläpito on vain taitolaji. Seuroissakin kyllä pilvin pimein niitä, jotka mielellään saavat rahat menemään. Niitä rahankerääjiä on jo vähemmän.
 
Viestejä
154
Eurokentille ei ole pakko mennä. Se on aina seuran oma valinta. Ja kyllä Suomesta riittää esimerkkejä siitä, että jo pelkästään pakonomainen tarve hakea menestystä ja mestaruuksia kotimaan kentilläkin riittää saamaan talouden sekaisin. Kun tunne ohittaa päätöksenteossa järjen, ollaan heikoilla jäillä.

Seuran toiminnan vakaus mitataan vasta, kun alamäki vaihtuu ylämäeksi. Silloin, kun ei enää pelatakaan mitaleista, muuttuu selkääntaputtajien ja –puukottajien suhde päinvastaiseksi. Pelkästään menestystä ja voittoja näkemään tottunut katsojakunta katoaa, ja jäljelle jäävät vain seuran todelliset ”tiikeri- yms. sydämet.” Jos näillä usko on vahva eikä toimintaa pyöritetä velkarahalla, niin seuralla on tulevaisuutta.
 
Viestejä
5,719
B612 kirjoitti: Eurokentille ei ole pakko mennä. Se on aina seuran oma valinta. Ja kyllä Suomesta riittää esimerkkejä siitä, että jo pelkästään pakonomainen tarve hakea menestystä ja mestaruuksia kotimaan kentilläkin riittää saamaan talouden sekaisin. Kun tunne ohittaa päätöksenteossa järjen, ollaan heikoilla jäillä.

Seuran toiminnan vakaus mitataan vasta, kun alamäki vaihtuu ylämäeksi. Silloin, kun ei enää pelatakaan mitaleista, muuttuu selkääntaputtajien ja –puukottajien suhde päinvastaiseksi. Pelkästään menestystä ja voittoja näkemään tottunut katsojakunta katoaa, ja jäljelle jäävät vain seuran todelliset ”tiikeri- yms. sydämet.” Jos näillä usko on vahva eikä toimintaa pyöritetä velkarahalla, niin seuralla on tulevaisuutta.
Eurokentille ei toki mikään pakko ole mennä, ei tietenkään. Mutta jos sinne on mahdollisuudet ja varsinki mestareiden liigaan, niin sinne kyllä varmasti halutaan mennä. Talouden ehdoilla tietenkin, mutta kuitenkin. Vähän sama, kuin sanois urheilijalle, että yritä olla suomen paras, mutta älä missään nimessä vaan maailman paras, et pian pärjääkkään!
 
Viestejä
2,543
Einomies Porkkakoski kirjoitti: Tiikerit ker(j)äämässä rahaa. Niin tai näin kertoo ajoitus siitä, että rahaa tarvitaan. Upeaahan olisi, että kerättävä raha menisi täysimääräisesti tulevan kauden panostuksiin. Tiikereiden tiukat talousnerot ovat varmasti jo aiemmin varmistaneet tämän kauden talouden tasapainon.

Toivotaan, että asiat ovat kunnossa Tiikerit porskuttaa tästä vielä Mestareiden liigaa. Talouden ylläpito on vain taitolaji. Seuroissakin kyllä pilvin pimein niitä, jotka mielellään saavat rahat menemään. Niitä rahankerääjiä on jo vähemmän.
No nyt kun muutkin kuin nuo Valepalaiset kirjoittaa tästä. täytyy kommentoida sen verran mitä asiasta tioedän. Tuo erillinen Tiikereiden tuki tili on perustettu täysin yksityisten Tiikerikannattajien aloittesta ja toimesta. Yksityishenkilöt, jotka eivät voi lunastaa mainostilaa tms. ovat halunneet perustaa tilin jolle voivat lahjoittaa Tikereille rahaa.
Tiikerit eivät tässä ole todellakaan lähteneet kerjäämään rahaa kannattajiltaan.
Mitä taas tulee tuon mestarien liiganb viilin kortin anomiseen on täysin selvää, että tuohon lähdetään vain jos taloudelliset edellytykset siihen on. Pelaajien ja valmentajan kanta asiaan on tottakai myönteinen.
 
Viestejä
197
Jussi Juonio kirjoitti:
Einomies Porkkakoski sanoi:
Tiikerit ker(j)äämässä rahaa. Niin tai näin kertoo ajoitus siitä, että rahaa tarvitaan. Upeaahan olisi, että kerättävä raha menisi täysimääräisesti tulevan kauden panostuksiin. Tiikereiden tiukat talousnerot ovat varmasti jo aiemmin varmistaneet tämän kauden talouden tasapainon.

Toivotaan, että asiat ovat kunnossa Tiikerit porskuttaa tästä vielä Mestareiden liigaa. Talouden ylläpito on vain taitolaji. Seuroissakin kyllä pilvin pimein niitä, jotka mielellään saavat rahat menemään. Niitä rahankerääjiä on jo vähemmän.
No nyt kun muutkin kuin nuo Valepalaiset kirjoittaa tästä. täytyy kommentoida sen verran mitä asiasta tioedän. Tuo erillinen Tiikereiden tuki tili on perustettu täysin yksityisten Tiikerikannattajien aloittesta ja toimesta. Yksityishenkilöt, jotka eivät voi lunastaa mainostilaa tms. ovat halunneet perustaa tilin jolle voivat lahjoittaa Tikereille rahaa.
Tiikerit eivät tässä ole todellakaan lähteneet kerjäämään rahaa kannattajiltaan.
Mitä taas tulee tuon mestarien liiganb viilin kortin anomiseen on täysin selvää, että tuohon lähdetään vain jos taloudelliset edellytykset siihen on. Pelaajien ja valmentajan kanta asiaan on tottakai myönteinen.
Siis täh? Aika selittelyä, että ihan oikeasti halutaan mahdollisuus osallistua myös niiden jotka ei voi sponsoroida? Uskotko itse tosiaan tuohon? Miksi ne ei ollut katsomassa finaalipelejä tai osta vaikka fanituotteita? Varmaan sinullekin totuus tästä vielä valkenee!
 
Viestejä
164
Kokkolalaisten selittely on kyllä hellyyttävää :silly:

Toki niitä naurattaa varmaan sitten kun Venäjän maajoukkueen kuusikko pelaakin Tiikereissä. Kaikki haluaa antaa rahansa Tiikereille B)

Ihan tosissaan kun ajattelee, niin eihän toi rahankerjääminen voi olla hyvä merkki edes Tiikereiden fanien mielestä.
 
Viestejä
1,796
Täällä valepalaisten keskuudessa kirjoittelun motiivina lienee tosiaan pieni kateuden piikki. Ei ole uskottu että suomalaisen lentopalloilun huipulle voi ponkaista yhtäkkiä lähes tyhjästä. Täälläpäin luullaan että ainoa tie menestykseen on pitkä ja kivinen, vuosikausien pitkäjänteisen työn, hurjan junnumäärän kouluttamisen ja talouden hallitun kasvattamisen kautta.

Kokkolassa noustiin ykkösestä lähes vuodessa huipulle. Nuori kloppi valmentajana ja sitten vielä kaapataan sastamalan oma poika OP riveihin.

Arvaa harmittaako.

Mutta kokkolalaisten menestys sallittakoon. Voihan sen kai noinkin tehdä. Toivottavasti menestys ja talous on vankalla pohjalla. Sastamalan suunnassa on tiettävästi ollut myös ajatuksia mestareiden liigan suhteen. Ne ajatukset lienevät tällä hetkellä hautomovaiheessa.

Salon naisporukan menestys eurokentillä tuo varmasti pelkkää hyvää Suomen lentopalolle. Jos se onnistuu myös äijäpuolella niin hyvä vaan.

Meikäläinenkin voisi ostaa vaikka jonkun Lelu-aiheisen pikkulelun eurolla ja kannattaa siten (kateellisena tosin) kokkolalaisjoukkueen marssia eurokenttien huipputasolle.
 
Viestejä
2,543
Kakkos kentän huoltaja kirjoitti:
Jussi Juonio sanoi:
Einomies Porkkakoski sanoi:
Tiikerit ker(j)äämässä rahaa. Niin tai näin kertoo ajoitus siitä, että rahaa tarvitaan. Upeaahan olisi, että kerättävä raha menisi täysimääräisesti tulevan kauden panostuksiin. Tiikereiden tiukat talousnerot ovat varmasti jo aiemmin varmistaneet tämän kauden talouden tasapainon.

Toivotaan, että asiat ovat kunnossa Tiikerit porskuttaa tästä vielä Mestareiden liigaa. Talouden ylläpito on vain taitolaji. Seuroissakin kyllä pilvin pimein niitä, jotka mielellään saavat rahat menemään. Niitä rahankerääjiä on jo vähemmän.
No nyt kun muutkin kuin nuo Valepalaiset kirjoittaa tästä. täytyy kommentoida sen verran mitä asiasta tioedän. Tuo erillinen Tiikereiden tuki tili on perustettu täysin yksityisten Tiikerikannattajien aloittesta ja toimesta. Yksityishenkilöt, jotka eivät voi lunastaa mainostilaa tms. ovat halunneet perustaa tilin jolle voivat lahjoittaa Tikereille rahaa.
Tiikerit eivät tässä ole todellakaan lähteneet kerjäämään rahaa kannattajiltaan.
Mitä taas tulee tuon mestarien liiganb viilin kortin anomiseen on täysin selvää, että tuohon lähdetään vain jos taloudelliset edellytykset siihen on. Pelaajien ja valmentajan kanta asiaan on tottakai myönteinen.
Siis täh? Aika selittelyä, että ihan oikeasti halutaan mahdollisuus osallistua myös niiden jotka ei voi sponsoroida? Uskotko itse tosiaan tuohon? Miksi ne ei ollut katsomassa finaalipelejä tai osta vaikka fanituotteita? Varmaan sinullekin totuus tästä vielä valkenee!
Kyllä nämä henkilöt ovat olleet katsomassa lähes kaikki otelut nimenomaan siellä Tiikereiden mainioissa fanikatsomossa,tällaisia faneja ei vain taida olla siellä Sastamalassa päin :) Tiikerifaneja, mukana epäilemättä tuon aloitteen tekjöitäkin tulee muuten linja-autolastillinen Kuortaneelle ja Tampereelle maajoukkuetta kannustamaan. En siis tarvitse uskoa kun on tietoa, keskustelu osaltani tästä päättyy tähän. Mukavaa kevätt kaikille!
 
Viestejä
10,895
Kovasti on pöhinää Tiikereiden ympärillä myös rahankeräämisen tiimoilta. Tiikereiden Fan Club on myös laittanut tiedotteen ulos, jossa tiedotetaan tulevan kauden jäsenmaksusta.

http://www.kokkolantiikerit.fi/uutiset/1469/fanclub-tiedottaa

Eli samalla aikaa kausikorttikauppaa, Tiikerisydäntä ja Fan Club -jäsenmaksua. Minusta sinällään hieno homma, jos vain niitä ihmisiä, joilla on Tiikerisydän riittää. Eihän sitä rahaa millään seuralla ole liikaa. Nyt testataan kuinka laaja on kannattajien joukossa Tiikereiden suuntaan sykkivä sydän.

Mikäli minulle siunaantuisi joskus ylimääräistä rahaa, niin hyvällä sydämellä lahjoittaisin sen Korson Vedon Mestaruusliiga-porukan menestystä siivittämään. Toki pitkin kautta sitä nytkin talkootyön lisäksi menee arpajaisiin, tuttavien lippusponsseihin, kahvien ja pullien tarjoamiseen, fanituotteisiin kalentereihin ja paitoihin jne.
 
Viestejä
1,766
Mikäli minulle siunaantuisi joskus ylimääräistä rahaa, niin hyvällä sydämellä lahjoittaisin sen Korson Vedon Mestaruusliiga-porukan menestystä siivittämään. Toki pitkin kautta sitä nytkin talkootyön lisäksi menee arpajaisiin, tuttavien lippusponsseihin, kahvien ja pullien tarjoamiseen, fanituotteisiin kalentereihin ja paitoihin jne.[/quote]
Kyllä sinä EMPK olet jo tehnyt ja teet jatkossakin tosi suuren talkootyön joukkueen eteen.
Ja tosi suurella lentopallosydämellä. B)

Kiitos myös vetokohteena olleen ottelun kahveista ja mutustelusta. Muittenkin puolesta.
Arpajaisiin ja muuhun taas osallistutaan ensi syksynä Korson Lumossa.
 
Viestejä
4,913
Kaikkien seurojen edustajien (huom! ei pelaajien) ja
Mestaruusliigan sarjamääräyksistä/-ohjelmista päättävien
ihmisten tahoilta on toitotettu että sarjaa pitää kehittää entistä tasokkaammaksi ja suurta yleisöä enemmän kiinnostavammaksi. Sitten taas tänään on naulattu lukkoon että pelataan kolminkertainen runkosarja kaudella 2015-16.

Tämähän se onkin oikea tie ylläoleviin tavoitteisiin :angry:
Pelaajat eivät ehdi harjoitella ja palautua lainkaan kun pelejä on aivan liikaa. Tulee ylirasitustiloja,loukkaantumisia etc. Etenkin europelejä pelaavilla tiimeillä ja tänä vuonna maajoukkuemiehillä lisäksi keskellä sarjakautta olympiakarsinnat.
Joskus voisi kuunnella pelaajiakin näissä asioissa niin meillä kaikilla olisi entistä nautittavampaa katsomoissa kun tuoreet pelurit pistäisi parastaan vaikka Italian malliin peli/viikko lauantaina/sunnuntaina. Siihen sitten valmistauduttaisiin huolella ja pelaajille se olisi suuri juhlapäivä viikon treenin jälkeen. Sitähän Eskon Mikkokin jo ehti jossain haastossa toivomaan. Itse ainakin olin viime kaudella keskellä erään joukkueen europeli/sarjapeliruuhkaa aivan totaalisen kyllästynyt lähteä katsomaan todella väsyneiden pelaajien pakkopullaa jotain sarjan häntäpään joukkuetta vastaan. Tilanteesta ei nauttinut ketään,korkeintaan kerran kaudessa kentälle päässeet vaihtopelurit
 
Viestejä
10,895
metriheikki kirjoitti: Kaikkien seurojen edustajien (huom! ei pelaajien) ja

Ylen asiaa koskevassa uutisoinnissa oli seuraavanlainen kohta:

"Kolminkertaisen sarjan pelaaminen oli Mestaruusliigan seurojen intresseissä."

Kertoo omaa karutonta kieltään myös taloudellisesta tilanteesta.
 
Viestejä
4,913
Einomies Porkkakoski kirjoitti:
metriheikki sanoi:

Juurikin näin . Itsekin tiedostan seurojen taloudellisen intressin pelien määrään. Mutta kun se ei peijakas vieköön palvele ketään muita, ei pelaajia, ei yleisöä kun pelataan esim. 2 tärkeän europelin välissä turhuuttakin turhempi sarjapeli liigajumboa vastaan
 
Viestejä
398
Ihan kiinnostavaa olisi tietää, että kuinka noita ongelmia oikein määritellään. Että onko ihan kysytty, että:
[ ] Sarjaa pitää kehittää entistä tasokkaammaksi ja suurta yleisöä enemmän kiinnostavammaksi
[ ] Sarjaa pitää kehittää entistä tasottomammaksi ja suurta yleisöä vähemmän kiinnostavaksi.

Ja kun kaikki ovat yhtä mieltä ykkösvaihtoehdosta, niin miten siitä tullaan johtopäätökseen, että tarvitaan kolminkertainen sarja.
 
Viestejä
10,895
metriheikki kirjoitti:
Einomies Porkkakoski sanoi:
metriheikki sanoi:
Kaikkien seurojen edustajien (huom! ei pelaajien) ja
Mestaruusliigan sarjamääräyksistä/-ohjelmista päättävien
ihmisten tahoilta on toitotettu että sarjaa pitää kehittää entistä tasokkaammaksi ja suurta yleisöä enemmän kiinnostavammaksi. Sitten taas tänään on naulattu lukkoon että pelataan kolminkertainen runkosarja kaudella 2015-16.

Tämähän se onkin oikea tie ylläoleviin tavoitteisiin :angry:
Pelaajat eivät ehdi harjoitella ja palautua lainkaan kun pelejä on aivan liikaa. Tulee ylirasitustiloja,loukkaantumisia etc. Etenkin europelejä pelaavilla tiimeillä ja tänä vuonna maajoukkuemiehillä lisäksi keskellä sarjakautta olympiakarsinnat.
Joskus voisi kuunnella pelaajiakin näissä asioissa niin meillä kaikilla olisi entistä nautittavampaa katsomoissa kun tuoreet pelurit pistäisi parastaan vaikka Italian malliin peli/viikko lauantaina/sunnuntaina. Siihen sitten valmistauduttaisiin huolella ja pelaajille se olisi suuri juhlapäivä viikon treenin jälkeen. Sitähän Eskon Mikkokin jo ehti jossain haastossa toivomaan. Itse ainakin olin viime kaudella keskellä erään joukkueen europeli/sarjapeliruuhkaa aivan totaalisen kyllästynyt lähteä katsomaan todella väsyneiden pelaajien pakkopullaa jotain sarjan häntäpään joukkuetta vastaan. Tilanteesta ei nauttinut ketään,korkeintaan kerran kaudessa kentälle päässeet vaihtopelurit

Ylen asiaa koskevassa uutisoinnissa oli seuraavanlainen kohta:

"Kolminkertaisen sarjan pelaaminen oli Mestaruusliigan seurojen intresseissä."

Kertoo omaa karutonta kieltään myös taloudellisesta tilanteesta.
Juurikin näin . Itsekin tiedostan seurojen taloudellisen intressin pelien määrään. Mutta kun se ei peijakas vieköön palvele ketään muita, ei pelaajia, ei yleisöä kun pelataan esim. 2 tärkeän europelin välissä turhuuttakin turhempi sarjapeli liigajumboa vastaan

Sehän se tässä ironista onkin, että nykyinen systeemi palvelee seuroja. Pelaajat toki tarvitsevat seuroja, että voivat pelata ja yleisö taas näitä molempia elementtejä, jotta voivat käydä pelejä katsomassa.

Uskon kuitenkin, että pelimäärä hiljalleen vähenee, kunhan saadaan liigajoukkueiden määrä pudotettua kymmeneen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös